Valitse sivu

Meillä kaikilla on mielenterveys. Kenen tahansa mielenterveys voi myös horjua. Monet eivät tiedä, että myös sairastuneen läheiset tarvitsevat tukea. FinFami on mukana Kesärauha-festivaaleilla edistämässä myönteistä puhetta mielenterveydestä ja lisäämässä tietoa avun saannin mahdollisuuksista.

Mielenterveyden ongelmat ovat hyvin yleisiä. Lähes puolet suomalaisista oireilee psyykkisesti jossain vaiheessa elämäänsä, joten asia koskettaa välillisesti meitä kaikkia. Jokaisella meistä on läheinen, jolla on huolta mielen hyvinvoinnista.

Läheisen sairaus tuo mukanaan raskaita tunteita ja on hyvin kuormittavaa, erityisesti nuorille. Psyykkinen sairaus omassa perheessä, vanhemmalla tai sisaruksilla, on monelle lapselle tai nuorelle vaiettu ja vaikea salaisuus. Myös ystävän tai seurustelukumppanin oireilu tuo huolta elämään. Tämä taakka on liian raskas kantaa yksin. Jos apua ei saa ajoissa, sairastuneen läheisellä on riski sairastua itse masennukseen.

Mielenterveysongelmia ei pitäisi joutua häpeämään. Silti ne aiheuttavat edelleen häpeäleimaa.
Mielenterveysongelmiin liittyvät ennakkoluulot ja leimautumisen pelko hidastavat hoitoon hakeutumista ja aiheuttavat yksin jäämisen kokemuksia ja eriarvoisuutta. Näin ei saa olla.

Mielenterveyden ongelmista huolimatta sekä sairastunut että hänen läheisensä voivat elää merkityksellistä, hyvää elämää. On tärkeää, että uskalletaan rohkeasti hakea apua ja saada sitä juuri silloin, kun on tarve.

FinFamin ja Kesärauha-festivaalin yhteistyö edistää avointa ja myönteistä puhetta mielenterveydestä, myös sen ongelmista. Moni festareilla esiintyvä artisti tuo vaikeita tunteita ja elämänkokemuksia esiin kappaleidensa kautta. Se on tärkeää: musiikin kautta voi käsitellä sellaistakin, mistä muuten ei voi puhua. Musiikki yhdistää vaikeiden elämänkokemusten kuormittamia ja tuo lohtua ja hyvää mieltä tasapuolisesti kaikille.

FinFami haluaa edistää yleistä, myönteistä keskusteluilmapiiriä mielenterveydestä. Ennakkoluuloja voidaan vähentää lisäämällä tietoa mielenterveyteen ja -sairauksiin liittyen. Jokainen on joskus vähän vinksallaan, mutta sen ei tarvitse määritellä koko elämää. Me kaikki voimme vaikuttaa siihen, että jokaisella on mahdollisuus mielen hyvinvointiin.

Annetaan mielelle kesärauha!

 

Kesärauha on uusi, urbaanin vaihtoehto- ja indiemusiikin festivaali, joka järjestetään Turussa 14.-16.6.2019.
FinFami on menossa mukana kohtaamassa festariväkeä. Mukanamme esiintyy hyvän mielen airuina naamioteatteri Orkestar Strada, jonka kanssa on mahdollisuus kuvata itsensä ja viedä eteenpäin viestiämme: ”Jokainen on joskus vähän vinksallaan” ja ”Anna mielelle kesärauha”. FinFami on myös mukana kuvataiteilija Johanna Sinkkosen I See You-teoksessa, joka asettuu vuoropuheluun festariyleisön kanssa.

#kesärauhamielelle #joskusvinksallaan

 

Lisätiedot ja yhteydenotot

Sanni Sihvola
Sanni Sihvola

asiantuntija, lapset ja nuoret

p.  040 192 2811
[email protected]

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest