Valitse sivu

Aikuisen lapsen tai tämän puolison mielenterveysongelma voi johtaa siihen, ettei isovanhempien anneta enää tavata lapsenlapsiaan tai lähettää heille edes syntymäpäiväkorttia. Tilanne voi jatkua vuosia, ja tällöin isovanhemman täytyy punnita, mitä kaikkea on valmis kestämään. Voiko toivoa pitää yllä loputtomiin?

Kun ryhmä isovanhempia kokoontuu FinFami Pirkanmaan toimistolla ja käy läpi viimeisimpiä kuulumisiaan, asiat purkautuvat kipeysjärjestyksessä. Joku ei ole nähnyt lapsenlapsiaan vuosiin, joku toinen on onnekkaampi ja tapasi lapsenlapsensa muutama kuukausi sitten. Huoli siitä, kuinka lapsenlapset voivat, on yhteinen. Toisten tunteita ja ajatuksia ymmärretään puolesta sanasta.

FinFami Pirkanmaalla on järjestetty viime syksystä lähtien ryhmää isovanhemmille, jotka eivät pääse tapaamaan lapsenlapsiaan oman lapsen tai tämän puolison mielenterveys- tai päihdeongelman vuoksi. Sairastunut pyrkii estämään isovanhempien ja lastenlasten yhteydenpidon ja tapaamiset syystä tai toisesta. Vaikka isovanhempi olisi lähettänyt lapsenlapselleen vain syntymäpäiväkortin, vanhempi on saattanut ilmoittaa, että jos olet vielä yhteydessä, otamme yhteyttä poliisiin häirinnästä.

– Viime vuoden keväällä nämä asiat alkoivat nousta esille omaisneuvonnassa. Teema oli näkyvillä mediassa, joten ihmiset rohkaistuivat hakemaan apua, kertoo FinFami Pirkanmaan omaisneuvonnan koordinaattori Lea Härö.

 

Syyt siihen, miksei isovanhempien anneta tavata lapsenlapsiaan, ovat moninaisia. Osalla välit omiin lapsiin ovat olleet jo entuudestaan vaikeat, kun taas osalla yhteys on katkaistu täysin yllättäen ja yhtäkkisesti puhjenneen sairauden myötä. Viesteihin ja puheluihin ei ole enää vastattu, eikä ovea avattu.

– Perheiden tilanteet ovat monimutkaisia, ja lisäksi aikuisen lapsen sairaus aiheuttaa vuorovaikutuksellisia esteitä isovanhemman ja lapsen välissä, selvittää tilannetta isovanhempien ryhmää ohjannut koordinaattori Sari Nurminen.

Joissain tapauksissa tapaamisten estäjänä on toiminut oman lapsen sijaan tämän sairastunut puoliso, joka pyrkii pitämään kaikki langat omissa käsissään, eikä halua ulkopuolisia osaksi perheen elämää.

– Moni on kysynyt, että onko tämä jokin nykyajan ilmiö, Härö huomauttaa.

 

 

Kun yhdistyksen omaisneuvonnassa havaittiin, kuinka samankaltaisten asioiden kanssa omaisneuvontaan hakeutuneet isovanhemmat kamppailivat, lähdettiin heille kehittelemään vertaistukiryhmää.

Vaikka tilanteet ovat erilaisia ja ihmiset ovat menossa asian suhteen eri vaiheissa, kokemukset ja tunteet ovat todella samankaltaisia, Härö toteaa.

– Osa isovanhemmista tapaa lapsenlapsiaan ajoittain, ja osalla on useita vuosia siitä, kun on heitä viimeksi nähnyt. Tilanne on kauhean haasteellinen siinä kohtaa, jos hiljaisuutta on jatkunut esimerkiksi viisi vuotta. Isovanhempia täytyy vain auttaa näkemään, voisiko olla vielä jotain, mitä he olisivat valmiit yrittämään, Nurminen jatkaa.

Ryhmästä isovanhemmat kertovat löytäneensä ymmärrystä, tukea ja voimia arkeen. Kevään puolella ryhmää alkoi ohjata työntekijän sijasta yhdistyksen vapaaehtoinen, mikä on edistänyt vertaisuuden ja vertaistuen toteutumista.

Vertaisuuden merkityksellisyys nousee esiin siinä, kun omaa tilannettaan, toimintaansa ja ratkaisujaan voi peilata toisen samankaltaisessa tilanteessa elävän henkilön kanssa. Asioita ja tunteita ei tarvitse selitellä — kaikki puhuvat samaa kieltä, Härö toteaa.

Myös tieto siitä, ettei tilanteessa ole yksin, on isovanhemmille äärimmäisen tärkeä. Ryhmä on monille ainoa paikka, missä omasta tilanteesta voi puhua täysin avoimesti, ilman pelkoa häpeästä.

 

Häpeän tunteen lisäksi lapsenlapsista erossa olemiseen liittyy luontaisesti voimakasta surua. Isovanhempi ei pääse näkemään lasten kehittymistä, eikä olemaan heidän elämässään mukana ukkina tai mummina.

On tärkeää punnita omia voimavarojaan ja sitä, kuinka paljon itse jaksaa tällaisessa raskaassa tilanteessa.

Monet isovanhemmat pyrkivät pitämään yhteyden perheeseen jollain tapaa jatkuvista pettymyksistä huolimatta. Osa taas on tullut siihen päätökseen, että se on aivan liian kivuliasta. On piinallista kuukaudesta ja vuodesta toiseen vain odottaa ja pitää yllä toivoa lapsenlapsensa näkemisestä. Tässä tilanteessa ainoa ratkaisu on saattanut olla se, että sulkee lapsensa perheen kokonaan pois elämästään, Härö kertoo. 

On sanomattakin selvää, että tilanne on tuskallinen myös lapsenlapsille. Lapsi ei opi tuntemaan isovanhempiaan, eikä pääse hakemaan tukea mummilta ja ukilta sitä tarvitessaan. Voi myös olla, että lapsi on jo ehtinyt tavata isovanhempiaan monia vuosia ja kiintyä heihin, ennen kuin yhteydenpito kielletään kokonaan. Yhtäkkiä lapsen elämästä puuttuu kaksi tärkeää ihmistä.

 

Tällä hetkellä isovanhemmilla ei ole lakiin vedoten mahdollisuutta hakea lastenlasten tapaamisoikeutta. Härö kuitenkin kertoo, että jotkut isovanhemmat ovat asian tiimoilta ottaneet yhteyttä kansanedustajiin nostaakseen asiaa esille ja saadakseen lakiin muutosta. Isovanhemmat ovat valmiita tekemään kaikkensa, jotta myös heille taattaisiin oikeus tavata lapsenlapsiaan.

Vaikka mahdollisuus tavata lapsenlapsia näyttäisikin toivottomalta, monen isovanhemman mielessä elää haave siitä, että kun lapsenlapsi on täysi-ikäinen, ottaa hän mummiin ja ukkiin yhteyttä. Silloin mummilla ja ukilla on tilaisuus kuroa kiinni menetettyä aikaa ja kertoa, että ovat välittäneet koko ajan.

 

Mitä isovanhempana voi tehdä, jos aikuinen lapsi estää tapaamiset lapsenlapsen kanssa?

  • Jos lapsenlapsi on alle kouluikäinen, ja olet huolissasi hänen hyvinvoinnistaan, voit kertoa huolesi neuvolaan.
  • Harkitse lastensuojeluilmoituksen tekemistä. Ilmoitus ei johda heti toimenpiteisiin, mutta viranomaiset alkavat selvitellä perheen tilannetta.
  • Tee valinta, jonka kanssa jaksat elää. Harkitse, jaksatko kantaa perheen tilanteesta jatkuvaa huolta, vai pitäisikö yhteydenpitoyritysten suhteen luovuttaa.
  • Keskustele tilanteesta sekä omista tunteista ja ajatuksista avoimesti vertaisten kanssa. Voit ottaa yhteyttä myös FinFamin omaisneuvontaan tai muuhun tahoon, mistä saat tukea ja pääset puhumaan asiasta.
  • Hyväksy, että usein tilanteeseen ei voi vaikuttaa.
  • Huolehdi itsestäsi ja omasta jaksamisestasi. Kun läheisesi on paremmassa kunnossa ja haluaa jälleen pitää yhteyttä, sinulta löytyy siihen jälleen voimavaroja.
  • Älä menetä toivoa.

 

TEKSTI: Emilia Aakko
KANSIKUVA: Milka Alanen
JUTTUKUVAT: Marika Finne

Juttu on julkaistu Labyrintti-lehdessä 2/2018. Kuvat ovat kuvituskuvia.

Lisätiedot ja yhteydenotot

Etunimi Sukunimi
Etunimi Sukunimi

Tehtävänimike

p. 123 456 7890
[email protected]

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest