Valitse sivu

Näyttelijä Sanna Stellanin, 44, elämään on aina kuulunut vanhempia naisia, jotka ovat olleet hänen puolellaan mutta samalla haastaneet häntä. Näiden naisten elämänasenne on kannatellut Sannaa etenkin silloin, kun elämä on ollut yhtä kaaosta. 

Enkelit kuvataan usein harmittomiksi ja säyseiksi olennoiksi, jotka levittävät maailmaan harmoniaa.

Näyttelijä Sanna Stellanin elämässä on ollut toisenlaisia enkeleitä: anarkistisia ja villejä oman tiensä kulkijoita, joita muiden mielipiteet tai yleiset säännöt eivät ole rajoittaneet.

– Yhteistä heille kaikille on ollut se, että he ovat olleet vanhempia naisia, hyvin epäsovinnaisia ja kyseenalaistaneet jokaisen valintani. He ovat myös olleet hyvin erilaisia kuin lempeä ja pyyteettömästi muita varten olemassa oleva äitini, Sanna sanoo.

Sanna on luvannut kertoa kolmesta tärkeimmästä enkelistään ja siitä, millaiseksi ihmiseksi he ovat häntä muokanneet.

– En uskalla edes ajatella, miten erilaista elämäni olisi ollut, jos en olisi tavannut heitä.
 

Sanna on kotoisin pienestä, noin 2500 asukkaan Karvian kunnasta. Kaksilapsisen perheen kuopusta kiinnosti jo ala-asteikäisenä kaikki kulttuuriin liittyvä. Sannan onneksi hänen luokanopettajansa oli innokas kulttuurinharrastaja, Ritva Hautala.

Sanna muistelee Ritvan pukeutuneen aina kauniisti ja tarjonneen oppilaille yllin kyllin kulttuuriaiheista tekemistä.

– Ritva oli kunnianhimoinen ja kultturelli ja hänellä oli aikaa järjestää meille erilaisia kouluesityksiä, vetää teatterikerhoa ja opettaa kuvataidetta, Sanna muistelee.

Ritva otti Sannan siipiensä suojaan. Luokkalaiset kirjoittivat runoja ja esittivät niitä. Sanna ei esittänyt runoja pelkästään luokkakavereille. Hän osallistui myös Sininuorisoliiton runokilpailuihin

– Ritva vei minua ympäri ämpäri Suomea runoja lausumaan. Muistan edelleen, miten matkustimme Ritvan kanssa kahdestaan junalla johonkin pohjoiseen. Se oli superjännittävää.

Ritvalta Sanna oppi, mitä tarkoittaa sivistys. Kulttuurin lisäksi Ritva opetti arvostamaan käytöstapoja ja huoliteltua olemusta. Ritva jopa meikkasi, mikä oli Sannan mukaan hyvin poikkeuksellista pienellä maaseutupaikkakunnalla.

– Ritva oli aina todella kannustava, mutta pelleilyjäni hän ei arvostanut. Minähän olin luokan pelle ja esimerkiksi käytökseni ruokalassa ei miellyttänyt Ritvaa. Tämä piirre löytyy kaikista enkeleistäni: he ovat puolellani, mutta eivät todellakaan hyväksy kaikkia tekemisiäni.



Ritvan sytyttämän
kulttuuri-innostuksen jälkeen ei mennyt kauaa, kun Sannan elämään tuli Rauni Virtanen. Rauni opetti äidinkieltä Karvian yläasteella ja veti nuorisoteatteria.

– Yläasteen kynnyksellä näytteleminen kiinnosti kovasti ja niinpä marssin harjoituksiin ja kysyin, olisiko roolia. Yllättäen ei ollut kesken esityskauden…, Sanna pudistelee päätään naureskellen.

Mutta seuraavana vuonna rooli löytyi! Lukio-opinnot Sanna suoritti toisella paikkakunnalla ja ystävystyi Raunin kanssa, sillä he pyörivät vapaa-ajalla samoissa teatteripiireissä. Teatterin lisäksi Rauni oli kiinnostunut kirjallisuudesta, ja suositteli Sannalle kirjoja, jotka tämän oli ehdottomasti luettava.

Raunin pistävä katse on syöpynyt Sannan mieleen.

