“Ei voi olla niin, että nuorella ei ole mitään nopeaa apua saatavilla julkisella puolella”

Kaikkien todennäköisyyksien mukaan Varsinais-Suomessa Vihreiden listoilla ollut Sofia Virta ei olisi tullut valituksia eduskuntaan. Mutta niin vain kävi, että vaali-iltana huhtikuun 14. päivä hän keräsi 4284 ääntä ja meni läpi.

– Se oli täydellinen yllätys. Olin käytännössä äitiyslomalla kampanjan aikana ja lähtenyt mukaan politiikkaan vasta kaksi vuotta aiemmin. Ajattelin, että läpimeno olisi realistista ehkä neljän vuoden kuluttua, Sofia sanoo.

Vaalien jälkeen hän joutui tekemään uudenlaisen nelivuotissuunnitelman. Siinä suunnitelmassa perhe etsi pikavauhtia Helsingistä asunnon, ja äitiysloma vaihtui tiivistahtiseen eduskunta- ja hallituspuoluetyöskentelyyn.

Käytännön asioiden hoida heti -listalla oli myös avustajan palkkaaminen.

– Halusin avustajan, johon voisin luottaa täysin. Mieheni taisi olla se, joka ehdotti Saraa – että kysy edes.

Sara Taskinen oli Sofian kollega Varsinais-Suomen FinFamilta.

– Ajattelin, ettei Sara lähde Helsinkiin, mutta kysyin kuitenkin.

Saran puhelin soi toukokuussa, kun uusi eduskunta oli jo aloittanut työnsä.

– Sofia kysyi, voisinko miettiä avustajan töitä. Vastasin heti, että itse asiassa joo, Sara muistelee.

 

 

Alku eduskunnassa on ollut vauhdikas, ja opeteltavaa on riittänyt tietoteknisistä asioista oikeiden henkilöiden löytämiseen ja eduskuntatalossa kulkemiseen.

– Vaalit olivat huhtikuussa ja työt alkoivat seuraavalla viikolla. En toki odottanutkaan, että viikon ajan tutustuisin muihin edustajiin ja olisi jotenkin pehmeä lasku. Mutta hallitusneuvottelut alkoivat heti. Tahti on kova, Sofia sanoo.

Hän kertoo elämänsä helpottuneen huomattavasti, kun perhe löysi kakkosasunnon eduskuntatalon läheltä. Perheen vanhempi lapsi käy koulua Turussa, joten varsinainen koti pysyy Kaarinassa.

Sara asuu edelleen Turussa. Hän kulkee Helsingin ja Turun väliä junalla kaksi kertaa viikossa.

Kesäloman jälkeen tuoreen poliitikon ja avustajan viikkorytmi on alkanut löytyä.

– Asiat selkenivät, kun valiokuntatyöskentely alkoi. Kuulun sosiaali- ja terveysvaliokuntaan sekä työelämä ja tasa-arvovaliokuntaan. Sen lisäksi on tietysti täysistuntotyöskentelyä ja erilaisia sidosryhmätapaamisia. Maakunnalliset luottamustoimet, kuten maakuntavaltuuston ja kunnanvaltuuston kokoukset, jatkuvat kansanedustajatyön rinnalla. Joku pyörä pyörii koko ajan, mutta kaikkea ei voi tässä työssä tehdä, Sofia sanoo.

Eduskuntatyössään Sofia Virta haluaa vaikuttaa erityisesti nuorten mielenterveysomaisten asemaan. Mielenterveysomainen on henkilö, jonka lähipiirissä on mielenterveysongelmia tai päihderiippuvuutta.

Sofia on työskennellyt FinFamin lisäksi muun muassa erityislastensuojelun ja perhetyön puolella sekä toiminut yrittäjänä terapia- ja opetusalalla.

Järjestöpuolella hän huomasi, että mielenterveysomaisten apu tulee pääasiassa järjestöpuolelta, ei niinkään julkiselta.

– Järjestöt kantavat pääosin vastuun ennaltaehkäisevästä työstä, joka kuuluu myös julkiselle puolelle – korjaavasta eli hoito- ja kuntouttavasta työstä puhumattakaan, Sofia sanoo.

– Ja se ennaltaehkäisevä työ lähtee ihan neuvoloista ja varhaiskasvatuksesta, Sara täydentää.

– Siksi on niin tärkeää, mitä tämä hallitus on luvannut tehdä – että neuvoloita kehitetään ja palveluita saisi tulevaisuudessa samalta luukulta, Sofia sanoo.

Sofia ja Sara sanovat, että erityisen tärkeää on mielenterveysomaisten tunnistaminen.

– Ja tunnustaminen, Sofia lisää.

Tunnistamisella ja tunnustamisella he tarkoittavat sitä, että myös omainen saisi apua ja tukea. Tällä hetkellä apu suunnataan lähes yksinomaan mielenterveysongelmaiseen tai päihdekuntoutujaan. Sen sijaan huomiotta jäävät lähipiirissä olevat.

FinFamissa Sofia ja Sara työskentelivät vertaistukitoimintaan perustuvassa Moip!-hankkeessa. He huomasivat, että nuoret eivät edes itse tunnistaneet itseään omaisiksi.

– Meillä oli paljon asiakkaita nuorten ryhmissä. Me autoimme kuntoutuspsykoterapian hakuprosessissa. Eli nuoret olivat hakeutuneet kuntoutuspsykoterapiaan masennuksen tai ahdistuksen takia tai heillä oli paljon koulupoissaoloja, Sara sanoo.

– Ja silti missään vaiheessa edes nuorisopsykiatrian puolella ei ollut tullut ilmi, että kotona vanhemmilla oli ollut ongelmia jaksamisen kanssa. Sielläkin yhä helposti unohtuu tämä verkostonäkökulma, Sofia sanoo.

Mutta nyt olisi hyvä ja myös suotuisa hetki puuttua asioihin.

Sofia on iloinen siitä, että ilmapiiri tuntuu avoimelta nostaa esiin tämäntyyppisiä asioita.

– On huomattu läheistenkin tarvitsevan apua ja se, että ongelmien kasautuminen maksaa.

Sofia sanoo, että mielenterveysasioista on myös alettu puhua uudella tavalla. On ymmärretty, että kenen tahansa mielenterveys voi järkkyä, kun olosuhteet ovat tarpeeksi kuormittavat.

– Ja oli iloinen yllätys, kun Sofia haki mielenterveyspoliittiseen neuvottelukuntaan, niin sinne oli tunkua! Sara sanoo.

Mielenterveysasiat ovat eduskunnassa esillä myös sitä kautta, että Terapiatakuu-kansalaisaloite keräsi heinäkuun lopussa tarvittavat 50 000 allekirjoitusta ja on edennyt eduskunnan käsittelyyn.

Terapiatakuu on hanke, jonka tavoite on edistää nopeaa mielenterveyshoitoa kaikille tarvitseville. Kansalaisaloitteen idea on lähtöisin mielenterveysjärjestöjen verkostosta, Mielenterveyspoolista.

Sofia ja Sara pitävät aloitetta loistojuttuna.

– Se pakottaa eduskunnan puhumaan näistä asioista. Kaikki tällainen normalisoi mielenterveysasioita, ja se on hyvä asia, Sofia sanoo.

 

Ideaalimaailmassa asiat hoituisivat Sofian ja Saran mielestä siten, että julkisella puolella olisi asiakkaaseen hoitokontakti, mutta sen lisäksi järjestöpuolella olisi tarjolla ammatillisesti ohjattua vertaistukea ja matalan kynnyksen toimintaa. Samoin järjestökenttä hoitaisi vaikuttamistyön eli kävisi vaikkapa kouluissa puhumassa mielenterveysaiheista.

Mutta millaisilla poliittisilla päätöksillä tällaiseen tilanteeseen päästäisiin? Mitä pitäisi tehdä, jotta esimerkiksi mielenterveysomaisten asema olisi parempi kuin aiemmin?

Sofian mukaan ainakin apua pitäisi olla tarjolla ilman diagnoosia ja anonyymisti.

– Tiedän tapauksia, joissa vanhempi ei ole uskaltanut hakea apua lastensuojeluilmoituksen pelossa. Samoin ne nuoret, joiden läheiset ovat mukana vaikkapa raskaassa rikollisuudessa, tarvitsevat tahon, josta voivat hakea apua anonyymisti, Sofia sanoo.

Myös julkisen puolen roolia pitäisi mielenterveysomaisten kohdalla kasvattaa. Ennaltaehkäisevä työ ja vertaistukiapu voitaisiin hoitaa järjestöpuolella, mutta julkisen puolen tulisi vähintään koordinoida sitä.

– Ei voi olla niin, että nuorella ei ole mitään nopeaa apua saatavilla julkisella puolella. Ammattilaiset myös tarvitsevat täydennyskoulutusta siihen, miten he kohtaavat ja tunnistavat sen, että perheessä on jokin ongelma, Sofia sanoo.

Sofia ja Sara huomasivat, että FinFamin palvelujen piiriin hakeuduttiin pääasiassa YTHS:n kautta. Merkittävä rooli oli myös puskaradiolla – kaveri vinkkasi, mistä saa apua.

– FinFamissa teimme tiivistä yhteistyötä myös sairaanhoitopiirien kanssa, Sara sanoo.

Eli jos läheinen oli hoidossa, omaiselle saatettiin sairaalasta kertoa, mistä myös muut perheenjäsenet saavat apua. Samoin FinFamin ammattilaiset kävivät kertomassa kouluissa toiminnastaan.

Eduskunnassa kansanedustaja ja hänen avustajansa aikovat vaikuttaa valiokuntatyöskentelyn kautta, mutta myös viestimällä.

Sofia sanoo tuovansa nuorten viestiä esiin erilaisissa tapaamisissa, puhetilaisuuksissa ja somessa.

– Näihin nuoriin aiomme pitää yhteyttä jatkuvasti. Että viesti tulisi heiltä, eikä jostakin ylhäältä, Sara sanoo,

– Joo, en ollenkaan pidä siitä me ja te -jaottelusta. Pitää muistaa, että nuorissa on valtavasti voimaa ja selviytymispotentiaalia. Toivon, että mielenterveysomaisten asiat otettaisiin vakavasti, mutta tuotaisiin myös ilmi se, että toivoa on. On normaalia, että haastavissa olosuhteissa ihminen uupuu tai oireilee. Mutta sen ei tarvitse määrittää loppuelämää, Sofia jatkaa.

 

 

Sen lisäksi, että hoitoon pääsyn kynnystä pitäisi madaltaa ja hoitoon pääsyä nopeuttaa, Sofia Virta haluaisi ammattilaisille lisäkoulutusta.

– Muistan, kun itse tein opettajan opintojani, niin ei meille kerrottu, miten kohtaamme ja mihin ohjaamme nuoren, joka tulee kertomaan vaikkapa seksuaalisesta hyväksikäytöstä. Ammattilaisille pitää antaa työkaluja ja tietoa siitä, mistä nuori tällaisessa tilanteessa saa apua.

Huomiotta jättäminen saattaa olla kohtalokasta: nuori on vihdoin uskaltautunut puhumaan vaikeista asioista, mutta ne jäävät huomiotta tai se, jolle kerrotaan, ei osaa ohjata avun piiriin.

Sofia sanoo tietävänsä tapauksia, joissa fyysisen vaivan takia lääkäriin mennyt lapsi on kertonut myös siitä, että kotona pelottaa, mutta lääkäri on tokaissut, että tämä on nyt väärä hetki puhua tuollaisista asioista.

– Apua pitää saada silloin, kun asioista ensimmäisen kerran mainitsee. Jos niin ei tapahdu, nuori tai lapsi saattaa puhua niistä seuraavan kerran 20 vuoden kuluttua. Silloin tilanne on todella paljon hankalampi hoitaa.

Sofia sanoo, ettei kuitenkaan halua syyllistää ammattilaisia, joilla ei ole työkaluja tai resursseja. Hän myös muistuttaa, että nuoren kuuleminen on jokaisen aikuisen vastuulla.

– Lapset ja nuoret ovat kuitenkin eniten riippuvaisia meistä aikuisista.

Yhtenä erityisen tärkeänä kehityskohteena Sofia pitää hallitusohjelmaan kirjattua neuvoloiden kehittämistyötä. Neuvolat tavoittavat suurimman osan lapsiperheistä.

– Niille perheille, joilla on paljon haasteita elämässään, se on kontakti ulkomaailmaan. Samaan aikaan, kun neuvoloilla on merkittävä rooli perheen loppuelämän kannalta, siellä on valtava määrä asiakkaita ja isot paineet. Siksi olen pitänyt asiaa niin paljon esillä muun muassa kunnallispolitiikassa.

Sofian avustaja Sara puolestaan odottaa mielenkiinnolla uutta mielenterveysstrategiaa.

– Haluaisin, että useammassakin kohdassa strategiassa lukee, millaista tukea läheisille tarjotaan ja miten heidät otetaan huomioon. Joskus saattaa auttaa 5–10 kerran lyhytterapia, sillä eivät kaikki kaipaa tai halua pitkää kuntoutusterapiaa. Mutta jos tilanne pitkittyy, lukko ei enää aukeakaan hetkessä.

 

TEKSTI Laura Koljonen
KUVAT Marika Finne