Select Page

Tänä vuonna 80-vuotisjuhliaan viettävä laulaja ja näyttelijä Pirkko Mannola saa energiaa vuorovaikutuksesta toisten ihmisten kanssa. Työelämää hän ei aio jättää.

– Täytän joulukuussa 80 vuotta, mutta en aio jäädä eläkeläiseksi enkä kotiin. Työ sopii minulle ja pitää virkeänä, sanoo monen alan lahjakkuus Pirkko Mannola.

Mannola tunnetaan monen vuosikymmenen ajalta missinä, laulajana ja näyttelijänä. Vaikka Mannola on suomalaisen viihteen tähtitaivaan eräs kirkkaimpia ja pitkäikäisimpiä kiintotähtiä, hän itse suhtautuu lahjakkuuteen vaatimattomasti.

– En ole mikään monilahjakkuus, olen vain sattunut tekemään vähän kaikenlaista. Itse kutsun itseäni näyttelijäksi tai joskus viihteen sekatyöläiseksi.

Mannolan ura julkisuudessa alkoi vuonna 1958, kun hänet valittiin Miss Suomeksi. Hän edusti Suomea samana vuonna myös Miss Eurooppa -kilpailussa, jossa sijoittui neljänneksi perintöprinsessaksi.

Pian missin ura jäi taakse Mannolan siirtyessä iskelmälaulajaksi, jonka uran tunnetuimpiin hitteihin kuuluvat muun muassa Kuinka rakkaus alkoi, Kumipallo, Pikku pikku bikinissä ja Maailman paras levy.

Vuosina 1958-1964 Mannola oli erittäin ahkera levyttäjä ja esiintyjä. 1960-luvulla hän esiintyi peräti 17 elokuvassa, ja on jatkanut näyttelijän työtään elokuvissa ja näyttämöillä tähän päivän saakka.

Vaikka Mannola itse on viihtynyt urallaan viihteen sekatyöläisenä enimmäkseen freelancerina ja pätkätyöläisenä, on hän kiinnittänyt huomiota siihen, että nykyään kaikilla muillakin kuin kulttuurialalla tuntuu olevan tarjolla lähinnä pätkätöitä. Se vaikeuttaa tulevaisuuden suunnittelua.

– Ennen oli kunnon pitkiä työsuhteita. Nyt nuorilla on vaikeuksia, kun kaikki työt tuntuvat olevan pätkätöitä. Ennen jos sai jonkun työn, sitä sai halutessaan tehdä melkein lopun elämäänsä. Nyt kaikilla on epävarma tulevaisuus.

Nyky-yhteiskunta ei huoleta Mannolaa niinkään itsensä puolesta, mutta hän sanoo miettivänsä usein nuorten jaksamiskykyä.

– Ihmettelen, että miten nuoret löytävät paikkansa ja jaksavat sitä epävarmuutta. Näyttää siltä, että nuorten pahoinvointi ja mielenterveysongelmat ovat lisääntyneet. Kun lehtiä lukee, niin pahoinvointia näyttää olevan jo aivan nuorissa koululaisissa.

Mannola kokee yhteiskunnan antavan koko ajan nuorille painetta pärjäämisestä.

– Vaatimukset ovat kasvaneet valtavasti ja yhä nuorempina pitäisi tehdä tärkeitä päätöksiä elämänsä suhteen. Olen monta kertaa miettinyt, että pysyykö mukana lainkaan, jos on vaikka pikkaisen hitaampi.

Kiireisessä ajassa kaivataan myötätuntoa. Sekä muita ihmisiä, että omaa itseä kohtaan, sanoo Mannola.

– Totta kai pitää olla myötätuntoa muita kohtaan, mutta samalla olisi hyvä, ettei ihminen olisi niin ankara itseäänkään kohtaan. Pitäisi olla lupa epäonnistua. Myötätunto omaa itseä kohtaan on tärkeää, että voi hyväksyä itsensä. On energian tuhlausta syytellä itseään, se ei johda mihinkään.

 

Mannola tekee edelleen laulukeikkoja sekä esiintyy myös luennoitsijana. Mannola on kysytty puhuja, ja käy vetämässä ryhmille luentoja muun muassa hyvinvoinnista ja jaksamisesta.

– Uskallan nykyään enemmän kuin ennen. En ennen osannut kuvitella, että menisin itsekseni puhumaan ihmisille tunniksi. Puhun muun muassa elämästä, mielestä, kehosta ja muistista. Haluan viedä eteenpäin sitä viestiä, että ihminen kykenee tekemään asioita, vaikka ikää tulee.

Uskallus on vähitellen kasvanut onnistumisten kautta.

– Koen, että olen aika hyvät näytöt työelämässä antanut. Urallani on tietysti myös epäonnistumisia, mutta ei niitä nykyään koe enää katastrofina, kuten nuorena koki.

Mannolan mukaan halu työskentelyyn tuntuu olevan kuin sisäänrakennettu.

– Minulta kysellään, että kuinka yhä jaksan tehdä työtä. Aika paljon siinä on kuitenkin kyse vuorovaikutuksesta, eli saan itsekin hirveästi energiaa siitä, kun pääsen esiintymään ja puhumaan ihmisten kanssa.

Mannola kertoo esimerkin.

– Olin tammikuussa Klaukkalan kirjastossa esiintymässä. Siellä oli noin sata ihmistä, eli paikka oli aivan täysi. Sain siitä kovan energiapiikin, tuntui kuin olisin hyvin jaksanut vetää heti perään toisen samanlaisen tilaisuuden.

 

Mannola jäi leskeksi vuonna 2009, kun hänen aviomiehensä, elokuvaohjaaja Åke Lindman kuoli. Lindman tunnettiin hyvin myös näyttelijänä ja jalkapalloilijana. Naimisissa pari oli ollut vuodesta 1968 saakka.

Lindman kuoli pitkäaikaiseen sairauteen, ja Mannola kuvaa puolisonsa poismenoa vaikeaksi.

Miehensä kuoleman aikaan Mannola oli täysin työllistetty. Hän sanoo, että työkiireet eivät juuri antaneet surulle aikaa.

– Työskentelin teatterissa ja esiinnyin Tanssii tähtien kanssa -televisio-ohjelmassa koko sen kevään. Työ tavallaan auttoi minut surun yli, kun olin koko ajan ihmisten parissa.

Työkiireiden hellitettyä tuli kuitenkin romahdus.

– Kun työt olivat keväältä ohi, silloin lopulta ymmärsin, että mikä on tilanne. Se oli kova paikka.

Kun vuosikymmenien mittainen elämänkumppani on poissa, ovat menetyksen ja yksinäisyyden tunteet hyvin moninaisia.

– Koin yksinäisyyden hetkiä. Ei se tietenkään kivaa ole. Edesmennyttä kohtaan jää kaipaus, ja ottaa oman aikansa ennen kuin on valmis hakeutumaan toisten ihmisten pariin.

Yksinäisyys on Suomessa yhteiskunnallinen ongelma, ja epäkohta korostuu usein silloin, kun ihminen ikääntyy. Etenkin leskeksi jäätyään moni huomaa olevansa hyvin yksin. Mannolan mukaan yksinäisyyden edessä ei pidä luovuttaa, vaan yrittää toimia aktiivisesti.

– Ei pidä jäädä yksin kotiin. Jos ihmisellä on terveyttä, halua ja intoa, niin ihmisten pariin pitää mennä itse. Ei kukaan tule kotoa hakemaan. Tietenkin jokaisella on oma tapansa toimia, mutta minun mielestäni on hirveän tärkeätä itse hakeutua sinne, missä ihmisiä on.

Etenkin pääkaupunkiseudulla on lukemattomasti mahdollisuuksia tavata muita.

– Eläkeläisille on paljon erilaisia seuroja kerhoja. Lisäksi on runsaasti erilaisia järjestöjä, joihin voi mennä tekemään vapaaehtoistyötä. Ja liikuntaakin voi harrastaa, oli se oma laji sitten vaikkapa golf tai sauvakävely. Kyllä niiden parista saa ystäviä.

Aktiivinen leskirouva löysi elämäänsä uuden rakkauden. Mannola ja jääkiekkovaikuttaja Göran Stubb kihlautuivat vuonna 2017.

– Rakkaus on aina rakkautta. Se on kemiaa ja se on jonkinlainen yhteinen magneettikenttä. On ehkä naiivia puhua sielunkumppanista, mutta kyllä minä niin tunnen.

Mannolan mielestä on tärkeää, että myös Stubb on edelleen kiinni työelämässä.

– Hän tekee jatkuvasti töitä urheilukulttuurin parissa. Vaikutamme toisiimme positiivisesti. Hän sanoo, että työnteko sopii minulle.

Työelämässä Mannola viihtyy osittain siksi, että on kokenut saavansa työskennellä ikään kuin rakkaan harrastuksensa parissa.

– On erilaisia töitä. Toisista jäädään mielellään mahdollisimman pian eläkkeelle, toisista ei malttaisi millään luopua. Näyttelijän ammatti tuntuu kyllä aika yleisesti olevan sellainen, että niin kauan kuin muisti pelaa, tehdään työtä.

 

 

 

Rakkauden lisäksi Mannola puhuu myös ystävyydestä voimaa antavana tekijänä. Hyvä ystävä on voimavara, jonkalaisen Mannola soisi mielellään jokaiselle ihmiselle.

– Tunnen paljon ihmisiä, mutta varsinaisia oikein hyviä sydänystäviä minulla on vain muutama. Hyvät ystävät voivat jutella mistä tahansa.

Hyvän ystävän tunnistaa esimerkiksi siitä, että hänen ajattelemisensa saa hyvälle mielelle.

– Kyllä todellisen ystävän tunnistaa. Hän on sellainen, jonka kanssa ajattelette toisistanne aina hyvää. Ystävyyteen ei oikein mahdu esimerkiksi kateus, vaan siinä ollaan iloisia toisen menestyksestä.

Mannolan mukaan ystävyyden tulisi olla sellaista, joka antaa molemmin puolin energiaa. Jos kokee, että joutuu itse vain aina antamaan, voi punnita, onko sellaisen ystävyyssuhteen jatkaminen mielekästä.

– Jos kaveri vain syö sinun energiaasi ja tuo tilalle negatiivista energiaa, ei sellaiseen suhteeseen ole velvollisuutta kenelläkään.

Kuten pitkiin rakkaussuhteisiinkin, myös pitkiin, vuosikymmeniä kestäviin ystävyyssuhteisiin kuuluu muuttuminen ja uudistuminen. Ystävyyden molempien osapuolten tulisi pystyä käsittelemään muun muassa perheen, työn ja ikääntymisen mukanaan tuomia muutoksia.

– Ystävyyssuhteessakin täytyy olla muuntautumiskykyinen ja ymmärtää muutosta. Tekee varmasti hyvää tietoisestikin muuttaa vanhoja käyttäytymismalleja, joissa aina esimerkiksi juhlitaan samalla tavalla.

Mentorikseen Mannola mainitsee näyttelijälegenda Seela Sellan, jonka kanssa he tapasivat ensimmäisiä kertoja ja lyseoaikoinaan.

– Edelleen soitan toisinaan Seelalle, ja kysyn hänen mielipidettään työasioihin. Hän tekee itse paljon töitä, ja kannustaa yleensä minuakin ottamaan vastaan tarjotut työt. Hänellä on ihana suhtautuminen sekä elämään että työhön. Ihailen häntä valtavasti, olen taas menossa lastenlapseni kanssa katsomaan Seelaa Kansallisteatteriin.

Lastenlasten kanssa vietetty aika onkin Mannolalle erittäin merkityksellistä.

– Olen äiti ja mummi. Minulla on kaksi lastenlasta ja olen siitä ylpeä.

Mannolan tytär Heidi ja alle kouluikäiset lapsenlapset ovat nyt asuneet muutaman vuoden Ruotsissa.

– He muuttivat sinne tyttäreni miehen työn perässä. Heidi on sitä mieltä, että minun pitäisi käydä useammin kylässä, mutta töideni vuoksi en pääse aivan niin usein kuin hän haluaisi.

Isoäitiys on Mannolalle hyvin tärkeää, ja ikävä lastenlasten kanssa on molemminpuolista.

– On hienoa olla isoäiti ja olen onnellinen myös Heidin puolesta, että hän on saanut kaksi tytärtä. Kun he asuivat vielä Suomessa, olin tietysti enemmän apuna. Nyt Örebrohon ei lennä ihan tuosta noin vain.

Lasten kanssa olemiseen tarvitaan keskittymistä ja energiaa.

– Ihania lapset tietenkin ovat, mutta kyllä mummin kaikki voimat aina tarvitaan lasten kanssa.

Lastenlasten myötä heräsi myös huoli yhteiskunnan ja planeetan tulevaisuudesta.

– Heidän puolestaan huolestuttaa, että mihin maailma on menossa. Jatkuvat sodat, saastuneet vedet ja ilmastonmuutos. Minun sukupolveni eli ihan erilaisen lapsuuden ja nuoruuden, ei silloin puhuttu saasteista ja ympäristön pilaantumisesta lainkaan. Tälle uudelle sukupolvelle tulisi jättää mahdollisimman hyvä maailma.

TEKSTI: Jukka Vuorio
KUVAT: Marika Finne

Juttu on julkaistu Labyrintti-lehdessä 1/2018. 

Lisätiedot ja yhteydenotot

Etunimi Sukunimi
Etunimi Sukunimi

Tehtävänimike

p. 123 456 7890
[email protected]

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest