Valitse sivu

Maija oppi jo pienenä salailemaan asioita vanhemman päihdeongelman vuoksi. Kodin ulkopuolella hän kuitenkin puhui tilanteestaan lastensuojelun ammattilaisten, sairaanhoitajan ja tukiperheiden vanhempien kanssa, mikä on auttanut vaikeuksien yli.

Äidillä on päällään musta paita, jossa on erilaisia kuvioita, ja hänellä on tyhjä katse. Alkoholismi on läsnä jo Maijan varhaisimmissa lapsuuden muistikuvissa äidistä.

– Tajusin henkisesti jo hyvin pienenä, että äiti oli alkoholisti. Siitä ei kuitenkaan puhuttu ääneen, ja se oli ongelma, 20-vuotias Maija sanoo.

Maija kasvoi yhdessä äidin, pikkuveljen ja isäpuolen kanssa. Molemmat vanhemmat kävivät töissä ja lapsilla oli harrastuksia. Ruuasta tai rahasta ei ollut puutetta, ja pihapiirissä käyskenteli kotieläimia. Silti kotona oli usein kireä tunnelma.

– Äiti oli paljon töissä, ja kotona ollessaan hän oli usein humalassa. Muistan, että pelkäsin häntä. Humalassa hän saattoi räjähtää ja alkaa huutaa mistä asiasta vain. Minäkin sain kuulla kaikkia ilkeimpiä syytöksiä, mitä voi kuvitella.

 

MAIJAN VARHAISLAPSUUDESSA perheen ulkopuoliset eivät tienneet kotioloista. Avuntarve ei aina näy ulospäin, mutta silti arviolta joka neljäs suomalainen alaikäinen lapsi elää perheessä, jossa vanhemmalla on mielenterveys- tai päihdeongelma.

Lapsiomaiset kokevat usein vaikeita tunteita, kuten yksinäisyyttä, huolta, pelkoa ja häpeää. Niin myös Maija.

– Olin äidille katkera ja vihainen. Miksi hän ei tehnyt meidän lasten kanssa mitään? Miksi antoi tyhjiä lupauksia, jotka aina petti? Miksi ihmeessä minulle sattui niin, eikä kellekään muulle? Pienenä toivoin aina uutta äitiä ja kaipasin turvallista naisellista tukea.

Äidiltä Maija peitti hankalat tunteensa.

– Piti olla mahdollisimman kiltti, siivota jälkensä eikä rikkoa mitään tai sanoa vastaan, että ei aiheuttaisi äidille mitään vaivaa.

Joskus mielenterveys- tai päihdeongelmaa sairastavan vanhemman lapsi voi ajautua omaishoitajan rooliin ja lapselle voi langeta isoja vastuita oman vanhemman tai sisarusten hoivasta ja perheen arjen sujumisesta. Maija muistaa myös joutuneensa ottamaan vastuuta kodista jo pienenä lapsena.

– Hoidin pikkuveljeäni, syötin häntä ja leikin kaksin hänen kanssaan paljon jo pienenä. Tein paljon kotihommia, esimerkiksi siivosin, jos meille tuli vieraita. Huolehdin myös itse koulunkäynnistäni.

– Lapsuudessa oli silti paljon hyvää, Maija sanoo.

Lähellä oli turvallisia ihmisiä. Kotona isä huolehti lapsista ja arjen asioista.

– Iskä on ollut aina järkevä ja turvallinen vanhempi. Hän tuli elämäämme, kun olin 1-vuotias, ja adoptoi minut, kun olin teini-ikäinen. Iskälle on helppo puhua ja olen aina voinut luottaa häneen. Hän on aina sanonut minulle, että olen huippu ihminen.

Maija vietti myös usein viikonloppuja ja vapaa-aikaa läheisten isovanhempien ja naapurissa asuneiden isovanhempien ystävien luona.

– Isovanhemmat auttoivat meitä paljon ja koettivat luoda meille lapsille muunlaista arkea esimerkiksi viemällä meitä ulkomaille.

 

KUN MAIJA OLI ALA-ASTEIKÄINEN, poliisit pysäyttivät äidin auton.

– Olin äidin kyydissä, kun hän ajoi rattijuopumuksen. Asiasta tehtiin ilmoitus lastensuojeluviranomaisille.

Oman alueen lastensuojelu tunnisti perheen avun tarpeen.

– Lastensuojelun ihmiset huomasivat, että puhuminen on minulle helppo tapa purkaa asioita, ja olin myös valmis ottamaan apua vastaan. Aloin käydä säännöllisesti tapaamassa psykiatrista sairaanhoitajaa.

Puhuminen ammattilaisten kanssa toi Maijan mielestä paljon apua.

– Muistan, että jo melko pian sosiaaliavun alkamisen jälkeen aloin ajatella, että äiti ei ole minun äitini, eivätkä hänen mielipiteensä kiinnosta minua. Aloin ymmärtää, että äidin käytös ei ollut minun vikani vaan äidin sairauden vika.

Myös lastensuojelun sosiaalityöntekijästä Aulikista tuli Maijalle tärkeä ihminen.

– Aulikin luona käyminen auttoi suuresti jaksamaan arkea. Hän oli aikuinen, joka ei tuominnut ja oikeasti ajatteli parastani.

Maijalla oli myös ystäviä, joiden luona saattoi viettää aikaa ja saada ajatukset kotoa muualle. Ystävilleen hän ei kodin tilanteesta hiiskunut.

– Häpesin. Olin myös oppinut kotoa salailemaan ja valehtelemaan asioita, koska sillä tavoin minusta oli äidille mahdollisimman vähän vaivaa.

Koulussa ei kodin tilanteesta puhuttu.

– Osa opettajista saattoi tietää, millaista meillä oli, mutta sitä ei otettu esille missään tilanteissa. Toisaalta itsekin halusin, että koulu olisi neutraali ja normaali paikka.

 

KUN MAIJA OLI TEINI-IKÄINEN, hän alkoi kapinoida äitiä vastaan voimakkaammin kuin ennen ja viettää pitkiä aikoja pois kotoa.

– Purin vihaa äitiin muun muassa lyömällä tai tönimällä häntä. Noin 15-vuotiaasta olin kotona niin vähän kuin pystyin. Saatoin olla viikkoja isovanhemmilla ja tukiperheiden luona. Isä tiesi aina, missä olin, ja minulla oli hänen lupansa. Yhdessä vaiheessa myös juhlin ja join paljon.

Yksi Maijan tärkeimmistä harrastuksista oli ratsastus, jonka kautta hän löysi elämäänsä kaksi läheistä tukiperhettä hieman sattumalta.

Toinen tukiperhe järjestyi puolitutun perheen äidin luota. Kun perheenäiti näki, että Maijalla ei ollut kotona kaikki kunnossa, hän ehdotti Maijalle viikonloppukyläilyjä perheensä luona.

– Oli tosi tärkeää, että pääsin heille kokemaan normaalia arkea. Tapaan heitä edelleen säännöllisesti, muun muassa joulun aikaan.

Toinen tukiperhe löytyi hevostallilla käyvän pikkutytön kautta. Tyttö ystävystyi Maijan kanssa, ja Maija löysi tytön äidin kanssa yhteisen sävelen.

– Huomasimme Tiinan kanssa, että olemme tosi samanlaisia, muun muassa urheilullisia ihmisiä. Aloin viettää heilläkin aikaa.

Nykyään Maija kutsuu Tiinaa äidikseen.

– Jos minulla on jokin ongelma elämässä, jos en vaikka tiedä mihin haen töihin tai poikaystävän kanssa on riitaa, soitan aina Tiinalle. Aiemmin minulle oli erityisen rankkaa nähdä, että muilla lapsilla on turvallisia ja aidosti läsnä olevia vanhempia, mutta tukiperheiden myötä sain elämääni turvallisia vanhempia ja pääsin katkeruudesta yli.

 

PÄIHDE- JA MIELENTERVEYDEN HÄIRIÖÖN sairastuneiden lapsiomaiset tunnistetaan usein huonosti ja heidän voi olla vaikea saada tarvitsemiaan palveluita.

Maijan mielestä häntä ovat auttaneet merkittävästi sosiaalitoimen mahdollistama ammattiapu jo varhaisessa vaiheessa sekä harrastusten tuoma tukiverkko.

– En tiedä, onko tämä joku Hannu Hanhi -ilmiö, mutta koen, että olen saanut kaiken mahdollisen tarvitsemani tuen ja avun. Täällä on ollut tosi hyvä lastensuojelu, joka on hoitanut meidän perheen asioita todella hyvin, Maija sanoo.

Myös itse luodut tukiperheet ovat olleet iso juttu Maijan elämässä. Hän toivoisi, että alkoholistien lapsille löytyisi edes joitakuita turvallisia aikuisia elämään ja mahdollisuus harrastaa, jotta elämä ei pyörisi vain vanhemman sairauden ympärillä.

– Viralliset tukiperhesysteemit olisivat alkoholistien lapsille hyvä juttu, jos tukiperheitä ei löydy muualta, Maija pohtii.

 

ÄITI JA ISÄ EROSIVAT, kun Maija oli 16-vuotias. Sen jälkeen perheen tilanne rauhoittui, mutta Maija sai jatkaa edelleen lastensuojelun asiakkaana ja keskusteluita sairaanhoitajan luona.

18-vuotiaana hän aloitti Kelan tukeman psykoterapian, joka jatkuu vielä noin vuoden ajan.

– Jos en olisi päässyt psykoterapiaan, en varmaan enää edes seisoisi pystyssä. Psykoterapian ansiosta olen voinut käydä läpi lapsuuttani ja alkanut ajatella monista asioista uudella tavalla. Olen tajunnut entistä paremmin, että en olisi voinut tehdä mitään toisin.

Myös FinFamin toiminnasta Maija on löytänyt paljon tukea. Sosiaalityöntekijä-Aulikki vinkkasi järjestön leireistä, ja 16-vuotiaana Maija kävi ensimmäisellä mielenterveys- ja päihdeomaisten leirillä.

– Leirit ovat olleet turvallista vapaa-aikaa, jossa olen voinut olla itsenäisesti.

FinFamin kautta löytyi tukihenkilö Sanna, joka on ollut mukana Maijan elämässä ja edelleen läheinen.

Nykyisin Maija on myös FinFamin kokemusasiantuntija, ja käy kertomassa kokemuksistaan järjestössä mukana oleville lapsille ja nuorille.

– Kerron mielelläni tarinaani. Jos joku samaa kokenut lapsi tai nuori saa minun kokemuksistani kimmokkeen hakea apua, se on minulle paras lahja.

 

MAIJA SANOO ITSE AINA OLLEENSA luonteeltaan sosiaalinen ja ulospäinsuuntautunut, mikä on auttanut avun vastaanottamisessa.

– Sanon nuorille aina, että yritä olla sellainen ihminen, jolle annetaan apua. Silloin asiat järjestyvät.

Vanhempien mielenterveys- ja päihdeongelma altistaa usein myös nuoren sairastumiseen.

Pari vuotta sitten, ylioppilaskirjoitusten aikaan, Maija oli itsekin uupumisen partaalla.

– Tunnistan vieläkin itsessäni ylikiltteyttä, joka on tyypillistä alkoholistin lapselle. Olen ollut aina valmis tekemään kaiken kavereiden eteen ja mennyt tukka putkella opinnoissa ja työelämässä. Itselle on ollut kova paikka todeta, että aina en jaksa.

 

NYKYÄÄN MAIJA KOKEE, että suurimmat lapsuuden haavat on käsitelty ja elämä on melko hyvässä tasapainossa.

– Pidin lapsuuttani ennen ehkä rankempana kuin mitä siitä nyt ajattelen. Nyt hyväksyn lapsuuteni, ja pystyn elämään ja tulemaan toimeen huonojen kokemusteni kanssa, sillä olen käsitellyt niitä paljon.

Välit isään ovat läheiset. Isän kanssa Maija on voinut joskus jopa vitsailla lapsuuden kokemuksista. Äitiin hän ei ole missään yhteydessä.

– En kanna kaunaa, mutta mielipiteeni äidistä ei muutu. Hän on minulle nykyään aika tuntematon henkilö.

Äidin sairaus on silti vaikuttanut siihen, millainen Maija on tänä päivänä.

– Olen oppinut empatiaa muita kohtaan ja halun auttaa, mutta myös asenteen, että kaikesta selviää – myös niistä vaikeimmista asioista.

Parhaillaan Maija opiskelee urheiluhierojaksi, tekee myös töitä urheiluhierojana ja harrastaa liikuntaa. Hän seurustelee ja on muuttamassa pian yhteen poikaystävänsä kanssa.

– Terapian ansiosta myös parisuhteen vaikeudet ovat menneet huomattavasti kivuttomammin. Jos tulevaisuuden elämänvaiheissa tulee tilanteita, että tarvitsen vielä terapiaa, aion mennä puhumaan ammattilaisen kanssa, Maija sanoo.

Tulevaisuudessa Maija haaveilee työstä lasten fysioterapeuttina, jatkokouluttautumisesta ja joskus myös äitiydestä.

– Omille lapsilleni haluan turvallisemman ja ehjemmän lapsuuden.

 Jutussa esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu asian arkaluontoisuuden vuoksi.

 

TEKSTI Elina Jäntti
KUVA Unsplash/ Anthony Tran

Lisätiedot ja yhteydenotot

Marika Finne
Marika Finne

asiantuntija, viestintä

p. 045 844 0135
[email protected]

Pin It on Pinterest