Työn ja omaistilanteen yhteensovittamisen esteet ja tukemisen mahdollisuudet

Mielenterveysomaisten hyvinvointitutkimus toteutettiin sähköisenä kyselynä, johon vastasi 799 psyykkisesti sairastuneen omaista tai läheistä. Tutkimukseen osallistuneista 52 % (n=414) oli työelämässä. Heistä kolmannes (33 %) koki, että työn ja omaistilanteen yhteensovittaminen onnistuu huonosti tai melko huonosti nykyisessä työsuhteessa.

Yhteensovittaminen sujui melko hyvin (37 %) tai hyvin (30 %) suurimmalla osalla vastaajista. Työelämässä olevista 48 % oli sairastuneen vanhempia, 26 % puolisoita, sisaruksia 11 %, lapsia 9 % ja muita 6 %.

Työelämän rakenteet ja asenteet yhteensovittamisen haasteina

Vastaajat kuvasivat työpaikan resurssien vähäisyyttä sekä rakenteista johtuvaa joustamattomuutta, jotka vaikeuttavat tai tekevät mahdottomaksi hyödyntää joustoja ja reagoida sairastuneen läheisen akuutteihin avuntarpeisiin. Vastauksissa kuului ymmärrys siitä, että työn laatu ja tilanne työpaikalla on sellainen, että joustoja on vaikea järjestää, eikä niiden puute ole työnantajan tai esimiehen asenteesta kiinni. Esimerkiksi vuorotyö sekä opetustyö mainittiin usein tehtävinä, joita ei voi toteuttaa etätyönä ja joissa monet muutkin joustot ovat vaikeita toteuttaa työn luonteen vuoksi.

Asenteisiin liittyvät esteet näkyivät kuvauksina työnantajan joustamattomuudesta, esimiehen asenteesta, vaikeuksista kertoa tilanteesta työyhteisössä sekä siitä, että työterveyshuollosta ei saa apua omaistilanteessa.
Vastauksista nousivat vahvasti esiin työelämän asenteet, jotka aiheuttavat työhön joustamattomuutta sellaisissakin tehtävissä ja työtilanteissa, joissa työn rakenne ja sisältö sinällään eivät estäisi joustojen hyödyntämistä.

Vastauksissa kuvattiin, että mitään joustoja ole mahdollista saada, eikä työpaikalla ymmärretä omaistilannetta. Koettiin, ettei ollut olemassa käytäntöä, joilla työn tekemistä voisi helpottaa omaisroolin vuoksi. Vapaapäivien ja lomien ajankohtiin ei voinut vaikuttaa, ja omaistilanteen vuoksi otetuista palkattomista vapaista huomauteltiin jälkeenpäin.  

Esimiehen kielteinen ja ennakkoluuloinen asenne mielenterveyden häiriöihin näkyi vastauksissa pelkona leimaantumisesta ja jopa irtisanomisesta, jos kertoo tilanteestaan. Joissakin tilanteissa esimies oli kieltänyt tuomasta ongelmia työpaikalle tai puhumasta perheasioista työpaikalla. Erityisesti esimiehen tai työyhteisön ymmärtämättömyys koettiin kuormittavaksi silloin, jos omaisen täytyy lähteä sairastuneen läheisen tueksi työpäivän aikana.

Vastaajat kuvasivat myös tilanteita, joissa joustoja oli saatu, mutta työmäärä ei ollut vähentynyt. Toisaalta omaisten huolta lisäsi omien poissaolojen vaikutus työtovereiden työtaakan lisääntymiseen.

Vastauksissa oli runsaasti mainintoja siitä, että omasta tilanteestaan ei voi kertoa työyhteisössä. Syyksi mainittiin muun muassa kokemus siitä, että mielenterveysasioita edelleen pelätään tai työyhteisössä harrastetaan leimaavaa puhetta mielenterveysasioista tai omaisista, jolloin omasta tilanteesta ei halua kertoa.

