Valitse sivu

Hilla ja Juuso ovat nuoria aikuisia, joiden lapsuutta ja nuoruutta kuormitti vanhemman sairaus. He ovat kulkeneet pitkän, mutkikkaan, rajun, mutta myös puhdistavan ja onnistuneen toipumismatkan tähän hetkeen. 

–Ei sitä ei itse silloin edes tajunnut, että on erityisessä tilanteessa. Se oli itselle normaalia arkea, että jääkaapissa ei ole ruokaa. Sen on vasta myöhemmin tajunnut, että eihän se ole normaalia. Kun asioita kasaantuu elämässä hiljalleen lisää ja lisää, niin ei sitä huomaa miten huonosti ja epänormaalisti asiat itsellä on, Hilla ja Juuso kertovat. 

Tunnistaakseen tilanteensa ja osatakseen hakea apua, nuori tarvitsee ympärilleen aikuisia, jotka kertovat, että tämä ansaitsee myös tukea ja että tilanne ei ole normaali. Oikeanlaisella tuella vaikeudet voivat kääntyä lopulta vahvuudeksi. 

– Aika nuorena jo kuitenkin ymmärsin, että meidän perheen tilanne ei ole normaali. Ympärilläni oli onneksi monia ihmisiä, jotka toistuvasti sanoivat, että sä voit hakee itselles apua, että sun ei tarvi olla yksin, Hilla kertoo.

– Kotitilanteen tullessa esiin koulussa, sanottiin, että toi ei ole lapsen elämää ja lapsella kuuluu olla turvallinen koti. Nää aikuisten kommentit on auttaneet mua hakemaan ja ottamaan vastaan apua itselleni, hän jatkaa.

Juuson kokemus on toisenlainen.

– Meni todella pitkään, kun kukaan mun lähellä olevista ei sanonut, että meidän asiat on erikoisella tavalla ja mullakin olisi oikeus saada apua. Vasta opiskelemaan lähtiessä päädyin lopulta puhumaan tilanteesta toiselle nuorelle ja hän kehotti mua hakemaan apua. Kertoi, mistä oli itse saanut apua ja kannusti mua ottamaan yhteyttä sinne.

– Se oli kyllä liian myöhään, asioita oli kasaantunut hirveästi. Tosi heikossa jamassa olin silloin, kun lopulta päädyin apua hakemaan, Juuso lisää.

Kun kukaan ei kerro, että asiat eivät ole ok, sitä yrittää vakuutella itselleen, että kyllä muillakin on hankalaa ja monilla on vielä hankalampaa kuin minulla, kuvaa Juuso sitä ajattelumallia, joka hänellä nuorempana oli.

– Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että tuo oli huono asenne ja vääränlainen ajattelutapa.

Omaa huonoa oloaan ei koskaan pidä vähätellä eikä sitä ole tarpeen selittää itselleen toisin. Itse pärjäämisen ajatus ei kuitenkaan ole kovinkaan erikoinen niin kauan, kun valloilla on “suomalainen sisu“ -asenne.

Sosiaalinen tuki ja asioiden käsittelyn myötä syntyvä ymmärrys mahdollistivat toipumisen

Lapsiomaisen toipumisen kannalta merkittäviä asioita ovat sosiaalinen tuki, asioista puhuminen, tunteiden kohtaaminen ja niiden käsittely sekä uusien merkitysten antaminen lapsuuden ja nuoruuden kokemuksille. 

Hilla ja Juuso kertovat, että sosiaalisen tuen saaminen on mahdollistunut, kun elämään on löytynyt uusia, turvallisia ihmissuhteita. Näiden myötä on tullut mahdollisuus nauttia ja toteuttaa mielekästä vapaa-aikaa.

Molemmat nuoret ovat myös tietoisesti luopuneet sellaisista ihmissuhteista, jotka eivät olleet itselle hyväksi, tai jotka ovat aiheuttaneet jopa pahaa oloa. Mahdollisuus kuulla muiden ihmisten ja ammattilaistenkin mielipiteitä on auttanut heitä oivaltamaan, että kaikkia ihmissuhteita ei ole pakko kuljettaa mukana. Toipumisen myötä he ovatkin havainneet omaavansa enemmän vapauksia päättää, millaisilla ihmisillä ympäröi itsensä.  

– Ihmissuhteiden karsiminen oli raskas vaihe, mutta kun sen uskalsi tehdä, on voinut itse paljon paremmin. Raskaista ihmissuhteista eroon pääsemisen myötä on oma itsevarmuus kasvanut ja tullut ajatus, että voin tehdä elämästä oman näköistä, Juuso ja Hilla kuvaavat.

Tuen saaminen mahdollistuu, kun rohkaistuu puhumaan omasta tilanteestaan

Juuson toipumisen käynnistymisessä merkittävä käännekohta oli hetki jolloin hän rohkaistui puhumaan tilanteestaan toiselle nuorelle, joka osasi neuvoa ja rohkaista tuen pariin. Monesti puhuminen ei kuitenkaan ole helppoa ja aikaa voi kulua, ennen kuin uskaltautuu avautumaan muille. Tämä siitäkin huolimatta, että olisi jo oivaltanut oman tilanteensa ja sen kuormittavuuden.

Molemmat nuoret nostavat terapian merkittäväksi toipumisen mahdollistajaksi. Terapiassa on saanut tilaa omien lapsuuden ja nuoruuden kokemusten sekä niiden herättämien tunteiden käsittelylle. Lisäksi terapia on tarjonnut käytännön välineitä selviytyä haastavista hetkistä, joita edelleen välillä tulee. 

– Välillä edelleen nousee pintaan vanhoja ajatuksia, esimerkiksi itseen kohdistuvaa epäilevyyttä ja itsensä haukkumista. Nyt osaan kuitenkin tunnistaa ne, enkä näissä tilanteissa aina joudu takasin nollaan, vaan sitä tajuaa, että tää on taas tämä juttu, mitä oon jo käynyt läpi, enkä anna sen nyt ottaa valtaa, Juuso kertoo.

Sekä Hilla että Juuso kertovat parisuhteen aloittamisen nostaneen uudelleen pintaan asioita, joita oli jo terapiassa käsitellyt. Parisuhteessa tunteet ovat vahvat ja lapsuudessa koetut tapahtumat ja tunteet tuottivat heille usein kehollisiakin kokemuksia. Luottamus siihen, että toinen pitää sanansa eikä peru asioita viime hetkellä tai että puheissa ei ole tausta-ajatuksia, olivat asioita, joita piti työstää alussa runsaasti.

– Parisuhde on sellainen, jossa joutuu niin niiden tunteiden kanssa elämään. Usein oli sellaista, että piti miettiä, miksi minusta tuntuu tältä ja miksi mulla on kehossa tällainen olo. Huomasin, miten eri tilanteisiin liittyvät tunteet oli juurtunut kehoon. On ollut hyvä, että on saanut näistä puhua terapiassa, Juuso kuvailee.

Molemmat kokevat, että terapiassa on saanut keinoja pysähtyä miettimään ja huomaamaan, että “tämä ei ole enää mun lapsuus, tämä on ihan eri henkilö ja tilanne.” Asioiden kohtaaminen terapiassa, on auttanut pääsemään niistä eteenpäin.  

Toipumisen kannalta olennaista on ollut tieto, joka on mahdollistanut uusien merkitysten antamisen omille kokemuksille. Kun vanhemman käytös on saanut selityksen, se on samalla vahvistanut haastavien kokemusten ja oman elämänkulun ymmärrettävyyttä.

Nuoret kuvaavat, että ymmärryksen lisääntymisellä on ollut suuri merkitys sille, että elämä on muuttunut parempaan suuntaan. Itsesyytökset ovat loppuneet, ja on oivaltanut, että kodin ongelmat eivät johtuneet omasta käyttäytymisestä. Samalla he ovat tajunneet, että kaikkea ei pidä kestää ja ei ole heikkoutta, jos kaikkea ei aina jaksa. 

– Lapsena ei pääse kodistaan pois, mutta nyt aikuisena tietää, että tuollaisista huonoista tilanteista voi itse lähteä ja ymmärtää, että ei tarvii hyväksyä ja kestää kaikkea, kuvailee Juuso omia oivalluksiaan.

Toipuminen näkyy kykynä laittaa asiat mittasuhteisiin ja avoimen keskustelun arvostuksena 

Vaikeudet ovat opettaneet myös pistämään asiat realistisempiin mittasuhteisiin. Kun nykyisiä haasteita vertaa lapsuuden ja nuoruuden vaikeuksiin, huomaa niiden usein olevan sellaisia, joita ei kannata murehtia liikaa.

Vaikeudet ovat myös saaneet arvostamaan terveellistä elämää, arkisia asioita, rauhallisuutta ja sopuisaa yhdessäoloa.

Ennen kaikkea sitä, että ei tarvitse jännittää koko ajan jotakin.

 – Olen vasta viime aikoina tajunnut, kuinka paljon arvostan rauhaa ja rauhallisuutta. Kun on oivaltanut, että enää ei tarvitse jännittää mitään, että tätä mun elämäni nykyisin on, rauhallista. Siitä tulee ihmeellisen hyvä olo, kertoo Juuso.

On oppinut myös arvostamaan avointa keskustelua haastavista aiheista. Haluaa olla sellainen ihminen, jolle toiset voivat puhua ja kertoa tilanteestaan. Haluaa omalla esimerkillään näyttää, että asioista puhuminen kannattaa ja helpottaa oloa.

 – Olen todella oppinut arvostamaan sitä, että ihmiset tukevat toisiaan ja pystyvät kysymään toiselta, että onks sulla kaikki hyvin, Juuso korostaa.

Toipumisen myötä tuntee paremmin oman itsensä, voimavaransa ja vahvuutensa

Omaan itseen tutustuminen on lisännyt itseluottamusta ja itsevarmuutta; uskoa siihen, että itse myös tietää asioista ja omat mielipiteet ovat tärkeitä. 

– Se on heijastunut myös kaverisuhteissa silleen, että en enää tuu kaikessa vastaan ja tee muiden puolesta. Nykyisin osaan sanoa kavereillekin, että teidän pitää joustaa myös muhun päin, että aina mun ei tarvi joustaa, kuvailee Hilla.

Kaksi hymyilevää nuorta veden äärellä

Nykyisin nuoret osaavat tunnistaa niitä omaan persoonaan liittyviä ominaisuuksia ja vahvuuksia, jotka ovat vieneet heitä eteenpäin toipumisessa. Henkilökohtaiset vahvuudet tukevat mielekkään elämän elämistä sairaudesta huolimatta. Hilla kuvailee olleensa aina positiivinen ja ajatelleensa, että hyviä asioita tulee tapahtumaan, haasteista huolimatta. Juuso taas on oppinut käyttämään kiltteyttään voimavarana, joka on auttanut sekä ylläpitämään että syventämään ihmissuhteita. 

– On pystynyt olemaan mukava ihmisille, vaikka itsellä on ollut tosi raskasta, mutta sitten on saanut ihmisiltä myös hyvää takaisin ja saanut pidettyä kavereita lähellä, se on auttanut itseäkin, kertoo Juuso.

Toipumisen myötä omaan itseen tutustuminen on näkynyt muun muassa siinä, että on alkanut arvostamaan uudenlaisia asioita ja antanut itselleen luvan arvostaa rauhallista elämää. Nuoret ovat myös oppineet olla vaatimatta itseltään liikaa. Juuso kuvaa uudenlaista, rennompaa suhtautumista itseensä ja elämään seuraavasti: 

– Että jos haluaa viettää rauhallista päivää ja siihen on mahdollisuus, niin siitä vaan ja sit huomaakin, että on paljon onnellisempi”.

Nautintoa tuovien asioiden ei tarvitse olla erikoisia. Päinvastoin, usein ne ovat hyvin arkipäiväisiä kuten kävelylenkkejä, auringonlaskun katsomista, kissojen silittelyä tai vaikkapa päiväunia kumppanin kanssa.

