“Mielenterveyspalveluissa on vielä paljon kehitettävää”

– Ei-valkoiset rodullistetut ovat usein väliinputoajia, kun puhutaan mielenterveyspalveluiden tarjonnasta, sanoo Michaela Moua.

Moua työskentelee päivätyönsä ohessa ratkaisukeskeisenä terapeuttina ja auttaa asiakkaitaan juuri rodullistamiseen liittyvissä kysymyksissä.

Mouan mukaan nyt palvelut on karrikoidusti sanottuna suunnattu joko valtaväestölle tai traumataustaisille maahanmuuttajille, jotka ovat tulleet Suomeen pakolaisina. Muille, kuten rodullistetuille suomalaisille, ei tunnu olevan tarjolla palveluita, jotka ottaisivat huomioon heidän erityisyytensä.

– Usein sanotaan, että palvelut ovat kaikille. Mielenterveyspalveluissa on kuitenkin vielä paljon kehitettävää niille, jotka eivät ole pakolaistaustaisia, mutta joiden ei myöskään mielletä ulkonäöllisesti kuuluvan valtaväestöön. Palveluntarjoajissa ei ole osaamista tai ymmärrystä ottaa huomioon ruskeaa suomalaisuutta ja siihen liittyviä haasteita, kuten rasismia.

Moua kaipaisi etenkin palveluiden kohdalla tarkkuutta termiin maahanmuuttaja. Nyt hänestä tuntuu, että liian iso joukko ihmisiä ahdetaan sen alle.

– Kun puhumme maahanmuuttajista tai maahanmuuttajataustaisista, keitä itse asiassa tarkoitamme? Sehän ei ole mitenkään yhtenäinen porukka.

 

Sanoista vääntämistä pidetään saivarteluna, mutta Moua muistuttaa, että sanoilla luodaan todellisuutta. Joskus niitä onkin syytä käännellä.

– Jos halutaan, että palvelut ovat kaikille, ihmiset eivät tule niiden piiriin, jos kokevat, etteivät he kuulu kyseiseen ryhmään. Sanoilla voi luoda yhteisöä tai sanat voivat olla luotaantyöntäviä.

Moua muistuttaa, että termin maahanmuuttajataustainen alle mahtuu paljon: rakkauden ja työn perässä tulleita, traumaattisista oloista lähteneitä sekä ei-valkoisia rodullistettuja suomalaisia.

– On myös eri asia, puhutaanko ensimmäisen, toisen vai kolmannen polven maahanmuuttajista. Siksi olisi tärkeää katsoa sekä yksilön taustaa että nähdä hänet rodullistamisen linssin kautta. Rodullistamisen linssi on prosessi, jonka avulla mietitään, miten yhteiskunta näkee ruskeat ja mustat ihmiset. Sen avulla pystytään hahmottamaan heidän yksilöllisyytensä palveluissa, eikä vain nähdä heitä könttänä.

Tällainen linssi olisi Mouan mielestä hyödyllisempi työkalu kuin maahanmuuttajalinssi.

Hän antaa esimerkin. Virallisesti Moua kuuluisi termin ”maahanmuuttajataustainen” alle isänsä synnyinmaan perusteella.

– Mutta en identifioidu sanaan ollenkaan. Olen syntynyt Suomessa, puhun äidinkielenäni suomea ja olen käynyt kouluni täällä. Silti minuun liitetään erilaisia olettamuksia ja minua kohdellaan syrjivästi. Minulta on muun muassa kysytty, pitäisikö tyttärelleni tarjota koulussa suomi toisena kielenä, vaikka hänen kotikielensä on suomi.

Mouan mielestä palveluiden kannalta parempi sana olisi siis rodullistettu. Sana kuvaa sitä, miten ruskeat ja mustat ihmiset tulevat nähdyiksi – se kuvaa heidän kokemustaan suomalaisessa yhteiskunnassa.

Hänen mielestään järjestöjen tai palveluntuottajien kannattaisi pohtia, mitä he itse asiassa tarkoittavat, jos jokin palvelu on suunnattu juuri maahanmuuttajataustaisille. Kuka siihen ryhmään kuuluu, ketä halutaan tavoittaa, onko olemassa jokin muu sana, joka mahdollisesti kuvastaisi näitä ihmisiä paremmin?

– Käsitteiden pohtiminen on osa tätä työtä, joka liittyy rodullistettuihin ihmisiin.

Mouan mukaan on hyvin todennäköistä, että jos ihminen poikkeaa valkoisuusnormista ja hänellä on ei-suomalaiselta vaikuttava nimi, hän on kokenut rasismia. Mielenterveyspalveluissa rasismia ei välttämättä osata tunnistaa.

– Nykyään tunnistetaan vihapuhe ja muu avoimen rasistinen toiminta, mutta rasismia on myös rakenteissa. Ja siihen puuttuminen on todella haasteellista.

Rakenteellinen rasismi on muun muassa sitä, että opinto-ohjaaja ehdottaa koulussa menestyneelle rodullistetulle aina ensisijaisesti hoiva-alaa; rakenteellinen rasismi näkyy siinä, kun ulkomaalaisen kuuloinen nimi estää työhaastatteluun pääsyn; se ilmenee siten, että rodullistettu ei tee koulutustaan vastaavaa työtä.

– Vaikka lähtisimme samasta pisteestä, toisella tuntuu olevan koko ajan jotakin esteitä tiellään.

 

– Lyhytterapiaopinnoissa ei juurikaan käsitelty aihepiiriä rasismi traumana. Sen sijaan, kun juttelen rodullistettujen ystävieni kanssa, jokaisella on samantyyppisiä tarinoita tai rasismikokemuksia.

Opiskeluidensa ohessa Michaela alkoi etsiä tietoa syrjinnän ja rasismin vaikutuksesta mielenterveyteen.

– Löysin tutkimusta Yhdysvalloista ja Iso-Britanniasta, mutta Suomessa tehtyä tutkimusta rasismin vaikutuksesta mielenterveyteen en löytänyt. Syrjinnän vaikutuksesta löysin yhden kattavan tutkimuksen. Rasismin aiheuttama trauma on kasautuvaa. Miksi sitä ei ymmärretä Suomessa?

Rasismia kohdannut ihminen alkaa sisäistää yhteiskunnan hänelle välittämät. Ajatuskulku voi esimerkiksi olla seuraavanlainen: itsensä näköisiä ihmisiä ei ole eduskunnassa, lääkäreinä tai lakimiehinä. Sen sijaan heidät esitellään mediassa uhreina tai rikoksen tekijöinä. Vähitellen usko omiin kykyihin hiipuu.

– Sisäistetyn rasismin käsittely asiakkaiden kanssa on olennainen osa työtäni. Yleensä alamme asiakkaani kanssa nimeämään näitä asioita ja kokemukselle annetaan kieli. Jo se voimauttaa.

Rasismi ei siis ole vain avointa aggressiota. Suurimmaksi osaksi se on asenteita ja mikroaggressiota – kuten jatkuvaa kyseenalaistamista siitä, voiko olla täältä.

– Kerran osallistuin yhteen tapahtumaan asiantuntijana, mutta minua luultiin siivoojaksi – ja ihan vain siksi, että ei oletettu, että minunnäköiseni ihminen voi olla asiantuntijaroolissa.

Rasismin kohteeksi joutuminen aiheuttaa häpeää.

– Hävettää, että oma olemassaolo on aiheuttanut kohtauksen.

Mielenterveyteen nämä asiat vaikuttavat muun muassa sitä kautta, että jatkuva valppaana olo pitää kortisoli- ja stressitasot korkeina. Oireina voi olla esimerkiksi tunnesyömistä tai sosiaalista vetäytymistä, pitkällä aikavälillä jopa sydänsairauksia.

Michaelan asiakkaina on rodullistettuja tai vanhempia, joiden lapsi on rodullistettu.

– Usein kun asiakas tulee minun luokseni, hän on jo käynyt muualla terapiassa. En sano, etteikö valkoinen terapeutti voisi olla hyvä, se ei ole viestini, mutta jos valkoinen terapeutti ei ymmärrä, mihin kaikkeen rasismi rodullistetun kohdalla vaikuttaa, asiakas voi päätyä lohduttamaan terapeuttia. Tai terapeutti voi kyseenalaistaa asiakkaan kokemuksen.

Moua haluaisi, että rasismin ja syrjinnän vaikutusta mielenterveyteen tutkittaisiin enemmän. Siitä pitäisi hänen mielestään saada paljon nykyistä enemmän tietoa mielenterveyden ammattilaisille.

– Mielestäni tämän aihepiirin pitäisi kuulua jo perusopintoihin, eikä olla vain erikoisala. Nopeiten kehitystä saataisiin aikaan siten, että alan ammattilaisille tarjottaisiin työkaluja täydennyskoulutuksen kautta. Eli mielenterveyden parissa työskenteleville opetettaisiin, mitä rasismi on ja miten se vaikuttaa ihmiseen.

Pitkän aikavälin kehityskulkuna Michaela toivoisi tutkimusta – ja nimenomaan Suomen kontekstista. Lisäksi hän toivoisi, että alan ammattilaisten parissa näkyisi sama monimuotoistuminen, mikä on meneillään muussa yhteiskunnassa.

 

 

 

Mikä tahansa trauma aiheuttaa mielenterveyden järkkymistä. Toistuvat rasismitraumat ovat kakkostyypin traumoja. Kakkostyypin traumoihin liittyy toistuvuus. Ykköstyypin traumoja yhdistää yllättävyys, ja niitä ovat odottamattomat tapahtumat, kuten kuolema tai väkivalta.

– Se, miten rasismitraumat kohteeseensa vaikuttavat, on yksilöllistä. Oireita voivat olla esimerkiksi ahdistus, tai jopa masennus. Rasismiin liittyy myös vahvasti häpeäntunne, itsesyytökset sekä ulkopuolisuudentunne. Toisilla taas on parempi resilienssi eli selviytymiskeinot – joku oma juttu, joka kantaa.

Michaelan juttu oli koripallo. Pitkä ja urheilullinen nainen päätti jo 13-vuotiaana, että koripallosta tulee hänen ammattinsa.

– Pistin harrastukseen ihan hirveät määrät tunteja – se oli se yksi juttu, jossa olin tosi hyvä. Se oli mun supervoima. Korismaailma oli myös tosi turvallinen.

Koripallon pelaaminen ja siinä onnistuminen symboloivat Michaelalle sitä, että hän oli hyväksytty. Hänen selviytymiskeinonsa oli positiivinen, mutta sama mekaniikka olisi toiminut toisin päin: selviytymiskeino olisi voinut yhtä lailla olla negatiivinen.

– Hyväksyntää hakemalla voi helposti joutua huonoille teille. Hyväksyntää voi hakea myös alkoholin, huumeiden käytön ja väkivallan avulla. Pahimmillaan se voi johtaa syrjäytymiskierteeseen.

Michaelallakin oli nuorena ei-toivottu selviytymiskeino sosiaalisissa tilanteissa: itsensä pilkkaaminen.

– Saatoin kertoa rasistisia vitsejä, koska siten sain ihmiset nauramaan ja tein itsestäni vaarattoman. Eihän sitä lapsena tajua, että se on huono juttu. Silloin näin vain sen hyvän vaikutuksen, kun sain ihmiset nauramaan.

Michaelan sanoo, että vanhemmat yrittivät parhaansa, mutta eivät aivan tajunneet, mitä hän kävi läpi. Michaelan suomalainen äiti oli idealisti, joka oletti, että kaikki näkevät muut ihmiset samanvertaisina. Afrikkalainen isä puolestaan katsoi suomalaista yhteiskuntaa eri näkökulmasta kuin lapsensa.

– Ei isäni to do -listalla ollut, että hänet hyväksytään täällä. Mutta minä vaadin yhdenvertaisuutta, sillä tämä on synnyinmaani.

Asiat helpottuivat, kun Michaela sai sanat kokemuksilleen ja ymmärrystä rasismista systeeminä.

– Nyt kun minulla on sanoja, pystyn tietoisesti käsittelemään tunnemaailman asioita, ja jo se itsessään vähentää kortisolitasoja. Rasismin ymmärtäminen auttaa siten, että tajuaa, ettei vika ei ole minussa, vaan yhteiskunnassa ja sen rakenteissa. Silti aina välillä, kun koen yllättävän rasismitrauman, tulee tunne, että saavutuksista viis, olen edelleen se 5-vuotias, joka haluaisi, että joku leikkisi hänen kanssaan.

 

Ja sitten on vielä se, jonka vuoksi Michaela hakeutui lyhytterapiaopintoihin miettimään ratkaisuja ongelmiin: tytär.

– Pyrin kasvattamaan hänestä vahvaa, kriittistä ja omia juuriaan arvostavaa yksilöä.

Tyttären pitää myös oppia perustelemaan asioita.

– Se kyllä näyttää onnistuvan. Viimeksi eilen hän perusteli, miksi hän tarvitsisi viidennen mehujään. Sieltä tuli varsinainen lakimieslitania. Sanoin, että ota sitten, kun oli niin hyvät perustelut!

Michaela sanoo, että tyttärellä on jo nyt erilaiset työkalut asioiden käsittelemiseksi kuin äidillään.

– Varmasti tulee vaiheita, kuten teini-ikä, mutta kun hän pääsee sen yli, hänellä on jotakin, mikä kantaa.

 

TEKSTI Laura Koljonen
KUVAT Marika Finne