Sairaus koskettaa sairastuneen koko lähipiiriä. Kahden päihderiippuvaisen nuoren aikuisen äiti ja omaistyötä tekevä sairaanhoitaja kertovat omista näkökulmistaan, miten päihde- ja mielenterveysongelmat näkyvät läheisen arjessa. Äiti esiintyy jutussa nimettömänä suojatakseen läheistensä yksityisyyttä.
Kahden päihderiippuvaisen äiti
Millaisessa elämäntilanteessa olet?
Olemme eroperhe Varsinais-Suomesta. Minulla on kaksi lasta, nuoria aikuisia, joista kumpikin on päihderiippuvainen. Päihteet tulivat mukaan kuvioihin 4–5 vuotta sitten. Poika oli saanut ammattikoulusta päättötodistuksen, ja kaikki tuntui olevan hyvin. Pian tietoon tuli pojan kannabiksen käyttö. Muuntohuumeiden tultua paikkakunnalle hän on käyttänyt erilaisia huumeita ja huumeiksi luokiteltavia lääkkeitä.
Tyttäreni on kärsinyt ahdistuneisuudesta murrosikäisestä saakka. Yläkoulussa oli kontakteja hoitotahoihin, mutta hän ei halunnut ottaa apua vastaan. Huumeiden käyttö tuli ilmi, kun hän muutti pois kotoa. Lukio jäi kesken.
Vaikeinta on, kun omille lapsille ei ole saanut apua. Myös ennakkoluulot päihderiippuvaisia kohtaan tuntuvat todella raskailta. Samaan aikaan pitäisi itse jaksaa käydä töissä.
Millaista tukea olet tarvinnut?
Vuonna 2016 aloitin FinFamin vertaistukiryhmässä ja myöhemmin myös A-klinikan läheisryhmässä. Minua auttaa parhaiten sellainen ryhmä, jossa muilla osallistujilla on samassa tilanteessa olevia lapsia.
Tarvitsen tukea siihen, miten omiin päihderiippuvaisiin lapsiin täytyisi suhtautua – tällä hetkellä puhutaan paljon mahdollistamisesta, mutta he ovat lapsiani ja haluan auttaa heitä. Palveluissa omaisille suunnattua tukea täytyy mielestäni tuoda enemmän esille.
Miten lastesi tilanne vaikuttaa arkeesi ja hyvinvointiisi?
Olen monet kerrat ollut muuttamassa lapsiani asunnosta toiseen, ja he ovat olleet myös asunnottomina. Poika asui hetken luonani, mikä oli todella rankkaa. Pelkäsin muun muassa, että koti tuhoutuisi tulipalossa sillä aikaa, kun olen töissä. Pahimpina vuosina poika juoksutti minua öisin puhelinsoitoilla hakemaan häntä sieltä ja täältä. Kamalinta oli, kun tuli soitto, että ”sinun on äiti pakko tulla tänne, kun kohta tapahtuu jotain kamalaa”. Tytär puolestaan on pyytänyt rahaa.
Olen huolissani tyttärestäni. Tyttäreni raskauden myötä selvisi, että päihdeäitien hoitopolku ei toimi kuten pitäisi. Hänen kokemuksensa mukaan raskausaikana ei päässyt nauttimaan raskaudesta, syntyvästä vauvasta eikä äidiksi tulosta, koska asiat pyörivät seulojen ympärillä. Vauvan syntymän jälkeen olen huomannut, että tyttäreni ei ole saanut tukea päihteettömyyteen riittävästi.
Omasta terveydestä ja jaksamista huolehtiminen on jäänyt taka-alalle, ja mielialani vaihtelee lasten tekojen mukaan. Jos en kuule heistä, mietin, mitä on tapahtunut. On myös surua, ahdistusta ja jännittämistä. Torilla käyminen kesällä on jäänyt, kun pelkään lasteni tulevan siellä vastaan ihan sekaisin. En häpeä heitä, mutta on raskasta nähdä heidät huonossa kunnossa. Mukana on pelko, että lapsilleni sattuisi jotain tai tekisivät jotain peruuttamatonta.
