“Yhteistoiminnassa oleellista on se, miten toimimme yhdessä ja millaisena näemme toisemme”, kirjoittaa THL:n kehittämispäällikkö Katja Sankalahti blogikirjoituksessaan.
Missä vain olenkin, mitä vain luenkin – huomaan lopputuleman olevan poikkeuksetta ihmisten välinen kohtaaminen sekä yhteistoiminta. Yleensä nämä nousevat esille ihmisten kokemana kohtaamattomuutena ja/tai epäselvyytenä eri toimijoiden välisessä yhteistyössä. Tämä ilmentyy sekä asiakastyössä, työyhteisöissä että monitoimijaisissa verkostoissa.
Yhtenä syntipukkina voisimme ajatella suomalaista ylpeyden aihetta – sisua. Suomalaisesta sisusta kerrotaan myyttisiä tarinoita, mutta sitä on myös tutkittu (mm. Emilia Lahti). Sisulla kuvataan tahdonvoimaa, päättäväisyyttä, sinnikkyyttä ja järkiperäistä toimintaa vastoinkäymisissä.
Sinällään nämä kaikki ovat positiivisia asioita. Kolikolla on myös kääntöpuoli: asettaako ylpeys suomalaisesta sisusta meidät yksinpärjäämisen eetokseen? Onko käänteinen viesti: olet heikko tarvitessasi apua.
Pärjäämisen kulttuuri on Suomessa hyvin korkealle arvostettua. Pärjäämisen sanotaan kuitenkin olevan myös sukua yltiövahvuudelle, superreippaudelle ja pakkopositiivisuudelle. Pärjääjä selviää omillaan eikä rasita toisia.
Yksinpärjäämisen kulttuuri on länsimaiseen yhteiskuntaan juurtunut ajatusmalli, joka korostaa yksilön itsenäistä suoriutumista ja pärjäämistä ilman ulkopuolista apua. Vaarana on, että tämä ajatusmalli saa meidät unohtamaan yhteisön voiman ja yhdessä toimimisen merkityksen.
Yhteistoiminnan tarkoituksena on yhdistää eri toimijoiden voimavarat. Tulisikin miettiä onko avun pyytäminen toisilta hyväksyttävää ja löytyykö halukkuutta ja tarvetta yhteistyöhön. Yksinpärjääminen liittyy niin yksilön selviytymiseen kuin ammattilaisena toimimiseen.
Saattamalla yhteen asiakas, hänen läheisensä sekä tarvittavat järjestötoimijat ja ammattilaiset luomme hyviä voimavarojen yhdistelmiä.
Yhteistoiminnassa oleellista on se, miten toimimme yhdessä ja millaisena näemme toisemme. Vuonna 2003 julkaistussa väitöskirjassaan Riitta-Liisa Kokko tutki asiakkaiden kokemuksia kuntoutuksen yhteistyöryhmässä. Erään asiakkaan näkemys vapaasti ilmaistuna oli, että kyllä hän jaksaa vuodessa yhden tai korkeitaan kaksi verkostopalaveria, mutta kolmas olisi jo ihan liikaa.
Verkostopalavereiden ja monitoimijaisen yhteistyön tarkoituksena on vahvistaa niin asiakkaan kuin muidenkin toimijoiden voimavaroja eikä kuluttaa niitä. Tässä kohtaa on tärkeää muistuttaa, että aina ei tarvita useita toimijoita tai verkostoja. Niillekin on oma paikkansa.
Pieni yhteistoiminnan muistilista (edellyttää pysähtymistä – hyvä valmistautuminen on mielekästä ja tuottavaa):
- Ota puheeksi mahdollisimman varhain – silloin kun mahdollisuuksia on vielä runsaasti
- Konkretisoi tarve ja tavoite ymmärrettävästi – edistää sitoutumista ja motivaatiota
- Kutsu mukaan kaikki, keitä asia koskettaa – älä heitä, joilla ei ole roolia asian suhteen
- Suunnittele, miten mahdollistat kaikkien kuulluksi tulemisen – jokaisen näkökulma on arvokas
- Muista kunnioittava suora puhe ja läpinäkyvyys – näennäisyys herättää epäluottamusta
- Selkeä suunnitelma: kuka tekee, mitä tekee, milloin tekee ja kenen/keiden kanssa.
- Miten seuraamme suunnitelman toteutumista – korjataan suunnitelmaa tarpeen mukaisesti
Lisätiedot ja yhteydenotot
