Valitse sivu

Muusikko ja tietoisuusohjaaja Samuli ”Teho” Majamäestä tuli isä 13 vuotta sitten. Siitä lähtien hän on käytännössä hoitanut perheen kaksi lasta yksin.
– Jos elämä on eri mieltä suunnitelmistani kuin minä, annan periksi ja sopeudun tilanteeseen. Nykyään muutan suuntaa nopeastikin, jos tilanne sitä vaatii.

Muusikko ja tietoisuusohjaaja Samuli ”Teho” Majamäen perheeseen kuuluu hänen lisäkseen kaksi teini-ikää lähestyvää poikaa. Pääosin tällä kombolla elämä on soljunut eteenpäin viimeiset kymmenen vuotta. Isyys on koulinut jääräpäästä joustavan tilanteessa eläjän.

– Asia helpottui, kun tajusin, että ne jutut, joita haluaisin tehdä, ovat nyt toissijaisia, Teho sanoo.

TEHO MAJAMÄESTÄ TULI ISÄ 37-vuotiaana. Perheen perustaminen ei ollut koskaan kuulunut hänen suunnitelmiinsa.

– Asuin lapsuuteni maalla, ja meitä oli perheessä yhdeksän lasta. Osa oli vanhempieni biologisia lapsia, osa adoptoituja. Olen viimeinen perheeseen syntynyt biologinen lapsi.

Perheenjäsenten lisäksi Tehon kotona asui usein vaihto-oppilaita.

– En todellakaan ollut ajatellut perustaa perhettä. Päinvastoin olin sitä mieltä, että maailmassa on jo aivan liikaa ihmisiä. Sen sijaan kumppanuuteen minulla oli vahva pyrkimys.

Ennen isäksi tuloaan Teho oli viettänyt kuutisen vuotta maailmalla matkalaukkuelämää.

Asiat ja tavarat olivat hänen sanojensa mukaan ”hujan hajan maailmalla”.

Vuonna 2006 Teho oli Suomessa ja teki töitä artisti Ismo Alangon kanssa. Yhteistyö täytti kalenterin, ja Teho jäi Suomeen suunniteltua pidemmäksi aikaa.

Ennen Suomeen tuloaan hän oli tavannut Intian-matkallaan japanilaisen naisen, joka muutti Tehon mukana Suomeen.

– Naisystäväni tuli raskaaksi ja halusi pitää lapsen. Hän on oikukas ihminen, ja pohdin, että mitäköhän tästä tulee. Mutta ajattelin, että jos näillä mennään, näillä mennään. Päätin tukea naisystävääni.

Lapsen syntymän jälkeen Teho sai huomata, että naisystävä halusi hulahtaa perinteisiin sukupuolirooleihin. Sen mallin mukaan toinen – yleensä nainen – hoitaa kodin ja toinen – useimmiten mies – tuo rahaa kotiin.

– Ilmeisesti Japanissa tällainen malli on yleinen, mutta minulla on lapsuudestani hyvin erilainen perhemalli. Siinä tärkeintä on rakkaus.

Teho sanoo, että hänen näkökulmastaan oudot roolimallit tekivät elämästä sekavan. Kumpikin vetäytyi, ja parisuhde näivettyi.

Kaksi vuotta lapsen syntymän jälkeen naisystävä esitti Teholle toiveen: etsi itsellesi uusi kumppani, mutta tehdään toinen lapsi, niin esikoisella on pikkusisarus, eikä sen tarvitse olla yksin.

 – Se oli järjenvastaista, mutta tietyllä tapaa päätös oli hyvin tiedostava. Jälkikäteen olen usein ajatellut, miten mahtavaa on, että lapsia on kaksi – he ovat hyvin yhteen hitsautuneita.

Teho muutti lähelle omaan asuntoon, mutta oli tiiviisti mukana lastenhoidossa. Hän myös hankki entiselle naisystävälleen doulan tueksi raskausaikaan ja synnytykseen.

Kun toinen lapsi syntyi, lasten äiti sairastui vakavasti ja joutui jäämään sairaalaan.

Teho sai vastasyntyneen kääryleen suoraan syliinsä.

– Kuopus on täysin tuttipullon kasvattama. Esikoisen kanssa olimme vielä lapsen äidin kanssa yhdessä, ja olin työssäkäyvä pienen lapsen isä. Toisen lapsen syntymästä asti olen käytännössä katsoen ollut yksinhuoltaja.

 

Muusikko Teho Majamäki FinFamin Labyrintti-lehdessä_kuva Marika Finne

 Lasten äidin päästyä sairaalasta Teho palasi muusikon töihinsä, ja oli paljon kiertueella.

– Pienen vauvan kanssa en voinut lähteä kiertueelle, joten sovimme, että hän ottaa lapset, kun minulla on töitä.

