Valitse sivu
”Läheisten palvelupolun sisällyttäminen osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita on ehdottoman tärkeää”, kirjoittaa projektisuunnittelija ja menetelmäkoordinaattori Marjo Kemiläinen.

Korillinen vadelmia muistuttaa minua siitä, kuinka vuosia sitten heinäkuussa kohtasin marjametsässä pariskunnan vadelmia keräämässä. Pariskunnan mies oli ollut asiakkaani työskennellessäni päihdetyössä, joten vähäeleisesti siirryin itse kauemmaksi. Palatessani rouva odotti minua polulla täyden vadelmakorin kanssa. Koria ojentaessaan hän halusi kiittää siitä, että miehen raitistumisen myötä perhe oli saanut isän ja aviomiehen takaisin perhe-elämään.

Tuo kohtaaminen on jäänyt minulle muistoihin kuin kallisarvoinen aarre, johon palaan aina uudelleen.

Liian harvoin tulemme ajatelleeksi niitä ihmisiä, joiden lähipiirissä on päihteiden tai mielenterveyden haasteiden sairastuttama läheinen. Näiden ihmisten arkea kuormittavat jatkuva hätä ja huoli, jotka pahimmillaan sairastuttavat vakavasti koko perheen. Tilanteeseen usein liittyvä häpeä estää pyytämästä apua.

Pohjois-Savossa kohtaamme usein heitä, joiden läheisillä on mielenterveyden haasteita. Miten kohtaamme heidät? Uskallammeko ottaa puheeksi huolen heidän jaksamisestaan?

Välittäminen ja toivo toimivat häpeän vastavoimina.

”Miten sinä voit? Miten läheisesi voivat?” Yksinkertaisilla kysymyksillä voi olla valtavan suuri merkitys.

Kuopiossa alkukeväästä kokoontuneessa moniammatillisessa työryhmässä totesimme, että läheisten palvelupolun sisällyttäminen osaksi sosiaali- ja terveydenhuollon rakenteita on ehdottoman tärkeää.

Työryhmämme koostui ammattilaisista, jotka edustivat eri järjestöjä (EHYT ry, Kirkkopalvelut ry, Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami, Savon mielenterveysomaiset – FinFami ry ) sekä Pohjois-Savon hyvinvointialuetta, Päihdepalvelusäätiötä ja RRP-hanketta, unohtamatta kahta kokemusasiantuntijaa. He toivat arvokasta ja merkityksellistä tietoa siitä, miten palvelut tukivat heidän toipumistaan läheisen sairastuessa.

Työskentelyn keskiössä oli kysymykset, mitä toimiva palvelupolku sisältää – ja kuinka siitä rakennetaan mahdollisimman käyttäjäystävällinen, niin läheisille kuin ammattilaisillekin.

Palvelupolku läheisen mielenterveydestä, päihteidenkäytöstä tai pelaamisesta huolta kantaville julkaistaan tämän vuoden aikana Pohjois-Savon hyvinvointialueen itsehoito-sivustolla.

Toivottavasti tavataan ensi syksynä marjametsässä.

TEKSTI Marjo Kemiläinen

Marjo Kimiläinen

Kirjoittaja toimii projektisuunnittelijana ja menetelmäkoordinaattorina Kestävää hyvinvointia Pohjois-Savoon-hankkeessa, jonka rahoitus tulee EU:n kertaluontoisesta elpymisvälineestä (NextGeneration EU).

Lisätiedot ja yhteydenotot

Salla Ristolainen
Salla Ristolainen

Asiantuntija, vapaaehtoistoiminta

p. 0400 274 624
[email protected]

FinFami chat

Tervetuloa FinFami-Chattiin! Välkommen till FinFami-Chatten! Welcome to FinFami-chat!

Tule chattailemaan FinFamin työntekijän tai vapaaehtoisen kanssa ja etsitään sinulle sopiva tuki tai tietoa.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

HUOM! Muina aikoina Chat on suljettu! OBS! Övriga tider är Chatten stängd! Please note: The chat is closed at other times.