Mielipide: Psykiatristen sairaalapaikkojen alasajo huolestuttaa omaisia

Suomessa on mittava mielenterveyspalveluiden hoitovaje. Nykyinen mielenterveyspalvelujen heikko saatavuus, hoidon jatkuvuuden haasteet ja huutava pula sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaisista ovat johtaneet siihen, että sairastuneen läheiset joutuvat ottamaan vastuuta, joka kuuluisi ammattilaisille. Tilanne on lisännyt merkittävästi mielenterveysomaisten kuormittumista ja moni uupuu kohtuuttoman taakan alle.

Erityisen akuutti ja mielenterveysomaisia kuormittava asia on psykiatristen sairaalapaikkojen alasajo. THL:n toteuttama selvitys osoittaa, että viimeisen viiden vuoden aikana psykiatristen sairaalapaikkojen määrä on vähentynyt 41 % ja 50 vuodessa yhteensä 88 %. Myös hoitopäivien määrä on vähentynyt ja kesto lyhentynyt. Kehityssuunta on kestämätön, sillä paikkojen määrä on jo nykyisellään aivan liian vähäinen.

Kun henkilöllä murtuu jalka, hän pääsee nopeasti hoitoon. Tällä hetkellä vakavaa psykiatrista sairautta sairastava henkilö voi jäädä ilman välitöntä sairaalahoitoa, vaikka se olisi hoidollisesti tarpeellista.

Käytännössä hoitoon pääsyn pitkittyminen tarkoittaa sitä, että sairastuneen tulee pärjätä kotona omin avuin, usein perheenjäsenen tai muun läheisen tuella.

Hoitojärjestelmä olettaa usein automaattisesti, että omainen kantaa vastuun sairastuneesta läheisestään. Vaikka läheiset ovat tärkeä ja luonnollinen tukiverkko sairastuneelle, he eivät ole mielenterveystyön ammattilaisia. On kohtuutonta vaatia, että arjesta, työstä, perheestä ja itsestä huolehtimisen lisäksi he joutuvat ottamaan vastuun myös sairastuneen hoidosta. Valitettavasti tämä on arkipäivää monelle.

FinFamin omaiskyselyn (2021) mukaan jopa 71 % vastaajista koki, että heidän vastuunsa sairastuneen läheisen hoidosta on kasvanut. Kun hoitovastuu kasvaa, läheisten kokema huoli, stressi, uupumus ja yksinäisyys lisääntyvät. Mielenterveysomaiset kuuluvatkin terveydelliseen riskiryhmään kuormittavan omaistilanteen vuoksi. Raskas tilanne voi helposti johtaa siihen, että myös omainen sairastuu. Jos emme huolehdi mielenterveysomaisten jaksamisesta, sairastuneita voi olla useampi.

Omaiselle tärkein tuki on, että sairastunut saa apua ja hyvää hoitoa ajoissa. Jo nyt on nähtävissä hyvinvointialueiden erilaisuus sekä lähtökohdiltaan vaihtelevat ja eri vaiheessa olevat palvelujärjestelmät. Seuraavalla hallituskaudella on tehtävä tulevaisuuskestävää mielenterveyspolitiikkaa ja varmistettava kansalaisten tasavertainen kohtelu. Tulevien päättäjien on huolehdittava, että asuinpaikasta riippumatta mielenterveysasiakas saa tarpeenmukaista ja vaikuttavaa hoitoa ja hänen läheisensä tarvitsemaansa tukea. Siihen heillä on oikeus.

Ennaltaehkäisevä mielenterveystyö ja tarpeenmukainen mielenterveyshäiriöiden hoito ovat investointeja tulevaisuuteen. Siksi palveluiden saatavuus on mitoitettava sen mukaan, mitä sairastuneen hoito vaatii. Nyt vastuu on väärillä harteilla.