Valitse sivu

Psykiatrisessa hoidossa tavoitteena on pidetty yleensä kliinistä toipumista, johon päästään lääkehoidon ja asiantuntijaperusteisen neuvonnan avulla. Toipumisorientaatiossa keskitytään henkilökohtaiseen toipumiseen, mielekkään elämän ja toivon löytymiseen.

 

Henkilökohtainen toipuminen liittyy ajatteluun, jossa terveydenhuollon ammattilaiset edistävät asiakkaan toipumisen prosesseja siten, että he auttavat häntä löytämään voimavaroja ja tekemään suunnitelmia, joiden avulla asiakas pystyy elämään merkityksellistä, toivorikasta ja antoisaa elämää sekä toteuttamaan päämääriään ja haaveitaan psyykkisestä sairaudestaan huolimatta. Tällaista ajattelun ja toiminnan viitekehystä kutsutaan toipumisorientaatioksi. Keskeisiä asioita toipumisorientaatiossa ovat kumppanuus ja osallisuus sekä toiveikkuus, myönteinen käsitys itsestä, elämän merkityksellisyys ja voimaantuminen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että auttamistyössä näihin asioihin pitää kiinnittää erityistä huomiota.

Toivon rakentuminen edellyttää toimivaa vuorovaikutusta

Toiveikkuutta voidaan kuvata henkilön luottamuksena siihen, että tulevaisuus tarjoaa mahdollisuuksia henkilökohtaisten tavoitteiden saavuttamiseen sekä niiden asioiden toteutumiseen, joita henkilö pitää arvossa. Näin toiveikkuus on sidoksissa merkitykselliseen ja mielekkääseen elämään sekä ihmisen motivoituneelle toiminnalle. Toivoa ylläpitävään hoitosuhteeseen liittyy yhteistyö ja kumppanuus. On tärkeää, että asiakkaat ovat aidosti osallisena hoidossaan. Osallisuus tarkoittaa prosessia, jossa hoidossa olevilla henkilöillä on mahdollisuus osallistua täysi-valtaisesti hoitonsa suunnitteluun ja sitä koskeviin päätöksiin.

Perinteisessä lääketieteellisessä mallissa henkilön odotetaan mukautuvan ammattilaisen määrittelemään hoitoon. Henkilöt, jotka eivät noudata luotua hoitosuunnitelmaa, leimataan helposti hoitokielteisiksi. Toipumisorientaation viitekehyksessä toiveikkuuden löytyminen ja vahvistuminen edellyttää yleensä luottamukseen perustuvaa sosiaalista vuorovaikutusta, jonka avulla asiakas voi reflektoida omia unelmiaan, tavoitteitaan ja arvostamiaan asioita. Tämä on mahdollista silloin, kun kuntoutujan ja auttamistyötä tekevän henkilön välillä vallitsee hoitosuhde, jossa voidaan käsitellä muitakin kuin pelkästään sairauteen ja sen hoitoon liittyviä kysymyksiä.

Sairastuneen läheisen tukeminen edellyttää omaisen tunnelukkojen avautumista

Sairastuneen läheisen suotuisa toipuminen edellyttää lähes aina omaisten huomioimista. Läheisen psyykkinen sairaus on myös omaisille kriisitilanne, joka herättää voimakkaita tunteita ja monia kysymyksiä. Mistä tässä oikein on kysymys (hämmennys)? Mitä olen tehnyt väärin (syyllisyys)? Mitä ystävät ja tuttavat ajattelevat tästä (häpeä)? Voiko tämä tilanne koskaan korjaantua (epätoivo)? Jos näitä tunteita ei ole mahdollisuus käsitellä tai jakaa, ne voivat patoutua sisäiseksi hälytystilaksi. Hälytys-tilassa elävän henkilön on vaikea ottaa vastaan ja ymmärtää psyykkiseen sairauteen ja hoitoon liittyvää tietoa. Tieto tulkitaan silloin negatiivisten tunteiden värittämänä eli tieto, joka on annettu omaisten psyykkisen kuorman helpottamiseksi, voidaankin kokea syyllistämisenä.

Kielteistä tulkintaa vahvistaa erityisesti omaisten jättäminen läheisen hoidon ulkopuolelle tai se, että heitä käytetään vain yksipuolisesti tiedon lähteinä läheisen sairautta koskevissa asioissa.

On tärkeää, että nämä tunnelukot voivat avautua. Kun stressaavia tunnekokemuksia käsittelee ammattilaisten kanssa tai niitä jakaa muiden omaisten ja vertaisten kanssa, on mahdollista vähitellen ottaa vastaan asiallista tietoa. Omaiset alkavat tällöin myös prosessoida ja sisäistää omaisena olemisen ymmärrystä, mikä mahdollistaa voimaantumisen ja toiveikkuuden. Tämän jälkeen he ovat valmiita välittämään toiveikkuutta myös sekä sairaalle läheiselleen että muille omaisille. Omaisten hyvinvointi auttaa läheistä toipumaan.

Sosiaalinen tuki auttaa omaista toipumaan

Vaikka omaisten ja läheisten auttamisessa vertaistuki on ylivertainen auttamisen keino, ei kaikkea tarvittavaa tukea pidä jättää sen varaan. Parhaiten omaisten jaksamista ja hyvinvointia tuetaan silloin, kun sekä ammattilaisten kanssa tapahtuva vuorovaikutus että vertaistuki sisältävät toiveikkuutta lisääviä sosiaalisen tuen muotoja. Sosiaalisella tuella on terveyttä edistävää tai stressiä ehkäisevää vaikutusta silloin, kun se sisältää tietotukea, instrumentaalista tukea, arvostusta ja emotionaalista tukea.

Tieto-tuki sisältää tiedon antamista sairaudesta, hoidosta ja sairauden kanssa elämisestä. Se on vaikuttavaa erityisesti silloin, kun se sisältää vertaisten välittämää kokemuksellista tietoa. Instrumentaalinen tuki liittyy sairastuneen ja hänen läheisensä oikeuksista ja etuuksista huolehtimiseen. Arvostustuki tarkoittaa ihmisten hyväksymistä omina persooninaan sekä heidän mielipiteidensä ja toiveidensa kunnioittamista. Tunnetuki sisältää empaattisuuden, luottamuksellisuuden, kuuntelemisen ja rohkaisemisen niin, että psyykkiset voimavarat elpyvät. 

Pahimmillaan läheisen psyykkinen sairaus ohjaa omaisen elämää niin, että sairaus täyttää koko elämän ja voimavarat omasta hyvinvoinnista huolehtimiseen hiipuvat. Elämän kapeutumiseen ja tulevaisuuden näköalattomuuteen liittyy yleensä kokemus siitä, että läheisen sairauden myötä myös omaisen mahdollisuudet tehdä valintoja ja omaa elämää koskevia ratkaisuja ovat heikentyneet.

Siksi on tärkeää, että omaisilla on mahdollisuus käydä ammattilaisten tai vertaisten kanssa rakentavia keskusteluja

Rakentavissa keskusteluissa rajoittavia uskomuksia tunnistetaan ja niitä voidaan kyseenalaistaa. Uskomusten muuttuessa myönteisemmiksi omien voimavarojen tunnistaminen ja hyödyntäminen sekä rohkeus tehdä asioita uudella tavalla lisääntyy. Mielenterveyspalveluita pitää kehittää sellaisiksi, että ne vahvistavat toivoa ja auttavat löytämään merkityksellisiä asioita sekä psyykkisesti sairaan että hänen omaisensa elämässä. Jokainen mielenterveystyötä tekevä voi aloittaa toipumisorientaation mukaisen työskentelyn jo tänään. Silloin auttaja huomaa, että oma työkin on palkitsevampaa kuin ennen.

Teksti: Esa Nordling, kehittämispäällikkö, THL.

Kirjoittaja työskentelee Recovery-toimintaorientaatio mielenterveyspalveluissa -hankkeessa. 

 

Juttu on julkaistu Labyrintti-lehden numerossa 3/20, jonka teemana on mielenterveysomaisen toipuminen

Lisätiedot ja yhteydenotot

Minna Kallunki
Minna Kallunki

Erityisasiantuntija, Recovery-mielenterveyspalveluissa -hanke

p. 045 800 4903
minna.kallunki@finfami.fi

Pin It on Pinterest