Joinakin kertoina työnjako onnistui, toisina ei.

Muutamasta sovitusta työkeikasta Teho joutui vetäytymään, kun lastenhoito ei vain sopinut yhteen työkalenterin kanssa.

– Alkuun oli vaikeuksia, mutta nykyään olen tottunut tekemään kaikenlaisia kompromisseja. Asia helpottui, kun tajusin, että ne jutut, joita haluaisin tehdä, ovat nyt toissijaisia. Lapset menevät ykköseksi.

Poikien ollessa 3- ja 6-vuotiaita heidän äitinsä muutti kotimaahansa.

Tehon näkökulmasta tilanne selkiytyi.

– Sen jälkeen olin lapsista vastuussa koko ajan.

OMAN ISÄN TEHO MAJAMÄKI muistaa välittävänä ja rakastavana.

Vanhemmat eivät myöskään koskaan riidelleet keskenään.

– Sen sijaan muista asioista isä veti usein herneen nenäänsä, ja siihen perheessämme tarjoutui kyllä tilaisuuksia. Lapsia oli paljon, samoin kotieläimiä. Ehkä hän ärsyyntyi kaaoksesta, hänellä oli stressiä tai rahahuolia. Silti vanhempieni välisiä riitoja en todistanut koskaan.

Oman isän rähjääminen tuli Teholle mieleen, kun lapset olivat pieniä ja toinen heistä sai öisiä ei ei -kohtauksia.

– Nuorempi lapsista on todella jääräpäinen ja lapsena hän saattoi yöllä vain huutaa ei ei, kun mikään ei kelvannut. Muistan, että sellaisissa tilanteissa oma kuppi saattoi mennä nurin aika pienestä asiasta.

Teho sanoo, että omista hermostumisista ei jää käteen mitään muuta kuin tyhmä olo.

– Aloin pohtia, että mikä järki siinä on, että ensin saan raivarin siitä, kun jokin on vaikkapa mennyt rikki ja sitten pilaan omalla fiilikselläni kaikkien loppupäivän. Loppujen lopuksi rikkoutunut esine ei edes kauheasti harmittanut, toisin kuin oman käytökseni takia pilalle mennyt päivä. Tuli vähän sellainen olo, että reagoi toisin, hyvä mies.

Teho sanoo kokevansa itsensä onnekkaaksi sen suhteen, miten hyvät lähtökohdat hän on saanut isyyteen omilta vanhemmiltaan.

– Vanhempiemme antamat roolimallit ovat todella vahvoja, ja yleensähän ne nousevat psyykestämme täysin tiedostamattamme.

Teho sanoo, että monelle hänen ikäpolvensa miehelle isän malliin on kuulunut myös paljon ongelmia työriippuvuudesta alkoholismiin.

– Jos on saanut sellaisen roolimallin, se vaatii aika paljon irti pyristelemistä. Isille voisi mielestäni olla tarjolla enemmänkin tukea.

Muusikko Teho Majamäki FinFamin Labyrintti_lehdessä nojaa aitaan lumisessa maisemassa_kuva Marika Finne

KOSKA TEHO MAJAMÄEN LAPSUUDENKODISSA halailtiin paljon, samaa hän on halunnut jatkaa omien lastensa kanssa.

– Olen aika hyväksyvä isä. Se voi olla hyvä ja huono puoli. Mutta käytännössä meillä halataan paljon ja sanotaan usein, että minä rakastan sinua.

Teho kertoo haluavansa olla luotettava isä. Sitä hän on pyrkinyt rakentamaan viettämällä paljon aikaa kotona poikien kanssa.

– Pelaamme muun muassa paljon lautapelejä. Lisäksi saunomme ja vietämme aikaa luonnossa. Olen ajatellut, että se on hyvä juttu, joka luo luottamusta ja kommunikaatiota. Ehkä se palkitsee sitten lasten teini-iässä.

Lastenkasvatuksellisia ohjenuoria hänellä ovat olleet rehellisyys ja suoruus.

Jos hän on pojille jotakin luvannut, hän on pyrkinyt pitämään siitä kiinni.

– Ja jos olen ollut poissa kotoa ja pojat ovat soittaneet, että heillä on ikävä, olen tullut välittömästi.

Mitään tiettyä kasvatussuuntausta Teho ei ole noudattanut.

– Vanhempani ovat olleet kasvatuksellisia esikuviani. Sen lisäksi ole lukenut henkisen opettajan Barry Longin kirjan Raising Children in Love, Justice and Truth. Tosin ehkä sekin on enemmän sellainen itsetuntemuskirja.

Suoraan puhumisen Teho sanoo oppineensa äidiltään. Lisäksi hän on nähnyt muutaman ystävänsä esimerkistä, että kun kaikesta – kuten seksuaalisuudesta ja päihteistä – puhutaan avoimesti, se toimii.

Ainoa asia, josta Teho sanoo olevansa täysin pihalla, on tietokonepelit.

– Se on todellinen haasteeni. Olen aivan kuutamolla peleistä, ja samalla tajuan, että pelaamassa ovat kaikki heidän kaverinsa, joten miten paljon sitä on mahdollista rajata.

Lapsille rajojen veto on Tehon mielestä hyvä tapa luoda rajoja myös itselleen. Hän sanoo aiemmin olleensa paljon rajattomampi tyyppi, joka piti kiinni suunnitelmistaan, vaikka se olisi vaatinut mitä.

– Nykyään sillä ei ole mitään väliä, mitä kaikkea olen visioinut. Jos tilanne muuttuu, se muuttuu. Jos elämä on eri mieltä suunnitelmistani kuin minä, annan periksi ja sopeudun tilanteeseen. Nykyään muutan suuntaa nopeastikin, jos tilanne sitä vaatii.

 

Muusikko Teho Majamäki FinFamin Labyrintti-lehdessä_kuva Marika Finne

Työn ja perheen yhdistäminen on haasteellista monessa perheessä. Omat kierteensä tilanteeseen tuo yksinhuoltajuus.

Teho Majamäen mukaan hänen yksinhuoltajuuteensa on suhtauduttu pääsääntöisesti kunnioittaen.

– Ihan muutaman kerran päiväkodissa joku on epäillyt suoriutumistani tai kommunikaatio on ollut halveksuvaa. Nykyään en jaksa enää edes välittää, jos sellaiseen törmään.

Tällä hetkellä Tehon pojat ovat molemmat alakoulussa, eikä perhe tarvitse enää niin paljon palkattua lastenhoitoapua.

– Lapset ovat kulkeneet kanssani myös keikoilla. Muistaakseni ensimmäisen kerran toinen pojista oli mukana vuonna 2009.

Keikoilla Teho piti huolen siitä, että lapsilla oli takahuoneessa lapsenvahti. Sen lisäksi hän varasi isomman hotellihuoneen ja keksi yhteistä tekemistä keikkamatkojen välipäiville.

– Se on ollut kivaakin, ja antanut ihan erilaisen vapauden, kun ollaan voitu poikien kanssa tutustua paikkoihin.

Mutta on myös tilanteita, joissa Teho olisi kaivannut enemmän tukea tai toivonut, että asiat olisivat toisin. Hän sanoo joskus pohtineensa sitä, miten erilaista elämä olisi, jos perheeseen kuuluisi isä ja äiti.

– On aika eri asia olla totaaliyksinhuoltaja kuin kumppanuudessa huoltaja. Kun on lapsista yksin vastuussa, on tiettyjä juttuja, joita on pakko tehdä, kuten pyykinpesu ja ruuanlaitto. Samaan aikaan ei voi esimerkiksi leikkiä legoilla. Yhdessä vaiheessa minulla oli elämässäni ihminen, joka tykkäsi olla paljon lasten kanssa. Se oli ihan juhlaa. Hän leikki lasten kanssa sillä aikaa, kun tein kotihommia.

Tällä hetkellä Tehon elämässä on kumppani, josta hän on iloinen. Erityisesti siksi, että tämä on ottanut lapset avosylin vastaan.

Myös lasten äiti asuu jälleen pääkaupunkiseudulla, ja on jonkin verran mukana lasten elämässä.

– Kovin usein hän ei lapsia näe, mutta esimerkiksi vähän aikaa sitten he kävivät ulkona syömässä ja ostamaan vähän vaatteita. Sellainen on lapsille tosi kivaa, ja olemme ihan puheväleissä.

KUN PANTA UHKAA KIRISTYÄ LIIKAA, Teho suuntaa saunaan ja avantoon. Hän on Suomen Saunaseuran jäsen ja avanto on hänen intohimonsa.

– Sieltä kun nousee, on aina oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Murheet ja vaivat jäävät avantoon. Se on eräänlainen meditation intense.

Saunomisperinteeseen Teho on vihkinyt myös poikansa. Heidän kanssaan on saunottu ja paistettu makkaraa.

– Saunaseurassa ollaan suvaitsevaisia lapsia kohtaan, jos he osaavat käyttäytyä.

Teho sanoo, että osa jäsenistä muistelee edelleen sitä, kun hän tuoreena isänä täytti pienen vihtaämpärin lämpimällä vedellä, laittoi toisen poikansa sinne ja nosti ämpärin hankeen siksi aikaa, kun kävi itse avannossa.

– Nyt sama poika ei mahdu edes saaviin.

TEKSTI Laura Koljonen
KUVAT Marika Finne

Lisätiedot ja yhteydenotot

Marika Finne
Marika Finne

Asiantuntija, viestintä

p. 045 844 0135
marika.finne
@finfami.fi

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest