Valitse sivu

Kriisin keskellä ystävältä kaipaa ennen kaikkea läsnäoloa ja myötäelämistä. Kaikille hädässä auttaminen ei kuitenkaan ole helppoa, sen Leena Kallio ja Ahti Mäkelä ovat huomanneet. Vaikean elämäntilanteen koittaessa toiset ystävyyssuhteet loppuvat, kun taas toiset vahvistuvat.

Kun Leena Kallion poika alkoi 15-vuotiaana oireilla psyykkisesti, kaipasi Leena olkapäätä, jota vasten nojata. Henkiselle tuelle ja halaukselle olisi ollut tarvetta. Pian Leenalle kuitenkin valkeni, ettei kenestä tahansa ole vaikeassa tilanteessa tukijaksi.

– Olen huomannut, etteivät kaikki kykene käsittelemään näitä juttuja ja ymmärtämään. Kun ystäviltä ei saa tukea, on silloin eristyksissä omassa ahdistuksessaan, Leena kertoo.

Leenan nyt jo aikuisella pojalla on vakava päihderiippuvuus sekä mielenterveysongelmia. Yksi järkyttävimmistä kokemuksista perheelle on ollut, kun poika joutui armeija-aikoinaan psykoosiin, ja ambulanssi toi hänet kotiin. Apu ja tieto eivät kulkeneet tilanteessa lainkaan. Kyselyistään huolimatta Leena ei saanut ensiapumiehiltä tietoa siitä, mitä oli tapahtunut, ja miten tästä pitäisi jatkaa.

– Siitä lähtien pojan tilanne on mennyt koko elämän ajan synkemmäksi. Äidille se tuo ahdistusta, pelkoa, huolta ja itkua.

Myös muu perhe on kokenut huolta ja surua. Erityisen raskaasti tilanteen on ottanut perheen kuopus, joka uupui ja masentui.

 

Myös Leenan ystävällä Ahti Mäkelällä on taustallaan samankaltaisia kokemuksia kuin Leenallakin. Ahdin pojalla alkoi ilmetä mielenterveysongelmia pitkään jatkuneen koulukiusaamisen myötä. Aluksi kiusaaminen johti koulun keskeyttämiseen ja sen jälkeen kaverisuhteiden puuttumiseen, syrjäytymiseen, masennukseen ja sairaseläkkeeseen.

– Koulukiusaaminen on jättänyt niin pahat jäljet ja kolauksen itsetuntoon, että siitä ei ole päästy ylitse.

Kun yksi sairastuu, monen maailma muuttuu, kuuluu FinFamin tunnuslause. Ahdin mukaan asia menee juuri näin käytännössäkin. Mielen sairaudet vaikuttavat koko perheen jaksamiseen.

– Kun joku perheestä sairastuu, silloin on erittäin tärkeää, että lähipiiri hyväksyy tosiasiat ja on valmis auttamaan. Perhe tarvitsee tilanteessa tukea toisiltaan.

Vaikka perheen sisältä tukea löytyisikin, kaipaa keskustelukavereita myös välillä perheen ulkopuolelta. Leenan tavoin myös Ahdilla on kokemusta siitä, kuinka perheenjäsenen psyykkinen sairaus vaikuttaa koko perheen sosiaalisiin suhteisiin.

– Jotkut ystävyyssuhteet loppuvat, mutta toiset vahvistuvat. Ei se määrä, vaan se laatu. Se korostuu tällaisessa tilanteessa, Ahti muistuttaa.

 

Vaikeassa elämäntilanteessa Leena ja Ahti ovat löytäneet toisistaan hyvät ystävät. Ystävyys alkoi FinFami Pirkanmaan kokemusasiantuntijakoulutuksessa kolmisen vuotta sitten. Koulutuksessa he löysivät omista tarinoistaan samankaltaisia piirteitä ja huomasivat, että toiselle on helppo jutella.

– Kun on ystävä, jolla on samanlaisia kokemuksia, ei tarvitse jännittää. Voi sanoa mitä vaan, eikä se kaada toista, Leena toteaa.

– Pidän siitä, että Ahtiin voi luottaa. Herkkyys ja taiteellisuus yhdistävät meitä.

Myös Ahti kokee, että yhdistäviä tekijöitä Leenan kanssa löytyy paljon.

– Meidän vertaistukemme perustuu siihen, että olemme elämänkoulussa samalla luokalla, Ahti jatkaa.

– Meidän on helppo puhua mistä vain ja rehellisesti. Uskon, että Leena hyväksyy minut tämmöisenä, ja minä hänet semmoisena. Se on yksi ystävyyden kulmakivi. Ei ole mitään muttia.

Ahti on päässyt tapaamaan sattumalta myös Leenan pojan. Siinä, missä Ahti pystyi ottamaan tilanteen rauhallisesti vastaan, menevät Leenan monet muut ystävät lukkoon. Jos kokemusta mielen sairauksista ei ole, ei niihin välttämättä osata suhtautua.

– Nautin siitä, kun näin, että Ahti koki tilanteen luonnollisena. Ahti vei meitä kumpaakin vuorotellen pienelle moottoripyöräajelulle. Se oli uusi kokemus meille ja kaikilla oli hauskaa.

 

Leena ja Ahti tietävät, että kriisissä ystävältä kaipaa ennen kaikkea läsnäoloa ja kuuntelutaitoa. Ystävän toivoo myötäelävän mukana niin ylä- kuin alamäissäkin. Hyvä ystävä huomaa, kun toisesta ei ole kuulunut mitään moneen viikkoon, ja soittaa perään tarkastaakseen voinnin.

– Eikä kannata kysyä mitä kuuluu, vaan nimenomaan, että miten voit. Kun on huono tilanne, ei huvita kertoa, mitä kuuluu, Leena huomauttaa.

– Ei ikävistä asioista halua koko ajan puhua. Hyvä ystävä on myös sellainen, jonka kanssa voi unohtaa murheet, pitää hauskaa ja rentoutua.

Kokemus on opettanut, että on myös paljon sellaisia asioita, joita ystävän ei toivo tekevän kriisitilanteessa. Tuomitseminen on yksi pahimmista. Kun ystävä sanoo, että lapsellasi on ongelmia, koska et ole pitänyt tarpeeksi kuria, tuntuu se kuin veistä käännettäisi haavassa. Myöskään ajattelemattomia neuvoja ei mielellään ottaisi ystävältä vastaan.

– Ystävän ei pitäisi antaa lonkalta neuvoja. Ota itseäsi niskasta kiinni. Tee sitä tai tätä. Osta lippu ja lähde risteilylle. Jos ihminen on sisältä rikki, ei auta, että pintaan laitetaan laastari, kertoo Ahti.

– On myös kavereita, jotka sanovat, että minä en kestä kuunnella tuommoisia asioita, puhutaan jostain muusta. Ja silloin itsellä voi olla juuri sellainen tilanne päällä, että tarvitsisi puhua jollekin.

 

Suomalaiseen kulttuuriin avun pyytäminen ei istu helposti, eikä se ole koskaan tuntunut helpolta Ahdille tai Leenallekaan, vaikka tilanne olisi ollut kuinka kestämätön.

– Minulla on karjalaistausta ja olen evakon tytär. Olen perinyt vahvana asenteen, että minun on pakko selvitä itse. Ystäviltäkin on vaikea pyytää apua, Leena kertoo.

Kun omat voimat alkavat huveta, jossain vaiheessa apua on kuitenkin pyydettävä. Ahti huomasi kykenevänsä avunpyyntöön vasta siinä vaiheessa, kun mitään muuta ei ollut enää tehtävissä.

– Nyt kun on kerran käynyt oman kestokykynsä rajoilla, tarkoitus ei ole, että seuraavalla kerralla menen vielä vähän pidemmälle. Seuraavalla kerralla sitä tietää, missä mennään. Silloin huomaa itse, milloin täytyy hakea apua, Ahti toteaa.

Jatkossa Ahti kertoo myös muistavansa, että sen verran itsekäs on oltava, että pitää huolta myös itsestään.

 

Kun jaksaminen on äärirajoilla, täytyy ihmisen oppia löytämään omat selviytymiskeinonsa.

– Harmaassa arjessa pitää löytää valopilkkuja, ja niitä pitää löytää myös pienistä asioista. Ei kaiken tarvitse aina olla jotain suurta ja mahtavaa, Ahti toteaa.

Ahti ja Leena muistuttavat, että jokainen ihminen tarvitsee jonkin kanavan pahan olon purkamiseen. Itselle oikea kanava voi löytyä esimerkiksi urheilusta, musiikista, luonnosta tai kirjoittamisesta.

Sekä Leenalle että Ahdille taide ja kulttuuri ovat suuri voimavarojen lähde.

– Aikoinaan kurssillakin minut herättivät Ahdin runot. Yleensäkin löydän runoista ja laulun sanoista itseni ja omia tunteitani. Jollain tavalla pidätetty suru ja tuska pääsevät niiden kautta pois.

Ystävyksien mukaan paperille on toisinaan jopa helpompi purkaa omia tuntojaan kuin ystävälle. Runoja kirjoittamalla omat ajatukset saa esiin kirkkaana ja jäsenneltynä.

Taiteen lisäksi Ahdille tärkeä jaksamisen keino on luonnossa liikkuminen. Kun jaksaminen alkaa järkkyä, ostaa hän junalipun pohjoiseen ja suuntaa mökkeilemään karun kauniisiin maisemiin.

– Olen vakuuttunut, että luonnolla on suuri tukeva merkitys myös sairastuneille.

Myös FinFamista Leena ja Ahti ovat löytäneet virkistymisen paikan. Yhteiset vuorot omaiskahvilan emäntänä ja isäntänä tuovat piristystä arkeen. Lisäksi Leena vetää FinFami Pirkanmaan kameraryhmää ja on mukana Ankkuri Aallokossa -projektissa kokemusasiantuntijana. Myös Ahti tekee yhdistyksessä mielellään itselle sopivia tehtäviä.

– FinFami on yhdistävä yhteisö, Ahti toteaa.

– Täällä kohtaa ymmärtämystä.

TEKSTI JA KUVAT: Emilia Aakko

Lisätiedot ja yhteydenotot

Etunimi Sukunimi
Etunimi Sukunimi

Tehtävänimike

p. 123 456 7890
[email protected]

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest