Valitse sivu

Moni mielenterveysomainen on kovilla työelämässä ja kaipaisi työnantajalta joustoja muun muassa työaikaan. Omaishoitajana ansiotyön ohessa toiminut Soili Törmälehto toivoo, että työnantajat huomioisivat myös sen, miten avoin työpaikan ilmapiiri on.

Korona-aika on saanut Soili Törmälehdon tajuamaan yhden asian: työelämä yhdistettynä hoivatyöhön on kuormittavaa. Se on vähän erikoinen havainto ihmiseltä, joka on useamman vuoden ajan hoitanut omaistaan ja käynyt samaan aikaan töissä.

– Kun koronavirus alkoi viime maaliskuussa levitä Suomessa, julkisuuteen nousi keskustelu siitä, miten vaikeaa ja kuormittavaa on yhteen sovittaa kotona tehtävä etätyö sekä samalla huolehtia kodin ja perheen arjen pyörittämisestä, Törmälehto sanoo.

Kyseisen keskustelun myötä hän todellakin havahtui siihen, että työelämä yhdistettynä hoivatyöhön on kuluttavaa.

– En ollutkaan vajaa ja kykenemätön, kun en aina jaksanut.

Kuopiossa asuva Törmälehto on mielenterveysomainen. Hän on pienestä pitäen nähnyt vaikeita elämäntilanteita ja erilaisia mielenterveysongelmia. Elämässä oli myös viiden vuoden ajanjakso, jolloin hän toimi muistisairaan omaisensa omaishoitajana.

Sairaus antoi merkkejä itsestään vuosia ennen virallista diagnoosia: omaisella oli sairaudelle tyypillisiä vaikeita käytösoireita, kuten masennusta, apatiaa ja harhaluuloja.

Törmälehto huolehti sairastuneen pyykki-, ruoka- ja lääkehuollosta, kävi hänen puolestaan kaupassa ja vei hänet lääkärikäynneille ja valvoi, ettei omainen ollut vaaraksi itselleen.

Tämä kaikki tapahtui Törmälehdon vaativan asiantuntijatyön ohessa.

 

TÖRMÄLEHTO ON TYÖSKENNELLYT yliopistomaailmassa kahdeksan vuoden ajan. Proviisorin koulutuksen saanut Törmälehto on tällä hetkellä tutkijatohtorina Itä-Suomen yliopistossa.

Vuoden 2020 loppuun asti hän toimi myös Savon mielenterveysomaiset – FinFamin hallituksen puheenjohtajana sekä Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFamin hallituksen jäsenenä.

Näiden vuosien aikana julkisessa keskustelussa on nostettu esiin selvästi aiempaa enemmän mielenterveysongelmia, kuten masennusta ja uupumusta.

Törmälehto sanoo panneensa myös merkille sen, että hänen työpaikallaan yliopistolla opiskelijat saattavat puhua jaksamisongelmistaan hyvinkin avoimesti.

– Mutta ne kaikkein vaikeimmat ja kipeimmät asiat, joita omaisten vertaisryhmissä jaetaan, ovat vielä kaukana julkisesta keskustelusta.

Suunta on hänen mielestään toki oikea.

– Ymmärrän, että ensin puhutaan lievemmistä mielenterveysongelmista, enkä halua niitä väheksyä. Kaikkein vaikeimmista mielen sairauksista, kuten esimerkiksi skitsofreniasta, ja niiden aiheuttamasta taakasta sairastuneelle ja omaisille ei edelleenkään puhuta yhtä avoimesti. Moni työikäinen ja työssäkäyvä on omaisena henkilölle, jolla on niin sanotusti totaalisesti leikannut kiinni.

Törmälehto toivoo, että omaishoitajien asemaa parannettaisiin työelämässä.

Hän sanoo olevansa onnellisessa asemassa – työ esimerkiksi joustaa. Yliopistolla opetus- ja tutkimushenkilökunta kuuluu niin sanotun kokonaistyöajan piiriin. Se tarkoittaa sitä, että työntekijä huolehtii siitä, että työsuunnitelman mukaiset työt tulee tehtyä, mutta työ voi sijoittua mihin vuorokaudenaikaan tai viikonpäivään tahansa.

– Tämä on työaikojen joustavuuden puolesta unelmatyö. Kellokorttityössä olisin ollut suurissa vaikeuksissa. Jos olisin esimerkiksi apteekissa proviisorina, en voisi valita työaikojani läheskään niin vapaasti kuin nyt. Toki nykyisessä työssäni on sellaisia tehtäviä, kuten opetusta, jolloin pitää olla tiettyyn aikaan tietyssä paikassa, mutta muuten työajat ovat täysin suunniteltavissani. Minun ei myöskään tarvitse selitellä, miksi olen joinakin päivinä etänä.

Törmälehto sanoo pitävänsä työstään, sillä se on itsenäistä ja sitä tehdessä saa olla jatkuvasti uuden tiedon äärellä. Itsenäisyys on kuitenkin myös työn kääntöpuoli: työssä on aikapaineet, ja rajanveto työn ja vapaa-ajan välille on vaikeaa. Tietotyöstä täytyy kuitenkin palautua riittävästi.

– Eikä palautuminen ole mahdollista, jos omainen vaatii koko ajan huomiota, heräilee öisin tai soittelee useita kymmeniä puheluita vuorokaudessa. Jossakin vaiheessa olisi ollut palautumisen kannalta parempi, että olisin tehnyt rutiininomaisempaa työtä. Keskittymiskykyni on välillä ollut niin kadoksissa, että työnteosta ei ole meinannut tulla mitään.

 

OMAISHOITAJANA TÖRMÄLEHTO HOITI omaistaan viikonloppuisin ja etänä.

Etäomaisena toimiminen tarkoitti puhelinpäivystystä 24/7, viikonloppuisin 220 kilometrin ajomatkaa läheisen luokse, tämän jääkaapin, pakastimen ja dosentin täyttämistä sekä pyykin pesua ja siivousta, jotta arki kotihoidon käydessä paikan päällä pyörisi sujuvasti. Sen lisäksi Törmälehto hankki paikannin- ja hälytysjärjestelmän sekä muutaman luottohenkilön paikkakunnalta, jotta joku pystyisi käydä nopeasti varmistamassa, että kaikki oli hyvin, jos omaiseen ei jostain syystä saatu yhteyttä.

– Saatoin myös olla pitkiä pätkiä paikan päällä etätöissä. Uskon, että suurin osa kuormituksesta tuli siitä, että olin jatkuvassa hälytystilassa. Kun omaishoito päättyi läheisen päästyä hoitokotiin, nukuin pari päivää. Täydelliseen palautumiseen meni varmaan vuosi.

Törmälehdon mielestä omaisten asemaa ei kunnolla ymmärretä, ja se harmittaa häntä.

– On mielestäni epätasa-arvoista, että omaishoidon tuki painottuu lähes yksistään fyysisiin sairauksiin. Psyykkisesti sairaan läheisen hoitaminen saattaa joissakin tapauksissa olla jopa kuormittavampaa kuin fyysisesti sairaan läheisen hoitaminen. Tiedän esimerkiksi lähipiiristä ihmisiä, jotka hoitavat täyspäiväisesti skitsofreniaan sairastuneita omaisiaan, mutta eivät silti saa omaishoidon tukea.

Kyse ei myöskään ole vain rahasta. Ilman virallista omaishoitajan statusta omainen ei ylipäätään saa mitään huomiota: ei lomia eikä keskusteluapua – ei, vaikka olisi romahduspisteessä.

Sosiaali- ja terveysministeriön vuoden 2018 raportin mukaan arviolta noin 750 000 työikäistä suomalaista huolehtii joko fyysisesti tai psyykkisesti sairastuneesta omaisestaan tai läheisestään. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastojen mukaan vuonna 2019 omaishoidon tukea sai noin 48 700 henkilöä, ja pääasiassa sitä maksetaan fyysisesti sairastuneiden omaisille.

Törmälehto huomauttaa, että tuki on myös sidottu kuntaan. Toisin sanoen omaisen ja hoidettavan pitää asua samalla paikkakunnalla.

– Tiedän, että esimerkiksi moni muistisairaan omainen matkustaa työn, oman kodin ja hoidettavan kodin väliä paikkakunnalta toiselle.

 

TYÖNANTAJALLA ON LAIN PUITTEISSA monia konkreettisia tapoja joustaa mielenterveysomaisten kohdalla. Työministeri Tuula Haatainen mainitsi tämän lehden haastattelussa (Labyrintti 3/2020), että työnantaja voi ottaa käyttöön esimerkiksi työaikapankin tai lyhennetyn työajan. Ne ovat kaikki työaikalainsäädännön antamia mahdollisuuksia.

Törmälehto on oman työnsä kannalta tyytyväinen työn tarjoamiin joustoihin, mutta mainitsee, että esimerkiksi tietotyöhön soveltuva etätyö ei ole kaikkien saatavilla. Useilla aloilla työnteko vaatii läsnäoloa, eikä työvuorolistoihin ole mahdollista vaikuttaa.

– Omaishoitajan kannalta juuri se, että olisi mahdollisuus määritellä omat työvuoronsa, olisi tärkeää. Toinen jousto voisi olla, että kriisitilanteessa olisi mahdollisuus lyhyeen palkalliseen poissaoloon – vähän vastaavalla tavalla kuten on käytäntönä alle 10-vuotiaan lapsen sairastuessa.

Konkreettisten joustojen lisäksi Törmälehto toivoisi myös sitä, että esimies loisi työyhteisöstä avoimen. Käytännössä se tarkoittaisi sitä, että asiat otettaisiin puheeksi ennen kuin alaisen tarvitsee ottaa niitä esille.

– On tilanteita, joissa psyykkisesti sairaan omaisen kanssa ei voi olla missään järkevässä yhteydessä. Yleensä omainen elää häpeän stigman kanssa ja yrittää sinnitellä. Sellainen on todella yksinäistä.

Törmälehdon mielestä nykypäivän työnantaja viestii työyhteisölle ymmärtävänsä, että mielenterveysongelmat koskettavat monia työntekijöitä joko suoraan tai välillisesti.

– Hyvä työnantaja ymmärtää, että alaisilla on erilaisia elämäntilanteita. Ei kaikilla ole puolisoa ja kahta tervettä lasta. Hoivattavia saattaa olla muitakin.

Törmälehto muistaa itsekin, miten hassulta kuulosti, kun eräs tuttu kommentoi, että ’kun sinulla ei ole perhettä, niin voit keskittyä vain uraan’.

– Mietin, että tietäisitpä vaan…

 

MIELENTERVEYSOMAISELLE JOS JOLLEKIN on tärkeä pitää huolta omasta hyvinvoinnistaan.

Soili Törmälehdolle parasta työkyvyn ylläpitoa on liikunta.

– Hiihdän, käyn kuntosalilla ja pyöräilen. Lisäksi iltoihini kuuluu aina dekkarin lukua, hän luettelee.

Hän kannustaa kaikkia omaisia pitämään tiukasti kiinni omasta ajastaan ja tarvittaessa hakemaan apua. Kuusi vuotta sitten Törmälehto avasi ensimmäistä kertaa vertaistukiryhmän oven ja suosittelee samaa kaikille omaisille.

– Vertaistukiryhmä on ollut ainoa paikka, jossa olen saanut kokea, että on muitakin, joilla on tuskaisen raskas elämäntilanne. Siellä puhutaan asioista, joita on vaikea jakaa, jos toisella ei ole samantyyppisiä kokemuksia. Voi olla hankala selittää ystävälle, mitä käy läpi, jos toinen ei tiedä, mikä on vaikkapa harha tai millaisessa paineessa elää, jos toinen säännöllisesti uhkailee itsemurhalla.

Törmälehto sanoo, että mielenterveysomaisten menettäminen työelämästä on yhteiskunnalle iso menetys – ja menoerä. Työelämästä sivuun jääminen tarkoittaa puolestaan omaishoitajalle paitsi työn ja toimeentulon myös eläke-etujen menettämistä.

Mielenterveysomaiset kuten jokainen työntekijä on oman työnsä asiantuntija, joita työelämä tarvitsee ja jotka yhteiskunta on verovaroin kouluttanut.

– Usein kuulee sanottavan, että lasten saanti parantaa työntekijän organisointi- ja priorisointitaitoja. Nämä taidot ovat hallussa varmasti myös työssäkäyvillä omaishoitajilla. Omaisilla ja mielenterveysomaisilla on myös tunneälyä, joka on vahvuus työelämässä. Meissä olevaa potentiaalia ei pitäisi hukata.

TEKSTI Laura Koljonen
KUVAT Piia Hottinen

Pin It on Pinterest