Valitse sivu

Toipumisorientaatio on mielenterveystyön ajattelun ja toiminnan viitekehys, jossa painottuvat voimavarat, osallisuus, toivo, merkityksellisyys ja positiivinen mielenterveys. Monet FinFami-yhdistysten toiminnot ovat jo toipumisorientaation mukaisia.

Toipumisorientaatiota on alettu pikkuhiljaa käyttämään yhä enemmän mielenterveystyön viitekehyksenä. Toipumisen prosessit eivät ole lineaarisia, vaan niihin liittyy sekä eteenpäin menon että taantumisen vaiheita.

Toipumisorientaation periaatteena oleva toipumisen ajatus voidaan laajentaa koskemaan myös psyykkisesti sairastuneen läheisiä, koska yhden sairastuminen vaikuttaa koko perheeseen ja lähipiiriin.

Omaisen henkilökohtainen toipumisprosessi johtaa tyydytystä tuovaan ja toiveikkaaseen elämään läheisen psyykkisen sairauden aiheuttamista rajoituksista huolimatta. Toipumisprosessin myötä omainen voi kokea olevansa eri ihminen, hänen elämänsä arvojärjestys saattaa muuttua ja hän voi löytää itsestään uutta sisäistä voimaa.

Jokaisella mielenterveysomaisella on oma toipumisprosessinsa

Kun läheinen sairastuu psyykkisesti, myös omainen tarvitsee oman toipumisprosessinsa, oman polkunsa toipumiseen ja identiteetin vahvistumiseen. Toipumisorientaatioajattelussa yksi keskeinen asia on, että toipuminen ei tarkoita paluuta aikaan ennen läheisen sairastumista. Aikaan, jossa ”kaikki oli vielä hyvin”.

Toipuminen tarkoittaa uuden löytämistä. Siinä omaisneuvonnalla ja muilla FinFami-yhdistysten tarjoamilla tukimuodoilla on suuri rooli. Omaisneuvonnassa on tärkeää luoda luottamuksellinen ja turvallinen tila, jossa voi tulla nähdyksi kaikkine tunteineen. Omaisneuvonnassa pyritään lisäämään itsemyötätuntoa, tulevaisuuden näköaloja ja koko lähipiirin voimavaroja, sekä yhteistä ymmärrystä.

Läheisen sairastuminen on omaiselle prosessi, jota voidaan kuvata kriisin eri vaiheilla. Siihen kuuluvat shokkivaihe, reaktiovaihe, käsittelyvaihe ja uudelleen suuntautumisen vaihe. Omaistyössä ja omaisneuvonnassa toipumisorientaatio näkyy konkreettisesti. Kun läheinen ihminen sairastuu, se on läheiselle shokki- ja kriisitilanne. Psyykkisesti sairastuneen läheinen saattaa saapua omaisneuvontaan shokkitilassa, jossa on edes vaikea hahmottaa tilannetta. Omainen saattaa olla järkyttynyt tai lamaantunut ja shokki saattaa tuntua myös fyysisinä oireina.

Suuri asia tässä tilanteessa, joka on usein omaisen ensimmäinen kontakti mihinkään tukimuotoon, on kohtaaminen. Se, että omainen tuntee tulevansa kohdatuksi ja että häntä kuunnellaan.

Tässä tilanteessa on tärkeää vain kuunnella ja tukea omaista sekä yrittää antaa hänelle edes pieni toivon siemen, että tästä voi selviytyä ja hän ei ole yksin.

Toivo on yksi tärkeimmistä, kannattelevista ja tulevaisuuden uskoa luovista voimista.

Reaktiovaiheessa omaiselle saattaa tulla hyvinkin vahvoja tunteita: surua, pelkoa, syyllisyyttä. Tässä vaiheessa on jo normaalia, että omainen kaipaa tietoa ja haluaa pohtia ja keskustella tilanteesta. Tässä omaisneuvoja voi olla tärkeässä roolissa. Omaisneuvoja voi pohtia yhdessä omaisen kanssa, minkälainen on hänen yksilöllinen polkunsa kohti toipumista.

