Valitse sivu

Toipumisorientaatio on mielenterveyden hoidon ajattelun ja toiminnan viitekehys, joka painottaa henkilön omia voimavaroja, elämän kokemista merkitykselliseksi sekä toiveikkuuden ylläpitämistä.

Toipumisorientaatiossa ei tarkoiteta ns. kliinistä toipumista eli oireiden loppumista ja sairauden parantumista. Toipumisorientaatio on sitä, että ihmisellä on oikeus unelmointiin, omiin tavoitteisiin ja valintoihin, mielekkääseen ja merkitykselliseen elämään, omasta tai läheisen sairaudesta ja oireista huolimatta.

Sairastunut voi elää hyvää elämää, vaikka sairaus on olemassa, mutta se ei määritä koko elämää. Samoin omaisella on oikeus elää itselleen mielekästä, merkityksellistä ja toivorikasta elämää; jossa läheisen sairaus ei määritä omaisen koko elämää.

Omaisella on oikeus elää itselleen mielekästä, merkityksellistä ja toivorikasta elämää; jossa läheisen sairaus ei määritä omaisen koko elämää.

Toipumisorientaatio ei ole yksittäinen menetelmä, vaan sen sanotaan olevan merkittävä mielenterveystyön paradigman eli ajattelutavan muutos. Toipumisorientaation mukainen hoito vähentää sairastuneiden osalta uudelleen sairaalaan joutumista ja lyhentää sairaalahoidon kestoa, parantaa mahdollisuuksia saada työtä, kehittää tiedollisia, emotionaalisia, sosiaalisia ja omasta fyysisestä kunnosta huolehtimisen taitoja sekä vahvistaa asumisen vakautta ja parantaa koettua elämänlaatua. Toipumisorientaation mukaisessa hoidossa kuntoutujan vastuu hoidostaan ja elämästään vahvistuu myönteisellä tavalla. Sairautta hoidetaan edelleen, mutta lisäksi ajatellaan, että mielekästä elämää voi elää myös sairauden kanssa.

Omaisen elämässä toipumisorientaatiota voidaan ajatella kahdesta näkökulmasta: omaisen roolina sairastuneen hoidossa ja kuntoutuksessa sekä omaisen omana toipumisprosessina. Leamy ym. (2011) ovat määritelleen toipumisorientaatiolle viisi osa-aluetta: liittyminen/kumppanuus, toivo ja optimismi, identiteetti, elämän tarkoitus sekä voimaantuminen, joita seuraavaksi kuvataan omaisen oman toipumisprosessin ja omaistyön käytäntöjen näkökulmasta. 

Liittymisellä tarkoitetaan ihmisen omaa kokemusta ja tunnetta kuulumisesta yhteisöön; tuen saamista muilta, vertaisuutta, hyväksytyksi ja ymmärretyksi tulemista, mahdollisuutta jakaa omia tunteitaan ja kokemuksiaan sekä kokemusta, että elämässä on merkityksellisiä ihmissuhteita.

Omaistyössä liittymisen kokemusta vahvistavat mm. vertaisryhmät kasvokkain tai verkossa, vapaaehtoisena toimiminen, kehittämistyöhön osallistuminen ja kokemusasiantuntijan tehtävät, jotka tarjoavat yhteisön, jossa tulee hyväksytyksi.

Toisaalta liittymisen kokemusta voi vahvistaa jo se, että tietää olevan olemassa ihmisryhmä ”omaiset”. Tietoisuus siitä, että on muitakin saman kaltaisessa tilanteessa voi luoda vertaisuuden ja yhteisöön kuulumisen tunteen, vaikka ei itse osallistuisikaan toimintaan. Siksi omaisten tarinoiden kerääminen ja julkaiseminen teksteinä tai videoina on tärkeä omaisen toipumista tukeva toiminto.

Toivon löytäminen ja ylläpitäminen on aina ollut omaistyössä merkittävässä roolissa. Kun toivo on piilossa, tarvitaan jokin asia herättämään se henkiin, mutta toivon antaminen tai luominen ulkopuolelta ei aina ole helppoa. Miten luoda toivoa ilman, että tuntuu siltä, että vähättelemme toisen hätää? Ehkä toivo on myös jotain, jota suoranaisesti emme voi antaa, vaan voimme luoda olosuhteita sille, että toivo syntyy.

Vertaistuki ja kokemusasiantuntijoiden tuki ovat olennaisia toivon tuomisessa, koska ne auttavat tunnistamaan ja tunnustamaan tosiasiat, sekä auttavat näkemään myös sen hyvän, mitä tilanteessa on tai voi olla tulossa. Kun näkee toisten selviytyneen ja kuulee elämän asettuneen uomiinsa, vaikka läheinen edelleen sairastaa, näkee toivoa myös omassa tulevaisuudessa.

Haastavat ja vaikeat elämäntilanteet voivat saada omaisen pohtimaan omaa identiteettiään ja elämän tarkoitusta. Toipumisorientaatiossa tuetaan myönteisen minäkuvan rakentumista ja mielenterveyden ongelmiin liittyvän stigman voittamista sekä merkityksellisten, elämän laatua lisäävien sosiaalisten roolien ja päämäärien löytämistä.

Omaistyössä merkittävää on myös antaa omaiselle vapautta määritellä itse oma identiteettinsä ja elämän tarkoitus. On tärkeää, että ihmiset tunnistavat oman omaistilanteensa; sen, että läheisen sairaus vaikuttaa omaan elämään ja tukea on saatavilla myös omaisille. Yhtä tärkeää on myös se, että tuetaan ihmistä löytämään laajempi identiteetti, erilaisia elämän laatua lisääviä rooleja elämässä.

Oman tarinan jäsentäminen auttaa luomaan ja muokkaamaan identiteettiä sekä pohtimaan elämän tarkoitusta. Mm. omaisneuvonta, vertaisryhmät, tarinaryhmä, Prospect-ryhmä, erilaiset taiteeseen ja kädentaitoihin perustuvat ryhmät ja tapahtumat sekä kokemusasiantuntijakoulutus mahdollistavat identiteettiin liittyvän pohdinnan: Miten koen itseni sairastuneen lähiomaisena? Olenko vain hoivaaja ja tukija, vai onko minulla omia haaveita ja tavoitteita? Mitkä ovat minulle arvokkaita asioita elämässä?

Voimaantuminen on henkilökohtaisen vastuun ja kontrollin vahvistumista elämän eri osa-alueilla sekä päätäntävaltaa omasta elämästä. Se tarkoittaa sitä, että tulee ”sinuiksi” itsensä ja elämäntilanteensa kanssa. Sitä, että hyväksyy asiat, joita ei voi muuttaa, ja muuttaa niitä, joita voi sekä suhtautuu elämään toiveikkaasti.

Omaistyössä mm. luennoilta, teemailloista ja omaisneuvonnasta saatava tieto auttaa hallitsemaan omaa elämäntilannetta. Erilaiset luonto-, liikunta-, taide- ja kädentaitoryhmät mahdollistavat hyvinvointia tukevan harrastuksen löytämisessä.

Omaistyössä on jo nyt valtavasti asioita, joilla voidaan edistää omaisten mahdollisuuksia mielekkään, merkityksellisen ja toivorikkaan elämän luomiseen.

Teksti: Minna Kallunki

Kuva: Marika Finne

Teksti on julkaistu alunperin Labyrintti-lehdessä 3/2019

Lisätiedot ja yhteydenotot

Minna Kallunki
Minna Kallunki

Erityisasiantuntija, Recovery-mielenterveyspalveluissa -hanke

Pin It on Pinterest