“Kokemusasiantuntijoita pitää kuunnella”

Rehellisesti: mitä tulee mieleen sanaparista ”stigman purku”?

Tuleeko ensimmäiseksi mieleen lehdessä, telkkarissa tai sosiaalisessa mediassa omista kokemuksistaan kertova henkilö tai sairastuneen omainen?

Aika monelle tulee.

Stigman purku ei kuitenkaan ole synonyymi yksilöiden avautumiselle tai asioiden julkiselle kertomiselle; se liittyy yhtä lailla julkisten palveluiden yhdenvertaisuuteen, mediaan, tutkittuun tietoon, työelämään, yhteiskunnan ja organisaatioiden arvoihin sekä monimuotoisuuteen.

– Stigman purkua tapahtuu yhtä lailla rakenteissa, vaikka kansallisella tasolla olemmekin tosi alussa, sanoo THL:n Teija Strand.

Sosiologitaustainen Strand vastaa THL:ssä muun muassa stigman purkamisen ja syrjinnän vastaisen työn ohjauksesta, tuesta ja kehittämisestä.

Hän sanoo, että EU-tasolla ja kansallisella tasolla stigman purkamisessa tapahtuu tällä hetkellä monenlaista liikehdintää.

– Paljon on erilaisia aiheeseen liittyviä keskusteluja, aloitteita ja kokeiluja menossa monella eri alalla. Stigman purkuahan tarvitaan myös muissa kuin sote-palveluissa.

 

”Stigman purku on meidän kaikkien tehtävä – yksilön, yhteiskunnan ja julkisten toimijoiden. Yhteiskunnallinen taso on aivan keskeinen.”

 

Mutta mikä on stigma? Tai ehkä tarkemmin: mitä kaikkea se on?

Sosiaali- ja terveysministeriö julkaisi viime vuonna suosituksia stigman purkuun. Strand on yksi julkaisun kirjoittajista.

Julkaisussa Suosituksia mielenterveyteen, päihdeongelmiin ja riippuvuuteen liittyvän stigman ja syrjinnän tunnistamiseen ja vähentämiseen (STM, 2023) avataan aihepiirin kannalta keskeisiä käsitteitä. Stigma määritellään kielteiseksi mielikuvaksi, joka liitetään ihmiseen tämän taustan, olemuksen, toiminnan tai sairauden vuoksi.

– Mielenterveysongelmien kohdalla se voi ilmetä esimerkiksi siten, että henkilö, jolla ei ole omakohtaisia kokemuksia mielenterveysongelmista, suhtautuu psyykkisiin sairauksiin ennakkoluuloisesti. Hänellä voi myös olla kielteisiä mielikuvia heistä, joilla mielenterveysongelmia on. Usein mielikuvat pohjautuvat erilaisiin negatiivisiin stereotypioihin.

Jos oma kokemus aiheesta puuttuu, ihminen imee stereotypiat muun muassa mediasta, viihteestä ja julkisesta keskustelusta. Sekä tietenkin oman lähipiirinsä ihmisistä ja heidän asenteistaan.

– Mielikuvat ja ennakkoluulot kuvastavat sitä, millaisissa yhteisöissä elämme.

Strandin mukaan ennakkoluuloisuus on luontevaa toimintaa tilanteessa, joka ei ole itselle tuttu.

– Olen mieltynyt tapaan ajatella, että arjen tasolla kyse on ennakkoluuloista ja luokitteluista. Jos jostakin asiasta ei tiedä tai se on itselle outo, siihen on luonnollista suhtautua epäluuloisesti ja tarkkaillen. Meillä kaikilla on ennakkoluuloja, mutta eteenpäin pääsee, kun ne tunnistaa. Helppoa se ei aina ole, mutta mahdollista.

Strand sanoo, että ensimmäinen askel voisi olla se, että miettii itselleen uuden asian kohdalla, onko ennakkoluulosta jotakin hyötyä ja mistä ennakkoluulot ja oletukset ovat peräisin.

 

Mielenterveysongelmista ja psyykkisistä sairauksista puhuttaessa stigmaa puretaan muun muassa tiedon jakamisella.

 

Stigmoja on erilaisia ja ne myös ilmenevät eri tavoilla.

Stigmat jaotellaan rakenteelliseen, sosiaaliseen, assosiatiiviseen ja sisäistettyyn stigmaan.

Rakenteellinen stigma tarkoittaa sitä, kun olosuhteet ja normit rajoittavat stigmatisoidun mahdollisuuksia ja hyvinvointia.

Sosiaalinen stigma liittyy julkisen keskustelun ja populaarikulttuurin tapoihin esittää tietty ryhmä stereotyyppisesti ja ylläpitää tätä mielikuvaa.

Assosiatiivinen stigma siirtyy stigmatisoidusta henkilöstä myös hänen lähipiiriinsä. Näin tapahtuu usein mielenterveysomaisille.

Sisäistetty stigma on henkilön käsitys itsestä, kun hänen omat kokemuksensa oikeuksistaan ja mahdollisuuksistaan aiheuttavat lähinnä osattomuutta tässä yhteiskunnassa. Yksilön kohdalla psyykkiseen sairauteen tai mielenterveysongelmiin liittyvä stigma saattaa olla haitallisempi kuin itse sairaus.

Stigmat ilmenevät ennakkoluuloina ja syyllistämisenä.

– Tästä hyvänä esimerkkinä on muun muassa nimby-ilmiö, not-in-my-backyard. Ihmiset saattavat periaatteessa suhtautua myönteisesti yhdenvertaisuuteen, mutta tiettyjä ryhmiä ei kuitenkaan haluta vaikkapa omaan naapuriin asumaan.

 

 

Stigman purkamisen Strand määrittelee toiminnaksi, jonka tavoite on ”lisätä tietoa ja osaamista, vahvistaa yhdenvertaisuutta ja tukea yhteiskunnan sosiaalista kestävyyttä”.

Mielenterveysongelmista ja psyykkisistä sairauksista puhuttaessa stigmaa puretaan muun muassa tiedon jakamisella.

– Tehdään tiettäväksi, että kyseessä on sairaus siinä missä fyysinen sairaus ja olemme kaikki samanarvoisia. Tiedon jakaminen siitä, miksi joku ei vaikkapa toimi kuten suurin osa ihmisistä, auttaa stigman purkamisessa.

Stigman purku ei ole vain sen kohteena olevan henkilön tai ryhmän tehtävä.

– Stigman purku on meidän kaikkien tehtävä – yksilön, yhteiskunnan ja julkisten toimijoiden. Yhteiskunnallinen taso on aivan keskeinen. Suurta puhe- ja vaikutusvaltaa on muun muassa medialla, julkisilla organisaatioilla sekä erilaisilla kansalaisjärjestöillä. Työnantajien toimilla ja viestinnällä on myös merkittävä painoarvo yleisen ilmapiirin muokkaamisessa.

Tehokkain viesti tulee kuitenkin yksilöiltä. Strandin mukaan kokemusasiantuntijuus antaa uskottavan äänen stigmatisoidulle ryhmälle.

– Ja heidän kokemustaan meidän pitää kuunnella. Kokemusasiantuntijoilla on kokemusta ja tietoa, joten heiltä pitää kysyä ja heidät pitää ottaa mukaan, kun mietitään, miten syrjintää ilmenee ja millaisia ratkaisuja tarvitaan.

Se, että stigmaa ei pureta, ei sekään ole vain yksilön ongelma. Siitä aiheutuu haittaa myös muulle yhteiskunnalle. Jos osa ihmisistä kokee olevansa eriarvoisempia kuin toiset, se rapauttaa yhteiskuntarauhan lisäksi kansalaisten luottamusta eri instituutioihin, ja pitää osan työvoimasta työmarkkinoiden ulkopuolella.

Strand sanoo, että meillä kaikilla pitäisi olla yhdenvertaiset oikeudet tässä yhteiskunnassa.

– Jos vaikka työpaikoilla suhtauduttaisiin ennakkoluulottomammin psyykkisiä sairauksia sairastaviin ihmisiin, he pääsisivät aktiivisemmin osaksi yhteiskuntaa ja olisivat myös tuottavia kansalaisia. Tämä hyödyttää sekä heitä, heidän läheisiään että koko yhteiskuntaa.

 

 

Psyykkisiin sairauksiin ja mielenterveysongelmiin liittyvät stigmat ovat erilaisia.

Ahdistukseen ja masennukseen liittyvät stigmat ovat Strandin mukaan selvästi hälvenneet ja niitä käsitteleviä juttuja näkyy mediassa eniten. Sama ei koske vakavampia mielenterveysongelmia, kuten psykoosisairauksia tai skitsofreniaa.

– Haluaisin kuitenkin ajatella, että kaikki stigman purku hyödyttää kaikkia niitä, joilla on jokin mielenterveysongelma tai psyykkinen sairaus tai sairas omainen. Keskustelu monipuolistuu vähitellen.

Strand on työnsä puolesta tekemisissä myös päihteiden käytön ja riippuvuuksien aiheuttamien stigmojen kanssa.

– Päihdetematiikka tuo tähän mielenkiintoisen peilauspinnan. Päihderiippuvuuteen voi liittyä ajatus, että se on ihmisen omaa syytä ja parantuminen on kiinni vain itsestä. Vakavaan psyykkiseen sairauteen ei liity samaa yksilön syyllistämisen stigmaa. Psyykkisiin sairauksiin liittyy epätietoisuuden vuoksi kuitenkin paljon esimerkiksi pelkoihin liittyviä stigmoja. Jos aihe ei ole tuttu, aika moni on esimerkiksi elokuvien välittämien tarinoiden varassa.

Sitten on vielä yksi yllättävä näkökulma, joka liittyy mielenterveysongelmiin ja psyykkisiin sairauksiin liittyvään stigmaan: julkiseen keskusteluun harvemmin nousevat hyvät hoitokokemukset.

Strandin mielestä niillä olisi kuitenkin paikkansa.

– Julkisuudessa kuulee lähinnä puhetta, että mielenterveyspalvelut ovat rikki. Keskusteluun eivät nouse hyvät kokemukset, ja yksi syy siihen on stigma. Mielenterveysongelmiin avun hakeminen on niin leimaavaa, että hyvästäkään hoidosta ei haluta kertoa. Tästä muodostuu eräänlainen huolipuheen kehä, ja näin myös palveluissa työskentelevät ammattilaiset voivat kohdata stigmaa – muun muassa palveluiden huonon maineen vuoksi. 

Jutussa on käytetty lähteenä Stigman ja syrjinnän vastainen työ – suosituksia toimeenpanoon (THL, 2024) sekä Stigma ja kohtaaminen – Stigman ilmeneminen ja käytännön työn kehittäminen (THL, 2024)

TEKSTI Laura Koljonen
KUVAT Marika Finne