Jokainen omainen tuntee perheensä tai tilanteensa parhaiten

Kaikkien tilanteet, läheissuhteet ja tarinat ovat yksilöllisiä ja kaikki ei sovi kaikille. Onkin tärkeää huomioida omaisen persoonallisuus ja tarpeet sekä tarjota hänelle erilaisia vaihtoehtoja. Jokainen omainen on oman perheensä tai tilanteensa asiantuntija. Osa omaisista hyötyy valtavasti vertaistuesta, mutta osalle ryhmässä toimiminen ei ole luontevaa.

Käsittelyvaiheessa ahdistavimmat tunteet alkavat jo hiljalleen helpottaa ja niistä on helpompi puhua. Omaista on tärkeää tukea toipumisen polulla eteenpäin niin, että hän oppii kiinnittämään huomiota omaan hyvinvointiinsa ja voimavaroihinsa, eikä hänen identiteettinsä ala rakentumaan vain sille, että hän on mielenterveysomainen.

Omaisen hyvinvointiin liittyy vahvasti myös omien rajojen tunnistaminen.

Omaiselle on toipumisorientaation viitekehyksen mukaan tärkeää kertoa, että vaikka hänen läheisensä olisi sairastunut vakavasti ja sairaus saattaisi olla krooninen, se ei ole maailmanloppu ja psyykkisesti sairastunut voi elää hyvää, mielekästä ja merkityksellistä elämää oireistaan huolimatta ja kokea onnen tunteita. Kuten Veijo Nevalainen (2012) kirjoittaa, sairaus ei koskaan täytä koko ihmistä.

On tärkeää, että omaiset eivät määrittelisi sairastuneen läheisensä hyvän elämän kriteereitä, eivätkä myöskään unohtaisi omia tarpeitaan tai elämäänsä erillisinä yksilöinä. Läheisen psyykkinen oireilu ei saa olla omaiselle koko elämän ja ajatukset täyttävä asia, koska uupuminen on mielenterveysomaiselle vakava uhka. Omaiselle on tärkeää tuoda esiin, että hänellä on oikeus iloita, nauttia elämästä ja kokea onnen tunteita, vaikka hänen läheisensä olisi psyykkisesti sairastunut.

Läheisen sairaudesta tulee osa elettyä elämää

Uudelleen käsittelyvaiheessa sairastumisesta tulee osa elettyä elämää. Omainen alkaa löytää uusia voimavaroja ja selviytymiskeinoja. Tässä vaiheessa omaisneuvonnassa voidaan tukea omaista löytämään uusia merkityksiä ja uudenlaista elämänlaatua omaan elämäänsä, sillä elämä ei useinkaan palaa samanlaiseksi kuin se oli ennen läheisen sairastumista. Elämä voi silti olla hyvää, onnellista ja tyydyttävää.

Useille omaisille on tärkeää käydä yhdistyksen vertaistukiryhmässä, kursseilla, koulutuksissa ja tavata muita samaa kokeneita. Yhteisöllisyys ja osallisuus antaa voimaa omassa toipumisprosessissa ja vahvistumisessa. Osa omaista saa itselleen voimaantumisen kokemuksia vapaaehtoistoiminnasta, esimerkiksi vertaisena tai vertaistukiryhmän ohjaajana tai kokemustoimijana. Osa omaisista kokee, että omaisneuvonta tarjoaa hänelle riittävän tuen, eikä hän tunne tarvetta muulle tuelle tai toiminnalle.

Psyykkisissä sairauksissa on mahdollisuus, että pidemmänkin tasaisen jakson jälkeen oireet nostavat päätään. Tilanteessa usein myös omaisen toipumisprosessi taantuu ja kriisin vaiheet saattavat alkaa alusta. Toipumisorientaation viitekehyksen mukaan tukea saaneella omaisella saattaa kuitenkin tällöin olla enemmän valmiuksia omaan ja läheisensä selviytymiseen.

TEKSTI:
Tuija Ikola/ FinFami Etelä-Pohjanmaa, 
Suvi Karkiainen/ FinFami Keski-Suomi,
Salla Ristolainen/ FinFami Satakunta, 
Juho Soukka/ FinFami Pirkanmaa

 

Juttu on julkaistu Labyrintti-lehden numerossa 3/20, jonka teemana on mielenterveysomaisen toipuminen

Lisätiedot ja yhteydenotot

Minna Kallunki
Minna Kallunki

Erityisasiantuntija, Recovery-mielenterveyspalveluissa -hanke

p. 045 800 4903
minna.kallunki@finfami.fi

Pin It on Pinterest