Select Page

Korona ja muutokset kotitilanteessa voivat tehdä arjestasi vaikeaa. Jos olet huolissasi, hae apua. Esimerkiksi FinFami-yhdistykset ympäri Suomen tarjoavat tukea, myös etänä.

Hei Sinä.

Olet varmasti huomannut, että asiat ovat muuttuneet tosi nopeasti. Kaikki tuntuu olevan yhtä koronavirusta. Suomen hallitus on antanut ohjeet, miten täällä pitäisi nyt elää, eikä se ehkä ole aivan yksinkertaista, kun on nuori. Tapahtumat on peruttu, kokoontumisia pitää vältellä ja harrastuspaikat sulkeutuivat. Koulutkin menivät kiinni.

Muutokset eivät välttämättä ole helppoja sinulle. Joudut ehkä olemaan enemmän kotona kuin pitkiin aikoihin. Kotona voi olla lisäksesi sisaruksia ja vanhempia, jotka ovat etätöissä, työttömänä tai sairauslomalla. Jos kaikki menee parhain päin, uusi läheisyys voi olla mukavaa ja kaikki pitävät huolta toisistaan.

Oma perhe voi tuntua myös yllättävän vieraalta. Vanhemmat voivat olla kireitä ja lyhytsanaisia, eikä heidän kanssaan voi puhua oikein mistään. Sinusta voi tuntua, että olet näkymätön, eikä tunteillasi, ajatuksillasi tai toiveillasi ole mitään väliä. Sinunkin elämäsi on kuitenkin muuttunut ja se voi ahdistaa.

Ahdistus voi tuntua puristuksena kehossa ja olo olla epätodellinen. Mieleen voi nousta kaikenlaisia ikäviä ja pelottavia asioita ja moni asia ärsyttää enemmän kuin yleensä. Se on ihan ok, ei kukaan voi näinä aikoina olla vain myönteinen ja reipas. Mutta se on ikävää, jos vaikeita tunteita ja ajatuksia ei voi jakaa, edes oman vanhemman kanssa.

Erityisen vaikeaa voi olla oman vanhemman stressin ja huolen näkeminen. Koronan tuomien huolten lisäksi vanhemmalla voi olla jo pitkään jatkunutta ahdistuneisuutta, masennusta tai muita mielenterveyden ongelmia. Alkoholia saattaa kulua enemmän kuin yleensä. Olet ehkä ottanut paljonkin vastuuta perheesi arjen sujumisesta, mutta asiat ovat saattaneet olla tästä huolimatta ihan hyvin. Nyt saatat olla huolissasi siitä, muuttuuko tilanne pahemmaksi. Olet saattanut kokea ennenkin, mitä silloin tapahtuu.

On tärkeää, että et jää yksin näiden huolten kanssa. Perheesi tarvitsee tukea. Sinä tarvitset tukea. Sinulla on siihen myös oikeus, joten älä epäröi pyytää apua.

Saat apua, tukea ja neuvoja mm. seuraavista paikoista:

FinFami-yhdistykset ympäri Suomen tarjoavat tukea ja neuvontaa puhelimitse kaikille, joiden läheinen sairastaa psyykkisesti. Yhteystiedot oman alueesi FinFami-yhdistykseen löydät täältä.

Tukea ahdistukseen ja yksinäisyyden tunteisiin saat Sekasin-chatistä: henkilökohtainen kriisiauttaja sekä yhteisö.

Nuorten mielenterveystalon palveluhaku löytyy täältä.

Tukea lastensuojelun asiakkaalle tai asiakkaana olleelle nuorelle, Turvasatama-chat.

Kotitilanteen kärjistyessä ota yhteys Suomen Punaisen Ristin Nuorten turvataloon.

Sosiaalipäivystys on auki joka päivä 24 h numerossa  0206 96006.

 

Lisätiedot ja yhteydenotot

Tiina Puranen
Tiina Puranen

Toiminnanjohtaja

p. 040 567 0078
[email protected]

Minna Vuorio
Minna Vuorio

Kehitysjohtaja

p. 045 800 4903
[email protected]

Pin It on Pinterest