”Parempi, että olen töissä kuin saikulla”

Kun Ville oli parikymppisenä ensimmäistä kertaa treffeillä tulevan vaimonsa Maijan kanssa, hän aavisti nopeasti, että tällä oli traumaattinen menneisyys. Ville päätti kysyä asiasta Maijalta suoraan.

Maija paljasti, että häntä oli aikanaan hyväksikäytetty. Hän kertoi myös, ettei ollut koskaan aiemmin puhunut siitä kellekään. Villen ja Maijan nimet on muutettu perheenjäsenten terveystietojen salaamiseksi.

– Ymmärsin heti, että vaimoni hyväksikäyttötaustan vuoksi löydän melko varmasti itseni tulevaisuudessa mielenterveysasioiden parista. Sillä hetkellä tein päätöksen, että hyväksyn sen. Kun vastoinkäymisiä on sitten tullut, olen palannut mielessäni tuohon hetkeen. Koska tein valintani tietoisesti, minun on ollut helppo elää päätökseni kanssa, Ville sanoo.

Myös Villellä itsellään on traumaattinen menneisyys. Hän kasvoi Pohjanmaalla vahvasti uskonnollisessa perheessä ja yhteisössä. Vapaita suuntia edustavassa kristillisessä liikkeessä oli tiukat raamit, joiden mukaan yhteisöön kuuluvien oli elettävä.

– Minulle opetettiin miten pitää elää, että pääsee taivaaseen. Niiden, jotka elivät toisin, sanottiin joutuvan suoraan helvettiin. Nykyään ajattelen, että sellaisessa uskossa on ihmisyys täysin hukassa. Ei voi samaan aikaan vedota Raamatun oppeihin rakkaudesta, mutta tuomita esimerkiksi sateenkaari-ihmisiä ja aborttikysymyksiä.

Kun Ville alkoi varhaisaikuisuudessaan kyseenalaistaa oppimaansa maailmankuvaa, hänen oli luotava itsensä uudestaan. Se ei sujunut ilman kipuilua. Ville päätyi perustavanlaatuisten kysymysten äärelle: kuka minä oikeasti olen, miksi olen täällä ja mistä olen tullut.

– Lopulta löysin ihmisyyden. Se on jotain, joka pysyy meissä aina. Se oli uusi pohja, jonka päälle rakensin nykyisen elämäni.

Vaikeudet eivät kuitenkaan loppuneet siihen.

”Olen ulkoistanut vaimoni hoidon ammattilaisille, sillä minä en voi olla hänen psykiatrinsa.”

Nykyään 45-vuotiaalla Villellä ja Maijalla on neljä lasta, jotka ovat 8–16-vuotiaita. Maijan mielenterveysongelmat alkoivat ensimmäisen lapsen syntymän jälkeen, sillä hänellä todettiin lapsivuodemasennus. Tilanne oli raskas molemmille vanhemmille, eikä Ville muista tuosta ajasta paljoakaan.

Maija joutui välillä psykiatriseen sairaalaan ja muun muassa sähköhoitoihin. Tilanteen vuoksi perhe pääsi kuitenkin sosiaalityön piiriin ja sai näin apua käytännön arkeensa.

Maijalla on ollut myös itsemurha-alttiutta. Ville on päättänyt, että silloin mennään suoraan lääkäriin, eikä hän yritä ratkoa tilannetta itse enempää.

– Olen lyönyt lääkärissä nyrkkiä pöytään, että joko vaimolle järjestyy hoitopaikka, tai sitten allekirjoitatte todistuksen, jossa otatte täyden vastuun hänen kuolemastaan. Tässä olen ollut hyvin jyrkkä. Olen ulkoistanut vaimoni hoidon ammattilaisille, sillä minä en voi olla hänen psykiatrinsa.

Ville on alusta asti suhtautunut Maijan mielenterveysongelmiin normaalina osana elämää. Mutkaton suhtautuminen juontaa juurensa Villen lapsuuteen, sillä hänen enonsa vietti paljon aikaa potilaana psykiatrisessa sairaalassa. Ville kävi katsomassa häntä siellä ensimmäistä kertaa kuusivuotiaana.

– Muistan ison salin, jossa potilaat oli erotettu toisistaan sermeillä. Siellä oli aina tietynlainen häly, jollaista en ollut missään muualla kuullut.

Toisen lapsensa syntymän jälkeen Ville ja Maija saivat avukseen tukiperheen, jonka luona lapset ovat käyneet välillä enemmän, välillä vähemmän. Kaikki neljä lasta käyvät siellä edelleen pari kertaa kuussa.

Ville kuvailee tukiperhettä mummolaksi, joka heiltä muuten puuttuisi. Lapset viihtyvät siellä erinomaisesti.

– Tukiverkkoja meillä ei vaimoni kanssa ole kovin paljoa, sillä kummankaan vanhemmat eivät osallistu arkeemme. Syitä siihen on monia: yksi niistä on se, että haluamme suojella lapsiamme heiltä. Onneksi minulla on lähellä asuvia siskoja, jotka ovat välillä ottaneet lapsia hoitoon. Myös naapurin ovikelloa saa soittaa.

”Sairauslomalla minun ei tarvinnutkaan olla vahva.”

Sittemmin Ville on päätynyt psykiatrisen sairaalan potilaaksi itsekin, kun hänen oma mielenterveytensä petti vuonna 2019. Hän oli silloin hyvin hektisessä ja paineisessa elämänvaiheessa.

Perheellä oli tuolloin kaksi isoa asuntolainaa, sillä he asuivat toisessa asunnossa ja remontoivat toista. Suuren omakotitaloremontin jo alettua heille selvisi, ettei tontilla välttämättä riittäisikään rakennusoikeutta jo suunnitelluille laajennuksille.

Lopulta kamelin selän katkaisi Villen töissä käyttöön otettu uusi tietojärjestelmä, jonka päivittäminen osoittautui Villelle aikaavievemmäksi kuin varsinainen työnteko.

Kotona Ville muuttui harhaiseksi. Hänen terveydenhoitoalalla työskentelevä siskonsa tunnisti tilanteen, jonka myötä Ville päätyi psykiatriseen päivystykseen.

Tilanne oli liikaa myös Maijalle. Hänkin joutui akuuttihoitoon – samalle osastolle Villen kanssa. Parin neljä lasta otettiin kiireellisesti huostaan.

Huostaanotto sujui lasten kannalta hyvin, sillä he pääsivät asumaan jo valmiiksi tuttuun tukiperheeseensä. He viettivät siellä kesän, kunnes pystyivät palailemaan pikkuhiljaa kotiin. Ensin viikonlopuiksi, sitten hieman pidemmäksi aikaa.

Syksyllä huostaanotto pystyttiin purkamaan.

– Tajusimme vaimon kanssa, että mitä enemmän teemme yhteistyötä sosiaalitoimen kanssa, sitä paremmin kaikki menee. Sosiaalitoimi on kuin kaveri, jolle pitää olla avoin, vain niin he pystyvät aidosti auttamaan.

Vaikka tilanne oli koko perheelle raskas, Ville näkee siinä myös hyvää. Hän on ollut aina perheen elättäjä, mutta roolista oli pakko päästää hetkeksi irti.

– Sairauslomalla minun ei tarvinnutkaan olla vahva, vaan sain antautua hetkeksi yhteiskunnan käsivarsien varaan.

”Pysyn itse paremmassa kunnossa, kun saan töissä muuta mietittävää.”

Töissä Ville on ollut kotioloistaan avoin. Hän on pyrkinyt pitämään esimiehensä kartalla elämäntilanteestaan myös työkykyisenä.

Ville kiittelee, että esimiehet ovat aina ymmärtäneet ja ottaneet hänen tilanteensa tosissaan. Hän työskentelee IT-alalla ja kokee, että pomot ja alaiset nähdään siellä tasavertaisina.

Ville arvelee, että aloilla, jolla hierarkia on jyrkempi, voi avoimuus olla haastavampaa.

– Empaattisen pomon tunnistaa siitä, että tämän kanssa voi mennä kahville. Jos pystyy vaihtamaan pomon kanssa kuulumisia kahvipöydässä, voi todennäköisesti ottaa puheeksi vaikeampiakin asioita. Tilanne olisi hankalampi, jos esimies olisi todella etäinen, eikä koskaan kysyisi mitä kuuluu.

Kun Maijalla on ollut kotioloissa niin sanotusti tilanne päällä, työnantaja on rohkaissut Villeä pitämään sairauslomaa. Yleensä Ville on kuitenkin itse todennut haluavansa tulla töihin.

– On parempi, että olen töissä kuin saikulla. Pysyn itse paremmassa kunnossa, kun saan töissä muuta mietittävää. Sen on mahdollistanut avoimuus ja luottamus inhimillisten esimiesten kanssa. Hyvä pomo on ollut avaintekijä, jolla työelämä ja perheemme haasteet on saatu sopimaan yhteen.

Ville on kokenut hyödylliseksi pitää lähiesimiehensä tietoisena tilanteestaan myös siksi, että jos töistä pitäisi olla yllättäen poissa, ei selityksiä tarvittaisi.

Ville on osallistunut myös useisiin työterveysneuvotteluihin, joissa hänen lisäkseen ovat olleet mukana pomo, hr-edustaja ja lääkäri. Ne ovat Villen kokemuksen mukaan menneet aina hyvin, ja tarvittavat sopeutukset hänen työnkuvaansa on onnistuttu löytämään.

Ville on tosin tietoinen myös toisenlaisista työpaikoista. Hän on kuullut karuja kokemuksia toisilta miehiltä, joiden työpaikalta ei ole löytynyt ymmärrystä eri elämäntilanteille, eikä tajuttu hyvinvoivan työntekijän arvoa.

– Pahimmillaan tällainen esimies sairastuttaa koko työilmapiirin. Jos pomo tai työterveyslääkäri ei usko tilannetta, pitää mennä vielä isomman pomon puheille. Ja etsiä toinen lääkäri.

Toisaalta Ville uskoo, että avoimuus lisää avoimuutta. Ne kollegat, joille hän on kertonut tilanteestaan, ovat itsekin rohkaistuneet kertomaan hänelle omista asioistaan. Se on vahvistanut luottamuksen ilmapiiriä töissä ja parantanut kaikkien osapuolten jaksamista.

”Nelipäiväinen työviikko auttaa minua pitämään mieleni kunnossa.”

Ville on turvautunut töissään myös työelämän tarjoamiin joustoihin. Joskus hän on tehnyt 60-prosenttista työaikaa, nykyään 80-prosenttista. Perjantait Ville on pitänyt vapaina jo viimeiset seitsemän vuotta, minkä hän kokee lisänneen merkittävästi työhyvinvointiaan.

– Enää en vaihtaisi nelipäiväistä työviikkoa pois. Se auttaa minua pitämään mieleni kunnossa. Väitän tekeväni neljässä päivässä viiden päivän työt, koska kunnolla palautuneena olen tehokkaampi. Samalla asiakas saa minulta neljän työpäivän hinnalla viiden työpäivän panoksen, jolloin kaikki voittavat.

Ville onkin löytänyt työelämästä oman, itselleen sopivan työnteon mallin. Hän työskentelee nykyään konsulttina IT-firmassa, joka yhdistää freelanceriyden ja palkkatyön. Se tarkoittaa, että Ville maksaa freelancer-töistään provisiota firmalle ja saa sieltä vastineeksi kuukausittaisen peruspalkan.

Asetelma mahdollistaa sekä tienaamisen hyvinä aikoina että palkkaturvan hiljaisempina kausina. Se helpottaa perheen rahatilannetta, sillä Maija on sairaseläkkeellä. Hän kuitenkin pitää Villen mukaan perheen arjen kasassa ja on päävastuussa kotitöistä.

– Vaimo pitää meillä rutiinit kunnossa ja katsoo, että lapset menevät vaikkapa oikeaan aikaan nukkumaan. Yritän auttaa kotiarjessa aina silloin, kun jaksan ja pystyn. Välillä koen syyllisyyttä siitä, etten osallistu tarpeeksi, mutta toisaalta rutiineista tuntuu olevan apua myös vaimolle. Ne pitävät hänetkin paremmin elämässä kiinni.

Ville kokee, että perheen tilanne on ollut pitkään melko tasainen. Toki arki sisältää aina sekä hyviä että huonoja hetkiä. Välillä se pyörii omalla painollaan, välillä Maijalle tulee masennusjaksoja. Niiden aikana otetaan päivä kerrallaan.

– Jos töissä menee hyvin, mutta kotona on hankalaa, sen kanssa pärjää. Ja jos kotona menee hyvin, mutta töissä on vaikeaa, pärjää edelleen. Jos kuitenkin sekä töissä että kotona on hankalaa, jaksaminen pettää. Silloin pitää hakea apua.

TEKSTI Rosanna Marila
KUVA Freepik/ master1305