”Parisuhde ei ole hoitosuhde”

Voiko olla ihanampaa kuin löytää ihminen, jota rakastaa? Voiko olla onnellisempaa kuin saada jakaa elämänsä toisen kanssa? Hyvään ja onnelliseen yhteiseloon voi kuitenkin tulla koko suhdetta koetteleva tekijä, kumppanin sairastuminen masennukseen.

Psyykkinen sairastuminen tuo tullessaan kuormitusta, huolta ja pelkoa niin sairastuneelle, kuin myös muille perheenjäsenille. Vaikka hoitoprosessissa huomio on keskittynyt sairastuneeseen, tulee myös läheisiä ja heidän jaksamistaan tukea.

Julkiset palvelut ovat ruuhkautuneet, eikä niissä ole usein resursseja läheisten tukemiseen. Ennalta ehkäisevästi ja matalalla kynnyksellä toimivat järjestöt kuten FinFami ovatkin monelle läheiselle ensimmäinen paikka, jossa he saavat tietoa ja vahvistusta omaan hyvinvointiinsa. Myös kirkon perheneuvonta auttaa vaikeassa tilanteessa olevia perheitä ja pareja.

Kirkon perheneuvonnan tavoitteena on vahvistaa ihmisen kokonaisvaltaista hyvinvointia oikea-aikaisella ja laadukkaalla avulla. Painopisteinä ovat erityisesti parisuhde- ja perhe-elämän kysymykset.

– Työskennellään keiden tahansa ihmisten kanssa, joilla on solmuja ja vaikeuksia parisuhteessa tai perhe-elämässä. Yksi solmukohta voi olla masennus. Meille voi tulla pariskuntana, yksilönä tai perheenä, kertoo Keski-Pohjanmaan perheasiain neuvottelukeskuksen johtaja ja perheneuvoja Seppo Viljamaa.

– Kirkon perheneuvonta ei vaadi seurakunnan jäsenyyttä, on maksutonta ja tarjoaa mahdollisuuden keskustella hengellisistäkin kysymyksistä, jos asiakas niin toivoo.

Yhteydenottovaiheessa kysytään taustatietoja haastattelulomakkeen avulla. Tämän jälkeen kokonaistilannetta kartoitetaan vapaamuotoisilla kysymyksillä.

– Pidetään yllä toivon, merkityksellisyyden ja kiinnostuksen ilmapiiriä. Keskustelua on helpottanut tieto, ettei tehdä asiakaskirjauksia. Kaikki perustuu luottamukseen, joka on avain mahdollisuuteen.

”Luottamus on avain mahdollisuuteen.”

Parisuhde on aikuisiän merkittävin tunnesuhde, vanhempi-lapsisuhteen lisäksi. Parisuhteelle odotuksellisia ja merkityksellisiä tekijöitä ovat useimmin kumppanuus, hellyys, seksi sekä yhdessä tekeminen. Puolison sairastuminen muuttaa näitä tekijöitä ja tuo niihin uusia haasteita.

– Masennus vaikuttaa vuorovaikutukseen ja sen seurauksena koko perheen yhteiseen toimimiseen. Usein vastuu jakaantuu epätasaisesti luoden kuormitusta terveelle osapuolelle.

Viljamaan mukaan masennus voi olla vieras asia sekä sairastuneelle että omaiselle.

– Omaisen on tärkeää ottaa selvää masennuksesta ja sen dynamiikasta, koska se auttaa omaista hahmottamaan, miten masennus ilmenee sairastuneessa.

”Omainen ei ole terapeutti.”

Sairastuneen omainen on tärkeä rinnalla kulkija, mutta ei terapeutti. Hänenkin tarpeensa ja jaksamisensa pitää huomioida.

– Parisuhde ei ole hoitosuhde. Luonnollinen kiinnostus asioista on normaalia, mutta muuttuminen sairastuneen kannattelijaksi ei. Sairastunut voi joskus takertua omaiseen, eikä ole kykenevä huomaamaan omaisen jaksamista ja tarpeita.

– Näiden lisäksi syntyy myös haluttomuutta. Tällöin omainen kokee torjutuksi tulemisen tunteen, joka herättää turhautumista, ärtymystä ja suuttumusta. Vaikka sairastunut olisi hoidon piirissä tai työssä, masennus muuttaa silti elämää.

Masennus vaikuttaa parisuhteen vuorovaikutukseen ja läsnäoloon. Vaikka masentuneena hyviä asioita ei ole enää yhtä helppo nähdä, elämään olisi hyvä jäädä pieniä yhteisiä asioita kuten huumori.

”Sairastuneen voi olla joskus vaikea luottaa siihen, ettei sairautta käytetä häntä vastaan.”

– Masennus-diagnoosi voi olla omaiselle sekä sairastuneelle yhtä suuri ”mörkö”. Masennus tuo heikkouden ja epäonnistumisen tunteen. Näistä rakentuu syyllisyys ja häpeä, joiden seurauksena perhe saattaa vetäytyä ulkopuolisesta maailmasta. Tilanne muodostuu kohtalokkaaksi, jos asioista puhumisen kynnyksestä ei pääse yli.

Viljamaan mielestä omaiselle on myös tärkeää kertoa, että masennus ei ole ”langetettu rangaistus” jostain tekemisestä tai tekemättä jättämisestä.

– Omaisen on hyvä muistaa, ettei ole ainoa samassa tilanteessa oleva. Masennuksella voidaan reagoida yllättäviin ja vaikeisiin elämäntilanteisiin kuten erilaisiin menetyksiin.

”Muutos voi tapahtua ihan pienistä asioista.”

Parisuhteessa muutosta voivat haluta omainen, sairastunut tai molemmat. Sana ”muutos” rakentuu yleensä suuremmaksi ja vaikeammaksi käsitteeksi kuin mitä se oikeasti on. Suureksi ja vaikeaksi kasvaessaan sen toteuttaminen taas hidastuu.

– Aina haetaan muutoksia, mitä voisi muuttaa tai tehdä toisin. Sairastuneelle muutos saattaa olla suurempi tai helpompikin haaste.

–  Kaikki lähtee kuitenkin molempien halusta ja motivaatiosta saavuttaa muutos. Muutoksen käsitettä on hyvä purkaa ja havainnollistaa, että tilanteen muuttuminen voi tapahtua ihan pienilläkin asioilla.

Muutosta voidaan haluta ja lähteä toteuttamaan. Perheasiain neuvottelukeskus on yksi paikka, missä sitä kohti voidaan lähteä toimimaan.

– Kuullaan omaista ja sairastunutta erikseen ja muodostetaan kuva molempien kertoman perusteella. Havainnollistetaan 50 % -kaavaa, eli mitä kumpikin tuo omalta osaltaan suhteeseen 50 prosentin verran, sanoo Viljamaa.

– Edetään pienin ja kevyin askelin, eikä tehdä kauaskantoisia suunnitelmia. Emme tee myöskään pitkiä terapioita mielenterveyden näkökulmasta, mutta parisuhteen parantamisen kulmasta kyllä.

Viljamaan mielestä hoitoprosessiin pitäisi myös sisältyä muun perheen tapaaminen sekä heidän ajatuksiensa ja kantojensa huomioon ottaminen.

Mutta miten keskusteluapu voidaan sitten saada näkyvämmäksi?

– Tuoda matalan kynnyksen toiminta enemmän näkyväksi. Neuvoa tunnistamaan ’vaaran merkit’ sekä tiedostaa ja perustella ennaltaehkäisevän avun hyödyt.

– Ennaltaehkäisevästä työstä puhutaan paljon, mutta vastuu jää usein valitettavasti kolmannen sektorin hoidettavaksi, päättää Viljamaa.

TEKSTI JA KUVA
Esa Anttiroiko