Nuori mielenterveysomainen/-läheinen tarkoittaa alaikäistä nuorta, jonka läheinen on sairastunut psyykkisesti. Sairastunut voi olla vanhempi, sisarus, isovanhempi tai ystävä.
Nuoresta hoivaajasta puhutaan silloin, kun nuori kantaa merkittävää hoivavastuuta sairastuneesta läheisestä perheenjäsenestään. Nuori toimii tällöin käytännössä oman läheisensä omaishoitajana, usein vailla yhteiskunnan tukea. Arviolta joka neljäs alaikäisistä lapsista ja nuorista elää perheessä, jossa vanhemmalla on mielenterveysongelmia.
Nuori ei välttämättä kerro tai näytä hankalimpia tunteitaan, koska ei halua kuormittaa rakasta vanhempaansa yhtään enempää.
Nuorelle pitää tarjota tukea sairastuneen läheisen hoitotahon toimesta. Tärkeää on kysyä nuorelta mitä kuuluu? Se on jokaisen aikuisen velvollisuus.
Mielenterveyden häiriöt ovat hyvin yleisiä: joka toinen suomalainen sairastuu psyykkisesti elämänsä aikana ja mielenterveyden ongelmilla on taipumus siirtyä sukupolvelta toiselle. Yli puolet masentuneiden vanhempien lapsista sairastuu itse, useimmiten alle 25-vuotiaana.
Monesti sairaus johtaa yksinäisyyteen, syrjäytymiseen, opintojen keskeyttämiseen, pitkiin sairauslomiin ja työkyvyttömyyseläkkeelle jäämiseen. Vanhemman itsemurha kolminkertaistaa lapsen itsemurhariskin.
Erityisen hauraassa ja eriarvoisessa asemassa ovat ne lapset ja nuoret, joiden vanhemman psyykkinen sairauden aiheuttamaa perheen tuen tarvetta ei tunnisteta. Tilanne johtaa usein siihen, että lapsesta tulee ”pieni aikuinen”, joka alkaa kantaa vastuuta perheen arjen sujumisesta ja jopa oman vanhempansa huoltamisesta.
Yhden perheenjäsenen, oli se sitten nuoren sisarus tai vanhempi, sairaus vaikuttaa perheen sisäisiin suhteisiin, etäännyttäen perheenjäseniä toisistaan.
Jos perhe ei saa tukea tilanteesta puhumiseen, lisääntyvät yksinäisyyden kokemukset perheen sisällä.
Samoin kuin vanhemman sairaudesta, myös sisaruksen sairaudesta koetaan stressiä, huolta, sekä tarvetta olla jatkuvasti hälytysvalmiudessa sairastuneen avuntarpeen tai itsetuhoisuuden vuoksi.
Näitä nuoria hoivaajia, joista osa kantaa hoiva- tai jopa valvontavastuuta vanhemmastaan, ei tunnisteta riittävästi. Puutteita tunnistamisessa on sekä sosiaali- ja terveyspalveluissa että kasvatusalan ammattilaisten puolella.
Nuorten hoivaajien tukeminen
Nuori ei välttämättä kerro tai näytä vanhemmalle kaikkia hankalimpia tunteitaan joko vanhemman sairauteen tai muihin omiin haasteisiin liittyen, koska ei halua kuormittaa rakasta vanhempaansa yhtään enempää. Jo pieni lapsi huomaa vanhemman olevan väsynyt, surullinen, stressaantunut ja moni lapsi yrittää tässä tilanteessa pärjätä omillaan ennemmin kuin pyytää tukea vanhemmalta.
Kaikilla, myös nuorilla hoivaajilla, on oikeus kasvaa omaksi itsekseen ja elää hyvää ja turvallista elämää.
Nuoret tarvitsevat harrastuksia ja ystävyyssuhteita, jotka tarjoavat mahdollisuuden saada taukoa kodin ongelmista. Oleellista on se, että nuori saa vanhemman tai muun läheisen sairastuttua yksilöllistä tukea ja tulee nähdyksi, kuulluksi ja ymmärretyksi omana itsenään.
Mitä kautta nuoren tilanne voidaan tunnistaa ja miten tukea
Oikeanlaisella tuella vaikeudet voivat kääntyä lopulta vahvuudeksi. Tietoa mielenterveyden häiriöistä sekä palveluista tulisi olla saatavilla paljon nopeammin ja nuoret tavoittavin keinoin. Esimerkiksi digitaalisten palveluiden, sosiaalisen median sekä koulujen, nuorisotoimen ja järjestöjen yhteistyön avulla on mahdollista tavoittaa nuoria entistä paremmin ja aikaisemmassa vaiheessa.
Kaikilla aikuisilla on velvollisuus tukea ja auttaa nuorta vaikean perhetilanteen kanssa. Usein nuori voi hävetä tai piilotella omaa perhetilannettaan. Tärkeää onkin kysyä nuorelta mitä kuuluu?
Jos havaitsee, että nuori tarvitsee tukea perhetilanteensa takia, kannattaa se ottaa puheeksi nuoren kanssa.
Tyypillistä on myös, että nuori tuntee pelkoa siitä mitä tapahtuisi, jos perheen tilanne tulisi viranomaisten tietoon. Tämä onkin merkittävin avun hakemista estävä syy.
Pelkoa tunnetaan etenkin leimautumisesta ja siitä, että lastensuojelu puuttuu perheen tilanteeseen erottamalla perheen. Jotta pelko hälvenee ja avun hakeminen mahdollistuu, tulee ammattilaisten kuulla nuorta ja pohtia keinoja yhdessä hänen kanssaan. Nuoren pitää saada kuulla, että hänen ei kuulu kantaa vastuuta perheenjäsenen hoidosta tai kodin velvollisuuksista.
Nuorelle pitää tarjota tukea sairastuneen läheisen hoitotahon toimesta. Valitettavan usein keskitytään vain sairastuneen tukemiseen.
Tällä hetkellä psyykkisesti sairastuneiden aikuisten lapsia tai psyykkisesti sairastuneiden sisaruksia ei riittävästi huomioida hoidossa.
Tietoa tukimahdollisuuksista itselle omaisena, vanhemman tai sisaruksen sairastaessa, saavat vain harvat nuoret, vaikka perheenjäsenen sairaus vaikuttaa merkittävästi myös heidän arkeensa ja kehitykseensä.
Tärkeä rooli nuorten hoivatilanteen tunnistamisessa on nuorten kanssa toimivilla sosiaali-, terveys-, nuoriso- ja kasvatusalan ammattilaisilla. Heillä on mahdollisuus tunnistaa tilanne aikaisessa vaiheessa, antaa tukea ja ohjata kohdennetun tuen piiriin ajoissa.
Jos tilanne on aiheuttanut nuorelle omaa oireilua, on nuorten mielenterveyspalveluissa osattava huomioida myös mahdollinen omais-/hoivatilanne, jotta nuoren tilannetta voidaan hoitaa tehokkaasti ja toipuminen mahdollistuu.
Palveluissa tulisi huomioida paremmin myös nuorten vertaisverkostot.
Läheiset ystävät toimivat linkkinä avun saamiselle, kun nuoren oma paha olo lamaannuttaa.
Nuoruuden aikana annetulla tuella estetään myöhempi, vaikeammin perheen haastavaan tilanteeseen yhdistettävä oireilu ja mahdollinen ylisukupolvinen siirtymä.
Nuorten äänen kuuluminen ja osallisuus heitä koskevissa asioissa on ensisijaisen tärkeää. Tulee lähteä liikkeelle nuorten kokemuksista ja kysymyksistä. Nuoret osaavat kertoa millaista on elää psyykkisesti sairaan vanhemman lapsena ja millaisia palveluita he tarvitsevat jaksaakseen omaisena.
Paikalliset FinFami-yhdistykset ympäri Suomen järjestävät vertaistukea nuorille, joilla on mielenterveys- ja päihdeongelmaa perheessä.
Lähteet Alisa-projekti | Alisa-projekti
Lisätiedot ja yhteydenotot
