Select Page

Kesäloma lähenee ja on aika rauhoittua lomanviettoon. 

Kulunut koronakevät on ollut monelle erityisen raskas. Myös kesän lomasuunnitelmat ovat voineet mennä uusiksi. Suunnitelmat ovat voineet muuttua koronavirustilanteen lisäksi kevään lomautus- tai irtisanomistilanteiden takia. Silti jokaisella on oikeus rentouttavaan kesään. Rentouttavia asioita on mahdollista tehdä pienillä, arkisilla teoilla.

Yksi asia kesässä ei ole kuitenkaan muuttunut: Voit tehdä kesästä rentouttavan ja omannäköisen myös koronavirustilanteessa. Mieti asioita, joiden parissa rentoudut parhaiten.

Jokaisen on kuitenkin hyvä muistaa, että koronaviruksen aika ei ole vielä ohi.  Hygieniasuosituksia kannattaa edelleen noudattaa lomalla.

Koronavirustilanne on kuormittanut myös omaisia, joiden läheinen sairastaa psyykkisesti. FinFamissa on toimintaa kesäaikaankin.

FinFamin kesäajan toimintaa voit katsoa täältä:

Tässä muutamia vinkkejä lomaan: 

  1. Järjestä itsellesi hetki oman suosikkisarjasi parissa. Ota esille eväitä ja rentoudu sarjan parissa!
  2. Rakastatko lukemista? Ota lempikirjasi tai -lehtesi mukaan ja mene lukemaan sitä kauniiseen lähipuistoon tai pihalle. Hyödynnä myös äänikirjojen maailma.
  3. Ajattele kotisi lähiseutua turistina. Mitä uutta nähtävää alueellasi on? Missä et ole ennen käynyt? Piipahda lähiseutusi nähtävyyksissä, puistoissa tai rannalla. Voit yllättyä, miten paljon uutta nähtävää on myös ihan lähellä kotia.
  4. Mieti, mitä asioita on mahdollista toteuttaa nyt. Voitko sopia piknikin puistoon ystävien kanssa? Voitko piipahtaa ihanan lähikahvilan terassilla kahvilla? Mitä kivaa nähtävää voisi olla naapurikaupungissa? Missä rannalla haluaisit uida, mutta et ole koskaan sitä toteuttanut?
  5. Vietä kesäinen hetki parvekkeella. Kokeile esimerkiksi maistaa uutta teemakua ja ota lehti mukaan parvekkeelle.
  6. Lähde reippaalle kävely- tai juoksulenkille raikkaaseen ulkoilmaan. Kokeile jotain uutta liikuntaharrastusta, joka on mahdollista myös toteuttaa näin korona-aikaan.
  7. Vietä aikaa myös jouten. Lomalla ja kesällä on myös rentouttavaa olla ilman suunnitelmia. Älä murehdi sitä, että ohjelmaa ei ole, vaan nauti myös levosta.

Kokosimme FinFamissa muutamia vinkkejä lomalle jäämiseen ja rentoutumiseen: 

– Viisi vinkkiä akkujen lataamiseen ja palautumiseen kesälomalla: https://www.firstbeat.com/fi/blogi/top-5-vinkit-akkujen-lataamiseen-ja-palautumiseen-kesalomalla/

– Näin palaudut ja rentoudut kesälomalla oikeasti https://blog.venuu.fi/nain-palaudut-ja-rentoudut-kesalomalla-oikeasti/

– Älä anna kolean sään viedä lomafiilistä https://news.cision.com/fi/terveystalo-oyj/r/ala-anna-kolean-saan-vieda-lomafiilista,c3148412

– Aivotutkijan vinkit: työpöytä puhtaaksi, kevein mielin lomalle! https://www.ttl.fi/tyopiste/aivotutkijan-vinkit-tyopoyta-puhtaaksi-kevein-mielin-lomalle/

– Millainen on hyvä poissaoloviesti? Kopioi valmis mallipohja käyttöön lomasi ajaksi https://duunitori.fi/tyoelama/poissaoloviesti-lomavastaaja/

– Pitkästy, lorvaile ja unohda salasanat – kesälomalle koronasta huolimatta https://www.ilmarinen.fi/ilmiot/blogit/simo-levanto/kesalomalle-koronasta-huolimatta/

– Näin putsaat työpöytäsi ja lähdet hyvillä mielin lomalle https://www.ttl.fi/tyopiste/nain-putsaat-tyopoytasi-ja-lahdet-hyvilla-mielin-lomalle/

Lisätiedot ja yhteydenotot

Jaana Humalto
Jaana Humalto

Asiantuntija, järjestö- ja henkilöstöasiat

p. 050-464 2739
j[email protected]

Pin It on Pinterest