Valitse sivu

Jabets Luisille hyvä mielenterveys on sitä, että tekee sen, mikä itselleen tuntuu oikealta. Mielenterveyden haasteet ovat tulleet tutuiksi läheisen ystävän oireilun myötä. Itseensä kohdistuvaan syrjintään hän pyrkii suhtautumaan ymmärtävästi.

Parikymppisellä Jabets Luisille on jäänyt mieleen yksi kerta ylitse muiden, jolloin tuntui selvältä, että nyt häntä kohdellaan eri tavalla ihonväristä johtuen.

– Olin tulossa työhaastatteluun ja olin hyvissä ajoin paikalla, joten panin merkille, että minua edeltävää suomalaista tyttöä haastateltiin puolen tunnin ajan. Oma haastatteluni kesti kolme minuuttia. Huomasin selkeästi, että haastattelijaa ei edes kiinnostanut kuulla osaamisestani. Ikävältähän sellainen tuntuu, Jabets toteaa.

Nyt yhteiskunnallisista kysymyksistä kiinnostunut mies käy Helsingin avoimen yliopiston iltakursseja logistiikka-alan työnsä vastapainoksi.

– Olen kiinnostunut sosiaalitieteistä, psykologiasta ja oikeustieteistä. Vielä en ole varma, minkä haluan pääaineeksi, mutta yliopistoon haluaisin. Välillä on kyllä vaikea jaksaa iltaisin opiskella, koska herään aamuneljältä työni takia.

 

Vuosi oli 2003, kun viisivuotias Jabets perheineen tuli Suomeen Angolasta kansainvälisen suojelun perusteella. Kolmilapsinen pakolaisperhe asui ensi alkuun yksiössä Kotkassa, mutta neljännen lapsen syntymän myötä perhe pääsi muuttamaan isompaan asuntoon Helsinkiin. Sittemmin perhe päätti muuttaa Ranskaan, jonka kieli oli entuudestaan tuttu.

– Itse päätin viime vuonna palata Suomeen yksin. Se oli monen syyn summa. Tämä vain tuntuu minun kodilta, Jabets toteaa.

Hän jakaa nyt ystävänsä kanssa asunnon, joka sattumalta sijaitsee vastapäätä aikaisempaa kotia Itä-Helsingin Rastilassa.

– Helsinki on todella erilainen muuhun Suomeen verrattuna. Täällä monimuotoisuus alkaa jo pikkuhiljaa olemaan arkipäivää, kun taas monessa muussa osassa maata ihonvärini herättää paljon huomiota.

 

Vaikka Jabets on joutunut kokemaan häirintää ja syrjintää taustansa takia, löytyy häneltä ymmärrystä erilaisuuden karsastamiselle.

– En voi syyttää heitä, jotka syrjivät, koska ymmärrän, että maahanmuuttajuus on Suomessa niin uutta esimerkiksi Ranskaan verrattuna. Pitää olla kärsivällinen, kyllä asiat muuttuvat ajan myötä.

– Ranskassa kukaan ei oleta, että olen ulkomaalainen vain ihonvärini perusteella. Suomessa taas tuntuu siltä, että vaikka mitä tekisin, niin minua ei ikinä tulla näkemään suomalaisena, vaikka olen Suomen kansalainenkin. Vähän kyllä ärsyttää, kun joissain tilanteissa minulle itsepintaisesti puhutaan englantia, vaikka puhun takaisin suomea, Jabets kertoo suomenkielellä, josta ei erota murtamisen häivää.

Hetken tauko syntyy, kun Jabetsille esitetään kysymys, miten hän kuvailisi omaa taustaa ja identiteettiä.

– Sanoisin, että olen afrikkalais-suomalais-ranskalainen. Arvostan näissä kolmessa taustassani eri asioita. Afrikkalainen minäni on rento hauskuuttelija, ranskalainen minäni hiukan viisastelija ja suomalainen minäni arvostaa sääntöjä. Suomessa todellakin mietitään yhteistä hyvää. Siinä missä ranskalainen laistaa maksamasta metrolippua, jos vain voi, niin suomalainen ymmärtää, että lipputulot mahdollistavat julkisen liikenteen olemassaolon. Arvostan tätä suuresti.

 


Jabets on yhteydessä Ranskassa
asuvaan perheeseensä puhelimitse säännöllisin väliajoin. Kasvotusten on edellisen kerran tavattu edelliskesällä, jolloin Jabets vieraili heidän luonaan.

– Olisi kyllä monin tavoin helpompaa, jos asuisin perheeni kanssa samassa maassa. Muut voivat kääntyä perheensä puoleen silloin kun törmää erilaisiin haasteisiin. Itse en olisi pärjännyt ilman ystäviäni, he ovat tavallaan perheeni nyt.

Toisaalta Jabets myös kokee vapautta asuessaan itsenäisesti. Esimerkkinä hänen ja perheensä välisestä kulttuurierosta hän mainitsee, että vieraillessaan perheen luona otetaan korvakoru pois. Seurustelu ennen naimisiinmenoa on myös asia, jota perhe ei hyväksy. Jabets kuitenkin kertoo ymmärtävänsä sekä eurooppalaisen että afrikkalaisen kulttuurin ja näkevänsä molempien hyvät puolet.

– Parasta afrikkalaisuudessa on mielestäni vieraanvaraisuus. Kotimme ovet ovat aina olleet auki seuraa ja apua tarvitseville. En oikein tykkää siitä, kun Suomessa halutaan olla niin paljon yksinään.

 

Mielenterveyden haasteet ovat tulleet Jabetsille tutuiksi läheisen ystävän psyykkisen oireilun myötä.

– Hänen kanssaan on joskus haastava viettää aikaa, mutta yritän olla turhautumatta, koska ongelmat eivät ole hänen omaa vikaansa. Yritän kuunnella ja olla suuttumatta, vaikka hän sanoisi minulle pahoja asioita.

– Joskus kysyn itseltäni, miksi altistan itseäni huonolle kohtelulle. Mutta hän on ystäväni, enkä aio hylätä häntä.

Jabets kerää tietoa ystävänsä sairaudesta lukemalla aiheesta. Hän toteaa tiedon auttavan ymmärtämään, kasvattamaan empatiaa ja tukemaan paremmin. Ystävä myös harkitsee avun piiriin hakeutumista, mutta se hänen on tehtävä omassa tahdissaan.

 


– Kouluissa pitäisi mielestäni olla enemmän sisältöä
mielenterveydestä. Ihan pienestä pitäen olisi hyvä kasvattaa ymmärrystä siitä, miten ihmismieli toimii. Kun osattaisiin tunnistaa ja ymmärtää mielenterveyden haasteita ja sairauksia, niin vältyttäisiin monelta turhalta konfliktilta, Jabets pohtii.

Mielenterveys on myös kytköksissä elämäntapaan.

– Minusta tuntuu, että Afrikassa on vähemmän mielenterveysongelmia kuin Euroopassa. Siellä ihmisillä ei ole aikaa miettiä ja kyseenalaistaa omaa tilannettaan niin paljon. Euroopassa meillä on perusasiat kunnossa, mutta stressiä ja huolia on paljon. Monet ”ensimmäisen maailman ongelmat” ovat afrikkalaisille vieraita. Esimerkiksi itsensä ja oman elämänsä vertaaminen sosiaalisen median kiiltokuviin syö hyvinvointia täällä Euroopassa.

Päätämme haastattelun kysymykseen, johon on yhtä montaa oikeaa vastausta kuin maailmassa on ihmisiä – mitä mielenterveys tarkoittaa juuri sinulle?

– Silloin kun tuntee, että tekee itselleen oikein, silloin mielestäni mielenterveys on kunnossa, Jabets määrittelee. Päätökset pitäisi tehdä omien ajatusten ja arvojen mukaan, eikä siitä riippuen, mitä mieltä joku toinen on. Tämä on helpommin sanottu kuin tehty, mutta siihen pisteeseen haluaisin itse päästä.

 

TEKSTI: Johanna Warius
KANSIKUVA: Vilma Pimenoff
JUTTUKUVAT: Johanna Warius

Lisätiedot ja yhteydenotot

Etunimi Sukunimi
Etunimi Sukunimi

Tehtävänimike

p. 123 456 7890
[email protected]

Aiheesta muualla

Pin It on Pinterest