Vuodet harmaalla alueella

Kesken työpäivän Johanna saa aviomieheltään kuvaviestin. Kuvassa on vesipisara heidän kotinsa ikkunalaudalla, kukkaruukun juurella. Kuvassa ei ole tekstiä, mutta Johanna tietää, mitä kuva tarkoittaa: mies on vihainen. Kun Johanna pääsee kotiin, mies huutaa: ”Nyt koko ikkunalauta homehtuu!” Kolmikymppinen Johanna* on neljättä vuotta suhteessa unelmiensa miehen kanssa. Tai unelmien mieheltä tämä oli heidän tapaillessaan vaikuttanut. Suhteen alussa mies oli tehnyt Johannasta elämänsä keskipisteen ja huomioinut häntä joka käänteessä.
– Edellisessä suhteessani en ollut saanut rakastavia huomionosoituksia kumppaniltani. Varmaankin siksi nautin mieheltä saamastani huomiosta, jonka alussa tulkitsin rakkaudeksi, Johanna kertoo.
Jossakin vaiheessa miehen huomiointi tuntui keskittyvän vain negatiivisiin asioihin. Johanna teki virheitä ja häntä oli kyykytettävä. Mies oli voimakas ja uhmakas. Johanna uskoi lopulta senkin, että ikkunalauta saattaisi todella lahota yhdestä kukkaruukun ohi tipahtaneesta vesitipasta.
– Monesti kysytään, mikä saa naisen jäämään suhteeseen? Asiat tapahtuvat suhteessa hienovaraisesti, eihän kukaan vedä turpaan ensimmäisillä treffeillä. Henkinen väkivalta kiemurtelee niin ovelasti arkipäiviin, että huorittelusta tuleekin jokapäiväistä ja normaalia. Asiat lakkaavat tuntumasta pahalta, vaikka kielenkäyttö on kamalaa. Ja niin monia asioita voi unohtaa rakkauden nimissä.
Johanna kertoo eläneensä nuo neljä vuotta täysin harmaalla alueella. Omien tunteiden tunnistaminen oli monesti vaikeaa. Oli tilanteita, joissa mies oli pidellyt Johannaa kiinni tai ravistellut häntä, mutta niistä Johanna ei ollut koskaan uskaltanut kertoa kenellekään. Neljäntenä vuotena pari oli ostanut talon ja mennyt naimisiin. Heti avioliiton jälkeen miehen käytös oli kärjistynyt voimakkaasti. Häämatka oli mennyt riidellessä.
– Elämässäni ei ole ollut toista yhtä nopeasti kasvojaan muuttavaa ihmistä. Siksi en myöskään ymmärtänyt, mihin tietyntyyppinen käytös voi johtaa. Minulla on hirveän sekava olo koko siitä neljästä vuodesta, ne olivat täynnä tunteiden vuoristorataa ja äkkipikaisuutta. Vasta irrottautuessani suhteesta aloin ymmärtää tapahtunutta. Kyseessähän olikin väkivaltainen ihminen!

– KUN MIES ENSIMMÄISEN KERRAN yritti lyödä minua, oli kaikki yhtäkkiä selvää, Johanna sanoo. He olivat tuolloin olleet naimisissa neljä kuukautta. Johanna istui miehen kyydissä moottoritiellä, kun riita alkoi. Ensin mies yritti hidastaa bussipysäkille ja tuuppia Johannaa ulos autosta.
– Sitten mies tarttui minua hiuksista kiinni ja kiihdytti samalla vauhdin yli nopeusrajoitusten.
Mies läpsi ja ravisteli Johannaa oikealla kädellä ja ajoi autoa vasemmalla. Seuraavalla bussipysäkillä hän pysäytti auton ja ilmoitti hakkaavansa Johannan. Mies nousi autosta, paiskasi kuljettajanpuolen oven kiinni ja lähti kohti Johannan ovea.
– Onneksi katseeni osui auton keskuslukitusnappiin. Painoin nappia ja lukitsin ovet ennen kuin mies ehti minun puolelleni autoa.
Raivostunut mies ryhtyi potkimaan ja lyömään auton tuulilasia niin aggressiivisesti, että Johanna soitti hätänumeroon. ”Kuuluuko tuo taustameteli aviomiehestäsi?” kysyttiin hätäkeskuksesta. Kyllä kuuluu, Johanna myönsi. Poliisit tulivat paikalle nopeasti. Silloin miehen käytös muuttui kuin taikaiskusta. Mies hymyili hurmaavasti poliiseille ja totesi vaimonsa yllättäen lukinneen itsensä auton sisään. Ei tässä muuten mitään hätää ollut, mutta hän kyllä myöhästyisi pian työpalaverista. Poliisit eivät lähteneet vitsailuun mukaan. He näkivät autossa istuvan kalpean ja tärisevän Johannan, jonka tukka oli revitty pörrölle. Toinen poliiseista vei miehen kauemmas, jotta Johanna uskalsi tulla autosta ulos. Mies kielsi kaiken tapahtuneen ja huuteli Johannalle, että olisi tämän oma vika, jos hän myöhästyisi töistä. Mies jatkoi matkaansa yksin, Johanna sai poliiseilta kyydin työpaikalleen.
Samana päivänä Johanna palasi kotiin ennen miestään ja tunsi pelkäävänsä. Hän päätti soittaa turvakotiin. Turvakodin puhelinpäivystäjä kehotti Johannaa
valitsemaan: jäätkö kotiisi vai lähdetkö sieltä? Johanna sai pelastautumisohjeet väkivaltaista tilannetta varten, jos päättäisi jäädä taloon.
– Pelastautumisohjeiden saaminen tuntui kauhealta. Tunsin pelkkää pelkoa ja voimattomuutta. Olinko sittenkin kuvitellut kaiken tai liioitellut, kuten mies väitti? Silloin ymmärsin, että minun olisi puhuttava tapahtuneesta avoimesti, saadakseni voimaa selviytyä. Soitin äidilleni, ystävälleni ja vanhalle terapeutilleni. Ilmoitin tapahtuneesta työyhteisööni. Uskon, että pelastin itseni olemalla haavoittuvainen ja avoin tapahtuneen edessä.

JOHANNA JÄI KOTIINSA, MUTTA vain yhdeksi yöksi. Sen yön hän valvoi miehen vierellä ja pelkäsi. Seuraavana päivänä Johanna tiesi, ettei voisi enää jäädä yhteiseen kotiin. Hän pakkasi pienen määrän tavaroita mukaansa ja lähti.
– Apua hakiessani tunsin olevani hukassa, en enää tiennyt kuka olin. Olin pitänyt itseäni sosiaalisesti lahjakkaana ihmisenä. Jälkeenpäin olen prosessoinut terapiassa sitä, mikä sen miehen kovuudessa viehätti.
Seuraavalla viikolla Johanna haki apua. Hän soitti Naisten Linjan puhelinpäivystykseen. Sieltä Johanna ohjattiin Päänavaus Selviytymiseen -ryhmään. Johanna tapasi ryhmässä joukon naisia, joilla oli häkellyttävän samankaltaisia kokemuksia. Hän kävi myös monella terapeutilla keskustelemassa tapahtuneesta.
– Kun viikon jälkeen tapasin miehen uudelleen, hän lähinnä ihmetteli, että missä olin ollut koko viikon. Olimme henkisesti valovuosien päässä toisistamme.
Päänavausryhmästä Johanna oli saanut hyvät ohjeet tapaamiseen. Hän tapasi miehen julkisella paikalla kahvilassa ja piti kännykkänsä lähellä koko tapaamisen ajan. Mies lupasi monenlaisia asioita ja pyysi Johannaa kotiin.
– Kuuntelin häntä rauhallisesti, mutta olin viikon aikana päässyt siihen pisteeseen, etten suostunut uskomaan lupauksiin. Tiesin hänen tehneen väärin, vaikka hän ei itse asiaa myöntänyt.
Johanna oli sopinut ystävänsä kanssa, että tämä soittaisi Johannalle tunnin sisään tapaamisesta, jotta Johanna pääsisi lähtemään turvallisesti tilanteesta. Kun mies odotetusti yritti tarjota Johannalle kyytiä tämän uuteen asuinpaikkaan, Johanna kieltäytyi tarjouksesta. Raivoaminen alkoi vasta, kun mies ymmärsi, ettei Johanna olisi palaamassa hänen kanssaan kotiin.
– Minä olin kuulemma keksinyt kaiken ja sitten vain lähtenyt menemään, Johanna kertoo.

– MITÄ ENEMMÄN SALAAT, SEN huonommaksi asiat menevät. Pahimmassa tapauksessa olisin uskonut miehen valheita ja palannut suhteeseen, Johanna pohtii.
Johanna piti päänsä ja haki avioeroa. Eron aikaan mies käynnisti kampanjan oman nahkansa pelastamiseksi. Hän puhui Johannasta pahaa ja leimasi Johannan hulluksi, alkoholistiksi ja valehtelijaksi. Varsinkaan alkoholilla ei ollut koskaan ollut mitään osuutta väkivallan tekoihin.
– Mies esitteli ystäväpiirissämme lappua, jonka väitti poliisien kirjoittaneen hänelle todisteeksi siitä, ettei moottoritien varressa ollut tapahtunut mitään
merkittävää. Soitin poliisille ja kysyin, oliko tällaisia lappuja tapana kirjoittaa: ei kuulemma ollut, ei missään tilanteessa.
Eron tekeminen oli pitkä prosessi. Taloudellinen väkivalta näyttäytyi vasta avioliittoa purettaessa. Mies oli valehdellut yhteisen talon arvosta ja Johanna oli ottanut enemmän lainaa kuin olisi tarvittu. Mies piti Johannaa taloudellisessa otteessaan vielä kahden vuoden ajan. Hän soitteli Johannalle monesta eri numerosta ja puhui monen tunnin sekavia puheluita, jotka sisälsivät kaikkea haukkumisesta lepertelyyn ja yhteisten tuttujen kuulumisten uteluun. Johanna sai mieheltä myös pitkiä sähköposteja, yhdessä viesteistä mies pyysi tekoaan anteeksi, muuten hän kielsi sen koskaan tapahtuneen. Yhteydenpito harveni ja loppui vasta, kun Johanna jaksoi riuhtaista itsensä lopullisesti irti. Johanna ulkoisti taloudellisten asioiden hoidon juristilleen ja muutti puhelinnumeronsa ja osoitteensa salaisiksi.
– Lopetin itsepintaisesti kaikkeen yhteydenpitoon vastaamisen. Silloin olin jo tarpeeksi vahva. Olin käynyt ensimmäiset puoli vuotta aktiivisesti Päänavausryhmässä. Ryhmään sai saapua koska vain syksyllä, mikä sopi minulle hyvin, joinakin päivinä halusin jäädä vain kotiin. Parasta ryhmässä oli sen toteaminen, että en ole yksin. Kauheinta oli huomata, miten tavallista lähisuhdeväkivalta on.
Johanna sai ryhmästä myös hyviä ystäviä, joiden kanssa tavattiin silloinkin kun ryhmään ei ehtinyt tai jaksanut lähteä. Ryhmässä ja omassa tukiverkostossaan naiset vertailivat tarinoitaan ja kannustivat toisiaan.
– Sain ryhmästä elinikäisiä ystäviä. Meitä yhdistävät syvät ja elämäämme mullistaneet kokemukset.
Johanna kävi Päänavaus Selviytymiseen -ryhmässä lähtönsä vuosipäivänä ja vielä muutama vuosi tapahtuneen jälkeen. Nyt tapahtuneesta on seitsemän vuotta aikaa. Johanna elää onnellisessa ja turvallisessa avioliitossa ja hänellä on pieni poika. Viime keväänä Johanna saapui ryhmään kertomaan selviytyjän tarinaa.
– Kyyneleet nousivat silloin puhuessa silmiin. Tunsin olevani voimakas ja rakastava kertoessani tarinaani naisille, joista monet olivat juuri havahtuneet tilanteeseensa. Ilman tätä ryhmää en olisi voinut toipua näin nopeasti. Vertaistuella on suuri merkitys, minulle oli tärkeää keskustella ihmisten kanssa, jotka ymmärtävät kokemuksiani.
Mitä Johanna haluaisi nyt sanoa lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille naisille?
– Älä jää yksin, apua on tarjolla. Luulin menettäväni kasvoni kertoessani tapahtuneesta kaikille, mutta sainkin sankarin viitan harteilleni. Avoimuus ja asioiden käsitteleminen ihmisten kanssa on todellista vahvuutta.

Naisten Linja toimii maksuttomasti numerossa 0800 02400, ma-pe klo 16-20, la-su klo 12-16. Lue lisää www.naistenlinja.fi. 

*Johannan nimi on muutettu hänen yksityisyytensä suojelemiseksi

TEKSTI: Jenna Parmala
KUVA: Meeri Koutaniemi

Juttu on julkaistu Labyrintti-lehdessä 2/2015.