”Työssä ei voi tällä hetkellä puhua yksityisasioista, tulee heti leimatuksi pahemmin. Työyhteisössä ei kellään vastaavia kokemuksia tai sitten niistä vaietaan.”

 Työn ja omaistilanteen yhdistämisen esteeksi koettiin myös se, että työterveyshuollosta ei saa tukea omaistilanteessa. Vastaajat kokivat, että työterveyshuollossa ei voi puhua omaistilanteesta, eikä sitä nähdä työkykyyn vaikuttavaksi asiaksi.

”Omaisroolin ei katsota kuuluvan työhön. Ei myöskään työterveyden näkökulmasta kuulu hoidon syyksi.”

Omaistilanne vaikuttaa työntekemiseen ja voimavaroihin

Vastauksissa kerrottiin omaistilanteen näkyvän työpäivien aikana läheisen akuutteina avun tarpeina sekä suunniteltujen hoitokäyntien ja -neuvotteluiden aiheuttamina työn järjestelyn vaatimuksina. Voimavaroihin liittyvät esteet näkyivät kuvauksia jaksamisesta, läheisen voinnin vaihtelun vaikutuksista siihen, ajanpuutteesta sekä siitä, miten työstä ei ehdi palautua omaistilanteen vuoksi.

Läheisen yhteydenotot ja huoli hänestä vaikeuttivat keskittymistä työhön. Läheisen tilanteen ennakoimattomuus ja vaihtelu vaatii äkillistä reagointia kesken työpäivän. Usein myös sairastunut läheinen on yhteydessä viestittelemällä ja soittamalla omaiseen työpäivän aikana, etenkin silloin kun läheisen tilanne on huonompi.

”Miten jaksaa ajattelutyötä, kun samalla kantaa koko ajan toisen taakkaa ja on huolissaan. Vaikuttaa todella paljon omaan jaksamiseen ja varsinkin keskittymiseen työssä.”

Äkillisten tilanteiden lisäksi omaiset joutuvat sovittelemaan työtään paljon läheisen hoitoneuvotteluiden ja hoitokäynneille kuljettamisen vuoksi.

”Työ on sovitettava sairastuneen menojen mukaan, hänen puolestaan on käytävä asioilla, häntä on kuljetettava lääkäreissä, psykologilla, kontrollissa jne” .

Voimavaroja ja jaksamista työn ja omaistilanteen yhdistämisen esteenä kuvattiin jatkuvana väsymyksenä, henkisenä kuormituksena, työkyvyn alenemisena, riittämättömyyden tunteina ja huolena omien voimien riittämisestä. Monet kuvasivat myös ajanpuutetta, jolloin ei pysty olemaan läheisen apuna niin paljon kuin hän tarvitsisi.

“On ollut pitkiäkin aikoja, jolloin läheiseni on ollut hoidossa tai hyvässä kunnossa ja olen saanut keskittyä muihin asioihin eli työhön. Työ on ollut silloin terapiaa. On ollut vahvistavaa pystyä tekemään normaalisti töitä, mutta siihen on tarvittu se hoitosuhde tai varmuus siitä, että läheiselläni on ollut kaikki hyvin.”

Sairastuneen läheisen voinnin vaihtelu vaikuttaa merkittävästi omaisen jaksamiseen. Työssä jaksaminen koettiin vaikeammaksi, kun sairastuneen läheisen tilanne oli huonompi. Tällöin myös joustoja tarvittaisiin enemmän. Toisaalta työn koettiin olevan jopa terapeuttista silloin kun sairastunut on hoidossa tai paremmassa kunnossa.

Voimavaroihin liittyi myös jaksaminen kahdessa kuormituksessa, kun työstä ei ehdi palautua omaistilanteen vuoksi. Omaistilanne sitoo kotiin ja palautumista edistävät harrastukset väistävät sairastuneen tarpeiden vuoksi. Monilla vapaat menevät läheisten auttamiseen ja sairastuneen asioiden hoitamiseksi otetaan lomapäiviä.

”Kokonaisuuden raskaus. Sekä työ että vapaa-aika on kuormittavaa. Työ on jo sinällään niin raskasta ja kuluttavaa, että sen päälle omaisena toimiminen menee usein yli voimien.”

Toimeentulo on merkittävässä roolissa työn ja omaistilanteen yhdistämisen vaikeuksissa. Taloudelliset syyt estivät lyhennetyn työajan ja palkattomien vapaiden ottamisen. Omaistilanteen aiheuttaman pakon edessä otettavat palkattomat vapaat aiheuttavat taloudellisia vaikeuksia. Monet vastaajista olivat perheen ainoita työssäkäyviä.

Tutkimuksen aineistosta tuli esiin myös työn ja omaistilanteen yhteensovittamisen haasteiden vaikutus omaisten työmarkkina-asemaan. Työn ja omaistilanteen yhdistämisen vaikeudet ovat johtaneet osalla vastaajista siihen, että he olivat siirtyneet osa-aikatyöhön tai valinneet helpomman työn; siirtäneet omat ammatilliset haaveet sivuun, luopuneet vastuullisesta työstä, jotta kokonaiskuormitus ei olisi kestämättömän suuri.

Osa vastaajista oli joutunut jättämään työelämän omaistilanteen vuoksi. Tuesta ja työn joustoista huolimatta työssäkäynti vaativassa omaistilanteessa ei ollut mahdollista. Omaishoitajuus oli tullut välttämättömäksi, koska työn lisäksi ei olisi jaksanut hoitaa läheistä. Osa omaisista oli joutunut jäämään pois työelämästä omaistilanteen ja työn yhteensovittamisen ongelmien aiheuttaman voimien loppumisen, uupumisen ja sairastumisen vuoksi. Heidän vastauksissaan kuului, että eivät olleet saaneet mitään tukea tai joustoja, eikä heillä ollut tietoa joustojen ja tuen mahdollisuudesta.

Omaistilanteen ja työn yhteensovittamisen edistäminen

Tutkimuksen tulosten perusteella työn ja omaistilanteen yhteensovittamiseksi ja omaisten työelämäosallisuuden turvaamiseksi tarvitaan toimenpiteitä yhteiskunnan eri tasoilla.

Tarvitsemme työelämän käytäntöjen kehittämistä: tietoa joustojen mahdollisuuksista ja soveltamisesta ekä erityisesti mielenterveysosaamisen ja omaistilanteisiin liittyvän ymmärryksen lisäämistä työnantajien, esimiesten ja työyhteisöjen keskuudessa.

Myös järjestöjen rahoituksen varmistaminen on tarpeellista, jotta mielenterveysomaisille on jatkossakin tarjolla tukea, joka mahdollistaa omaisen toipumisen ja vahvistaa positiivista mielenterveyttä.

Palvelujärjestelmän kehittäminen joustavammaksi ja monimuotoisemmaksi on tärkeää: esimerkiksi vastaanottojen ja hoitoneuvottelujen toteuttamista virka-ajan ulkopuolella sekä joustavaa palveluiden lisäämista sairastuneen voinnin heikentyessä. Hoitotahojen pitää myös tunnistaa omaisten tilanne, huomioida omaiset osana sairastuneen hoitoa ja kuntoutusta sekä ohjata heitä kohdennetun tuen piiriin.

Lisäksi tarvitaan omaishoidon tuen kriteerien uudistamista sekä mielenterveysomaisten omaishoitotilanteiden nykyistä parempaa tunnistamista.

Kuva 1. Jopa kolmanneksella tutkimukseen vastanneista on vaikeuksia yhdistää työ ja omaistilanne. Suuri osa saa kuitenkin riittävästi tukea, jotta pystyy käymään töissä. (Kuva suurenee klikkaamalla.)

Teksti: Minna Kallunki
Kuva: Marika Finne