Ensimmäisellä lennolla kotiin

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen on toiminut pitkään muistisairaan äitinsä osaomaishoitajana. Vuosien varrella äitiä ovat hoitaneet myös Pietikäisen palkkaamat tukityöllistetyt.

Kun kokoomuslainen europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen, 57, ei ole Brysselissä tai Strasbourgissa, hänet löytää todennäköisimmin Hämeenlinnasta, lapsuudenkaupungistaan. Siellä hän jakaa elämäänsä paitsi avopuolisonsa ympäristöoikeuden professori Tapio Määtän myös 92-vuotiaan äitinsä Sylvi Pietikäisen kanssa. Sirpa toimii äitinsä osaomaishoitajana.

– Kesällä istumme auringossa pihakeinussa, varpaat paljaina nurmikossa. Katsomme kissaa, Sirpa Pietikäinen kuvaa yhdessäoloa äidin kanssa.

Pietikäinen on äitinsä rinnalla ensisijaisesti tytär ja vasta toiseksi hoitaja.

– Olen kotona se sama suurpiirteinen huiskale kuin aina ennenkin, en mikään Äiti Teresa. Toisinaan olen paremmalla päällä, toisinaan huonommalla.

Pietikäinen ammentaa suhteestaan äitiin siinä missä äiti tarvitsee tytärtään.

– Jos olen surullinen, äiti vaistoaa tunteeni, vaikka en itke. Hän ottaa minua kädestä kiinni ja katsoo minua huolestuneena, Pietikäinen kuvaa.

Joskus äiti joutuu keuhkokuumeen tai muun infektion vuoksi sairaalahoitoon. Vieraassa ympäristössä hän hämmentyy.

– Kun äiti havahtuu hereille sairaalassa, hänen katseestaan kuultavat hätä ja avuttomuus.

Tytär haluaa olla tuolloin äidin lähellä. Hyvä hoito on muutakin kuin ”antibioottia iv:nä”.

– Minut nähdessään äiti hymyilee. ”Sinä”, hän sanoo.

 

Kotona Sylvi-äiti saa Pietikäisen mukaan elää omannäköistä elämää. Perheellä on omakotitalo, josta äiti kulkee halutessaan ulos. On tutut huoneet ja tavarat sekä kissoja, joita äiti rakastaa.

– Halutessaan äiti voi syödä aamiaista kaksi ja puoli tuntia kenenkään hoputtamatta, Pietikäinen kuvaa.

Hän huomauttaa, etteivät kiireettömyys ja valinnanvapaus ole omaishoidossakaan itsestään selviä asioita. Autettavan itsemääräämisoikeuteen on syytä kiinnittää erikseen huomiota.

– Pyrin tukistamaan itseäni säännöllisesti: tehtäväni on tukea äidin itsekunnioitusta sen sijaan, että runnoisin asioita läpi omalla tyylilläni. Hoitaja ei voi ottaa hoidettavan tahtoa omaan taskuunsa.

Joitakin vuosia sitten Pietikäinen koki äitiä hoitaessaan ahaa-elämyksen. Pitkän, upean ulkona vietetyn iltapäivän jälkeen hän kysyi äidiltään, tahtoisiko tämä syödä. ”Mikä ettei”, äiti vastasi. Siirryttiin sisään, tytär ryhtyi pesemään perunoita.

– Kun vasta laskin kattilaa liedelle, kuulin äidin palaavan ulos. Riensin hänen peräänsä ja huusin: ”Ei! Nyt syödään!” Sitten vaikenin.

Pietikäinen tuli ajatelleeksi, ettei kukaan tarttuisi häntä takinliepeestä, mikäli hän aurinkoisena päivänä päättäisikin lykätä ateriaa.

– Tarjosin äidille kahvia ja voileipiä ulkona.

 

Pietikäinen kuvaa itseään työorientoituneeksi ja velvollisuudentuntoiseksi.

– En olisi millään poissa töistä, hän toteaa.

Joskus huoli äidin voinnista kuitenkin painaa Pietikäistä raskaana, eikä hänen työpanoksensa meppinä yllä ”täyteen kymppiin”.

– Viime tammikuussa puhelimeni soi Brysselissä puolen yön jälkeen. Äiti oli alkanut yskiä pahasti ja hänen oli vaikea hengittää. Valvoin ja soittelin hoitajalle läpi yön. Mietin, mitä tehdä. Tällaisia ”Sofien valintoja” tulee eteen tämän tästä, europarlamentaarikko sanoo.

Kokemuksen myötä Pietikäinen on oppinut, että vakavassa paikassa työt voivat sittenkin joustaa. Tehtäviä voi siirtää tuonnemmaksi tai delegoida muille.

– Joku toinen voi tehdä työn puolestani –  huonommin, yhtä hyvin tai jossain tilanteessa jopa paremmin kuin olisin itse tehnyt. Mutta kun äidillä on hätä, saatan olla kotona korvaamaton.

Monta kertaa Pietikäinen on lähtenyt Brysselistä ensimmäisellä lennolla kotiin äidin tueksi.

Pietikäinen on kiitollinen siitä, että hänen työnantajansa suhtautuu ymmärtävästi omaishoitajuuteen. Monella muulla työsuhde on omaishoitajuuden vuoksi uhattuna. Pietikäisen mielestä omaishoitajuus pitäisi rinnastaa lainsäädännössä vanhemmuuteen. Omaishoitajille, kuten vanhemmille, pitäisi taata riittävä irtisanomissuoja.

– Erilaisissa kriisiolosuhteissa tai esimerkiksi saattohoitovaiheessa omaishoitajan pitäisi voida olla poissa töistä vailla pelkoa työn menettämisestä, hän linjaa.

Toistaiseksi moni joutuu valitsemaan työn ja omaisen välillä. Omaishoitajuuden valinnut ei välttämättä pääse enää myöhemmin kiinni työelämään vaan ajautuu pitkäaikaistyöttömäksi.

 

Pietikäiselle, vanhempiensa ainoalle lapselle, äidin kotihoito on ollut ainoa mahdollinen vaihtoehto.

– Äiti haluaa asua kotona. Minä kunnioitan hänen tahtoaan, Pietikäinen sanoo.

Hän kuitenkin korostaa, että onnistunut omaishoito perustuu niin apua tarvitsevan kuin hoitajankin aitoon tahtoon. Eivät kaikki apua tarvitsevat toivo hoitoa omaisiltaan. Toisaalta läheskään kaikki omaiset eivät sopeudu hoitajan rooliin. On niitäkin, jotka kokeilevat omaishoitajuutta mutta kokevat yhtälön lopulta mahdottomaksi.

Sirpa Pietikäinen tietää, miltä tuntuu, kun voimat loppuvat. 2000-luvun alussa hän oli äitinsä sairastuttua valvonut useampia öitä. Äiti oli infektioiden ja kipujen vuoksi levoton. Jossakin vaiheessa tavalliset rutiinit eivät enää ottaneet sujuakseen. Toiminta ei edennyt. Sylvi-äiti hätääntyi.

– Lysähdin istumaan lattialle ja itkeä kollotin vartin verran. Tuntui, että olisi pitänyt kiivetä vuorelle, mutten osannut enkä pystynyt, Pietikäinen kuvaa.

Pietikäinen ymmärsi, että satunnainen ulkopuolinen apu ei enää riittänyt heille.

– Olin niin väsynyt, etten olisi enää välttämättä yöllä herännyt äidin yskänkohtaukseen.

Pietikäinen kannustaa muita omaishoitajia hakemaan apua hyvissä ajoin.

– Kuten maratonissa, tässäkään tehtävässä ei pidä tikahtua ensimmäisellä sadalla metrillä, hän vertaa.

Pietikäisen mielestä omaishoitajuuteen liitetään harmillisesti samoja vääriä oletuksia kuin äitiyteen.

– Kaiken se kestää, kaiken se kärsii, kaiken se jaksaa, vaikka kieltä purren.

Toisaalta on niitäkin sankareita, jotka eivät edes ymmärrä olevansa omaishoitajia. Ansiotyössä käyvä ihminen saattaa soitella pitkin päivää heikentyneelle läheiselleen muistutellen esimerkiksi lääkkeistä ja aterioista sekä hoitaa iltaisin ja viikonloppuisin tämän kotiaskareita mieltämättä täysin, kuinka sitovaan rooliin on antautunut.

– Näin oli aluksi omallakin kohdallani. ”En minä mikään omaishoitaja ole,” väitin.

 

Omaishoitajuudessa ratkaiseva kysymys liittyy Pietikäisen mukaan siihen, miten kotiin pystytään järjestämään perheen tarpeita vastaavaa ulkopuolista apua. 2000-luvun puolivälissä, kun Pietikäinen saattohoiti isäänsä taidemaalari Erkki Pietikäistä, perhe käytti ajoittain kunnallisen kotihoidon palveluita.

– Meillä kävi päteviä ja ammattitaitoisia työntekijöitä. Yhden työntekijän kanssa oli kuitenkin vaikeampaa. Kemiat eivät kohdanneet hänen ja äitini välillä. Palvelusta oli ehkä jopa enemmän haittaa kuin hyötyä.

Kun Pietikäinen myöhemmin tarvitsi apua äidilleen, hän päätti edetä toista reittiä: hän palkkaisi työtekijöitä itse.

– Sovin tapaamisen TE-toimistoon ja kerroin, millaista apua tarvitsimme. Lähdin etsimään virkailijan avulla henkilöitä, jotka olivat oikeutettuja Kelan palkkatukeen, Pietikäinen kertoo.

Vuonna 2017 Kela tukee osatyökykyisen tai pitkäaikaistyöttömän työllistymistä enimmillään 1400 eurolla kuussa. Viimeisten kymmenen vuoden aikana Pietikäinen on rekrytoinut äidilleen palkkatuen turvin useita hoitajia.

– Toisinaan olen joutunut haastattelemaan kymmenenkin ihmistä ennen kuin on tärpännyt, mutta olemme lopulta saaneet kotiimme loistavia osaajia. Kela on myöntänyt heille kuukausittain 500–800 euroa palkkatukea, Pietikäinen kertoo.

Parhaita kokemuksia Pietikäisellä on yli 50-vuotiaista naisista.

– Meillä on ollut töissä esimerkiksi seitsenhenkisen perheen äiti sekä omien vanhempiensa omaishoitajana toiminut ihminen, hän kertoo.

Pietikäinen arvostaa vastuullisia ja empaattisia ihmisiä, joilla on kykyä ja halua asettua autettavan asemaan ja opetella ymmärtämään tämän tarpeita.

– Työntekijän on opeteltava, millä tahdilla apua tarvitseva syö tai kävelee. Onko kyse ehkä viluisesta ihmisestä, joka tarvitsee ylleen lämpimiä vaatteita? Kammataanko hiuksia nopeasti vai verkkaisesti? Pietikäinen luettelee.

Pietikäisen mukaan heillä työskennelleet hoitajat ovat suhtautuneet Sylvi-äitiin lämmöllä. Äiti on kiintynyt heihin.

– Äiti katselee työntekijöitämme tarkasti, toisella tavalla kuin vieraampia ihmisiä, Pietikäinen kuvaa.

 

Sirpa Pietikäinen edistää omaishoitajien asemaa myös Euroopan parlamentissa. Hän toimii omaishoitajuuteen keskittyvän meppiryhmän varapuheenjohtajana. Ryhmän linjausten mukaan omaishoitajia olisi tuettava taloudellisesti huomattavasti nykyistä avokätisemmin. Laitoshoitoon verrattuna omaishoitajuus on yhteiskunnalle edullinen vaihtoehto.

Omaishoidontuen lisäksi omaishoitajia voitaisiin tukea tulevaisuudessa esimerkiksi verotuksen keinoin.

– Jos omainen palkkaa kotiin työntekijän, hänen pitäisi voida vähentää palkkakuluja verotuksessa. Mikäli kustannuksiin osallistuu useampi sukulainen, verovähennystä tulisi voida jakaa, Pietikäinen esittää.

Myös neuvontapalveluja olisi tarjottava nykyistä enemmän. Moni omainen kaihtanee työntekijän palkkaamista siihen liittyvän byrokratian vuoksi.

Pietikäinen itse on hyödyntänyt rekrytoinnissa TE-toimiston palveluja ja teettänyt palkanmaksun ja veroasiat tilitoimistolla.

– Ymmärrän kuitenkin, etteivät kaikki halua ryhtyä työnantajiksi, hän toteaa.

Vaihtoehdoksi Pietikäinen ehdottaa sosiaalisia yrityksiä. Esimerkiksi vanhustyön ja mielenterveysalan järjestöt voisivat olla mukana perustamassa sosiaalisia yrityksiä – yrityksiä, jotka ottavat palvelukseensa osatyökykyisiä tai pitkäaikaistyöttömiä henkilöitä.

– Sosiaaliset yritykset saavat hyödyntää palkkatukea. Esimerkiksi pitkäaikaistyöttömiksi jääneet entiset omaishoitajat voisivat työllistyä sosiaalisiin yrityksiin, Pietikäinen ehdottaa.

Sosiaaliset yritykset voisivat myydä perheille räätälöityjä hoivapalveluja kohtuulliseen hintaan. Tämä auttaisi myös Pietikäisen kaltaisia työssäkäyviä omaishoitajia, jotka kamppailevat työn ja omaishoitajuuden yhteensovittamiseksi.

– Kun kotiin saadaan perheen tarpeita vastaavaa apua, osaomaishoitaja voi keskittyä myös ansiotyöhön. Itse käyn nykyisin töissä luottavaisin mielin. Tiedän, että kotona upea tiimini pitää äidistä hyvää huolta, Pietikäinen sanoo.

 

Teksti: Aino Haavio
Kuvat: Milka Alanen

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone