Neljän seinän sisällä

 

Annan äiti sairasti masennusta ja oli itsetuhoinen. Annan tehtäväksi jäi huolehtia äidistä, koska kukaan muu ei sitä tehnyt. Äidin masennuksen rinnalla Anna kasvoi aikuiseksi. Lopulta äidin vointi vaikutti kohentuneen. Sitten hän kuitenkin päätti elämänsä. Anna koki epäonnistuneensa suojelijan tehtävässään. Samalla hän oli helpottunut siitä, että perheen vaiettu salaisuus oli vihdoin tullut esiin.

Äiti on turvantuoja, rakkauden antaja ja huolehtija. Sillä on korvat joilla se kuuntelee silloin, kun huolet painavat. Sillä on sellainen syli, johon voi käpertyä, kun itkettää. Äiti on niin voimakas, että sitä ei mikään myrsky tässä maailmassa kaada. Niin minä lapsena uskoin, koska sehän on äidin tehtävä.

Äidilläni oli kuitenkin puolia, joita en lapsena voinut ymmärtää. Ne olivat pimeitä ja pelottavia – sellaisia, joista eivät ulkopuoliset tienneet eikä niistä voinut kenellekään puhua. Äiti oli usein väsynyt, hän itki ja riiteli isän kanssa. Hänellä oli pullo, jonka hän haki aina siitä aikuisten kaupasta. Syytin sitä pulloa. Se teki äidistäni pahan.

Kun kasvoin isommaksi, kuulin että äidillä on jokin sairaus. Huoli hiipi ja kasvoi samaa tahtia, kun itse kasvoin ja vartuin nuoreksi. Jo varhain opin, että minun tehtäväni oli suojella äitiä koska hänhän oli sairas. En ymmärtänyt tuota sairautta, mitä se äidilleni teki, tai miten voisin hänestä huolehtia.

Tuo sairaus joka myöhemmin sai nimekseen masennus, sai äitini yrittämään itsemurhaa muutamia kertoja. Pahin pelkoni oli, että menettäisin hänet, että en pystyisi sitä estämään. Teini-iässä halusin irtautua perheestäni ja kasvaa kuten muut nuoret, olla vapaa ja etsiä omaa tietäni aikuisuuteen. Ajatuksissani oli kuitenkin tietoisuus siitä, etten koskaan voisi muuttaa pois kotoa. Minun tehtävänihän oli huolehtia, ettei äidille tapahtuisi mitään. Ei ollut ketään muuta joka olisi hänestä huolehtinut.

Masennuskaudet vaihtelivat ja oli aikoja, jolloin äitini voi paremmin. Sitten tuli pahempia kausia, jolloin minä toimin äidin roolissa. Elimme symbioosissa, josta kumpikaan ei osannut irtautua. Aika kului ja elämämme alkoi tasaantua pikkuhiljaa. Äidilläni oli pitkästä aikaa katseessaan valoa, jota en ollut vuosiin nähnyt. Uskoin äitini parantuneen ja pääsin muuttamaan omaan kotiin. Uskoin elämäni nuorena aikuisena alkaneen. Saisin vihdoin elää vain itselleni ja hengittää tuota vapautta ilman huolta läheisestäni.

Niin alkoi kasvuni aikuisuuteen, kunnes koitti päivä jolloin totuus paljastui. Masennus oli jälleen ottanut vallan, ja äitini oli peitellyt minulta tuon kaiken. Hän ei enää jaksanut, ja päätti itse elämänsä. Tuona päivänä olin epäonnistunut täysin elämäntehtävässäni suojelijana ja huolehtijana.

Sairaus tuli päivänvaloon ja paljastui lähipiirillemme. Sitä ei oltu ymmärretty, koska se oli niin hyvin piilotettu neljän seinän sisälle. Itse koin surun ja pahan olon myötä myös helpotusta. Vihdoin sairaus tuli julki ja toisaalta äitini oli saanut rauhan.

Samalla luovutin huolehtijan ja suojelijan viitan. Koitti aika, jolloin minusta huolehdittiin. Sain apua oman elämäni läpikäymiseen ja tukea läheisiltä ihmisiltä. Päätin ottaa tuon avun vastaan ja pelastaa oman elämäni ja tulevaisuuteni. Olin valmis huolehtimaan itsestäni.

Tuen ja avun kautta sain vuosien jälkeen oman elämäni palaset kootuksi ja synnyin uudelleen nuoreksi aikuiseksi. Ymmärsin ettei minun elämäntehtäväni ollutkaan suojella ja huolehtia muista vaan itsestäni. Ei myöskään ollut äitini vika että hän sairastui. Hänestä tuli uudelleen mielikuvissani tuo lapsuuden turvantuoja ja rakkauden antaja, hänellä vain sattui olemaan sairaus joka rajoitti hänen kykyään toimia tuossa roolissa.

Lapset ja nuoret jotka elävät perheessä, jossa on psyykkisesti sairastunut vanhempi, tarvitsevat erityistä tukea ja turvaa. Heille tulisi kertoa sairaudesta ja selventää, ettei se ole heidän syytään. He tarvitsevat luottamuksen siihen, että sairautta hoidetaan ja se on aikuisten vastuulla. He tarvitsevat aikuisen jonka kanssa sanoittaa omia kokemuksia ja tunteita.

Sairastumista ei voi estää, mutta lapsia ja nuoria voidaan tukea omassa kasvussaan ja suhteessaan sairastuneeseen. Kannustan kaikkia perheitä hakemaan apua omaan tilanteeseen avaamalla ovet noiden salattujen neljän seinän sisälle. Pienikin tuki ja apu perheelle voi myös merkitä lapselle suurta muutosta hänen tulevaisuudelleen!

Anna 34v

Share on FacebookTweet about this on TwitterShare on LinkedInEmail to someone