 

Resilienssiä voidaan vahvistaa koko elämän ajan

Resilienssi on kykyä sopeutua muutoksiin ja menetyksiin, sekä kykyä nähdä tai luoda merkitys vastoinkäymiselle. Hilla ja Juuso ovat päässeet toipumismatkallaan pisteeseen, jossa omaa polkua voi katsoa ikään kuin ulkopuolelta ja havaita vahvuuksiaan, kasvun kokemuksia sekä löytää tapahtuneelle uusia merkityksiä. Tähän on tarvittu tuota resilienssiä.

Resilienssi auttaa selviytymään sellaisissa vaativissa tilanteissa, joita läheisen psyykkinen sairaus tuo mielenterveysomaisen elämään. Juuson ja Hillan tarinoissa näyttäytyy sekä resilienssin kasvu että resilienssin eteenpäin kantava voima.

Resilienssiä voidaan vahvistaa koko elämän ajan. Vahvistuminen tapahtuu haasteiden ja vaikeuksien seurauksena, kun ihminen tulee tietoiseksi sekä haavoittuvuudestaan että vahvuudestaan samanaikaisesti. Kuten Hilla kuvaa, resilienssiä ovat vahvistaneet sekä periksiantamaton asenne että toiveikkuus tulevaisuutta kohtaan.

– Mulla on tullut tietynlainen periksi-antamattomuus. Oon oppinu vähitellen, että vaikka jokin asia tuntuisi mahdottomalta, niin aina se jotenkin saadaan järjestymään.

Toipumisen myötä omainen kykenee elämään omaa, merkityksellistä elämää läheisen psyykkisestä sairaudesta huolimatta. Resilienssi siis tukee siirtymistä uhrin roolista kohti aktiivisen toimijan roolia.

 

Vanhemman sairauden ja sitä seuranneiden tapahtumien hyväksyminen osaksi omaa elämäntarinaa voi luoda tilaa omalle toipumiselle sekä toimijuudelle

– Tavallaan asioista on päässyt yli ja nykyisin ajattelen, että nämä on tapahtuneita, mutta ne on osa mun elämää. Nyt kun kukaan ei voi päättää mun elämästä, niin mä saan ihan itse tehdä siitä omannäköistä, kertoo Hilla.

Toipuminen ei etene suoraviivaisesti, vaan matkaan voi tulla monenlaisia mutkia ilman, että on tehnyt virheen tai että parantuminen olisi pysähtynyt. Vaikka asioita olisikin jo saanut käsiteltyä, voi elämässä tulla vastaan käännekohta, kuten parisuhde, joka tuo jotain jo koettua uudelleen pintaan. Resilienssi tukee näissä tilanteissa selviytymiskeinojen tunnistamista ja käyttöön ottamista.

Kaikkea, mitä elämässä tapahtuu ei ole mahdollista, eikä edes tarpeellista, pyrkiä hallitsemaan. Ihminen voi kuitenkin useimmiten hallita sitä, millä tavalla suhtautuu, miten ajattelee ja tekee sekä miten muovaa onnellisuuttaan ja mahdollisuuksiaan kukoistaa ja menestyä.

Resilientti henkilö on kääntänyt menneet elämänkokemukset vahvuuksikseen. Näiden vahvuuksien kautta hän pystyy muokkaamaan omaa ajatteluaan ja suhtautumistaan, vaikka eteen tulisi yllättäviäkin haasteista. On lohdullista ja toivoa herättävää tietää, että vaikeat ja haastavat elämäntilanteet voivat kehittää meissä sellaisia vahvuuksia tai oivalluksia, joita ei ehkä olisi muuten syntynyt.

Kuvien henkilöt eivät liity juttuun

TEKSTI: Minna Kallunki ja Mariel Krogerus
KUVAT: Juno Lehtinen

Juttu on julkaistu Labyrintti-lehden numerossa 3/20, jonka teemana on mielenterveysomaisen toipuminen

 

Lisätiedot ja yhteydenotot

Minna Kallunki
Minna Kallunki

Erityisasiantuntija, Recovery-mielenterveyspalveluissa -hanke

p. 045 800 4903
minna.kallunki@finfami.fi

Pin It on Pinterest