Valitse sivu

Pari vuotta sitten tyttäreni totesi minulle aseistariisuvan mustavalkoisella murrosikäisen suoruudella näin: ”Etkö sä vois olla joskus normaali?!??”

Mielenkiintoni tietysti heräsi, ja tiedustelin häneltä, mitä tarkoitat normaalilla? Vastaus tuli kuin apteekin hyllyltä: ”No älä ole sä!”

Tämä on tietysti monelle vanhemmalle tuttua ja liittyi oletettavasti vain ajoittain melko omituiseen ja vinksahtaneeseen huumorintajuuni, eikä tarkoitus ollut minua sen syvemmin loukata. Tämä lyhyt, mutta yllättävän merkityksellinen isä-tytär-hetki sai minut kuitenkin miettimään asiaa.

Aloin pohtia, miten ahdistavalta mahtaakaan tuntua, kun ihmiset ja koko yhteiskunta ympärillä ajattelevat, että sinun pitäisi olla jotakin muuta ja joku muu kuin olet. Normaali. Ja että se tarkoittaa: älä ole sinä.

Tuntuu aika murheelliselta ja lannistavalta. Tuolloin(kin) pyörittelin paljon päässäni toipumisorientaatioon liittyviä kysymyksiä. Minulle yksi keskeisistä siihen liittyvistä asioista on, että toipuminen ei tarkoita paluuta aikaan ennen sairastumista, siis siihen johonkin niin sanottuun tai koettuun ”normaaliin”. Se tarkoittaa uusien merkityksien löytämistä.

Tähän liittyen on esitetty kiinnostava ajatus: pitäisikö Recoveryn ollakin Discovery? Minusta se kuulostaa melko hyvältä.Ajassa ei voi matkustaa (ainakaan toistaiseksi). Ei siis kannata tavoitella mennyttä aikaa, jolloin ”kaikki oli hyvin”. Voi tietysti toivoa asioita tai tunneilmapiiriä, joita elämässä silloin oli, mutta sekään ei ole paluuta vanhaan, vaan uuden löytämistä.

Uusi elämä voi tuoda tullessaan myös sellaisia hyviä asioita ja elementtejä, joita ei olisi aiemmin edes osannut ajatella. Tässä korostuu toinen toipumisorientaation tärkeistä elementeistä, toivo. Toipumisorientaation keskeinen viesti on, että jokaisen ihmisen omannäköinen, mielekäs ja merkityksellinen elämä on arvokkainta, mitä meillä on. Huolimatta omasta tai itselle rakkaan ihmisen psyykkisestä oireiluista.

Vuosien varrella omaistyön äärellä on tullut hyvin selväksi, että kahta samanlaista ihmistä, tarinaa tai sairaudesta toipumista ei ole. Jokaiseen tilanteeseen vaikuttaa valtava määrä eri tekijöitä. Tässä korostuu tavallaan myös omaistyön erityispiirre tai voi sitä joku haasteeksikin kutsua: valmiita vastauksia ja varmasti jokaiseen tilanteeseen toimivia keinoja tai ratkaisuja on melko vähän.

On paljon asioita, joihin ei voi vaikuttaa, mutta siihen voi, kuinka niihin itse suhtautuu. Kursseilla ja erilaisissa ryhmissä on aina yhtä vaikuttavaa huomata, kuinka valtava merkitys vertaisuudella on toivon ja voimavarojen lisääntymisessä. Yhdessä erilaiset kokemukset ja asiat muuttuvat mahdollisuuksiksi. Usein joku on kokeillut jotakin keinoa tai asettanut rajoja ja kokemuksista puhuminen rohkaisee muitakin ajattelemaan enemmän omaa hyvinvointiaan. Tähän voimme itse vaikuttaa ja se on myös edellytys sille, että jaksamme tukea muitakin.

Lainasin otsikon YUP:n vuonna 1999 ilmestyneeltä albumilta. Suosittelen kaikille ainakin päätöskappaletta ”Kaikki on hyvin”. Se on laulu, joka usein alkaa soimaan päässäni, kun mietin toivon merkitystä.

TEKSTI: Juho Soukka

Juttu on julkaistu Labyrintti-lehden numerossa 3/20, jonka teemana on mielenterveysomaisen toipuminen

Pin It on Pinterest