Valitse sivu

Eduskunnan mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Filatov haluaa pitää mielenterveysomaiset työelämässä. Se vaatii kuitenkin joustoa sekä työpaikoilta että yhteiskunnalta.

SDP:n pitkäaikaisen kansanedustajan Tarja Filatovin ihannemaailmassa mielenterveysomaisia olisi mahdollisimman vähän.

– Parasta olisi, jos yhteiskuntamme toimisi niin, että mahdollisimman harva sairastuisi. Mutta jos näin kävisi, apua saisi nopeasti, eivätkä läheiset joutuisi taistelemaan siitä, Filatov sanoo.

Mielenterveysomaisten kohdalla Filatovin toiveena olisi myös se, että työyhteisö auttaisi ja työpaikka joustaisi esimerkiksi työajoissa. Yhteiskunta puolestaan voisi tulla vastaan taloudellisen kompensaation kautta.

Mutta koska emme ainakaan toistaiseksi elä ihannemaailmassa, kaikkien näiden asioiden kohdalla pitäisi tehdä poliittisia päätöksiä ja sen jälkeen toteuttaa ne.

 

Tämän hallituskauden aikana eduskuntaan koottiin mielenterveyspoliittinen neuvottelukunta.

Se koostuu jokaisen eduskuntaryhmän kansanedustajasta sekä neljän eri mielenterveysjärjestön edustajista. Mukana olevat järjestöt ovat: Suomen mielenterveys ry Mieli, Mielenterveyden keskusliitto, Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami sekä Psykosociala Förbundet.

Tarja Filatov toimii neuvottelukunnan puheenjohtajana.

Neuvottelukunnan tavoitteena on herättää keskustelua mielenterveyttä koskevista asioista ja käsitellä ajankohtaisia lainvalmisteluja, jotka koskevat sosiaali- ja terveydenhuollon alaa.

Neuvottelukunnan ensimmäinen kannanotto tehtiin tammikuussa. Tuolloin neuvottelukunta esitti muun muassa oppilashuoltohenkilökunnan määrän kasvattamista sekä terapiatakuun toteuttamista kouluissa.

– Lähdin neuvottelukunnan puheenjohtajaksi, koska järjestöt pyysivät ja ajattelin, että taustastani työministerinä saattaa olla hyötyä. Toinen syy oli se, että samalla opin itsekin enemmän tästä aihepiiristä, Filatov sanoo.

Eniten ”hoksottomia ruksuttava” tieto hänelle – kuten myös monelle muulle neuvottelukunnan jäsenelle – on tähän mennessä ollut se, miten varhain mielenterveyshäiriöihin sairastutaan.

– 70 prosenttia mielenterveysongelmista syntyy alle 25-vuotiaana. En tiennyt, että ongelmat painottuvat nuoriin niin paljon.

Ymmärrys on kasvanut myös mielenterveysongelmien moninaisuudesta sekä siitä, missä yhteiskuntamme palvelujärjestelmän puutteet sijaitsevat.

Neuvottelukunnan jäsenet ovat opiskelleet alaa ja muun muassa keskustellut siitä, miten neuvottelukunnan olisi tarkoitus toimia.

– Opiskelun tarkoituksena on, että hoksaisimme ottaa kaikki mahdolliset asiat huomioon myös muun lainsäädännön osalta. Tämä aihepiirihän ei liity vain terveyspolitiikkaan.

Monenlaisilla poliittisilla päätöksillä on vaikutusta mielenterveyteen. Filatov kertoo, että esimerkiksi nuorten koulutukseen liittyvien reformien seurauksena monen ammattikoululaisen opiskelusta tuli yksinäistä. Se puolestaan näkyi piikkinä mielenterveysongelmatilastoissa.

Neuvottelukunta haluaa järjestää eduskunnassa laajan mielenterveysaiheisen keskustelun, kun koronatilanne hellittää.

– Ideana on, että koko eduskuntasali keskustelisi aiheesta. Mielenterveyden kohdalla ei nimittäin ole kyse vain terveysasioista. Kyse on yhtä lailla työ- ja opiskeluelämästä. Asia pitää tuoda esille myös talþouspoliittisesti.

Taloudesta puheen ollen: Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön OECD:n vuonna 2018 julkaiseman arvion mukaan mielenterveyden häiriöiden kustannukset ovat Suomelle 11 miljardin euron suuruiset.

Sen verran maksaa se, että puolet työkyvyttömyyseläkkeistä johtuu mielenterveysongelmista; sen verran maksaa se, että joka neljäs sairauslomapäivä liittyy mielenterveyden ongelmiin; sen verran maksaa itsemurhat.

Vertailun vuoksi: Kuntaliiton julkaiseman selvityksen mukaan samana vuonna Espoon, Helsingin, Jyväskylän, Kuopion, Oulun, Porin, Tampereen, Turun ja Vantaan kaupunkien terveydenhuolto, kotihoito ja ympärivuorokautisen hoidon yhteenlasketut kustannukset olivat 4,9 miljardia euroa.

– On lähinnä poliittisista päätöksistä kiinni suureneeko vai pieneneekö tuo mielenterveyteen käytettävä 11 miljardin euron summa. Siksi on tärkeää huomata erilaiset syy–seuraussuhteet. Jos ennaltaehkäistään tai saadaan hyvää tulosta aikaan esimerkiksi eläköityvissä, se vaikuttaa moniin asioihin.

Tarja Filatov toimi työministerinä vuosina 2000–2007 – Paavo Lipposen kakkoshallituksessa, Anneli Jäätteenmäen hallituksessa sekä Matti Vanhasen ykköshallituksessa.

– Olen ollut tekemisissä enemmän työllisyyden ja työvoimapolitiikan kanssa. Siellä mielenterveysasiat näkyivät raadollisimmin sitä kautta, että työvoiman puolella oli ihmisiä, jotka olisivat tarvinneet mielenterveysongelmiinsa apua, mutta heitä oli käskytetty työvoimapoliittisilla toimilla. Työvoimapoliittiset toimet lähtevät kuitenkin liikkeelle siitä, että ihminen on terve.

Työministerinä Filatov näki ihmisiä, jotka olivat väärien etuuksien piirissä ja saivat väärää palvelua – eivät sitä apua, jota tarvitsivat. Samalla hän näki, miten vaikeaa mielenterveysongelmiin on saada apua riittävän varhaisessa vaiheessa.

Filatov sanoo, että hänen työministeriaikoihin verrattuna muun muassa julkinen keskustelu mielenterveysasioista on lisääntynyt.

– Puhe ei kuitenkaan toistaiseksi ole heijastunut riittävästi yhteiskunnan palveluihin, hän harmittelee.

Mutta koska kyseisistä asioista puhutaan, Filatovin mielestä nyt olisi momentum kehittää niitä.

– Pitäisi tehdä näkyväksi se, että mielenterveysongelmat voivat koskettaa ketä tahansa ja että ne koskettavat sairastuneen ympärillä hyvin montaa ihmistä.

Filatov sanoo, että hallituksen tälle vaalikaudelle suunnittelemassa mielenterveysstrategiassa pyritään puuttumaan asioihin aikaisessa vaiheessa.

Inhimillisen hädän rinnalla kulkee työelämän kovia lukuja, hän huomauttaa. Mielenterveysongelmat ovat esimerkiksi suurin syy jäädä varhaiselle eläkkeelle. Samanaikaisesti myös sairauspoissaolojen suurin ja rajuimmin kasvava syy ovat mielenterveysongelmat.

– Ne ovat todella hälyttäviä lukuja. Yhteiskunnallisina ja poliittisina päättäjinä meidän on pakko osata tarttua tähän ja tehdä sellaisia päätöksiä, joiden avulla voitaisiin luoda ympäristö, jossa ihmiset voisivat paremmin. Samoin varhaisen puuttumisen kulttuuria ja työelämää olisi muokattava.

Näiden toimien alle kuuluu myös mielenterveysomaisten aseman parantaminen.

– Totta kai läheisvastuu kuuluu tähän. Mielenterveysomaisena toimiminen vaikuttaa työelämässä jaksamiseen. Eihän ole olemassa vain työajan tai vapaa-ajan jaksamista – ihminen on kokonaisuus.

Filatov sanoo, että jos ihminen on väsynyt ja uupunut, hän ei opi uutta eikä kestä muutosta samalla tavalla kuin sellainen työntekijä, joka on tyytyväinen elämäänsä.

– Ja tiedämme kaikki, että uuden oppiminen ja muutoksen sietäminen ovat keskeisiä menestyksen elementtejä nykyajan työelämässä.

Kaikkien jaksaminen työelämässä ei myöskään ole vain tietyn työpaikan etu – vaan koko yhteiskunnan. Mitä suurempi osa ihmisistä on työelämässä, sitä varmemmin rahoitetaan tulevaisuuden eläkkeet, hoivapalvelut ja koulutus.

– Siksi on parempi, että ihmiset tekevät hieman töitä kuin ei ollenkaan töitä. Ja sen takia työllisyysaste on niin keskeinen asia.

Yksi tapa helpottaa mielenterveysomaisten asemaa voisi Filatovin mukaan liittyä osa-aikatyöhön ja verotukseen. Jos osa-aikaisena työskentely onnistuu, kun hoidettavana on pieni lapsi, miksi ei voisi samaan tyyliin työskennellä osa-aikaisena, jos hoidettavana on läheinen, jonka mielenterveys on järkkynyt.

– Se olisi ihan loogista.

Filatov sanoo, että olemassa on jo olemassa erilaisia joustavia hoitotukia, joiden pohjalta myös mielenterveysläheisille voisi kehittää erilaisia helpottavia mekanismeja. Mikäli läheisvastuu olisi normaalia suurempi, työntekijä voisi tehdä vaikkapa lyhennettyä työpäivää. Yhteiskunta puolestaan voisi tulla vastaan muun muassa erilaisten verokevennysten kautta.

Tällä hetkellä systeemi ei tue mielenterveysomaisia.

– Se on aika lailla on–off. Vuorotteluvapaa taitaa olla ainoa, mutta ei se ole kestävä ratkaisu. Se voi antaa väljyyttä akuutissa kriisissä, mutta pitäisi olla myös muita keinoja.

 

Mielenterveyspoliittisen neuvottelukunnan puheenjohtaja Tarja Filatov sanoo, että työelämää muuttamalla voitaisiin helpottaa monen elämää. Sekä sairastuneiden että heidän omaistensa. Moni mielenterveysomainen uupuu työ- ja kotielämän yhteensovittamiseen.

– Valitettavasti tosi monessa paikassa kommentoidaan edelleen, ettei työuupumus ole mikään sairaus. Että sehän voi tulla sieltä vapaa-ajaltakin, ja pitäisi elää toisenlaista elämää siellä. Ymmärrän toki, että työnantajat ovat vähän pakkoraossa, kun heidän pitäisi saada aikaan tulosta, mutta pitäisi olla osaamista myös ottaa huomioon se toinen puoli. Hyvää tulosta voi tehdä myös inhimillisesti kestävällä tavalla.

Kaikkia työpaikkoja ei kuitenkaan voi niputtaa samaan. Ja se onkin osa ongelmaa: erot työyhteisöjen ja -paikkojen välillä ovat isoja. Jotkut työpaikat ja -tehtävät joustavat enemmän, jotkut vähemmän. Joitakin töitä voi tehdä siihen aikaan, kun itselle sopii, mutta kaikilla aloilla etätyö ja joustot eivät onnistu mitenkään.

Yhteiskunnalliselta keskustelulta Filatov toivoisi syvyyttä.

– On hienoa, että valtajulkisuudessa on ihmisiä, jotka kertovat avoimesti ja rohkeasti vaikkapa masennuksestaan. On paljon selviytymistarinoita siitä, etteivät mielenterveysongelmat ole kaiken loppu, vaan toisenlaisen alku. Se on tärkeä viesti.

Filatov kehuu myös mielenterveysjärjestöjä, jotka tuottavat paljon tärkeää tietoa.

Nyt hän kaipaisi myös ratkaisukeskeisyyttä – ja ratkaisuja erityisesti siitä, mihin rahat käytettäisiin tehokkaasti.

– Rahaa on, mutta ei määräänsä enempää. Se mielenterveyteen vuosittain kuluva 11 miljardia euroa pitäisi kohdentaa varhaisemman avun puolelle. Sen lisäksi näitä asioita pitäisi osata ennakoida. Toivoisin konkreettisia ratkaisuehdotuksia.

Mitä aikaisemmassa vaiheessa mielenterveysongelmiin voitaisiin puuttua, sitä halvemmaksi niiden hoitaminen yhteiskunnalle tulee. Se on myös kaikille osapuolille inhimillisempi tapa.

– Kyse on tulopohjasta ja menojen suuruudesta. Mutta ennen muuta kyse on ihmisen elämästä ja hyvinvoinnista.

 

TEKSTI Laura Koljonen

Pin It on Pinterest