Päihde- ja mielenterveysongelmiin liittyy paljon ennakkoluuloja. Minusta tuntuu, että tuttavien suhtautuminen minuun on muuttunut sen jälkeen, kun ovat saaneet tietää lasteni päihderiippuvuudesta. Tunne saattaa johtua siitäkin, että tilanteeni on raskas ja otan asiat negatiivisesti. Yksi ystävyyssuhde on jäänyt lasteni tilanteen vuoksi.
Kun oma jaksaminen on vähissä, on vaikea keskittyä töissä uuden oppimiseen. Asiakkailta saatu positiivinen palaute auttaa kuitenkin jaksamaan.
Kun voimat ovat vähissä, tulee äkkipikaiseksi. Töissä tuli joskus tiuskittua, mistä sain huomautuksen. Myöhemmin otin asian puheeksi ja kerroin tilanteestani työyhteisölle. Sain palautetta, että olen rohkea, ja joku tarjosi tukeaan kuuntelijana, mutta aitoa ymmärrystä se ei tuonut.
Kokemusteni myötä olen saanut vahvuutta asioiden hoitamiseen ja ymmärrystä erilaisia ihmisiä kohtaan.
Rajaamisen merkityksestä puhutaan paljon: mitä teema tuo sinulle mieleen?
Olen vienyt tyttärelle ruokakasseja, ja rahapyyntöjä tulee. On vaikea sanoa ”ei” omalle lapselle. Paljon puhutaan päihteiden käytön mahdollistamisesta, mutta ajattelen, että sitten vasta huonossa kunnossa oltaisiin, jos ei edes ruokaa saisi.
Aluksi tein paljon, mitä lapseni pyysi. On kuitenkin selvää, että laitonta toimintaa en hyväksy: kun posti toi osoitteeseeni paketin, jonka sisällön arvasin, vein sen poliisille. Nykyisin pystyn kertomaan lapsilleni monissa tilanteissa, mitä ajattelen heidän pyynnöistään.
Mistä saat voimavaroja ja toivoa?
Saan voimaa kauniista asioista, kuten sisustamisesta. Tänä syksynä oli myös kaunis ruska. Tärkein selviytymiskeinoni on kuitenkin ystävät. Haen myös aktiivisesti tietoa päihderiippuvuuteen liittyvistä asioista ja puhun tilanteesta avoimesti.
Tällä hetkellä saan iloa, kun käyn tapaamassa tytärtäni ja hänen pientä lastaan. Sitä iloa en osannut ajatella ennen kuin tuli omalle kohdalle. Saan toivoa lapsenlapsestani sekä siitä, että molemmat lapseni ovat elossa.
Toivoa antaisi myös se, että mielenterveys- ja päihdepalveluja parannettaisiin ja kiinnitettäisiin huomiota varsinkin nuorten tukemiseen, joka tuntuu tällä hetkellä riittämättömältä.
Janne Salminen, omaistyötä tekevä sairaanhoitaja
Mitä teet työksesi?
Työskentelen psykiatrisessa sairaalassa Salossa vuodeosasto P2:lla, joka on akuutti psykoosiosasto. Samalla toimin osaston omaisneuvojana, ja sitä kautta tapaan omaisia omaisneuvontapaamisissa sekä sairaalassamme kerran kuukaudessa järjestettävissä omaisten tietoilloissa. Olen käynyt FinFamin omaistyön koulutuksen.
Millaisiin asioihin mielenterveys- ja päihdeongelmista kärsivien läheiset hakevat tukea?
Esiin tulee erityisesti tiedon tarve. Usein tieto mielenterveys- ja päihdeongelmista on vähäistä siinä vaiheessa, kun oma läheinen sairastuu. Läheiset haluavat tietää, mistä on kyse ja mistä oireet johtuvat. On ahdistava ja voimavaroja vievä tilanne, kun tuttu ihminen alkaa sairauden vuoksi käyttäytyä eri tavalla.
Psykoosiosastolla tulee vastaan tilanteita, että läheiset ovat saaneet sairastavan hoitoon soittamalla hätänumeroon, ja potilaalla voi olla silloin syytöksiä näitä kohtaan. Kun käymme sairautta läpi läheisten kanssa, se voi tuoda ymmärrystä, mistä syytökset johtuvat.
Miten mielenterveys- ja päihdeongelmat vaikuttavat läheisten arkeen ja hyvinvointiin?
Läheiselle voi olla järkytys kuulla, että sairastava käyttää myös päihteitä. Aika monelle asia tulee yllätyksenä ja aiheuttaa voimakkaita tunnereaktioita. Läheinen saattaa hävetä tilannetta niin, että jättäytyy pois ihmissuhteistaan ja välttelee tilanteita, joissa joku voisi kysyä esimerkiksi ”miten poikasi jaksaa?” Joskus läheisen sairaus voi kuitenkin lähentää lähipiiriä. Silloin on hyvä tilanne, jos kaikki ovat samalla puolella ja pystyvät puhumaan asioista.
Päihteisiin liittyy vahva stigma, jonka vuoksi tilanteesta ei ole helppo puhua. Tähän vaikuttaa myös se, että päihteet ovat kriminalisoituja. Havaintojeni mukaan stigma vaikuttaa kuitenkin vähemmän kuin aikaisemmin, sillä mielenterveys- ja päihdeongelmista puhutaan julkisuudessa nykyisin enemmän ja niiden yleisyys tiedetään.
Omaisia tavatessani olen huomannut, että huolta kannetaan usein niin kovasti, ettei pystytä keskittymään mihinkään muuhun. Tämä voi näkyä myös fyysisessä terveydessä sekä ruokahaluttomuutena ja unettomuutena. Jatkuva stressitila kuormittaa koko elimistöä.
Omaisen sairastuessa huoli taloudellisesta pärjäämisestä voi aiheuttaa stressiä, jos toinen joutuu jäämään pois töistä tai oma jaksaminen työssä huolettaa. Jotkut kokevat töissä käymisen todella stressaavana, ja moni on jäänyt sairauslomalle. Osaa työelämä kuitenkin auttaa jaksamaan, kun töissä läheisen asioiden miettimisestä on ollut pakko irtautua.
Rajaamisen merkityksestä puhutaan paljon: mitä teema tuo sinulle mieleen?
Rajaaminen on haastavaa, kun on oma rakas kyseessä ja kokee olevansa hänestä vastuussa. Jos sairastava tekee jotain itselleen, läheiselle tulee helposti syyllisyyden tunne. Tunne nousee helposti myös omiin asioihin irrottautuessa, vaikka jälkikäteen huomaisikin, että se oli todella tärkeää.
Muistan potilaan, joka jatkuvasti vaati käymään ja lähetti viestejä. Silloin kieltäytyminen on omaisille vaikeaa. Rajaaminen voi olla helpompaa, jos sairaus on kestänyt jo pitkään ja läheiset ovat pystyneet työstämään asiaa.
Mitä työsi on opettanut sinulle voimavaroista ja toivosta?
Tieto lisää voimavaroja, kuten myös FinFamin tuki ja vertaistuki. Monella on tukena myös läheisensä.
Läheisiä ja perheitä kohdatessani olen oppinut, että kun koko perhe otetaan hoitoon mukaan, sillä saa yleensä parhaat hoitotulokset, ja se auttaa parhaiten koko perheen jaksamista. Palkitsevinta työssäni on, kun usean tapaamisen jälkeen huomaan, miten omaisen jaksaminen on parantunut huomattavasti. On myös hienoa nähdä, kun läheiset alkavat puhaltaa yhteen hiileen.
Minulla oli hiljattain omaisneuvonta, jossa oli mukana vertaistuki. Kyse oli potilaasta, jolla oli ensimmäinen psykoosi. Omaiset eivät juurikaan tienneet psyykkisistä sairauksista. Kun kävimme yhdessä oirekuvaa läpi, näin heidän helpotuksensa.
TEKSTI JA KUVAT: Johanna Sydänoja
Juttu on julkaistu Labyrintti-lehdessä 4/2020
Lisätiedot ja yhteydenotot
