Suomen mielenterveyskriisi on yksi aikamme isoista haasteista. Haasteen ratkaiseminen vaati useita konkreettisia tekoja. Mielenterveysongelmat koskettavat kaikkia, ne eivät syrji. Muistan ensimmäisen kesätyöni psykologian opintojeni jälkeen vuonna 1990 Törnävän psykiatrisessa sairaalassa hyvin. Suljetulla osastolla oli ihmisiä kaikista eri sosioekonomisista taustoista.
Mielenterveysongelmista kärsivän stigma on edelleen kova. Koetaan häpeää mielen järkkyessä, samalla kun jokin muu sairaus ja siitä selviäminen on sankaritarina. Mikä tahansa vakava sairaus on jo itsessään kriisin paikka sairastuneelle ja heidän läheisilleen. Sairauksista ei pitäisi joutua tuntemaan häpeää tai jäädä yksin niiden kanssa.
Joka viides suomalainen kokee vuoden aikana mielenterveyden häiriöitä ja joka viides sairastuu elämänsä aikana masennukseen. Näin lähes jokainen meistä on vähintäänkin ollut mielenterveyden haasteista kärsivän läheinen, omainen tai ystävä.
Mielenterveyden haasteet ja -sairaudet eivät eroa fyysisistä sairauksista, vaan usein ne kulkevat käsikädessä. Avoimuuden kulttuuria ja kokonaisvaltaista otetta tarvitaan asian ratkaisemiseksi niin yhteiskunnallisella- kuin yksilötasolla.
Mielenterveyskriisin ratkaisun avaimet sijaitsevat arvoissamme ja yhteistyössä sekä siinä, että lähdemme tuumasta toimeen, käymme arvokeskustelua, mutta myös ohjaamme resursseja ja tukea riittävästi ja oikein. Tässä presidentillä on tärkeä tehtävä.
Presidentin tulee arvojohtajana toimia keskustelua avaavana ja ylläpitävänä, mielenterveysongelmiin liittyvä stigmaa ja häpeää vähentävänä, ja ratkaisuja etsivänä arvokeskustelijana.
Puolustan empatiayhteiskuntaa. Haluan omalla esimerkillä tuoda esiin avoimesti ongelmia ja haasteita, iloja ja suruja, sairauksia ja hyvinvointia. Näin olen tähänkin asti toiminut ja tulisin toimimaan – kertonut avoimesti myös omista haasteista ja sairauksistani. Avoimuus, tunnetaitojen opetteleminen, oma esimerkki ja parantava puhe on monen ratkaisun alku.
Maailmassa on liikaa kovuutta. Maailman muuttuessa ja sotien palattua Eurooppaan arvomme ovat monin tavoin kovenemaan päin. Tällöin on erityisen tärkeää edistää avointa empatiayhteiskuntaa – sitä, että ketään ei jätetä, vaan kaikki otetaan mukaan.
Nuorissa ratkaisun avaimet – Kultaranta kutsuu
Arvoissamme ja asenteissa on ollut nähtävissä paljon myös positiivista muutosta. Yhteiskunnassamme on tapahtunut lyhyen ajan sisään paljon tabujen rikkoutumista sekä tasa-arvon lisääntymistä. Nuorten asenteet ja suhtautuminen erityisesti mielenterveyden kysymyksiin eroavat iäkkäämmistä sukupolvista. Samalla kun nuoret kamppailevat mielenterveyden haasteiden kanssa, ovat he myös muutoksentekijöitä. Nuorilla itsellään on myös ratkaisun avaimet.
Mielenterveyden haasteiden lisääntyminen voi kuvastaa myös muutosta arvoissamme suuntaan, jossa mielen haasteista puhutaan ja niihin osataan hakea apua. Oleellista on, että yhteiskuntamme pystyy vastaamaan tähän muutokseen ja kasvaviin mielenterveyden hoitamisen ja tukemisen tarpeisiin.
Olen esittänyt, että presidenttinä aloittaisin nuorten kanssa omat Kultaranta-keskustelut.
Keskusteluissa haluaisin kuulla nuorilta, tarvitsisiko mielenterveyden kysymykset oman ”meetoonsa” tai ”pride- vapautusliikkeen”, jotta mielenterveyteen liittyvän stigman korvaisi empatia ja empatiayhteiskunta. Empatiayhteiskunta, jossa kuullaan ja kuunnellaan, ja avun pyytäminen sekä sen saaminen on tarjolla kaikille.
Empatiayhteiskunta on yhtenäisen Suomen peruskallio. Meidän on yhdessä luotava Suomi, jossa kyräilyn, pelon ja lannistumisen sijaan vallitsee luottamuksen, avoimuuden ja rohkeuden ilmapiiri. Suomi, joka on menossa oikeaan suuntaan. Tässä työssä me tarvitsemme sekä järkeä että sydäntä.
Kirjoittaja on Ulkopoliittisen instituutin johtaja ja valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas.
Kuva: aaltola2024.fi
Lisätiedot ja yhteydenotot