– Rauni haastaa aina kaiken. Hänessä on aivan mieletön elinvoima ja tiettyä anarkismia. Jotkin hänen elämänratkaisunsa ovat kohahduttaneet pienellä paikkakunnalla, mutta Raunia ei ole kiinnostanut muiden mielipide pätkääkään. Hänessä ei ole tippaakaan mielistelijää.

Vielä nykyäänkin Sanna käy moikkaamassa Raunia aina, kun käy kotipaikkakunnallaan.

– Raunin kanssa ystävyyttä on jo takana yli kolmekymmentä vuotta, mutta edelleen hänellä on se pistävä katse, jonka edessä murenen.


Lukion jälkeen
Sanna halusi ulkomaille, ja lähti 19-vuotiaana reppureissaamaan. Maailmanympärimatkan jälkeen oli tarkoitus opiskella ja tehdä hanttihommia – mutta ei Suomessa.

– Pyörittyäni aikani maailmalla muutin Lontooseen. Rahaa oli nolla, eli tarvitsin työpaikan. Siihen aikaan kauppojen ikkunoissa oli vielä lappuja, joissa tarjottiin työtä. Yksi tällainen paikka oli pieni sisustusliike Covent Gardenissa. Marssin sisään.

Vastassa oli pieni ja pyöreä, isotukkainen blondi. Hän oli liikkeen omistaja Diane Church. Diane katsoi Sannaa päästä varpaisiin ja sanoi: somista näyteikkuna.

– En muista, mitä ikkunaan kasasin. Kaupassa oli kaikenlaista tavaraa ympäri maailmaa. Meksikosta, Intiasta, Balilta. Se oli kunnon maailmanmatka-hörhöilukauppa.

Kun somistus oli valmis, Diane kommentoi: tosi hieno. Paikka oli Sannan.

Sanna ja Diane tykkäsivät toisistaan välittömästi ja ystävystyivät. Sanna huomasi, että Dianen boheemin hienostorouvan look hämäsi. 1960-luvun Swinging Sixtiesin aikana nuoruutensa elänyt Diane paljastui elämänasenteeltaan ja arvoiltaan räävittömäksi punkkariksi.

– Jos on jokin sääntö, Dianen on pakko rikkoa se. Oopperassa hän on muun muassa kampesi prinssi Charlesin turvamiehet tieltään ja sanoi vain, että hänen on puhuttava Charlesin kanssa. Turvamiehet jäivät suu auki tuijottamaan ennen kuin tajusivat, mitä edes tapahtui. Todistin tämän omin silmin.

Dianen opit ja elämänasenne liittyivät toki paljon muuhunkin kuin sääntöjen rikkomiseen. Sanna oppi Lontoon-vuosinaan lauseen ”people always first”. Se oli Dianen tärkein sanoma. Kauppa oli usein paikka, jossa ihmiset kävivät vaihtamassa kuulumisia. Jos Dianen teki mieli skumppaa, hän nappasi hyllystä lasit ja tarjoili asiakkaille kuohuvaa.

Viikonloput ja illat Sanna työskenteli kaupassa, päivät hän opiskeli näyttelemistä. Parikymppisen elämään mahtui kipuilua: ihmissuhdeongelmia, työhön liittyvää epävarmuutta, asuntosäätöä.

– Diane kommentoi, että ollaan nyt vaan ihan rauhassa ja hengitellään, kaikki järjestyy. Ja niin järjestyikin. Mutta Dianen mielestä oli myös tärkeää haluta isoja asioita, eikä parisuhde riittänyt elämänsisällöksi.

Kaikista parhaiten Sannan mieleen on kuitenkin jäänyt Dianen ihmisrakkaus. Hän ei voinut sietää, jos joku käytti väärin valtaansa tai rahojansa.

– Vaikka kaupassa oli tarkoitus tehdä bisnestä, mitä tahansa sen nimissä ei suvaittu. Ihan sama, miten kalliista marokkolaispöydästä oli kaupat vireillä, jos joku raharikas kohteli meitä myyjiä ilkeästi. Diane heitti hänet ulos. Hän sanoi ulos, sinun ei tarvitse enää tulla tänne.

 

 


Sanna asui
Lontoossa 11 vuotta. Niiden vuosien jälkeenkin hänen elämässään on tapahtunut paljon. Hänestä on tullut yksi Suomen tunnetuimmista näyttelijöistä, komedian käsikirjoittaja ja kolmen lapsen äiti.

Vaikka Sannan elämä on aina ollut vauhdikasta, pari vuotta sitten elämässä tapahtui niin paljon, ettei hän meinannut pysyä itsekään mukana.

Perheen omakotitalosta löytyi hometta, Sanna synnytti kolmannen lapsensa ja kun hometalo vihdoin vuosien remontin jälkeen saatiin asumiskuntoon, Sanna ja hänen miehensä päättivät erota. Hometalotapaus oli myös taloudellinen katastrofi, sillä vakuutusyhtiö ei korvannut penniäkään ja samanaikaisesti perheen koko homehtunut omaisuus oli pitänyt polttaa.

Silloin tällöin Sanna ehti soittaa Dianelle. Lontoon päässä voivottelulle ei kuitenkaan nähty syytä.

– Diane sanoi, että tätä tää elämä on, välillä myrskyä. Hän ei lähtenyt yhtään mukaan katastrofiajatteluuni. Hän vain nauroi, että voi paska, kaikki meni ja heitti niin räävitöntä Home Sweet Home -läppää, että lopulta räkätin vedet silmissä niille jutuille.

Dianen puhelut olivat kuin terapiaa. Kun muut ystävät kauhistelivat Sannan ja perheen kohtaloa jopa siinä määrin, että Sanna päätyi lohduttamaan heitä, Diane laittoi asiat perspektiiviin.

– Dianen kanssa jutellessa kurssini kääntyy aina moneksi päiväksi. Tulee sellainen olo, ettei tarvitse puristaa niin kovaa.

Hometaloepisodi on nyt ohi ja asiat järjestyneet tavalla tai toisella – aivan kuten Diane aina sanoi.

Sanna on mennyt uudestaan naimisiin ja odottaa neljättä lastaan. Hän sanoo kuitenkin pitävänsä huolta siitä, ettei hautaudu vain lapsiperhearkeen ja töihin.

– Tunnen suurta lojaaliutta elossa olevia enkeleitä eli Raunia ja Dianea kohtaan ja yritän järjestää aikaa myös heidän tapaamiselleen. Tunnen olevani velkaa.

Ja tuota velkaa lyhentääkseen, Sanna on pyrkinyt laittamaan hyvän kiertämään.


– Koska minua on
autettu niin paljon, haluan myös itse kantaa nuorempia naisia. Edes pienen matkan, Sanna sanoo.

Siksi ei ollutkaan kerta tai kaksi, kun omakotitalon takkahuoneessa majoittui au pair.

– Silloinen aviomieheni kysyi, kuka siellä tällä kertaa asuu.

Jokin aika sitten Sanna sai Amerikasta viestin. Yksi takkahuoneessa asuneista au paireista kiitti häntä avusta.

– Minulle tuli älyttömän hyvä fiilis, sillä olen sanonut täsmälleen saman lauseen Dianelle.

Tärkeitä keskustelukumppaneita ovat myös nykyisen aviopuolison aikuiset tyttäret.

– Nuorten kanssa on ihan mahtava jutella. Joka kerta maailmani räjähtää, kun huomaan, miten paljon laajempi heidän maailmansa on omaani verrattuna. En halua toimia esimerkkinä tai opettajana. Enemmänkin haluan olla kivi purossa – niin, että ylitseni voi astua.

Sanna yrittää auttaa myös nuorempia kollegoitaan. Heidän kanssaan hän on käynyt monet me too -aiheiset keskustelut.

– Olen sanonut muun muassa sen, että missään tilanteessa ei tule hyväksyä kähmintää. Toivon, että nämä asiat olisi sanottu minulle silloin, kun olin nuori ja aloitteleva näyttelijä.

Hyvän eteenpäin laittamisen lisäksi Sanna on tehnyt palveluksen itselleen: hän on opetellut pyytämään apua.

Entinen kyllä-mä-tän-yksin-hoidan -mentaliteetti on pikkuhiljaa murenemassa.

– Nykyään minusta on hirveän kiva pyytää apua. Ennen oli vain kiva auttaa muita. Mieheni tykkää auttaa ja on ihana olla avuton hänen kanssaan.

 

TEKSTI: Laura Koljonen
KUVAT: Marika Finne

Lisätiedot ja yhteydenotot

Etunimi Sukunimi
Etunimi Sukunimi

Tehtävänimike

p. 123 456 7890
[email protected]

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest