“Omaishoitajat ovat ainoa ryhmä, joka säästää kaupungille”

Suomessa on arviolta noin miljoona omaishoitajaa.

Yksi heistä on Hilkka Ahde, joka toimii äitinsä Kertun omaishoitajana.

Käytännössä Hilkka pitää huolta Kertusta, sillä Kerttu ei pärjää enää yksin.

– Tällä hetkellä minun on mahdollista keskittyä tähän, mutta moni toimii omaishoitajana työnsä ohessa tai muuten epävirallisesti, Hilkka muistuttaa.

Omaisen voinnista huolehtimisen lisäksi omaishoitajan työhön kuuluu olennaisena osana byrokraattinen puoli – kuten etuuksien hakeminen ja erilaisten palveluiden selvittäminen. Hilkka naurahtaa, että omaishoitajana toimiminen on välillä melkoista sääntöviidakossa kahlaamista.

– Aina sanotaan, ettei ihminen itse tunne, kuinka verenpaine nousee, mutta väitän, että tässä hommassa olen kyllä tuntenut.

Hilkka Ahde on ollut 87-vuotiaan äitinsä Kertun virallinen omaishoitaja kolmen vuoden ajan. Ennen virallista omaishoitajuutta hän toimi Kertun etäomaishoitajana työnsä ohessa. Eläkkeelle Hilkka jäi vuonna 2017 Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliiton AKT:n viestintäpäällikön pestistä.

Epävirallisena omaishoitajana Hilkka teki käytännössä ensin työviikon Helsingissä, minkä jälkeen ajoi puolentoista tunnin matkan äitinsä luokse Valkeakoskelle. Siellä hän pyykkäsi, siivosi, kävi kaupassa ja hoiti äitinsä asioita. Sunnuntaina Hilkka ajoi takaisin Helsinkiin.

– Näin toimii aika moni etäomaishoitaja. Tiedän eräänkin henkilön, joka ajaa joka viikonloppu pääkaupunkiseudulta Pohjois-Karjalaan yli 400 kilometrin matkan.

Hilkan äiti tarvitsi apua saatuaan aivoverenvuodon vuonna 2013. Hyväkuntoisena Kerttu päätettiin leikata, mutta leikkauksen yhteydessä tulleiden aivoinfarktien seurauksena hän joutui opettelemaan kaiken uudelleen: kävelemisen, puhumisen, nielemisen. Kertulla on myös afasia, joka vaikeuttaa puhumista ja puhutun ymmärtämistä.

– Joitakin vuosia äidin vointi meni eteenpäin ja hän kuntoutui hyvin. Entisenä liikunnanopettajana hän oli hyvässä fyysisessä kunnossa. Äidillä kävi kodinhoitaja ja hänen siskonsa muutti yläkertaan asumaan. Tuolloin äiti pystyi kävelemään jopa kilometrin kepin kanssa.

Vuonna 2018 Kerttu löydettiin kotoaan kaatuneena, ja Hilkka alkoi pelätä äitinsä kaatuvan uudelleen ja murtavan lonkkansa.

– Kaikki tietävät, mitä lonkkamurtuma ja siitä toipumiseen tarvittava pitkä liikkumattomuus niin vanhalle ihmiselle tarkoittaa. Sanoin miehelleni Matille ennen hänen kuolemaansa, että otan äidin asumaan luokseni, kun jään yksin. Matti piti ajatusta hyvänä.

Äidin omaishoitajuus sai monet toivottamaan voimia ja tsemppiä, mutta Hilkka koki asian helpottavana: enää ei tarvinnut pelätä äidin kaatumista tai pärjäämistä, kun hän oli silmien alla.

– Tsemppiä toivottaville sanoinkin, että ’älkää säälikö, sillä tämä on oma valintani ja helpottaa elämääni huomattavasti.

Hilkka oli aikoinaan luvannut äidilleen, ettei laita häntä laitokseen, sillä niitä Kerttu kammosi.

– Äiti auttoi minua niin paljon lasten kanssa, että totta kai suostuin hoitamaan häntä. Mutta en ole omaishoitaja pakosta, vaan koska saan.

Hilkka ei hoida äitiään yksin, sillä hänen tyttärensä Tiina halusi olla mukana mummonsa hoitamisessa.

Kolme vuotta sitten Hilkka, Tiina ja Kerttu muuttivat samaan asuntoon Pohjois-Helsinkiin.

Asunto on iso ja esteetön. Siellä on myös oma huone Hilkan lapsenlapselle, joka käy vierailulla säännöllisesti.

– Tiinalle tämä on rankinta, sillä hän käy kokopäiväisesti töissä. Omaan hoitotahtooni aion laittaa, että tytär ei saa hoitaa. Minulla ei ole mitään laitoksia vastaan.

 

Hilkka Ahde sanoo, että omaishoitajat säästävät yhteiskunnalle valtavia summia. Siksi olisi järkevää tarjota heille myös etuja, jotta he jaksaisivat.

SDP:n kaupunginvaltuutettuna Ahde on halunnut pitää esillä muun muassa juuri omaishoitajien asioita. Ensi vuoden alusta voimaan tulee Hilkan läpi mennyt valtuustoaloite, joka mahdollistaa Helsingissä ilmaiset liikuntapalvelut omaishoitajille – aivan kuten naapurikaupungeissa Espoossa ja Vantaalla.

– Omaishoitajat ovat ainoa ryhmä, joka säästää kaupungille. Meistä kaikki vanhenevat ja tarvitsevat apua jossakin vaiheessa. Sitä voi olla vaikea hahmottaa silloin, kun on keski-ikäinen ja hyvinvoiva. Asiat saattavat kuitenkin muuttua nopeasti omalla tai omien vanhempien kohdalla.

Hilkan mukaan omaishoitajuuteen liittyvissä palveluissa ja eduissa olisi paljon kehitettävää. Osittain siksi hän on sanonut ”kyllä” vuoden 2023 eduskuntavaaliehdokkuudelle.

Esimerkiksi vanhusten hoito vaikuttaa hänen mielestään nyt jäävän entistä enemmän omaisten harteille, eivätkä omaishoidon kriteerit ole muutenkaan samat eri puolilla maata.

Yksi suurimmista kehityskohteista olisi etäomaishoitajuus.

– Esimerkiksi omat matkani Helsingistä Valkeakoskelle olivat 150 kilometriä suuntaansa, ja bensat maksoin omasta pussistani, eikä niitä saanut vähentää verotuksessa.

Hilkan mielestä siinä vaiheessa, kun omaishoidon sopimusta tehdään, tilanne olisi tärkeää kartoittaa moniammatillisen tiimin voimin.

– Sosiaalipuolen henkilö osaisi kertoa, millaisiin tukiin on oikeutettu, sairaanhoitajan kanssa käytäisiin läpi, miten usein omaisen on hyvä mittauttaa esimerkiksi verenpaineensa ja muut arvonsa, ja fysioterapeutti katsoisi fyysisen toimintakyvyn.

Omaisille ja omaishoitajille kuuluu erilaisia etuuksia, mutta byrokratiaviidakko on Hilkan mielestä järkyttävä.

Viime kesänä hän oli äitinsä kanssa mökkipaikkakunnallaan Pertunmaalla ja selvitti, onko hänen mahdollista käydä yhtenä päivänä kesäteatterissa ja saada äiti siksi aikaa hoitoon omavastuuhinnalla paikalliselle palveluntarjoajalle. Hilkalla oli Helsingin kaupungin maksusitoumus tämänkaltaisia tilanteita varten, mutta onnistuisiko se mökkipaikkakunnalla? Lopputulos: ei onnistunut.

– Toinen asioita suuresti helpottava asia olisi se, että lääkäri voisi käydä vanhusten luona. Nyt se onnistuu vain, jos vanhus on kotihoidon asiakas. Kotihoidon asiakkaaksi ei ole helppo päästä, jos ei ole vähintään 2–3 käyntiä viikossa. Mutta mihin niitä tarvitaan, jos vanhuksella on omaishoitaja?

Hilkka sanoo olevansa siinä mielessä hyvässä asemassa, että hän on eläkkeellä, mutta moni hoitaa vanhempiaan työnsä ohella. Se vaatii sumplimista työelämän ja omaishoidon välillä.

– Työnantajilta tarvittaisiin erilaisia joustoja. Jos omaishoitaja on työelämässä, voisiko hän mahdollisesti tehdä etätyötä tai osa-aikatyötä? On paljon ihmisiä, jotka joutuvat jättämään työelämän omaishoitajuuden takia, ja osa on oikeutetusti epätoivoisia ja katkeria.

Hilkka on myös pohtinut, pitäisikö omaishoitajatuen tulla Kelalta niin kuin eläkkeensaajan hoitotukikin, eikä kunnalta.

Toukokuusta asti Hilkka ja Tiina ovat olleet oikeutettuja yhteen vapaaviikkoon kuukaudessa. Niinä viikkoina Kerttu on mennyt hoitoon Pakilakotiiin.

Aluksi hän vastusti ajatusta.

– Mutta kun tytär sanoi, että se on lääkärin määräys, äiti ei enää ole pullikoitunut.

 

 

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun Hilkka Ahde on omaishoitajan roolissa. Hän hoiti kotona myös miestään Mattia, kun tämä sairastui haimasyöpään.

– Käytännössä olin vuoden ajan Matin omaishoitajana, vaikka en ollutkaan sitä virallisesti. Sain hoitaa Mattia kotona hänen kuolemaan asti. Kaksi viimeistä kuukautta äitiäni hoiti veljeni vaimo, jotta pystyin keskittymään pelkästään Matin hoitoon.

Hilkalla on myös kokemusta mielenterveysomaisena olosta.

– Se on tosi rankkaa. Mielenterveysongelmat eivät useinkaan näy ulospäin ja niihin liittyy usein häpeää ja vaikenemista. Erityisen rankkaa on, jos mielenterveyspotilas asuu eri paikkakunnalla ja alkaa lääkitä pahaa oloaan päihteillä, kuten usein tapahtuu. Siksi esimerkiksi vertaistuki on mielenterveysomaisille todella tärkeää.

Virallinen omaishoitaja on oikeutettu omaishoitajatukeen, hoitopalkkioon, joka määräytyy hoidon sitovuuden ja vaativuuden perusteella. Vain noin ­­­­­­kolme prosenttia tuen saajista saa tukea läheisensä mielenterveys- tai päihdeongelman takia – siitäkin huolimatta, että mielenterveysomaisia arvioidaan olevan noin puoli miljoonaa.

Hilkka sanoo nähneensä yhdessä aiemmassa työpaikassaan lastentarhanopettajana, miten mielenterveysongelmista kärsivien vanhempien lapset alkavat kantaa vastuuta.

– Siksi esimerkiksi kouluissa pitäisi ehdottomasti olla kouluterveydenhoitaja koko ajan paikalla. Hyvä terveydenhoitaja kyllä huomaa, jos päänsärkyä valittamaan tulleella lapsella onkin jokin muu huoli ja osaa puuttua siihen.

Omaishoitajien jaksamista puolestaan pitää parhaiten yllä se, että he saavat välillä tauon omaishoitajuudestaan.

Vapaan viikon lisäksi Tiina ja Hilkka vuorottelevat viikonloppujen osalta. Joka toinen viikonloppu toinen saa täysin vapaan vuorokauden. Hilkan valtuustoviikkoina he sumplivat.

– Ja ehdottomasti kannattaa olla jokin kiva juttu, jota odottaa. Se voi olla pieni matka tai vaikka risteily. Sellaisen odottaminen piristää kummasti, vaikka matkaan olisi puoli vuotta aikaa. Samoin fyysinen kunto on aivan ehdoton edellytys ainakin itselleni. Käyn kolme kertaa viikossa hydrobicissa.

Itsestään huolehtimista Hilkalle on myös ystävien tapaaminen ja kuntapolitiikassa mukana olo.

Mutta yksi asia omaishoitajan elämästä puuttuu: spontaanius.

– Kaikki menot pitää tietää vähintään pari viikkoa aiemmin, sillä silloin on mahdollista saada hoitaja.

 

 

Vaikeiden ja hankalien ajanjaksojen ohella omaishoitajan arkeen kuuluvat hyvät hetket.

Hilkka sanoo, että työssä äitinsä omaishoitajana palkitsevat samanlaiset asiat kuin lasten kanssa.

– Hyvinä päivinä äiti on niin onnellinen. Hän hymyilee, on hyväntuulinen ja nauttii hellyydestä ja läheisyydestä. Silloin koen itseni etuoikeutetuksi.

TEKSTI Laura Koljonen
KUVAT Marika Finne