Valitse sivu

Kun oma lapsi sairastui psyykkisesti, Venla Kuoppamäki koki suomalaisen mielenterveyshoidon pyörteet. Hän kirjoitti kokemuksistaan kirjan ”Sun poika kävi täällä ”. Kuoppamäki kertoi Labyrintille teoksestaan, maamme mielenterveyshoidon ongelmista, toivosta ja palautumisesta. 

Venla Kuoppamäestä on tärkeää nähdä toivo hankalinakin aikoina. ”Sun poika kävi täällä” -teoksessa Kuoppamäki kertoo äidin näkökulmasta siitä, millaista on elää, kun oma lapsi on vakavasti psyykkisesti sairas. Kirja ilmestyi vuoden 2022 helmikuussa.  

Teoksen alussa Oskari on täysi-ikäisyyden kynnyksellä. Oirehdinta on rankkaa ja kriteerit tahdosta riippumattomaan tarkkailuun täyttyvät, mutta nuoren saaminen osastolle on vaikeaa. Manian jälkeen vaihtelevat masennus ja toisaalta myös oireettomat jaksot, kunnes mania taas nostaa päätään. Asetelma toistuu uudelleen ja uudelleen. Lopulta eräällä karkumatkallaan Oskari menehtyy. 

Tilanteen ollessa akuutti, Kuoppamäki ei löytänyt vertaistukea tarjoavaa teosta vanhemman asemasta, vaikka hän sellaista etsi. Hän päätti itse kirjoittaa sellaisen.

– Toivon, että teokseni voisi olla vertaistukena muille. Haluan kirjallani myös lisätä avoimuutta vakavista psyykkisistä sairauksista. Kirjaa voi ajatella myös yleissivistävänä, tietoisuuden ja ymmärryksen lisääjänä. Jos sen lisäksi teokseni vaikuttaa edes yhteen päättäjään tai hoitajaan, se on kaikki plussaa, Kuoppamäki kertoo.

Kuoppamäki kertoo voimavaroistaan, jotka auttoivat häntä jaksamaan silloin, kun hänen lapsensa huono psyykkinen vointi vaati myös häneltä paljon.

– Positiivisuus ja kyky säilyttää toivo vaikeissakin tilanteissa auttoivat minua. Sain myös vahvistuksen sille, että pystyn toimimaan paineen alla tehokkaasti ja sinnikkäästi. Kaikkein suurin voima oli kuitenkin äidinrakkaus.

Esikoisteosta työstämässä 

”Sun poika kävi täällä” on eräällä tavalla terapiakirja: Kuoppamäellä oli tarve käydä kirjoittamalla läpi menneitä tapahtumia. Kuoppamäki kirjoitti tapahtumat muistiin, jotta muistaisi ne myös tulevaisuudessa ja toisaalta saadakseen ne etäämmälle, jotta voisi keskittyä vaalimaan positiivisia muistoja. 

– Kirjan aihe on rankka ja myös hyvin intiimi. Jouduin pohtimaan, uskallanko julkaista sen. Onneksi uskalsin, sillä kirja on tuottanut vain hyviä asioita. Halusin kertoa tapahtumista rehellisesti ja kaunistelematta, mutta myös kauhistelematta.

Kuoppamäki teki tietoisen päätöksen jättää kirjaan omia ärsyttäviä piirteitään. Niiden pois ottaminen kävi mielessä, mutta hän pohti, että inhimillisen puolen esille tuominen on tärkeää. 

Aluksi Kuoppamäki ei tiennyt, syntyykö tekstiä viisi vai 50 sivua. Kirjan tapahtumat olivat hänellä kirkkaana mielessä, ikään kuin elokuvamaisina kohtauksina. 

– Vaikka kirjan loppu on surullisin mahdollinen, teoksessani on vahvasti läsnä usko, toivo ja rakkaus. Se on välittynyt myös lukijoille. Lämpö tekee rankkaan aiheeseen sen, ettei kirja suinkaan ole vain vereslihalla oloa.

Vertaistukea lukijoille 

Kuoppamäki kertoo saaneensa kirjastaan kiittävää palautetta: lukijat ovat saaneet vertaistukea. Toisaalta monella ei ole ollut samankaltaisia kokemuksia, ja he ovat silti kiittäneet. Palautetta on tullut myös sotealan työntekijöiltä ja opiskelijoilta sekä nuorten parissa työskenteleviltä.  

Kirja on ollut esillä muun muassa Helsingin Sanomissa, Ylen aamussa, ja MTV3:n verkkosivuilla. Mediahuomio on tuntunut hyvältä ja välillä hämmentävältä. 

– Olen onnellinen, sillä tavoitteeni tehdä asioita näkyväksi, lisätä avoimuutta ja sysätä käyntiin muutoksia, ovat kaikki täyttyneet ja osin ylittyneet. Kirjan moottori on ollut rakkaus omaa lasta kohtaan ja Oskari on jäänyt myös monen lukijan mieleen, vaikka eivät häntä tunteneetkaan.

– On hienoa, jos voin kirjani avulla avata ihmisten silmiä monimuotoisuudelle ja sille, etteivät asiat ole aina niin mustavalkoisia. Kukaan ei valitse sairauttaan ja se voi kohdata ketä tahansa meistä. Jokaisella on oikeus tulla kohdelluksi kunnioituksella ja saada tarvitsemaansa hoitoa.

    – Kukaan ihminen ei ole vain sairaus. Takaa löytyy aina ihminen.  

    Olen iloinen siitä, että kirja tuntuu löytäneen paikkansa hyvin laajalle kohderyhmälle ja lukijajoukolle. Jonkinlainen tilaus sille on selkeästi ollut.

    Kuoppamäki antaa vinkkejä muille samassa tilanteessa oleville — kuinka jaksaa, jos elämä tuo eteen kohtuuttomalta tuntuvia juonenkäänteitä.

    – Yritä löytää joku, jonka kanssa puhua asioista. On myös tärkeää pitää itsestään huolta ja löytää ilon hetkiä elämään myös vaikeimpana ja raskaimpana aikana. Kannustan myös perehtymään sairauteen, sillä tieto auttaa ymmärtämään ja vahvistaa omaa hallinnan tunnetta.

    Monialaisuutta hoitoon 

    Matkallaan Kuoppamäki on voinut havainnoida läheltä suomalaisen terveydenhuoltosysteemin kipukohtia.   

    Kuoppamäki kertoo ajatuksiaan siitä, kuinka vakavaan psyykkiseen oirehdintaan voisi puuttua tehokkaammin.

    – Sairaudentunnottomuus ja sitoutumattomuus hoitoon ovat yleisiä vakavissa psyykkisissä sairauksissa. Tällöin ihmistä ei pitäisi ajatella vain hankalana potilaana, vaan nähdä nuo piirteet osana sairautta. Oskarikaan ei ollut poikkeustapaus, ja monella on samoja ongelmia. Psyykkisten sairauksien ominaispiirteitä ei mielestäni huomioida riittävästi hoitokäytänteissä ja -poluissa.

    Tahdosta riippumattomaan tarkkailuun joutuminen vaatii Suomessa M1-lausunnon. M1-lähetekäytäntö onkin Kuoppamäestä yksi epäkohta. Hänestä on ihan oikein, että yksilöitä suojellaan väärin perustein tapahtuvalta pakkohoidolta. Mutta silloin, kun ihmisellä on vakavan psyykkisen sairauden diagnoosi ja kyseessä on uusiutuva sairausjakso, tulisi voida mennä suoraan psykiatrisen sairaalan päivystykseen. Nyt pitää aina hakea ensin M1-lähete terveyskeskuksesta, joka tekee hoitoon pääsystä monin kerroin vaikeampaa ja on resurssien hukkakäyttöä.  

    Psyykkisiä sairauksia hoidetaan liian usein kapeasti yksittäisen diagnoosin kautta. Kuoppamäen mielestä psyykkinen sairaus on paljon kokonaisvaltaisempi asia, joka vaikuttaa ihmisen työkykyyn, sosiaalisiin suhteisiin, aivan kaikkeen.  

    Kuoppamäki pohtii, että tarvitsisimme kapean diagnoosin hoitamisen sijaan moniammatillisen lähestymisen. Tällä tuettaisiin koko elämäntilannetta.

    – Moniammatillisen lähestymisen tärkeys korostuu varsinkin, kun sairaus tulee ilmi nuorella, jolla elämä vasta rakentuu ja opiskelut ovat vielä kesken — on todella suuri vaara, että nuori putoaa kokonaan kelkasta.

    Oikein kohdistetun tuen avulla moni voisi jatkaa normaalia elämää ja sairastumisesta huolimatta jatkaa opiskelua tai työssäkäyntiä. Kuoppamäki uskoo, että on samaan aikaan mahdollista käyttää resursseja järkevämmin, ja vähentää inhimillistä kärsimystä. Kustannukset eivät aina nouse, kun asioita halutaan tehdä paremmin. 

    – Jos nuori pysyy työelämässä, eikä esimerkiksi jää työkyvyttömyyseläkkeelle 25-vuotiaana, yhteiskunta saa uuden veronmaksajan

    Kuoppamäki kertoo, että vakavat psyykkiset sairaudet puhkeavat tyypillisesti aikuisuuden kynnyksellä ja ensimmäisiin vuosiin moniammatilliseen tukeen panostaminen kantaisi loppuelämän. Vertaistuen avulla voisi saada sairaudentunnon jo aiemmin. Alkuvaiheen hoitoon panostamalla voitaisiin estää uusia kalliita osastojaksoja ja samalla parantaa sairastuneen elämänlaatua merkittävästi. Koko ajattelua pitäisi ravistella ja hakea hoidon vaikuttavuutta laajemmin. 

    Kirjailija Venla Kuoppamäki FinFamin Labyrintti-lehdessä_pysty_kuva Marika Finne

    Toivoisin avoimen dialogin mallin (niin sanottu Keroputaan malli) yleistyvän laajemmin Suomessa. Siinä apu psyykkiseen kriisiin pyritään antamaan nopeasti, oireita enemmän keskitytään elämäntilanteen tukemiseen ja läheiset otetaan mukaan hoitoon alusta alkaen. Olen toiveikas, sillä avoimen dialogin mallista on vastikään saatu uusia kannustavia pitkäaikaisseurannan tuloksia ja onhan se nostettu WHO:n ohjeistukseen viime kesänä.

    Tukea avohoitoon siirryttäessä 

    Yksi Kuoppamäen esiin nostama yksittäinen epäkohta on se, kun potilas siirtyy osastolta avohoitoon: silloin tulisi tehostetun avohoidon avulla varmistaa, että osastolla hyvin alkuun saatu hoito jatkuu myös kotiin siirryttäessä. 

    – Oskarilla oli yhden kerran kotiutumisen yhteydessä mukana tehostetun avohoidon yksikkö, mutta muutoin osastojakson päättyessä ensimmäinen aika avohoitoon oli 4–6 viikon kuluttua. Se on aivan liian pitkä aika jättää potilas täysin ilman hoitoa, kun tämä osastolta toipilaana kotiutuu.

    Kuoppamäki kertoo, että mielenterveys- ja päihdeongelmia hoidetaan edelleen liikaa erilisinä sairauksina. Ne kuitenkin nivoutuvat usein yhteen, ja ihmistä tulisi hoitaa kokonaisuutena. Ne ovat osa samaa vyyhtiä ja Oskari esimerkiksi hoiti psyykkisiä ongelmiaan kuten tuskaisuutta ajoittain päihteillä.  

    Epäkohtien lisäksi hoidossa oli hyviäkin hetkiä ja kohtaamisia. Useat yksittäiset ihmiset ovat jääneet mieleen auttamishalullaan. Kaikkia hyviä kohtaamisia yhdistää (Oskarin) kohtaaminen kokonaisena ihmisenä, arvostaen ja tasavertaisesti.  

    Ongelmat hoidossa söivät ajoittain Kuoppamäen omaa jaksamista. Eri hoitotahot eivät juuri huomioineet sitä, kuinka äidillä menee tai ohjanneet häntä hakemaan tukea myös itselleen. 

    Voimavaroja myös omaiselle 

    Kuoppamäen mukaan FinFami Uusimaan tarjoamat palvelut toimivat erinomaisesti. 

    – Soitin perjantaina asiastani, ja pääsin jo tiistaina juttelemaan. Pian olinkin alle 25-vuotiaiden psyykkisesti sairastuneiden lasten vanhempien ryhmässä.

    FinFamin vertaisryhmällä oli tärkeä merkitys, ja sen isoin anti oli se, että Kuoppamäki näki ihmisiä samassa tilanteessa. Ammattilaisen tuki auttoi myös vaikeiden tunteiden, kuten surun tai vihan tunnistamisessa ja käsittelyssä.

    – Kun lopulta itse löysin FinFamin, vertaistukiryhmässä kävi ilmi, että osa samassa tilanteessa olevista oli saanut FinFamin esitteen osastolta. Minulla oli huono tuuri, mutta onneksi löysin lopulta itse netistä FinFamin.

    Kuoppamäki palautui jo Oskarin sairastamisen aikaan joogaamalla. Jooga vei mennessään yli 10 vuotta sitten. Se on tuonut välineitä itsensä ymmärtämiseen ja keho-mieli-yhteyden parantamiseen. Uudempi tuttavuus on crossfit.

    – Nykyisin perheessämme on myös koira, jonka kanssa metsässä samoilu on ihan parasta. Olen myös hiljattain hurahtanut neulomiseen. Kirjoneulekuvion tekeminen on todella meditatiivista, sillä silloin keskityn vain tekemiseen.

    TEKSTI Miika Auvinen
    KUVAT Marika Finne

     

    Lisätiedot ja yhteydenotot

    Marika Finne
    Marika Finne

    Asiantuntija, viestintä

    p. 045 844 0135
    marika.finne
    @finfami.fi

    Aiheesta muualla

    Pin It on Pinterest