”Haluan edistää tietoisuutta ja antaa kasvot sairaudelleni”, kirjoittaa HIMin ex-kosketinsoittaja Juska Salminen FinFamin blogissa. Sairastuin vuonna 1997 armeijassa masennukseen. Ensimmäiset oireet ilmestyivät, kun suunnistus tuntui mahdottomalta. Lopulta...
Moni sosiaali- ja terveysalan ammattilainen on kaksoisroolissa eli he ovat sekä ammattilaisia että psyykkisesti sairastuneen läheisiä. Kuormittavassa läheistilanteessa oleva ammattilainen on ensisijaisesti mielenterveysomainen, jonka on tärkeää opetella tunnistamaan...
Moni odottaa kesälomaa, mutta toisille se voi olla kuormittavaa aikaa. Minkälaisia mielenterveysomaisille suunnattuja tukimateriaaleja voit hyödyntää kesällä? Mielenterveyden sairaudet koskettavat jossain elämän vaiheessa suoraan noin puolta suomalaisista....
Yksilö- ja ryhmätyön ohella verkkoluennot ovat kasvamissa määrin tulleet merkittäväksi tavaksi auttaa mielenterveysomaisia. Verkkoluentojen ja niiden tallentamisen ansiosta arvokasta tietoa voidaan jakaa ihmisille ajasta ja sijainnista riippumatta. Kun ajat muuttuvat,...
Mielenterveys- ja päihdeomaisten huomioiminen on tärkeää myös potilaan itsensä kannalta. Omaisten huomioiminen onkin sisällytetty mielenterveys- ja päihdetyön erikoistumiskoulutukseen. Mielenterveysomainen voi olla esimerkiksi mielenterveysongelmista kärsivän...
Onnellisuus. Mitä se on? Maailman onnellisimman kansan muutama ystäväni vastasi: tasapainoa, pysyvyyttä, tyytyväisyyttä, keveyttä, hyvää oloa, kiitollisuutta, rauhaa, terveyttä ja rakkautta. Onnellisuus asuu syvällä sielun sokkeloissa, mutta mikä sen herättää...