Ei mikään auktoriteetti

– Minulle on tärkeää pysyä kärryillä siitä, mistä nykynuorten sukupolvi on kiinnostunut, sanoo Seela Sella.

Sella tunnetaan useiden elokuvien ja tv-sarjojen lisäksi etenkin myös teatterilavoilta. Pitkällä urallaan Sella on nähty muun muassa monissa Kansallisteatterin sekä Turun, Espoon ja Hämeenlinnan kaupunginteattereiden näytelmissä.

Eikä työlle ole tällä hetkellä näkyvissä loppua. Koko kevään ajan Sella esiintyi Kansallisteatterin Tippukivitapaus-musikaalissa, jonka kantaesitys oli marraskuussa 2017, ja jonka esitykset jatkuvat jälleen tämän vuoden syksyllä. Sella nähtiin keväällä niin ikään Kansallisteatterin Tyttö, joka käveli -näytelmässä, joka myös saa jatkoa teatterin syksyn ohjelmistossa.

 

Leena Tammisen kirjoittaman ja ohjaaman Pieni eläin -monologiesityksen kanssa Sella puolestaan on kiertänyt Suomen teattereita jo puolitoista vuotta.

Työstään Sella on palkittu moneen kertaan, muun muassa näyttämötaiteen valtionpalkinnolla sekä Jussi-patsaalla sivuosasta elokuvassa Kalteva torni (2007). Työ on määrittänyt Sellan elämää opiskeluajoista saakka, ja näyttelijä on kokemuksilleen kiitollinen.

– Taide on auttanut minua näkemään näkymätöntä, kokemaan kokematonta ja tuntemaan tuntematonta, Sella lainaa itseään Teatterikorkeakoulun promootiovideolta.

Video tehtiin äskettäin, sillä kesäkuussa Sella saa jälleen erään arvostuksen osoituksen työlleen, kun hänelle myönnetään Teatterikorkeakoulun kunniatohtorin arvo.

Työ ei koskaan ole merkinnyt hänelle vain palkkaa. Mitä enemmän Sella tekee työtä, sen sujuvammin hän löytää kontaktiin toisiin ihmisiin.

– Kaikilla meillä on kuitenkin samoja ajatuksia ja tunteita käsiteltävinä. Työssä koen avaavani linkin katsojaan, jolloin voimme yhdessä tuntea jotakin.

Ajankohtainen monologi Pieni eläin ottaa kantaa luonnonsuojelun ja eläinten puolesta. Sella kertoo olevansa luonnonsuojelija, mutta yksityisesti.

– En ole käynyt mielenosoituksissa näiden asioiden puolesta, mutta olen tottunut elämään etenkin koirien kanssa. Aiemmin perheessä on ollut esimerkiksi kissoja, kanoja ja lampaita.

Eläimet ovat aina olleet Sellalle läheisiä, ja nykyäänkin jokaisen päivän ohjelmaan kuuluvat koiranulkoilutuslenkit kotona Munkkiniemessä.

Pieni eläin -monologin ansiosta Sella on pohtinut ihmisen ja luonnon suhdetta paljon. Nyt hän muistuttaa, että maailmaan kuuluvat ihmisten ja eläinten lisäksi myös kasvit.

– Mikä on kasvien arvo? Ne eivät liiku eivätkä puhu, mutta ilman kasveja ihmiset ja eläimet eivät voisi elää. Maailma voisi hyvin olla olemassa ilman yhtään ihmistä, mutta ei ilman yhtään kasvia.

Sellan kysymykset ihmisen ja luonnon suhteesta ovat perustavanlaatuisia ajatuksia, mutta eivät ihmisten kiireisessä arjessa kovin usein nouse päivittäiseen ajatteluun. Sellan mukaan kuitenkin juuri nyt eletään aikaa, joka kaipaisi sanomaa luonnonsuojelun puolesta.

– Vaikka jo siitäkin syystä, että juuri luonto ja eläimet tarjoavat ihmisille rauhoittumisen aikaa. Ja juuri se on varmasti mielenterveyden kannaltakin olennaista.

 

Sella itse aikoo rauhoittua kesälomalla, jolle kiireisestä työkalenterista huolimatta sentään järjestyy aikaa.

– Kun on loman aika, pystyn rentoutumaan nopeasti ja ottamaan itselleni aikaa.

Omaan aikaan kuuluvat koira, ystävät ja pian 15 vuotta täyttävä lapsenlapsi Jonatan. Sellalla on kaksi lasta, Ariel ja Ilana, ja yhteensä kolme lastenlasta, joista kaksi asuu Arielin kanssa Israelissa.

– Heidän kanssaan näemme niin harvoin, että suhde on jäänyt etäisemmäksi. Siitä minulla on aina vähän huono omatunto. Mutta Jonatanin kanssa sen sijaan olemme erittäin läheisissä väleissä.

Teini-ikäinen Jonatan ja yli 80-vuotias Seela Sella tulevat mainiosti toimeen, ja kaverukset ovat onnistuneet rakentamaan sillan yli sukupolvien välisen kuilun.

– Tietysti olen hänelle myös isoäiti, mutta oikeastaan ajattelen olevani hänen kaverinsa. Ymmärrän häntä murrosiän myrskyissä. Muistan hyvin, ettei se aikuiseksi kasvaminen koskaan ole ollut helppoa.

Sellan mielestä aikuiseksi kasvaminen menee suomalaisessa yhteiskunnassa yhä vaikeammaksi. Nuoret asetetaan nykyään yhä varhaisemmin asemaan, jossa heidän on tehtävä suuria valintoja tulevaisuutensa suhteen.

– Heidän täytyy niin aikaisessa vaiheessa päättää, että mitä haluavat elämässään tehdä, vaikka harvahan sitä vielä tuossa iässä tietää. Harva on niin onnellisessa asemassa kuin minä, joka tiesin jo pienenä lapsena haluavani näyttelijäksi.

Sellan oma urapolku selkiytyi jo ennen kuin hän osasi lukea ja kirjoittaa. Äidin esimerkki harrastajanäyttelijänä sekä runonlausujana sai Sellan vakuuttuneeksi siitä, että hän halusi esiintyä työkseen.

– Opin jo hyvin pienenä lapsena ulkoa runoja, joita lausuin mielelläni kaikenlaisissa tilaisuuksissa.

 

Sella on kiinnittänyt huomiota nyky-yhteiskunnan piirteeseen, jossa ihmisten nuoruus tuntuu pitkittyvän 30-40-vuotiaaksi saakka.

– Teini-ikä näyttää alkavan siinä 10 ikävuoden jälkeen, eikä joillakin lopu laisinkaan. Ehkä on niin, että aikuiseksi kasvaa lopullisesti vasta omien lasten myötä. Täytyy ottaa heistä vastuu ja ongelmat täytyy kohdata pakoilemisen sijaan.

Sella itse kertoo olleensa äiti, joka oli hyvin paljon töissä. Samaan aikaan hänen aviomiehensä Elis Sella vastasi Seelaa enemmän lasten kasvattamisesta, vaikka Elikselläkin oli oma työelämänsä hoidettavana.

– Hän oli aivan loistava isä. Itse tein ympäripyöreää työpäivää, aamuisin radiossa, päivällä näytelmäharjoituksissa ja illalla esityksissä.

Seela Sella puhuu edelleen kiitolliseen sävyyn vuonna 1992 edesmenneestä miehestään. Sellat olivat oman aikansa edelläkävijöitä.

– Elis hoiti enemmän kotia kuin minä. Se ei ollut 60-luvulla todellakaan mikään tavanomainen ratkaisu, vaan lähes kaikissa muissa perheissä asiat olivat toisinpäin, eli äidit kotona lasten kanssa. Meidän perheellemme järjestely sopi kuitenkin erittäin hyvin.

 

Kun Sella vertaa omaa murrosikäänsä lapsenlapsensa elämään, huomaa hän Suomen näyttävän nyt varsin erilaiselta.

– Aivan kaikki on muuttunut. Jonatan haastatteli minua juuri koulutehtävään, jossa piti kertoa, että minkälaista oli silloin kun isoäiti oli 15-vuotias.

Haastattelusta tuli mielenkiintoinen sukellus suomalaiseen kulttuurihistoriaan, mutta menneen maailman selittäminen nykynuorelle ei ollut mikään helppo tehtävä. Sellan nuoruudessa ei edes tunnettu sanaa teini, ja aikuisuuden ikäraja oli 21 vuotta.

– Jonatan kysyi, että mitä tv-ohjelmia me katsoimme. Sanoin, että ei ollut televisioita. Radiokin oli harvinainen, eikä sieltä tullut mitään nuorille tarkoitettua musiikkia. Läheskään joka talossa ei ollut puhelinta tai edes sisävessaa.

Kun he katsoivat yhdessä vanhoja valokuvia, huomasivat he myös nuorisomuodin muuttuneen melkoisesti.

– Tai eihän mitään nuorisomuotia silloin ollut olemassakaan. Olin valokuvissa 15-vuotias. Jonatan sanoi minun näyttävän 20-vuotiaalta, eli vanhalta. Se johtui siitä, että käytimme samoja vaatteita kuin aikuiset.

Jos materiasta olikin nykyaikaan verrattuna puutetta, silti Sellan mukaan nuorilla oli paljon unelmia. Sellan ollessa 15-vuotias, sodan loppumisesta oli vasta kuusi vuotta.

– Yhteiskuntaa rakennettiin ja kaikki meni eteenpäin. Ilmapiiri oli sellainen, että välitettiin toisista ja autettiin heitä. Nykyäänhän yhteiskunta sen sijaan on hyvin minä-keskeinen.

Siinä missä Sellan mukaan ennen autettiin kaveria ja naapuria, joudutaan yhteiskunnassa nyt etenemään kyynärpäätaktiikalla. Solidaarisuus on unohtunut. Ensin kilpaillaan opiskelupaikoista, sitten työpaikoista.

Lisäksi päälle tulevat sekä perinteisen että etenkin sosiaalisen median luomat paineet siitä, minkälaista elämän pitäisi olla ja mitä siihen tulisi kuulua.

– Kaikessa teknisessä kehityksessä on hyvät ja huonot puolet. Mutta pystyykö oma persoonallisuus kasvamaan luonnollisesti, kun ulkopuolelta tulee niin paljon vaikutusta, Sella kysyy.

 

Isoäitinä hän myöntää olevansa hieman lepsu.

– Kyllä minä Jonatania vähän lellin, enkä varmaan kasvattajana ole mikään esimerkillinen. En osaa ottaa isoäitiyttä sillä tavalla, että olisin joku auktoriteetti.

Minkälainen maailma sitten on jäämässä lapsenlapsi Jonatanin sukupolvelle?

– Toivon ihmisten jo heränneen siihen, että planeetan tuhoaminen täytyy lopettaa. En halua mitään kamalia katastrofeja ennustaa, vaan luotan evoluution järjestävän asian lopulta parhain päin.

Sellan elinaikana ihmiskunnan teknologinen kehitys on ollut hurjaa. Hän muistaa selkeästi, kuinka ihmiskunta heinäkuussa 1969 pysähtyi seuraamaan amerikkalaisten astronauttien kuukävelyä. Ehkä tulevien sukupolvien tulevaisuus onkin tähdissä.

– Jos kehitys seuraavan 80 vuoden aikana menee eteenpäin samaa tahtia, emme osaa edes kuvitella, minkälaista tulevaisuudessa on. Ehkä menemme jo toisille planeetoille ja aloitamme uuden elämän siellä. Eihän sata vuotta sitten osattu kuvitella sitä, mitä kaikkea ihminen nyt avaruudessa tekee.

 

TEKSTI: Jukka Vuorio
KUVAT: Marika Finne