“Ei ole mikään klisee vaan ihan totta, että antaessaan saa”

Vapaaehtoisena toimiminen mielenterveysomaisten järjestössä ei edellytä sitä, että itsellä olisi kokemusta läheisen sairastumisesta.

Vantaalainen Päivi Söderholm ja turkulainen Sirpa Pahalahti tietävät kuitenkin omakohtaisesti, millainen huoli, hätä ja epätietoisuus omaisella on, kun läheisen mieli järkkyy.

Päivi Söderholm otti yhteyttä FinFamiin vuonna 2010, kun sekä poika että tytär sairastuivat.

– Parikymppisellä pojallani oli ollut psykooseja ja päihderiippuvuutta, ja myös tytär oireili. Lapsista oli koko ajan huoli, ja tunsin olevani umpikujassa monella tavalla, Päivi kertoo.

Hän soitti FinFamiin, josta ehdotettiin saman tien sopivaa vertaisryhmää.

Päivi kävi vertaisryhmissä ja osallistui perhetyön hankkeeseen, jossa työntekijät tapasivat myös hänen poikaansa. Muutaman vuoden jälkeen Päiviä pyydettiin kokemusasiantuntijaksi Helsingin kaupungin työryhmään, jossa suunniteltiin päihdekuntoutujien hoitopolkuja.

Perheen asiat eivät olleet varsinaisesti ratkenneet, mutta FinFamin toiminnasta Päivi oli saanut voimaa ja vertaistukea.

– Olin alkanut voida paremmin ja pääsin enemmän jaloilleni, enkä enää musertunut kaikista vastaan tulevista vaikeuksista. Ajattelin, että voisin hyödyntää kokemuksiani jotenkin, ettei kaikki tuska menisi hukkaan.

Hän hakeutui kokemusasiantuntijakoulutukseen.

Vapaaehtoistyö on vienyt Päivin tekemään monenlaista.

Hän on pitänyt kokemusasiantuntijapuheenvuoroja muun muassa sote-henkilökunnan koulutuksissa ja psykiatrisen poliklinikan järjestämissä avoimissa tapahtumissa yhdessä sosiaali- ja terveysalan ammattilaisten kanssa. ja ollut mukana erilaisissa kehittämistyöryhmissä, esimerkiksi LOV ME-hankkeen ja FinFami Uusimaa ry:n Aivoriihi-toiminnassa, jossa on ideoitu uusia palveluita mielenterveystoimintaan.

Hän on toiminut myös FinFamin vertaisneuvojana tarjoten keskusteluapua kriisissä oleville omaisille kasvokkaisissa tapaamisissa ja puheluissa sekä osallistunut kokemusasiantuntijana vanhempien ryhmiin FinFamin työntekijän kanssa.

– Olen käynyt puhumassa myös Surunauha-yhdistyksessä itsemurhan tehneiden omaisille. Poikani kuoli vuonna 2020, Päivi kertoo.

Hyvänä pohjana kaikelle vapaaehtoistyölle toimii kokemusasiantuntijan koulutus.

– Koulutuksen ansiosta voin itse arvioida koko ajan omaa toimintaani, enkä mene neuvomaan ja tyrkyttämään muille sellaisia neuvoja, jotka eivät heille sovi. Tärkeintä on jakaa omaa tarinaani ja kuunnella heitä, joille sitä jaan, Päivi sanoo.

Sirpa Pahalahti haki FinFamista apua itselleen ja perheelleen hankalassa tilanteessa vuonna 2006.

– Kokemukseni vertaistuen avusta oli hyvin voimakas ja syvä. Kun sain apua, ajattelin, että muutkin sitä voisivat tarvita.

Sirpa kävi mielenterveysomaisille suunnatussa Prospect-ryhmässä, ihastui konseptiin ja ryhmän käytyään kouluttautui vertaisohjaajaksi.

Nyt Sirpa on ohjannut Prospect-ryhmiä lähes kymmenen kertaa. Hän ohjaa myös puolisoryhmää yhdessä toisen mielenterveysomaisen kanssa.

– Vertaistukiryhmässä en koe olevani ryhmän ohjaaja, vaan enemmän ryhmän mahdollistaja, yksi ryhmäläisistä. Vertaisohjaajana saa itselle uusia oivalluksia ja ajatuksia jokainen kerta.

Hän on käynyt pitämässä myös puolisonsa kanssa kokemuspuheenvuoroja FinFamin järjestämillä parisuhdeleireillä sekä lapsiperheille suunnatussa ryhmäkonseptissa, Vertti-ryhmässä.

– Vapaaehtoistyö yhdessä puolison kanssa on kauhean kivaa, ja siinä näkee puolisosta uusia piirteitä, jotka eivät tulisi esille ilman tällaista toimintaa.

Vapaaehtoistyötä tekemällä voi yhä uudestaan saada saman kokemuksen, jonka itse aikoinaan vertaistuen voimasta sai, Sirpa sanoo. Siihen ei kyllästy.

– Usein Prospect-ryhmissä, kun kokoontumiset alkavat, osallistujat ovat vakavia ja tapaamisissa itketään paljonkin. Kun on kokoonnuttu useampia kertoja, ihmisissä tapahtuu konkreettinen muutos: itkun sijaan he alkavat nauraa. On aina ihanaa nähdä, miten vertaistuki auttaa näkemään elämän valoisuuden ja näkee ihmisten olon helpottavan.

Päiville vapaaehtoistyön tekeminen on ollut osa omaa toipumisen polkua.

– Olen jakanut muille sitä, mitä olen itse oivaltanut vanhemmuudesta vertaistuen myötä, Päivi sanoo.

– Olen oppinut luopumaan ajatuksesta, että lapsen sairastuminen olisi minun vikani. Se on auttanut minua olemaan ihmissuhteissa aidompi ja kohtaamaan lapseni niin, että näen heidän parhaat puolensa epäonnistumisten sijaan. Aloin katsoa sitä, mikä meidän elämässä on hyvää.

Hän sanoo myös lopettaneensa vertailun muihin vanhempiin tai siihen, millainen itse oli nuorena.

– Kaikkien polut eivät ole samanlaisia.

 

Sekä Päivin että Sirpan perheessä akuutein tilanne on helpottanut jo pidemmän aikaa sitten.

Molemmat ovat kuitenkin halunneet jäädä FinFamiin tekemään vapaaehtoistoiminnan eri muotoja, koska kokevat sen tärkeänä tapana vaikuttaa.

– Haluan vaikuttaa yhteiskunnalliseen edunvalvontaan, mutta myös yksittäisten ihmisten kokemuksiin. Haluaisin omalla avoimuudellani olla hälventämässä mielenterveysongelmien stigmaa ja poistaa häpeää niiden ympäriltä, Päivi pohtii.

– Häpeä estää usein esimerkiksi avun hakemisen ja sen, että avun tarvetta ei nähdä. Toivoisin, että ihmiset uskaltaisivat puhua avoimemmin mielenterveysasioista ja yksinäisyyden sijaan hoitaa omaa hyvinvointiaan, hän lisää.

Vapaaehtoistyössä tutustuu myös erilaisiin ihmisiin, mikä on Päivin mielestä opettavaista ja avartaa näkemystä elämästä.

Sirpalle vapaaehtoistyö tuo edelleen konkreettisesti iloa.

–  Saan hyvää mieltä siitä, että ryhmiä ohjatessa ihmisille tulee parempi olo. Ei ole mikään klisee vaan ihan totta, että antaessaan saa, Sirpa sanoo.

Sirpa ja Päivi ovat molemmat pitkän linjan tekijöitä myös hallitustoimijoina.

Molemmat ovat olleet pitkään hallituksen jäsenenä omissa FinFamin paikallisyhdistyksissään: Sirpa Varsinais-Suomen mielenterveysomaiset – FinFamin hallituksessa ja Päivi FinFami Uusimaa – Omaiset mielenterveyden tukena hallituksessa.

Sirpa vaikuttaa myös valtakunnallisessa Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFamin hallituksessa.

– Vaikka hallitustyö ei ole samalla tavalla vertaistoimintaa kuin vaikkapa ryhmien ohjaaminen, koen sen silti yhtä tärkeäksi vapaaehtoistoiminnan muodoksi, Sirpa sanoo.

– Hallitustyössä annetaan resurssit sille, että yhdistyksessä on ryhmiä, vertaistukea ja yhdistyksen ammattilaisten antamaa tukea. On mielenkiintoista olla mukana miettimässä resurssien jakamista ja suunnittelemassa toimintaa konkreettisesti myös valtakunnallisesti.

FinFamissa työskentelee palkattuja ammattilaisia, mutta yhdistyksen toiminnassa on mukana paljon eri-ikäisiä ja eri taustoista tulevia vapaaehtoisia.

Osalla vapaaehtoisista on itsellään kokemusta siitä, kun läheinen sairastaa psyykkisesti.

Sirpan mielestä vapaaehtoistyön merkitys on tärkeä juuri vertaustuellisen puolen vuoksi. Sellaista tukea ei muualta saa.

– Yhteiskunta jättää edelleen mielenterveyskuntoutujan omaiset todella yksin sekä huolensa kanssa että asioiden hoitamisen suhteen. Mielenterveysomaisten yhdistyksessä voi saada vertaisuuden kokemusta ja ymmärrystä, että tällaisia sairauksia on, ja niiden kanssa on opittava elämään, Sirpa sanoo.

– Vaikka vertaistuki ei ratkaise kenenkään ongelmaa, moni omainen sanoo, että omaa tuskaa auttaa tieto siitä, että on olemassa vertaisia, Päivi pohtii.

 

Omakohtaisiin kokemuksiin pohjautuva vapaaehtoistyö voi joskus olla rasite. Miten Sirpa ja Päivi jaksavat vapaaehtoisina?

– Omaa ajankäyttöä ja jaksamista täytyy ajatella. Ei voi ajatella, että koko toiminta on minun varassani, vaan muitakin tekijöitä onneksi löytyy. Myös se auttaa, että oma tilanne omaisena on jo helpompi, Sirpa sanoo.

Päiviä auttavat jaksamaan onnistumiset. Omien kokemusten jakaminen on opettanut avoimuutta, josta on ollut hyötyä muussakin elämässä.

– Olen saanut avoimuudesta hyvää palautetta ja se on vaikuttanut omaan tapaani olla työyhteisössä ja muissakin ihmissuhteissa. Kerron nykyään aika monessa tilanteessa, että olen mielenterveysomainen, Päivi toteaa.

Vapaaehtoistehtäviin saa FinFamista myös tukea, tietoa ja koulutusta.

Tehtävästä riippuu, minkä verran vapaaehtoistyö vie aikaa. Päiviä pyydetään esimerkiksi kokemusasiantuntijaksi välillä useammin, välillä hieman harvemmin. Luottamustoimissa kokouksia on säännöllisesti.

– Hallitustyö ei paljoa rasita, lähinnä täytyy käydä kokouksissa ja lukea esityslistat. Paikallisyhdistyksen hallituksessa lähes kaikki ovat mielenterveysomaisia, joten kokoukset ovat hyvän tekemistä yhdessä, Sirpa sanoo.

Vapaaehtoistyö lisää onnellisuutta, niin sanovat tutkimuksetkin.

Sirpan mukaan se on hyvä syy, jonka vuoksi muidenkin kannattaisi ryhtyä vapaaehtoiseksi.

– Vapaaehtoistyötä ei kannata tehdä siksi, että itsestä tulee parempi ihminen tai se näyttää hyvältä muiden silmissä. Sitä kannattaa tehdä, koska siitä tulee itselle hyvä mieli. Teen itsekin vapaaehtoistyötä juuri siksi: se lisää omaa hyvinvointiani.

Päivi suosittelee vapaaehtoistoimintaa kaikille, jotka haluavat auttaa itseään ja myös parantaa maailmaa auttamalla muita.

– Mitä enemmän mielenterveysasioista puhutaan ja myös omaisten asioita tuodaan esille, sitä paremmaksi psyykkisesti sairastuneen ja omaisten asemaa voidaan muuttaa.

Teksti: Elina Jäntti
Sirpa Pahalahden kuva: Marika Finne
Päivi Söderholmin kuvat: Vilho Malmi

Juttu on julkaistu FinFamin Labyrintti-lehdessä 2/2023.