Sarjakuvataiteilija Emmi Valve on unelmatyössään, mutta työ ei silti ole koko hänen elämänsä. Tärkeää on myös työn ulkopuolinen aika ja työstä palautuminen.
Nainen ja simpukankuori veden äärellä vievät ajatukset välittömästi Sandro Botticellin tunnettuun teokseen Venuksen syntymä. Renessanssitaiteilijan teoksessa rakkauden jumalatar on kaino, alasti ja tietenkin jumalaisen kaunis pitkine hulmuavine hiuksineen.
Toisin on Sipoon Söderkullan kirjaston seinälle ripustetussa teoksessa nimeltään Venus. Siinä Venuksella on vaatteet päällä, tatuoidut käsivarret ja keskisormi pystyssä.
Venus-teoksen nainen näyttää erehdyttävästi sarjakuvataiteilija Emmi Valvelta. Se on helppo todentaa niistä kahdesta valokuvasta, jotka ovat teoksen viereisellä pöydällä.
Söderkullan kirjastossa on näytteillä useita teoksia Valveen tekeillä olevasta sarjakuvaromaanista, Rakkauskapina. Se käsittelee muun muassa heteronormatiivisuutta, sukupuolta ja queeriyttä.
– Heteronormatiivisuus on suhteellisen nuori käsite, joka alkoi kiinnostaa minua sekä ajankohtaisena ilmiönä että henkilökohtaisten kokemusten kautta, Valve kertoo.
Porvoolainen Emmi Valve on teoksissaan käsitellyt omakohtaisia kokemuksiaan. Hänen esikoisteoksensa Sit kun sun naama räjähtää (Huuda Huuda) oli päiväkirja-albumi, joka käsitteli rakkautta, yksinäisyyttä ja aikuistumista, Armo (Asema kustannus) vei masentuneen maailmaan ja Girl Gang Bang Bang (Zum Teufel) esitteli naisten välistä ystävyyttä, jossa ei normeista välitetty.
Kantavia teemoja Valven töissä ovat usein mielenterveysongelmat, yksinäisyys, ystävyys ja seksuaalisuus.
Sarjakuvien tekeminen omakohtaisista ja hankalista aiheista ei tekijän mukaan ole tirkistelyä hänen senhetkiseen elämäänsä. Vaikka Armo oli hyvinkin raadollinen sukellus masennusta sairastavan ihmisen sielunmaisemaan, Valve sanoo, ettei teosta luodessaan enää elänyt siinä maailmassa.
– Sairastaessani 23-vuotiaana tiesin, että haluan tehdä aiheesta sarjakuvan. En kuitenkaan halunnut vain raportoida pahasta olosta, vaan minun piti tervehtyä, jotta sain työhön terveen ihmisen perspektiivin. Sairaskertomukseni päättyy 23-vuotiaana, ja aloin työstää albumia 31-vuotiaana. Seitsemän vuoden jälkeen oli helppo huomata, missä kohtaa paraneminen alkoi, mutta halusin tietää, miten tarina päättyy.
Omien kokemusten hyödyntäminen taiteellisessa työssä on Valvelle luonteva, vaikkakin kaksijakoinen tapa kommunikoida. Kyse on hänen elämästään, mutta kun aiheesta alkaa työstää teosta, se muuttuu työksi.
– Suhtautuminen aiheeseen muuttuu. Mietin värejä ja kompositioita, muotoa enemmän kuin sisältöä. Aika pian aiheeseen saa etäisyyttä, jolloin uskallan käsitellä myös henkilökohtaisia asioita.
Käsikirjoitusvaiheessa Valve kertoo olevansa aiheesta jo hyvin etäällä. Synopsis, hionta ja kuvien tekeminen jauhavat menneen sellaiseen muotoon, ettei se tunnu hänestä enää kipeältä.
Valve on piirtänyt sarjakuvia aina, lapsesta saakka. Kun piirtämisestä tuli työ, vallalla oli ajatus, että omaelämäkerralliset piirustukset ovat lähinnä harjoitusta tulevia fiktiivisiä töitä varten.
Valve kertoo vältelleensä fiktiivisiä aiheita, mutta työpöydän ääressä jotain oli piirrettävä. Niinpä hän piirsi kuvia omasta elämästään.
– Jossakin vaiheessa huomasin, että minulla on valmiina noin 150 sivua päiväkirjamaista piirrosmateriaalia. Ajattelin, että miksi en voisi käsitellä kiinnostavia omakohtaisia tarinoita, kun fiktio ei kerran houkutellut. Päiväkirjamaisuushan on vain yksi tarinankerrontamuoto toisten joukossa.
Joskus Emmiä huvittaa jälkikäteen, miten intiimejä asioita hän on teoksissaan käsitellyt.
– Silloin mietin, että ai saakeli, tällaistakin kehtasin sanoa.
Valvelle tuleva palaute on ollut pääsääntöisesti kiittävää. Moni on saanut teoksista vertaistukea, mikä on tekijälle tärkeää. Valvelle on myös kerrottu, että mielenterveysasioiden parissa työskentelevät ammattilaiset ovat ostaneet teosta työvälineeksi ja luetuttaneet niitä asiakkaillaan.
Osa ihmisistä on saattanut myös tunnistaa kohdanneensa esimerkiksi seksuaalista väkivaltaa sen jälkeen, kun ovat lukeneet Valven teoksia.
– He eivät ole aiemmin pystyneet sanoittamaan sitä. Esimerkiksi 1990-luvulla maailma oli erilainen kuin tänä päivänä. Joudun kuitenkin rajaamaan niin, että teokseni on se vertaistuen muoto, jota voin tarjota. En ole koulutettu mielenterveyden ammattilainen, enkä voi jäädä ventovieraiden kanssa kiinni heidän prosesseihinsa.
Emmi Valveelle mielekäs työ on mielenterveysteko. Tavoitteena on myös saada tehdä töitä rauhassa.
Jos meneillään on teoksen pisin vaihe, piirrosvaihe, hän herää aamuseitsemän aikoihin. Tyypillinen työpäivä alkaa kotoa noin seitsemän aikaan aamulla kahvin juonnilla ja toimistotöillä.
Valve on jakanut työpäivänsä sihteerintöihin ja luovaan työhön. Ensiksi mainittu hoituu kotoa, jälkimmäinen työhuoneelta.
– Jako on toistaiseksi toiminut hyvin. Aamulla lähetän sähköposteja, makselen laskuja, käyn läpi työsuunnitelmiani, kuvakäsikirjoitukseni ja muistiinpanoni. Kello 10–11 aikoihin siirryn työhuoneelle ja piirrän muutaman tunnin sykleissä. Yli kuutta tuntia päivässä en voi piirtää säännöllisesti.
Erillinen työhuone sijaitsee Porvoon Taidetehtaalla omassa siivessä, jossa on myös muiden taiteilijoiden tiloja.
– Olen tehnyt töitä kymmenen vuotta kotoa käsin, ja nyt vuokrasin työhuoneen vuodeksi.
Aiheet ja ideat Valve sanoo löytävänsä listaamalla itseään kiinnostavia aiheita. Hän kirjaa ylös aiheen, mahdollisen käsittelytavan ja miksi aihe häntä kiinnostaa.
– Olen jopa laskelmoiva ideoiden kanssa. Olen huomannut, että ne aiheet, joiden perään tulee pisimmät listat, ovat niitä, joista minun kannattaa alkaa luoda teosta. Niistä on myös helpoin tehdä apurahahakemuksia, sillä pystyn perustelemaan ne kaikista parhaiten.
Tyypillisesti teoksen alusta loppuun saattaminen vie noin kaksi vuotta. Sen pituista jaksoa ei vietetä jatkuvassa flowssa. Ja vaikka työ olisi itselle mieluista, se voi aiheuttaa uupumista.
– Itselleni yksi hälytyskello on se, että työ rupeaa tuntumaan inhottavalta. Sitten pitää ottaa rauhallisemmin tai siirtyä toiseen aiheeseen. Se auttaa välillä, sillä pyöritän usein montaa projektia samaan aikaan.
Valve sanoo myös oppineensa ottamaan herkällä kädellä vapaata päivän, pari – tai viikon – jos huomaa itsessään uupumisen merkkejä.
– Tiedän, että kaikilla ei ole sellaiseen mahdollisuutta, enkä minäkään ole deadlineista vapaa.
– Olen huomannut, että omalla kohdallani ei ole hyödyllistä yrittää pistää energiaa työhön, jos en ole työkunnossa. Tiedän, että kun lepään pari päivää, olen taas työkuntoinen ja nopea tekemään.
Mielenterveydestä puhutaan etenkin mediassa paljon. Viestit terveydenhuollon ammattilaisilta ja kouluista ovat saavuttaneet myös päättäjät. Avun tarvetta ei kiistä kukaan, mutta silti mielenterveysongelmien kanssa kamppailevien ja heidän omaistensa stigma istuu tiukassa. Jokainen omista tai läheisensä mielenterveysongelmista avoimesti puhuva ottaa tietoisen riskin.
Emmi sanoo masennusmenneisyyden pulpahtavan esiin joka kerta, kun hän hakee lääkäristä apua somaattisiin vaivoihin.
– Tiedot mielenterveyshistoriasta jäävät Omakantaan pyörimään, ja saattavat olla toisen hoidon esteenä. Joskus en ole saanut apua kroonisiin kipuihin, koska minulla on masennustausta. Nykyään painotan lääkärissä joka kerta erikseen, että en ole tällä hetkellä masentunut, vaan minulla on kipuja.
On myös tilanteita, joissa mielenterveysongelmat – menneet tai nykyiset – ovat kynnyskysymys.
– En ole yrittänyt adoptoida lasta, mutta adoptiokriteereiden mukaan minua ei kelpuutettaisi hakijaksi, koska minulla on ollut mielenterveysongelmia. Tiettyjen mittareiden mukaan minua ei siis katsota kelvolliseksi vanhemmaksi, vaikka olen äiti biologiselle lapselleni.
Emmi Valvella ei ole vain omakohtaisia kokemuksia mielenterveysongelmista. Myös mielenterveysomaisena olo on hänelle tuttua.
– Omaishomma on turhauttavaa. Läheisen vointi huolestuttaa, ja jos olen käsitellyt omaisen kanssa tosi rajuja juttuja, en vain kykene saman tien hyppäämään työntekoon. Siksi joskus tulee todella reikäisiä työviikkoja.
Valve sanoo, että mielenterveysomaisille pitäisi mahdollistaa samanlaisia hyvinvoinnin perusasioista kuin ei-mielenterveysomaisille.
– Yhtä lailla omaisille pitäisi taata positiivisia ihmissuhteita ja oikeus lepoon. Ja levolla tarkoitan tässä tapauksessa myös muunlaista lepoa kuin nukkumista. Tarkoitan sellaista tyydyttävää vapaa-aikaa. Tiedän, se ei ole mitenkään helposti ratkaistavissa.
Ylimääräistä haastetta oman palautumisen, työnteon ja mielenterveysomaisena olon välillä tuo Emmin ADHD. ADHD on tarkkaavuuden ja aktiivisuuden häiriö, joka usein aiheuttaa ongelmia nimenomaan arjenhallinnan kanssa. Myös sosiaaliset kontaktit sekä mikromanageeraus ja muu epämääräinen säätäminen vievät kaistatilaa.
– Ylikuormitun helposti, jos en pidä huolta jaksamisestani. Erityisesti kotityöt ovat minulle sellainen asia, etten jotenkin aiemmin hahmottanut niitä. Kun olen katsonut tiskivuorta, olen nähnyt 50 likasta astiaa, en toimintasuunnitelmaa.
Diagnoosin ja lääkityksen myötä siivoamisesta on tullut Emmille rentoutusharjoitus.
– Joskus huomaan jopa ajattelevani, että voi kun olisi lauantai ja pääsisi siivoamaan.
Valtava konmaritus-projekti eteni alkuun ystävien avustuksella, ja nyt, kun siivousprojekti täyttää puolitoista vuotta, palkitsevimmaksi asiaksi Emmille on muodostunut se, että asunto myös pysyy siistinä.
Muita palauttavia asioita Emmin elämässä on muun muassa ukulelen soitto, mobiilipelit ja liikunta.
– Joskus on myös sellaisia päiviä, jolloin vaadin itseltäni korkeintaan sängyssä oleilua ja puhelimen selailua. Ja aina en ole sellaisessa kunnossa, että jaksaisin harrastaa liikuntaa. Silloin riittää kävely.
Emmi Valve sanoo laskevansa paljon työn varaan, mutta se ei saa viedä koko elämää.
– Totta kai kaipaan onnistumisen kokemuksia, mutta olen opetellut pitämään tarkasti kiinni kesälomista ja viikonlopuista. Jos minulla ei ole aikaa nähdä ystäviä tai rakastajia, asialle pitää tehdä jotakin. Sitä paitsi jos työpäivä venyy, olen kuormittunut kotona.
Kotona odottavat kotityöt ja vuoroviikoin asuva lapsi.
Myös eräs toinen oivallus on ollut Emmille tärkeä.
– Nykyään olen sitä mieltä, että vapaa-aika on mun tärkeintä elämää. Havahduin yhdessä vaiheessa siihen, etten tiennyt, mistä asioista pidän oikeasti. Tajusin, etten halua olla ihminen, joka ei osaa tehdä mitään vapaa-ajallaan.
Testattuaan kaikenlaista pienkoneen lentämisestä lähtien Emmi löysi omat suosikkitekemisensä: eläinten kanssa oleminen, saunominen yksin tai ryhmässä, ystävät, kaikenlainen kulttuuri ja keikat sekä yksin matkustaminen.
– Kaikesta huolimatta tunnen eläväni unelmaani, saan tehdä työtä, josta nautin, minulla on turvallinen olo arjessa ja tulevaisuuden suhteen. Ihmissuhteeni ovat hyvällä tolalla ja vietän vapaa-aikaani liikkeessä.
TEKSTI Laura Koljonen
KUVAT Marika Finne
Lisätiedot ja yhteydenotot
