Valitse sivu

Pasi Ojala oppi lapsuudenperheessään olemaan näkymätön ja hiljainen poika, joka ei kertonut mieltään painavista asioista edes ystävilleen. Nyt aikuisena hän opettelee puhumaan tunteistaan – ja se on muuttanut hänen elämänsä suunnan.

Yleensä tunnetaidot opitaan varhain, sillä tunteista puhumisen malli saadaan lapsuudenperheestä. Aina eväät eivät kuitenkaan ole kummoiset.

Lapsuus saattaa olla turvaton, vanhemmat solmussa omien ongelmiensa kanssa tai perheessä saattaa olla päihde- tai mielenterveysongelmia.

35-vuotiaan Pasi Ojalan lapsuus oli turvaton, mutta hän on loistava esimerkki siitä, että tunnetaitoja voi opetella myös aikuisena.

Helppoa se ei ole ollut, sillä korjattavaa ja opeteltavaa on ollut paljon, mutta palkitsevaa kylläkin.

– Jos minun pitäisi mainita jokin käännekohta toipumiseni tiellä, niin yksi on vastavuoroisuus.

 

Pasi syntyi nelihenkisen pohjalaisperheen kuopukseksi. Hän muistelee olleensa arka, ujo ja sulkeutunut lapsi, joka piti urheilusta, pelaamisesta ja ongelmien ratkomisesta.

Pasin perheen arkea väritti isän alkoholiongelma, joka aiheutti riitoja vanhempien kesken.

Alla kouluikäinen Pasi kuunteli riitelyä omassa huoneessaan.

– Vanhemmat riitelivät seinän takana, ja minä saatoin itkeä omassa huoneessani ovea vasten, Pasi muistelee.

Pasilla oli isosisko, mutta tämä oli seitsemän vuotta vanhempi, ja siskon huone sijaitsi ison omakotitalon toisella puolella. Pasi arvelee, ettei sisko kuullut kaikki riitoja.

Kavereiden kanssa Pasi muodosti tiiviin kuuden hengen porukan, mutta heillekään hän ei osannut kertoa pahasta olostaan. Pasi aisti, ettei hänen kotinsa tunnelmassa ollut kaikki kohdallaan.

– En osannut enkä halunnut puhua siitä, miltä minusta tuntui. Olin hädissäni ja epävarma, mutta mitä isompi porukka, sitä vaikeampi minun oli puhua. Sulkeutuneisuudesta tietenkin seurasi se, ettei kukaan näyttänyt osoittavan asioihini kiinnostusta.

Joidenkin kavereiden perheissä oli samankaltainen tilanne kuin Pasilla: jompi kumpi vanhempi joi.

– Mutta siinä on mielestäni eroa, juoko vanhempi autotallissa pari kaljaa vai olohuoneessa raakaa viinaa, kuten meillä.

Hiljaisuus ja eristyneisyys myös kiinnittivät Pasin mukaan toisten lasten huomion, ja häntä kiusattiin koulussa. Pasi oli helppo kohde, sillä hän ei juurikaan pistänyt vastaan.

Koulukiusaaminen vaikutti itsetuntoon lannistavasti.

 

 

Pasin vanhemmat erosivat, kun Pasi oli 10-vuotias.

Sisko oli jo 17-vuotias ja muutti opiskelemaan toiseen kaupunkiin.

– Myöhemmin sisko on sanonut minulle, että hän tiesi pääsevänsä karkuun ja saavansa kaipaamaansa etäisyyttä.

Eron jälkeen Pasi asui äidin kanssa. Isä halusi olla mukana Pasin elämässä ja antoi tälle kotinsa avaimet.

– Isä asui lähellä ja hänellä oli vahva uskomus siihen, että hän voi olla vanhempi. Ja olihan meillä hyviäkin hetkiä. Muistan esimerkiksi yhden juhannuksen Kauhavalla, ja joskus kävimme kalassa. Silti alkoholi oli pääasiassa kaikessa tekemisessä isän kanssa.

Epämieluisat tilanteet Pasi hoiti sulkeutumalla ja olemalla hiljaa. Hän vetäytyi omiin oloihinsa esimerkiksi pelaamaan tietokonetta.

– Lapsuudestani ja nuoruudestani tunnistan mekanismin, joka liittyy isän humalassa olemiseen. Opin olemaan näkymätön, neutraali ja provosoimatta. Samalla imin pahaa oloa itseeni kuin pesusieni.

Pasi kutsuu tilaa survival modeksi, selviytymismoodiksi, jossa hän keskittyy vain selviämään kyseisestä päivästä.

– Siinä tilassa ei ole mahdollista nähdä tulevaa.

Mutta vanhempien ero toi Pasin elämään myös turvallisia aikuisia. Ystävän perheestä tuli tärkeä, ja perhe oli tiiviisti mukana Pasin elämässä nelisen vuotta. Perheen mukana Pasi pääsi mukaan Jyväskylän ralleihin, ja vastavuoroisesti Pasin äiti vei Pasia ja tämän ystävää mökille ja Ruotsin-risteilylle.

– Tuosta perheestä huokui sellainen välittäminen ja lämpö, jotka muistan edelleen. Ystäväni perheessä tunsin, että minusta välitetään.

 

Peruskoulun jälkeen Pasi muutti ammattikouluopintojen perässä Jyväskylään, jossa myös hänen tyttöystävänsä asui. Opiskeluaikojen harjoittelupaikasta löytyi myöhemmin työpaikka.

– Nuorena olo oli hyvä, sillä tykkäsin työstäni ja olin toiveikas tulevaisuuden suhteen, Pasi muistelee.

Ainoastaan alkoholi nosti ikävät tunteet pintaan. Synkkien fiilisten mukana käytös muuttui itsetuhoiseksi.

– Elin tietynlaista tuplaelämää. Ammattikoulu ja työelämä sujuivat hyvin, mutta samaan aikaan yksinäisyys oli elämässäni todella vallitseva teema. Minulla ei ollut uudessa kaupungissa kavereita ja arkisin olin aika paljon yksinäni.

Pasin itsetuho tuli esiin muun muassa kaveriporukassa vietetyn illan jälkeen. Sulkeutuneena hän ei halunnut puhua asioistaan ja muuttui näkymättömäksi muiden ollessa äänekkäitä ja juhlatuulella.

– Olen yhdistänyt sen siihen, että humalaisessa joukossa tyhmyys tiivistyy, huutaminen lisääntyy ja välittäminen katoaa. On ihan mahdollista muuttua illan aikana näkymättömäksi. Kun minulla on mennyt kuppi nurin, en ole riehunut, vaan hiljentynyt ja vetäytynyt joukosta. Kukaan ystävistäni ei ole arvannut, miten syvää yksinäisyyttä olen kokenut ja miten kamalia ajatuksia olen ajatellut.

Baarista kotiin Pasi saattoi kävellä junanraiteita pitkin.

Itsetuhoiset toimintatavat hän oli imenyt isältään. Isä oli kertonut omista itsetuhoisista ajatuksistaan Pasille tämän ollessa 10-vuotias.

– Isän kautta opin sen teatterin. Siitä tuli minullekin tapa peittää heikkouteni.

 

 

Terapiapuhetta on paljon mediassa, mutta Pasi ei hahmottanut, miten se olisi koskettanut häntä. Hän ei tiennyt, mitä terapiassa tehdään, miten sinne hakeudutaan tai kuuluuko terapia ylipäätään hänen kaltaisilleen.

– Sain kyllä kuulla useammasta suunnasta, että minulla tuntuu olevan paljon ongelmia, joihin kannattaisi hakea apua, mutta kukaan ei oikein neuvonut, miten.

Käännekohta Pasin elämässä tapahtui noin kaksi vuotta sitten. Hänellä oli hyvin huono olla ja hän makasi pimeässä huoneessa omassa sängyssään.

Lopulta hän sai sanottua silloiselle tyttöystävälleen, että haluaisi vain kuolla pois.

– Se oli ensimmäinen kerta, kun kerroin itsetuhostani jollekin ulkopuoliselle. Se johti siihen, että päädyin hakemaan apua työterveyshuollosta.

Sähköiseen ajanvarauskalenteriin Pasi kirjoitti sanat ”perheongelmat” ja ”masennus”.

Vastaanotolla hoitaja otti Pasin vastaan ennen lääkäriä – kuunteli ja kyseli. Lääkäri sen sijaan neuvoi Pasin työpaikan ilmaiselle punttisalille kuntoa kohottamaan. Siitä se mielialakin sitten kohenisi.

– Tuntui, että lääkäri vähätteli olotilaani. Itsetuhoinen ihminen ei ole hirvittävän kiinnostunut ulkonäöstään tai siitä, elääkö näillä terveellisillä vinkeillä 90-vuotiaaksi.

Lääkärissä varattiin aika psykologille kahden viikon päähän, mutta Pasista tuntui, että hänet ohitettiin. Käynnin jälkeen itseinho ei noussut enää vain humalassa, vaan alkoi pyöriä päässä jatkuvasti.

– Lokakuussa vuonna 2020, 33-vuotiaana sain muutaman mutkan kautta vihdoin apua itsetuhoisuuteeni ja masentuneisuuteeni.

 

Pasi on nyt terapiansa puolivälissä. Hän on oppinut avaamaan olotilaansa myös ystävilleen.

– Jos pitäisi mainita jokin käännekohta toipumisen tiellä, niin yksi on vastavuoroisuus.

Olen voinut puhua asioista esimerkiksi yhden lapsuudenystäväni, Tommin, kanssa. Juuri hänen perheensä on ollut minulle tärkeä turvapaikka. Tommi oli ensimmäinen ihminen, jonka kanssa harjoitin vastavuoroisuutta. Vaihdoimme Whatsapp-viestejä ja soittelimme.

Vastavuoroisuus vähensi merkittävästi yksinäisyyttä, jota Pasi sanoo tunteneensa nuoruudesta asti. Vastavuoroisuus oli myös myrkkyä eristäytymiselle, yksinäisyydelle ja kysymyksien välttelylle.

– Liitän yksinäisyyden tunteen turvattomuuteen – siihen, kun olen joutunut sulkeutumaan omaan huoneeseeni vanhempien riitelyä pakoon.

Aina puhuminen ei ole helpottanut. Joskus vastapuolella on tullut seinä vastaan, kun Pasi on kertonut kokemastaan. Hän sanoo havainneensa, ettei miehen kertomia vaikeita ja traumaattisia kokemuksia ole kaikkien niin helppo ottaa vastaan.

– Jos avaudun rehellisesti pahoista fiiliksistä, saatan joutua lohduttamaan toista. Terapia on siinä mielessä turvallinen paikka, että siellä minun ei tarvitse huolehtia siitä, mistä puhun. Paha olo ei siirry terapeuttiin.

Pasi mielestä miehisyyden tiukka muotti liittyy moniin ongelmiin. Hän sanoo, ettei miesten ongelmia haluta täysin tunnistaa, mikä puolestaan aiheuttaa vähättelyä, syyttelyä, masennusta ja pahaa oloa.

– Miesten kokemaan heikkouteen ei osata suhtautua, mikä taas johtaa siihen, etteivät miehet halua puhua asioistaan rehellisesti. Ja samaan aikaan, kun sanotaan, että tyttö tai poika voi olla mitä tahansa, tuntuu, että asiat ovat edelleen hyvin sukupuolittuneita.

Toipumisen aikana Pasi sanoo uhmanneensa monia sukupuolittuneita asioita.

– Konkreettinen esimerkki ovat lemmikkikissat. Puntaroin hetken aikaa sitä, voinko ottaa kissan. Se kuitenkin mielletään niin sanotusti naisten lemmikiksi. Viisi kuukautta terapiassa istuttuani tulin siihen lopputulokseen, että ei kai nyt lemmikki voi olla sukupuoliasia. Tämän vuoden alussa 15-vuotinen haaveeni lemmikistä toteutui, kun hankin 2-vuotiaan ragdoll-kissa Leevin ja toukokuussa syntyneestä pentueesta sille kaverin, Taavin.

Ragdollit ovat koiramaisia kissoja ja kiintyvät omistajaansa. Niillä on ollut Pasin toipumiselle iso merkitys.

Myös omasta kodistaan Pasi on sisustanut mieleisen. Hän on ohittanut stereotypiat siitä, että vain naiset tykkäävät luoda kodista kivan ja että miesten tehtävä on lähinnä vastustaa Ikean-reissuja ja naureskella sohvatyynyille.

 

 

Pasi sanoo, että nykyään hänen elämässään on moni asia hyvin.

– Armollisuus, itsekiitollisuus, aloitteellisuus, hän luettelee.

Silti hän kokee olevansa vasta alussa tunnetyöskentelyssään.

Tulevaisuutensa hän näkee ristiriitaisena.

– Odotin avun hakemista yli 30 vuotta, ja siinä matkan varrella annoin elämän rikkoa minut melko pahasti. Mutta olen vielä nuori ja minulla on elämä edessäni.

Pasi ei halua kaunistella. Hän sanoo, että elämässä on edelleen hetkiä, jolloin huono olo tuntuu ylitsepääsemättömältä.

– Mutta nykyään myös valoa on paljon.

Suurin toive omien tunteiden kanssa Pasilla on niin sanottujen fiilistriggereiden tunnistaminen.

– Toivon, että opin tunnistamaan itseäni triggeröivät tilanteet, sillä silloin voin ennaltaehkäistä ja purkaa niitä. Haluan, että omassa elämässäni ja perhepiirissäni voidaan puhua ja pyytää apua.

Yksi hieno kokemus Pasilla on tuoreessa muistissa ja se kannattelee häntä pitkään. Syksyllä hän matkusti Amsterdamiin tapaamaan tietokonepelimaailmassa tavattuja tuttuja. Amsterdamissa 13 toisilleen livenä tuntematonta henkilöä piti hauskaa, tutustui toisiinsa ja jutteli kaikesta maan ja taivaan välillä. Myös Pasi.

Siis hän, joka ei aiemmin puhunut omista asioistaan kenellekään.

TEKSTI Laura Koljonen
KUVAT Marika Finne

Lisätiedot ja yhteydenotot

Marika Finne
Marika Finne

Asiantuntija, viestintä

p. 045 844 0135
marika.finne
@finfami.fi

Pin It on Pinterest