Voiko taiteella muokata yhteiskunnallista mielipidettä? Poikani, rakkaani – erään sairastuneen tarina on koskettava esitys sairastuneesta ja hänen läheisestään. Näyttelijät Ella Pyhältö ja Miia Nuutila aikovat esittää sen syksyn aikana myös eduskunnassa.
Kun vajaan tunnin mittainen esitys on ohi, Ella Pyhältön ja Miia Nuutilan työpäivä ei suinkaan ole vielä lopussa.
Poikani, rakkaani – erään sairastuneen tarina on näytelmä, jonka jälkeen yleisöllä on mahdollisuus keskustella aiheesta ja esittää tekijöille kysymyksiä. Pyhältö ja Nuutila kertovat, että joka kerta keskustelut ovat olleet vilkkaita ja osallistujille selvästi tärkeitä.
– Olen ollut todella vaikuttunut siitä, miten rohkeasti ja vakuuttavasti ihmiset ovat kertoneet omasta elämästään ja miten luottamuksellinen ja herkkä ilmapiiri keskusteluissa on ollut, Miia Nuutila sanoo.
Poikani, rakkaani kertoo läheisen sairastumisesta, pojasta ja äidistä ja hädästä. Poikaa esittää Ella Pyhältö, ja äitiä ja pojan nuoruuden rakkautta Miia Nuutila.
Teoksessa on käytetty kolmea teosta ja runoja; pääteos on Märta Tikkasen runoteos Pimeys ilon syvyys, ja näytelmässä tekstejä on myös Anja Kaurasen romaanista Syysprinssi ja Harri Sirolan novellista Syysprinssin kalaretket.
– Kaikki ovat hirmu hienoja tekstejä, ja yleisöltä on tullut palautetta, että teos on runollinen ja kaunis. Johtotähtemme Miian kanssa on ollut, että teoksessa sairastuneen ja läheisen elämää käsitellään kunnioittavasti. Myös toivon tunteen halusimme pitää mukana, Pyhältö kertoo.
Näytelmän jälkeiset keskustelut ovat olleet merkityksellisiä myös näyttelijöille.
Nuutila ja Pyhältö sanovat muistavansa tältä kiertueelta kunkin esityksen ilmapiirin, jopa yksittäisiä ihmisiä katsomosta.
– Yleensä katsomo on näyttelijöille pimeä, mutta tässä esityksessä halusimme nähdä katsojat, Nuutila sanoo.
Yksi paikka, jossa esitys nähdään, on eduskunta. Siellä Poikani, rakkaani nähdään marraskuussa. Näyttelijöille on tärkeää, että erityisesti lakeja säätävät kansanedustajat saavat kokemuksen siitä, millaista on sairastua psyykkisesti ja/tai olla sellaisen ihmisen läheinen.
– Jos omassa lähipiirissä ei ole kokemusta, sen voi saada näytelmästä. Taiteella on valtava kokemuksellinen merkitys, Nuutila sanoo.
Pyhältö on samaa mieltä. Hänen mielestään taide avaa asioita, joita ei välttämättä numeroiden takaa näe tai ymmärrä, jos oma kokemus aiheesta uupuu.
Molemmilla naisilla on omakohtaisia kokemuksia mielenterveysomaisena toimimisesta.
Pyhältön kokemukset ovat lapsuudesta 1990-luvulta tähän päivään, Nuutilan aikuisuudesta.
Vuosikymmenten aikana suhtautuminen mielenterveysongelmiin ja sen vaikutuksiin sairastuneen läheisille on mennyt eteenpäin.
– En ainakaan itse kertonut lapsena asiasta yhtään mitään, sillä mielenterveysongelmilla oli siihen aikaan niin hirveä stigma. Olen kauhean iloinen, että näistä asioista on alettu puhua, Pyhältö sanoo.
Nuutilalla on tuoreempi omaiskokemus.
– Läheiseni mieli järkkyi pahasti, mutta hän sai apua ja tervehtyi.
Molemmat naiset pitävät ongelmallisena sitä, että tänä päivänä kuulee paljon kokemuksia siitä, että hoitoon ei pääse, vaikka haluaisi. Nuutila sanoo tuntevansa paljon perheitä, joissa esimerkiksi nuorilla on ongelmia, mutta apua ei pyynnöistä huolimatta saa.
Pyhältön mielestä paljon on muuttunut, mutta ei aina hyvään suuntaan.
– Osassa asioita ollaan menty eteenpäin, joissakin olemme ottaneet takapakkia. Eteenpäin on menty lääkehoidon kannalta ja siinä, ettei sairastuminen ole enää niin leimaava asia. Sen sijaan taaksepäin on menty hoitoon pääsyssä. Suunnilleen pitää vahingoittaa itseään tai tehdä jotakin muuta vakavaa, että hätä otetaan tosissaan.
Mielenterveysongelmat koskettavat isoa joukkoa suomalaisista – ainakin jossakin vaiheessa elämää.
Puolet meistä kokee jossakin vaiheessa jonkin mielenterveyden häiriön. Vuosittain 20–25 prosenttia sairastuu psyykkisesti, ja se heijastuu aina myös lähipiiriin.
Vaikka sairastuneiden ja läheisten stigma on vähentynyt, asenneilmapiiri yhteiskunnassa vaikuttaa Nuutilan ja Pyhältön mielestä koventuneen. Se liittyy rahaan – tai siis siihen, ettei sitä ole käytettävissä etenkään varhaisessa vaiheessa tai ennaltaehkäisevästi.
– Sairastumista ei ehkä enää pidetä omana vikana, mutta kun sairaus etenee ja muuttuu näkyväksi, ihmiset kuitenkin karttavat. Varhaisesta puuttumisesta olisi paljon apua. Kun on hätä, ollaan jo myöhässä. Olen todella huolissani leikkauksista, jotka kohdistuvat mielenterveyspuolelle ja päihdepuolelle, Pyhältö sanoo.
Hänen mielestään esimerkiksi päihteiden, erityisesti huumeiden, kohdalla ollaan aina huolissaan niiden vaarallisuudesta sen sijaan, että oltaisiin huolissaan siitä, miten tähän on päädytty.
– Päihteiden käyttö on seuraus eikä syy.
Arvojen koventumisen lisäksi nähtävissä on yhteiskunnan jakautuminen: asia joko kiinnostaa paljon tai ei yhtään.
Nuutila sanoo, että kovuus ja ehdottomuus vain pahentaa tilannetta.
– Mielestäni tämänhetkinen arvoilmapiiri on järkyttävä. Se lisää kiusaamista ja lapsiperheköyhyyttä, jotka vain pahentavat kierrettä.
Naiset toivovat, että esityksessä kerrottu yhden ihmisen tarina herättää katsojat pohtimaan tilannetta.
– Ehkä jollekin tulee mieleen olla esimerkiksi yhteydessä läheiseen, jonka tietää kärsivän yksinäisyydestä. On kuitenkin meidän ihmisten yhteinen asia, miten pidämme huolta toisistamme.
Nuutila näkee nykymenossa myös toivoa.
– Nuoret ovat avoimia puhumaan näistä asioista. On myös paljon nuoria ja nuorten idoleita, jotka puhuvat sekä psyykkisistä että fyysisistä sairauksista sosiaalisessa ja perinteisessä mediassa. Heidän esimerkillään on iso vaikutus, ja se muuttaa ilmapiiriä positiivisemmaksi. Näen tässä mielessä sosiaalisessa mediassa paljon hyvää.
Taide on yleisölle loistava tapa käsitellä ja sanoittaa vaikeita kokemuksia ja siihen liittyviä tunteita.
Nuutila kertoo olleensa katsomassa Turun kaupunginteatterissa näytelmää Isä, joka perustuu samannimiseen elokuvaan. Siinä katsoja sai kokea, miten muistisairas näkee maailman.
– Se oli todella koskettavaa, Nuutila kuvailee.
Samalla tavalla myös Poikani, rakkaani -näytelmä avaa katsojalle sitä, miltä tuntuu sairastua psyykkisesti ja olla sairastuneen läheinen.
– Hyvä teatteri harvoin opettaa, Ella Pyhältö muistuttaa.
– Taiteessa ylipäätään ei ole tarkoitus huutaa tiettyä asiaa, vaan antaa vaihtoehtoisia mahdollisuuksia ja koskettaa. Teos myös muuttuu osaksi omaa elämää ja elämänvaihetta.
Samalla työ voi olla tekijöilleen merkityksellistä.
– Tämän esityksen kohdalla on kyllä tuntunut siltä, että olen todella etuoikeutettu, kun saan tehdä tällaista työtä. Tuntuu, että jokaisessa esityksessä ja sen jälkeisessä keskustelussa purkautuu jotakin. Tilaisuudet ovat olleet täynnä myötätuntoa, Nuutila sanoo.
Ella Pyhältölle esitys on ollut voimallinen kokemus ja mahdollisuus tehdä työtä, jolla on tarkoitus.
– Meidänkin alaa on lyöty paljon argumentilla, että onko sillä merkitystä. Ilman taidetta tätäkään asiaa ei voi yhtä voimallisesti käsitellä.
Mielenterveyspotilaan ja omaisen tarina kiertää ympäri Suomea
Poikani, rakkaani – erään sairastuneen tarina on mielenterveysläheisille ja -omaisille suunnattu näytelmä, jota näyttelijät Miia Nuutila ja Ella Pyhältö kiertävät esittämässä ympäri Suomea.
Runollinen teos kertoo psyykkisesti sairastuvasta pojasta ja hänen äidistään. Esityksen dramaturgia koostuu Märta Tikkasen runoteoksesta Pimeys ilon syvyys, Anja Kaurasen romaanista Syysprinssi ja Harri Sirolan novellista Syysprinssin kalaretki.
50 minuutin mittaisen esityksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus jäädä keskustelemaan näytelmän aihepiiristä näyttelijöiden kanssa.
Näytelmän yhteistyökumppanina on Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami ry, MIELI ry ja Surunauha ry. Näytelmä on saanut apurahan Suomen Kulttuurirahastolta.
Näytelmää esitetään syksyn aikana seuraavilla paikkakunnilla:
6.10. Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarre, Inari
7.10. Kitisenrannan kulttuurisali, Sodankylä
8.10. Kemijärven kulttuurikeskus, Kemijärvi
9.10. Kulttuuritalo Wiljami, Rovaniemi
10.10. Tornion järjestötalo, Tornio
11.10. Kemin kulttuurikeskus, pieni auditorio, Kemi
10.11. Joensuun keskussairaalan auditorio, Joensuu
11.11. Kuopion kaupunginteatteri, Minna-näyttämö, Kuopio
12.11. Teatteriravintola Ilo, Mikkeli
13.11. Kulttuurikellari, Savonlinna
17.11. Lahden kansanopiston teatteri, Lahti
19.11. Eduskuntatalo, Helsinki
25.11. Taiteen Sulattamo, Helsinki
TEKSTI Laura Koljonen
KUVAT Marika Finne
ESITYSKUVA Marju Lökström
Lisätiedot ja yhteydenotot
