Alti Forth toimii vertaisena vapaaehtoisena monissa FinFamin tehtävissä: muun muassa ohjaa mielenterveysomaisten vertaisryhmiä, tekee hallitustyötä ja kehittää etänä tapahtuvaa vertaistoimintaa. Hän tietää itsekin, millaista on olla mielenterveyskuntoutuja ja lapsiomainen, jonka vanhempi on psyykkisesti sairastunut. – Haluan tehdä vapaaehtoistyötä, koska haluan antaa järjestöltä saamaani toivoa, vahvuuksia ja voimavaroja eteenpäin muillekin.
Vertaistuki ollut ihan ratkaiseva asia. Olen edistynyt mielenterveyskuntoutujana siihen pisteeseen, ettei minulla ole enää oireita.
Näin sanoo turkulainen Alti Forth, 36. Hän päätyi mielenterveyden vaikeuksien vuoksi FinFamin vertaistukiryhmään noin kahdeksan vuotta sitten. Vertaistuki auttoi Forthia niin hyvin jaloilleen, että hän halusi itsekin ryhtyä vertaisvapaaehtoiseksi.
Sittemmin Forth on toiminut FinFamissa monissa vapaaehtoistehtävissä vuosien ajan.
Hän ohjaa Varsinais-Suomen FinFamin vertaisryhmiä ja tekee hallitustyötä paikallisyhdistyksen puheenjohtajana.
Hän käy myös puhumassa kokemustoimijana erilaisissa tilaisuuksissa: muun muassa sote-alan ammattilaisten koulutuksissa, joissa on pyritty opettamaan sote-alan ammattilaisia tunnistamaan erityisesti lapsiomaisia.
– Puhun tilaisuuksissa itse lapsiomaisen näkökulmasta eli siitä tilanteesta, miten vanhemman psyykkinen sairaus vaikuttaa elämään.
Forhin mukaan edes sote-alalla ei vielä ymmärretä, miten kauaskantoiset seuraukset lapsuuden vaikeilla kokemuksilla voi olla.
Lapsiomaisena oleminen voi vaikuttaa pitkälle aikuisuuteen, omaan psyykkiseen vointiin ja arjen jaksamiseen.
– Esimerkiksi minulla oli nuorena aikuisena vaikeuksia opetella arjen hallinnan taitoja, koska oli niin paljon hankaluuksia jaksamisen kanssa.
Myös tunteiden ilmaisemista ja ihmisten kanssa olemista on pitänyt opetella.
– Se jäi lapsuudessa kokonaan opettelematta.
Forthin äiti sairastui vakavaan masennukseen, kun Forthin isä kuoli syöpään. Forth oli tuolloin 3-vuotias.
Äidillä ei riittänyt voimia kolmen lapsen hoitamiseen. Forth joutui jo pienenä keskittämään kaikki voimansa äidin ilahduttamiseen, perheen asioiden hoitamiseen ja omien murheidensa vähättelyyn. Koulunkäynti alkoi kärsiä.
Masennusoireet ja lohduttomat ajatukset syvenivät peruskoulun jälkeisenä välivuonna ja kärjistyivät ammattikoulun viimeisenä vuonna. Forth sai masennusdiagnoosin 20-vuotiaana, mutta silloin hänelle ei vielä auennut, että taustalla oli lapsuuden trauma.
Kun Forth tuli äidiksi 29-vuotiaana, hänet ohjattiin sairaalan akuuttipsykiatrian poliklinikalta Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFamin palveluihin. Yhdistyksessä oli käynnissä nuorille aikuisille tarkoitettu MOIP-hanke, jossa haluttiin luoda kokemukselliseen oppimiseen pohjautuva vertaistuellinen malli nuorille 16–29-vuotiaille mielenterveys- ja päihdeomaisille.
Samaan aikaan, kun Forth osallistui vertaisryhmään, hän aloitti toistamiseen kolmen vuoden psykoterapian, jota oli käynyt aiemmin kolme vuotta ilman mainittavaa edistystä.
– Vertaistuki ja psykoterapia yhdessä oli vahva ja vaikuttava kombo. En ollut aiemmin ymmärtänyt sitä, miksi oireilen niin paljon psyykkisesti. Olin inttänyt jopa terapeutille vastaan ja puolustellut äitiäni.
– Vasta kun olin oli vertaistuen äärellä, myönsin, että oireilu johtuu tekijöistä, joita minulla oli ollut lapsuudessa. Luulen, että ilman vertaistukea minulla olisi saattanut olla edessä osastojaksoja sairaalassa psyykkisen oireiluni vuoksi.
Forth jäi mukaan Varsinais-Suomen FinFamin toimintaan ja osallistui myös mielenterveysomaisille suunnattuun Prospect-toimintaan, jolla tuetaan omaisten hyvinvointia lisäämällä itseluottamusta ja jaksamista sekä parantamalla heidän elämänlaatuaan.
Ryhmän ohjaajina toimivat vertaisohjaajat eli henkilöt, jotka ovat itse mielenterveysomaisia.
– Sekin havahdutti ja vei tilannettani eteenpäin. Päätin, että haluan kouluttautua ryhmänohjaajaksi.
Forth tekee vapaaehtoisena kehitystyötä myös Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFamissa. Hän on toiminut keskusliiton hallituksessa, jossa pohditaan järjestön mielenterveysomaisille suunnattuja palveluita ja kehitetään toimintaa. Hän on reissanut ulkomaita myöten vertaisvapaaehtoisuuden parissa kouluttautumassa.
Forthin isoin oma kehitystyö FinFamissa liittyy eProspect-toimintaan. eProspect on vertaisryhmätoimintaa, joka tapahtuu kokonaan etänä videoyhteyden välityksellä.
Forth ja toinen Prospect-ryhmänohjaaja Nelli Santala laittoivat etäversion pystyyn lennosta koronakeväänä, kun vertaisryhmiä piti perua koronan takia.
– Ajattelimme, että ei peruta ryhmiä vaan vedetään ne etänä.
Forth ja toinen ryhmänohjaaja kehittivät Zoom-alustalla tapahtuvan ryhmäkeskusteluiden mallin, jossa keskustelujen rakennetta viedään eteenpäin PowerPoint-diaesityksellä. Osallistujat kokivat myös etänä tapahtuvat keskustelut mielekkäiksi.
ePospect-etätoiminnan kehittäminen jatkuu. Forth on rakentanut Howspace-verkkoalustaa, jonne etäkeskusteluita ollaan viemässä.
Verkkoalustan äärellä ryhmät voivat työskennellä aiempaa paremmin ja ryhmätoiminnasta tulee vielä vuorovaikutuksellisempaa.
Forth tuntee alustan aiemman työnsä perusteella, jossa on ollut vetämässä etäkeskusteluita.
– Lähdin kehitystyöhön mukaan, kun kuulin, että alusta on myös FinFamissa käytössä.
Alustan toiminnallisuuden lisäksi hän on tehnyt siihen grafiikkaa ohjaajakaverin avustuksella.
Myös FinFamin eurooppalainen kattojärjestö Eufami on ollut kiinnostunut Suomen FinFamin eProspect-toiminnasta.
Forth oli esittelemässä kehitystyön tuloksia mielenterveysomaisten parissa toimiville eurooppalaisille vapaaehtoiskollegoilleen koulutusmatkalla Madridissa keväällä 2023.
Yksi Forthin vapaaehtoistoiminnan muoto on ollut omista kokemuksista kertominen julkisesti.
Hän on puhunut lapsuuden kokemuksistaan esimerkiksi eri medioissa ja niistä on tehty lyhytdokumentti Varsinais-Suomen FinFamin Kysy nuorelta -hankkeessa.
– On aika harvinaista, että mielenterveysläheisenä voi antaa haastatteluita, koska oma tarina voi koskea toisen henkilötietoja.
Omaa tarinaa kertomalla hän on halunnut lisätä mielenterveysläheisten näkyvyyttä.
– Olen saanut luvan tarinani jakamiseen ja pyrkinyt hyötymään siitä niin, että tuon näkyvyyttä ja tietoisuutta näistä asioista.
Päivätyössään Forth toimii sote-alalla, nuorten aikuisten kuntouttavan työtoiminnan tiimivastaavana. Hän on työskennellyt myös ammatillisena kuntoutusohjaajana.
– Minulla on mielenterveysasioihin tavallaan kolmikantainen näkemys, sillä olen mielenterveyskuntoutuja, mielenterveysläheinen ja sote-alan ammattilainen.
Myös työssään Forth on käyttänyt kokemustaustaansa, sekä mielenterveysläheisenä että kuntoutujana.
– Läheisenä toipumisessa antoisinta on ollut, että tiedän, miten läheisen rooli vaikuttaa elämään ja osaan kysyä asiasta muiltakin.
Yllättävän monen aikuisen mielenterveysoireiden tai elämänhallinnan vaikeuksien taustalla voi vaikuttaa myös kokemus mielenterveysläheisenä.
– Olen työyhteisöissä koettanut tuoda esille, että kaikkien pitäisi vähintään kysyä asiasta.
– Kysyminenkään ei aina auta, vaan tarvitaan ammattilaisten apua ja vertaistukea.
Forth haluaa tuoda FinFamin tekemää työtä näkyväksi, jotta mielenterveysomaiset ja -omaishoitajat löytäisivät järjestön pariin.
Forth on tehnyt kaikkia FinFamin vapaaehtoistöitä ja rakentanut etäalustaa päivätyönsä ja perhe-elämänsä ohessa täysin vapaaehtoisesti, tunteja laskematta.
Mitä hän saa vapaaehtoistyöstä itse?
– Hyvän mielen, Forth sanoo, ja naurahtaa.
– Se kuulostaa lattealta, mutta sillä tavoin hyötyä voi sanoittaa.
Forth haluaa olla mukana nimenomaan FinFamin vapaaehtoistoiminnassa, koska on itsekin saanut siitä niin paljon.
– Haluan antaa järjestöltä saamaani toivoa, vahvuuksia ja voimavaroja eteenpäin muillekin.
Vapaaehtoistyössä muiden saaman avun näkee konkreettisesti.
Mielenterveyskuntoutujana ja -omaisena oma prosessi kulkee vapaaehtoisuuden rinnalla.
– Omia asioitaan voi pureksia samalla kun tekee vertaistyötä. Tosin olisi hyvä, että sitä olisi pureksittu jo siinä vaiheessa, kun lähtee vapaaehtoiseksi.
Forth sanoo, että mielenterveys- ja päihdeomaiselle tulee helposti hieman vääristynyt ajatusmaailma: kukaan muu ei koe tällaista. Se voi aiheuttaa häpeää, eristää ja kahlitsee omaa elämää.
– Vertaistoiminnan isoin ja kirkkain kärki on, että tajuaa, ettei ole yksin. On vapauttavaa, kun sen ymmärryksen saa.
On mullistava kokemus, että tulee vihdoinkin ymmärretyksi.
– Se pätee kaikkeen vertaistukeen: tärkeintä on, että joku toinen ymmärtää ja näkee omaa kokemusmaailmaa.
Mielenterveysomaisten asioihin on Forthin mielestä tärkeää vaikuttaa, sillä ryhmä jää helposti unholaan.
Mielenterveys- ja päihdevaikeuksien vuoksi oireilevia keskitytään kuntouttamaan paljon, mutta usein heidän läheisensä eivät saa apua ennen kuin alkavat itse oireilla.
– Yhteiskunta ajaa läheiset sellaiseen tilaan, että on pakko sairastua itse ennen kuin apua ja tukea saadaan.
Myös yhteiskunnalle tulisi halvemmaksi, jos läheiset saisivat ennaltaehkäisevää tukea.
– Olen halunnut nostaa järjestökenttää esille, jotta läheiset alkaisivat hakea apua ja tukea ennen omia oireita, ennen kuin ovat itsekin mielenterveyskuntoutujia.
Forthin mukaan tällä hetkellä vertaiskeskusteluihin ja -ryhmiin tulevat ihmiset oireilevat itsekin vahvasti ja ovat psykiatrisen tuen tarpeessa. He eivät kuitenkaan välttämättä osaa tai pysty hakemaan apua, koska häpeävät tai luulevat, ettei itsellä ole oikeutta apuun.
– Ajatus on, että enhän minä tarvitse mitään, vaan se on läheiseni, jota pitää auttaa. Moni sinnittelee aivan liian pitkään.
Teksti: Elina Jäntti
Kuvat: Essi Jäälinna
Lisätiedot ja yhteydenotot
