Kun tuore kansanedustaja, psykoterapeutti Ville Merinen (sd) asteli kesäkuussa puhujapönttöön eduskunnan täysistunnossa, nähtiin jotain yllättävää. Ville antoi tunteidensa näkyä ja kertoi ääni särkyen, miten pahalta eduskunnan kärkäs puhekulttuuri hänestä tuntui.
Ville oli valmistautunut tilanteeseen kirjoittamalla kolme erilaista puhetta, mutta hän päätti hylätä ne kaikki.
– Ajattelin, että antaa mennä vain, mitä sitä turhaan himmailemaan. Voin keväällä välillä huonosti ja annoin sen näkyä. Se ei ollut helppoa, vaan vaati tosi paljon rohkeutta, Ville kertoo nyt.
Rehellisyys kannatti. Villen puhe nousi otsikoihin ja siitä tuli ilmiö. Kannustajat innostuivat uudenlaisesta lähestymistavasta politiikkaan, kriittisesti suhtautuvat arvostelivat uutta kansanedustajaa heikoksi.
Yhteydenottoja tuli valtavasti myös sosiaalisen median kautta, jossa Ville tunnetaan Terapeutti-Villenä. Hänellä on sekä Instagramissa että Tiktokissa yli 100 000 seuraajaa. Villen mukaan 99 prosenttia somepalautteesta on positiivista, mutta hän lukee myös negatiiviset kommentit – eikä hätkähdä niistä.
– Kaikista rohkein ihminen on se, joka uskaltaa näyttää tunteensa ja sanoa, miltä hänestä oikeasti tuntuu. Minä haluan olla sellainen.
Keväällä Villen oloa vaikeutti eduskuntatyön äärimmäinen intensiivisyys. Ei niinkään se, mitä työstä näkyy ulospäin, vaan se, mikä muilta jää piiloon.
Kansanedustajana Villeen kohdistuu hänen mukaansa satoja vaikutusyrityksiä päivässä. Työpäivien tunnit on optimoitu minuutilleen. Joka päivä Ville tapaa kymmeniä uusia ihmisiä ja on jatkuvasti keskellä hälyä. Ilmapiiri ympärillä on koko ajan paineistettu.
– Sähköpostiini tulee 30–300 uutta yhteistyöehdotusta päivästä. Onneksi avustajani Ville Kurtti auttaa niissä ja työssäni muutenkin.
Ville kuvailee ottaneensa kansanedustajana alkuun liikaa asioita kannettavakseen.
– Ajattelin, että koko eduskunnan ilmapiirin muokkaaminen on yksin minun tehtäväni. Olin hieman kuin lapsi, joka seuraa vierestä vanhempiensa riitelyä. Nyt olen asian kanssa enemmän sinut.
Palautumisessa Villeä auttoi kesäloma. Silloin hän vietti aikaa perheensä kanssa, urheili päivittäin ja suuntasi huomionsa 2-vuotiaan Olan kanssa touhuamiseen.
Syksyllä Ville palasi eduskuntaan entistä ehompana – vain järkyttyäkseen siitä, miten vähän mielenterveyttä käsitellään hallituksen lainsäädäntösuunnitelmassa tälle vuodelle ja alustavassa suunnitelmassa ensi vuodelle.
– Mielenterveys on mainittu vain kerran ja sekin liittyen pakkohoitoon. Muutosta tarvitaan.
Villellä on selkeä näkemys siitä, mitä mielenterveyden hoidossa pitäisi tapahtua: kokonaisuudessa pitäisi huomioida läheiset. Hänen mielestään nykyinen psykoterapiamalli on aivan liian yksilökeskeinen.
– Perhe ei liity mielenterveyskuntoutujan hoitoon millään tavalla, vaikka se on tosi iso osa toipumista – ja joskus myös syy ongelmiin. Koko mielenterveytemme muodostuu suhteessa perheeseen ja kasvuympäristöömme.
Toipumisen pitäisi Villen mielestä tapahtua isossa kuvassa eikä yksilökuplassa, sillä mielenterveyskuntoutujan tilanne säteilee paljon suuremmalle alueelle kuin vain sairastuneeseen itseensä.
– Läheiset pitää kutsua mukaan hoitoon ja tarjota heillekin paikka, jossa asiaa käsitellään. Ympäristölle läheisen toipuminen kun ei ole aina helppoa. Siitä voi seurata uusia haasteita. Ville kuvailee mielenterveyskuntoutujan toipumista kiikkulauta-efektiksi. Kun kuntoutuja alkaa vihdoin voida paremmin, käykin usein niin, että tätä tukenut läheinen huomaakin olevansa hirvittävän väsynyt.
– Miksi pitää odottaa, että mielenterveysomainen sairastuu itse ja saa apua vasta pitkän ajan päästä? Tehokkaampaa olisi auttaa häntä jo paljon aiemmin.
Villen mielestä länsimaisessa yhteiskunnassa ylipäätään korostuu aivan liikaa vain oma, henkilökohtainen kasvu. Todellisuudessa ihmisen tekevät tutkitusti onnelliseksi yhteisöllisyys ja perhekeskeisyys – ja vapaaehtoistyö. Sen tekijöitä Ville arvostaa valtavasti.
“Hyvä FinFami ja kaikki sen toimintaan osallistuvat ihmiset! Vapaaehtoistyö on hienoin mahdollinen asia. Meillä on valtava vaikutus toisiimme.”
Ville kokee omat somekanavansa ja niiden päivittämisen vapaaehtoistyöksi mielenterveyden puolesta. Vaikka hän saa toisinaan sometöistä myös rahaa, suurin osa videoista syntyy halusta lisätä ihmisten tietoutta mielenterveydestä.
– Somevideoiden teko ei tunnu minulle työltä. Teen niitä esimerkiksi arki-iltaisin ollessani erossa perheestäni. Kansanedustajan työni vuoksi asun viikot Helsingissä, he Pirkanmaalla.
Ville teki hiljattain uuden aluevaltauksen podcast-maailmaan, kun hän julkaisi kesällä 18-vuotiaan Helmi-tyttärensä kanssa Isäni on Terapeutti-Ville -podcastin. Sen sisältö on ytimekäs: tytär ja Ville puhuvat hetkistä, jolloin Ville on epäonnistunut vanhempana.
– Podcastin tekeminen on ollut minulle tosi puhdistava kokemus. Juttelemme siinä tyttäreni kanssa niin avoimesti.
Podcastin idea oli alun perin Helmin. Hän lähestyi isäänsä alkuvuodesta listan kanssa, jossa oli parikymmentä ideaa podcast-jaksoiksi. Nyt ensimmäinen tuotantokausi on purkissa ja kuunneltavissa PodMe-palvelussa.
Podcastin ensimmäisessä jaksossa sukelletaan suoraan syvään päätyyn, sillä Ville puhuu siinä tyttärensä kanssa alkoholismistaan.
Ville muistaa edelleen tarkasti sen hetken, kun Helmi nosti kissan pöydälle. He olivat autossa matkalla urheilutapahtumaan.
Tytär oli tuolloin noin 13-vuotias. Yhtäkkiä hän sanoi, että tarvitseeko sinun isä juoda matkalla, se tuntuu pahalta.
– Iso kiitos tyttärelleni, että hän uskalsi sanoa suoraan, että juomiseni on hänestä tosi hirveää. Se oli todella pysäyttävä hetki.
Villen alkoholinkäyttö jatkui säännöllisen epäsäännöllisesti vielä joitakin vuosia, mutta 3,5 vuotta sitten hän luopui siitä kokonaan. Samalla hän pyysi myös vaimoaan Elliä lopettamaan alkoholinkäytön, joka myös teki niin.
Kun Ville ja Elli käyttivät alkoholia, he eivät itse tajunneet ongelmansa laajuutta. Villehän oli töissä käyvä, urheilullinen perheenisä, joka suoriutui arjestaan. Vaikka hän jossain mielensä sopukoissa tiedosti, että liika on liikaa, lopettamispäätöstä ei olisi välttämättä tullut ilman Helmiä.
– Tunnen ja ajattelen edelleen olleeni sokea asialle. En halua, että tyttäreni tarvitsee enää ikinä, missään tilanteessa piilotella asiaa. Siksi puhun siitä.
Vasta raitistuttuaan Ville on tajunnut, miten paljon alkoholia suomalaisessa yhteiskunnassa on tarjolla. Hänen mukaansa ei ole olemassa esimerkiksi sellaista eduskunnan verkostoitumistapahtumaa, jossa ei olisi sitä tarjolla.
Ville vertaa tilannetta Matrix-elokuvaan, jossa päähenkilö Neo syö pillerin, joka näyttää maailmasta karun todellisuuden. Villestä tuntuu nykyään samalta alkoholin suhteen.
– Alkoholia on tarjolla aivan kaikkialla, kaikenlaisissa tilaisuuksissa. Samaan aikaan ihmiset selittävät itselleen, että kyllä minäkin voin ottaa, kun muutkin ottavat, Ville pohtii.
– Jos seurueessa on raitis ihminen, ympärillä olevat ihmiset alkavat herkästi puolustaa itseään ja alkoholinkäyttöään. Raitistuminen aiheuttaa muissa syyllisyyttä. Meidän pitää yhteiskuntana havahtua tähän.
Alkoholisminsa lisäksi Ville puhuu muistakin henkilökohtaisista asioistaan julkisesti sekä haastatteluissa että somessa. Pelottaako häntä koskaan yksityisyytensä avaaminen muille?
“Olen ajatellut sen niin, että omista kokemuksista puhuminen on vähiten syyllistävä tapa käsitellä isompia kysymyksiä.”
– On paljon tehokkaampaa sanoa ihmiselle, että minäkin olen ollut alkoholisti, kuin sanoa, että älä käytä alkoholia. Helpointa on lopulta puhua totta, Ville sanoo.
– Vaikka joku sanoisi, että ai sinä oletkin noin paha ihminen, totean, että tällainen minä olen. Se voi saada jonkun ajattelemaan, että jos tuokin on tuollainen, ehkä itsekin olen inhimillinen.
Inhimillisyys ei kuitenkaan tarkoita Villelle samaa asiaa kuin kiltteys. Hänen mielestään me suomalaiset olemme aivan liian kilttejä. Se pidättelee meitä etenemästä terapia-asioissa sekä yksilötasolla että yhteiskunnallisesti.
– Mielenterveysasioita yhteiskunnassamme ajavat ihmiset ovat liian kilttejä. Meidän täytyy pitää asioista enemmän ääntä ja lopettaa liika ymmärtäminen. Eivät esimerkiksi SAK:n edustajat istu hiljaa ymmärtämässä toisia, vaan vaativat kovaan ääneen etuja omilleen.
Myös yksilöiden pitäisi Villen mielestä oppia sisuuntumaan ja pitämään puolia arkielämässään. Moni suomalainen kärsii hänen mukaansa läheisriippuvuudesta, joka voi estää puolien pitämisen esimerkiksi mielenterveyskuntoutujan kanssa.
– Läheisriippuvainen voi ajatella, että minä parannan tuon toisen ja minun pitää jaksaa. Se voi tuntua suorastaan jalolta ajatukselta. Mutta todellisuudessa läheisriippuvainen ei auta toista, jos hän ei opettele asettamaan rajoja ja hae itselleen apua.
Ville muistuttaa, että jos ihminen ei pidä puoliaan, ei hänestä lopulta ole hyötyä sairastuneelle läheiselleenkään. Kuten lentokoneessakin neuvotaan: happinaamari pitää ensin laittaa omille kasvoille ja auttaa muita vasta sen jälkeen.
– Sinusta ei ole mitään hyötyä kumppanillesi, jos itse masennut. Vaikka rajojen asettaminen voi kuulostaa rankalta, ei se itsessään ole kovin vaikeaa. Pitää sanoa toiselle ääneen, että minulta alkavat loppua voimat ja taidot, mene lääkäriin.
Sairastuneiden omaisia Ville muistuttaa siitäkin, ettei kaikkea tarvitse kestää.
Jos mikään muu ei auta, suhde pitää päättää.
– Jos läheinen on esimerkiksi masentunut, kyseessä on lopulta vain hänen masennuksensa. Silloin voi käyttää mentalisaatiota apuna erottaakseen, mikä on hänen mielensä, mikä minun. Ja vaikka kumppani yrittäisi kieltää toista elämästä omaa elämäänsä, siitä tulee pitää entistä tiukemmin kiinni.
39-vuotias Ville uskoo, että hänen sukupolvensa on kasvatettu liian kiltiksi. Ikäluokan lapsia on kehuttu ja palkittu kiltteydestä, joten heistä on kasvanut vaatimattomia puurtajia.
Seuraus kuitenkin on, etteivät kiltit ole oppineet pitämään puoliaan. Silloin muut tulevat ja jyräävät alleen.
Yksinkertaisimmillaan rajojen asettamiseen tarvitaan Villen mielestä vain yksi sana: ei. Sen voi sanoa sellaisenaan, mitään perusteluja ei tarvitse antaa.
– Jos ein sanominen tuntuu vaikealta, sitä voi harjoitella arkisissa kohtaamisissa tuntemattomien kanssa. Kun esimerkiksi kaupan kassalla tarjotaan lisätuotetta, voi vain sanoa ei. Muuta ei tarvita, Ville päättää.
TEKSTI Rosanna Marila
KUVAT Marika Finne
Lisätiedot ja yhteydenotot
