Valitse sivu

FinFamin AGORA-projektin vaikuttava päätuotos yhteisöteatteriesitys Otherness – Matka toiseen esitettiin maaliskuussa viiteen kertaan loppuunmyydylle yleisölle Helsingin Ylioppilasteatterissa

”Taiteen kautta voin ilmaista itseäni”

AGORA-projektin tavoitteena on tukea maahan muuttaneiden henkilöiden ja heidän perheidensä hyvinvointia ja osallisuutta luovien menetelmien kautta. Taidelähtöiset menetelmät ja taiteellinen toiminta on tutkimuksissa liitetty lukuisiin positiivisiin sosiaalisiin vaikutuksiin. Luovat menetelmät avaavat uudenlaisen mahdollisuuden oman äänen löytämiselle ja vaikeiden kokemusten käsittelemiselle. FinFamin projektissa nuorten maahanmuuttajataustaisten aikuisten sosiaalista hyvinvointia tuetaan ryhmälähtöisesti syntyneen teatteriproduktion avulla. Lisäksi projektin tavoitteena on lisätä tietoisuutta mielen hyvinvointia vahvistavista menetelmistä ja omaisjärjestöjen hyvinvointia tukevasta toiminnasta myös maahanmuuttajayhteisöissä.

Otherness – Matka toiseen on syntynyt ryhmälähtöisesti devising-menetelmällä osallistujien omista kokemuksista. Esitys tutkii toiseutta ja tuo näkyväksi maahanmuuttajataustaisen henkilön kokemuksia sekä kohtaamisia tämän päivän Suomessa. Miltä suomalainen sauna, hiljaisuus ja talven pimeys näyttävät maahan muuttaneen silmin ja minkälaisia kohtaamisia syntyy erilaisten kulttuurien välillä? Esityksessä pohditaan, milloin muualta muuttanut pääsee osalliseksi suomalaiseen yhteiskuntaan, vai pääseekö ollenkaan?

– Esitys on pohdintaa identiteetistä, haasteista, yhteydestä itseen ja toisiin ja yhteenkuuluvuudesta, kuvaa esityksen ohjaaja Petra Haapio. Esitys on Haapion taiteellispedagoginen opinnäyte teatteriopettajan maisteriopintoihin Taideyliopiston teatterikorkeakouluun.

AGORA -teatteriryhmän jäsenet Islam Al-Badri, Karim Aldulaimi, Sara Allaouat, Kareem Haritani, Hussain Kazemian, Mary Luhende, Sagar Thapa sekä Abdalrahman Alhammoud ovat nuoria aikuisia, joita yhdistää maahanmuuttajatausta. Monille esiintyjistä AGORA-teatteriryhmä on ollut ensimmäinen kosketus teatterin maailmaan.

– Halusin antaa yleisölle mahdollisuuden nähdä maahanmuuttajat uudella, median esittämästä poikkeavalla tavalla eli rakkauden, positiivisuuden ja yhteyden kautta, kertoo AGORA-teatteriryhmän Karim Aldulaimi.

 

” Silmiä avaava esitys, joka jokaisen on syytä nähdä”

Viisi esitystä Helsingissä olivat loppuunmyytyjä ja herättivät paljon kiinnostusta. Esitys sai yleisöltä runsaasti kiitosta vaikuttavuudestaan ja sen toivottiin tavoittavan erityisesti heitä, joille maahanmuuttajan todellisuus Suomessa on vieras. Keväällä teatteriesitys vieraili myös kolmella FinFamin jäsenyhdistyksen paikkakunnalla. Huhtikuussa Joensuussa Pohjois-Karjalan mielenterveysomaiset ry:n, toukokuussa Vaasassa FinFami Pohjanmaa ry:n ja Turussa Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFami ry:n vieraana.

 

Lisätiedot ja yhteydenotot

Laura Ranki
Laura Ranki

Asiantuntija, maahanmuuttajatyö

p. 045 119 2533
laura.ranki
@finfami.fi

Aiheesta muualla

FinFami chat

Tervetuloa FinFami-Chattiin! Välkommen till FinFami-Chatten! Welcome to FinFami-chat!

Tule chattailemaan FinFamin työntekijän tai vapaaehtoisen kanssa ja etsitään sinulle sopiva tuki tai tietoa.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

HUOM! Muina aikoina Chat on suljettu! OBS! Övriga tider är Chatten stängd! Please note: The chat is closed at other times.