“Pitää huolehtia, ettei omainen pala loppuun”

– Hallituksen ykkösasia, sanoo Tuula Haatainen (sd).

Se, että mahdollisimman moni suomalainen pysyy mukana työelämässä, on siis yksi hallituksen ykkösasioista. Erityisesti se on työministeri Haataisen ykkösasia.

Viimeaikainen keskustelu työelämästä on liittynyt pääasiassa yli 55-vuotiaisiin ja nuoriin, mutta on myös toisenlaisia, yhtä akuutteja aiheita.

Tuula Haatainen on levittänyt työ- ja elinkeinoministeriön neuvotteluhuoneen pöydälle useita A4:sia, jotka kertovat karua kieltään siitä, mikä on ongelmana suomalaisessa työelämässä.

– Mielenterveysongelmat, joista numero yksi on masennus. Se on suurin syy, miksi ihmiset jäävät työkyvyttömyyseläkkeelle, Haatainen sanoo.

Myös hintalappu työikäisten mielenterveysongelmille on mahdollista laskea: niiden myötä valtio menettää vuosittain verotuloja 2,4 miljardin euron edestä.

Haataisen papereissa on myös tieto, että erityisesti ne käyrät, jotka kertovat nuorten siirtymisestä työkyvyttömyyseläkkeelle, ovat nousevia. Vuoden 2019 aikana työkyvyttömyyseläkkeelle mielenterveysongelmien takia siirtyi 6 600 työntekijää.

– Neljässä vuodessa, vuosien 2016–2019 aikana, kasvua on tullut 24 prosenttia. Samassa ajassa pitkät sairauspoissaolot ovat lisääntyneet 40 prosenttia. Numerot ovat järkyttäviä!

Sairastuneen ympärillä on myös läheisiä – oma tai lapsuuden perhe ja mahdollisesti puoliso. Tilastollisesti yli 400 000 suomalaista hoivaa mielenterveysongelmista kärsivää läheistään. Suurin osa heistä on työelämässä, ja heidänkin jaksamiseen pitäisi kiinnittää huomiota.

– On pidettävä huoli, ettei omainen pala loppuun. Muuten meillä on pian yhden sairastuneen lisäksi kaksi sairastunutta.

Hyvä puoli Haataisen mukaan on se, että tämänhetkinen työaikalaki tarjoaa myös ratkaisuja.

Työnantajalla on monia konkreettisia tapoja joustaa esimerkiksi mielenterveysomaisten kohdalla. Keinoja ovat muun muassa työaikapankki tai lyhennetty työaika.

– Toki jos sairastuminen tapahtuu nopeasti, silloin työaikapankki ei käy ratkaisuksi. Mutta viime vuonna uudistettu työaikalaki kyllä mahdollistaa paljon. Joustomahdollisuuksia on, mutta työnantajien pitäisi myös käyttää niitä.

Helppoja ratkaisuja ei Haataisen mielestä ole. Työn ja omaishoidon yhdistäminen vaatii, että tukena on lisäksi julkisia palveluita.

– Samoin järjestöt ovat isossa roolissa, ja työterveyshuollon kanssa voidaan tehdä ennaltaehkäisevää työtä. Perhe tarvitsee siis yhteiskunnalta tukipalveluita ja työpaikalta joustoa. Tietyssä mielessä tämä on myös johtamisen asia. Esimiehet pitää kouluttaa ymmärtämään, että työelämän kannattaa ottaa ihminen kokonaisena, sillä mitä paremmin työntekijä voi yhdistää työ- ja siviilielämän, sitä parempi työntekijä hän on. Mielestäni nyt olisi asennemuutoksen paikka.

Haataisen mukaan yritys, jossa edellä mainitut asiat ovat hoidossa, on vahva työyhteisö.

– Mielenterveyskuntoutuja ja hänen lähipiirinsä tarvitsee apua hieman eri tavalla kuin fyysisesti sairastunut. Kuntoutus vaatii koko yhteisön, tässä tapauksessa perheen, hoitamista. Mielenterveyskuntoutujien omaisten kuntoutumista ja elämää tukee parhaiten se, että työelämä on kunnossa. Siihen liittyen meillä on sosiaali- ja terveysministeriössä menossa erilaisia työhyvinvointihankkeita.

Isoon remonttiin Haatainen pistäisi myös työpaikkojen – ja samalla koko yhteiskunnan – puhekulttuurin.

Mielenterveysasiat ovat aina olleet suomalaisilla työpaikoilla asioita, joista ei juuri huudella.

– Jos mielenterveysasiat vielä koskevat toisia ihmisiä, läheisiä, niitä on todennäköisesti erityisen vaikea ottaa esille. Mutta siitäkin huolimatta nyt olisi aika puhua.

Haatainen sanoo, että toimivassa työyhteisössä vaikeat asiat on tietenkin helpompi ottaa esille. Kun esimiehet auttavat, työterveyshuolto on tukena ja työntekijät on otettu mukaan ja keskusteluyhteys hyvä, ollaan hänen mukaansa jo hyvällä polulla kohti ratkaisuja.

Tällä hetkellä mielenterveysongelmista keskustellaan Haataisen mukaan yhteiskunnallisena ilmiönä. Yksilötasolle siirryttäessä puhe tyrehtyy.

– Ihmiset pelkäävät, että heidät leimataan heikoiksi. Vähän kuten syöpä oli aiemmin sairaus, josta ei uskallettu puhua, toisin kuin nyt. Psyykkiset sairaudet ja mielenterveysongelmat eivät ole heikkouksia. Ne ovat sairauksia sairauksien joukossa, ja vakavienkin mielenterveysongelmien kanssa voi selvitä.

Haatainen on ilahtunut siitä, että nuoret uskaltavat nykyään puhua aiempia sukupolvia vapaammin esimerkiksi masennuksesta. Julkisessa keskustelussa on myös alettu puhua työuupumuksesta.

– Toivoisin vielä, että muistakin psyykkisistä sairauksista uskallettaisiin puhua.

Haatainen sanoo, että puhuminen saattaa tuntua pelottavalta. Mutta kun yksi uskaltautuu puhumaan asiasta, tuloksena on usein kertomusten hyöky.

– Muut huomaavat, että ’hei, en ole ainoa, joka kärsii masennuksesta’ tai ’hei, en ole ainoa, jonka läheinen on sairastunut’. Yhteiskunnassamme on vaiettu mielenterveysasioista vuosikymmenten ajan. Nyt olisi aika alkaa puhua.

Ennen valtiotieteellisessä tiedekunnassa opiskeluaan ja poliitikon uraansa Tuula Haatainen valmistui sairaanhoitajaksi. Hoitajana hänelle kertyi kokemusta myös mielenterveyspotilaiden hoidosta.

– 1980-luvulla, jolloin tein sijaisuuksia muun muassa psykiatrian osastolla, moni asia hoitotyössä oli toisin. Mielenterveyspotilaita hoidettiin pääasiassa sairaaloissa, ja avohoidosta vasta keskusteltiin.

Pikku hiljaa tajuttiin, ettei mielenterveyspotilasta pidä eristää muista, elleivät he ole vaaraksi itselleen. Myös lääkehoito ja terapiapalvelut ovat Haataisen mukaan kehittyneet harppauksittain.

– Mutta jo tuolloin näin, miten hyvällä hoidolla ihmiset palasivat takaisin työelämään.

Noista ajoista yhteiskunta on muuttunut monin tavoin. Työelämä on jatkuvassa, nopeatempoisessa muutoksessa, eikä uusi teknologia ole kaikille työntekijöille helppo ja nopea omaksuttava.

Haatainen haluaisi yrityksissä pohdittavan, miten työntekijöitä tuetaan, koulutetaan ja johdetaan. Entä millaisia valmiuksia heille annetaan selviytyä uusista työtehtävistä ja pysymään mukana?

– Sitten täytyisi löytää syy siihen, miksi meillä kärsitään näistä asioista jo nuorella iällä? Se minua kiinnostaa. Pitäisi hetkeksi pysähtyä miettimään, millaista elämää rakennamme ja mistä ne paineet oikein tulevat. Mieli ei nimittäin kestä kaikkea.

Haatainen haluaisi, että työelämään olisi mahdollista myös saada ihmisiä takaisin työkyvyttömyyseläkkeeltä – samaan tapaan kuin muissakin Pohjoismaissa.

– Ei pitäisi ajatella, ettei työkyvyttömyyseläkkeeltä haluttaisi palata työelämään. Meillä on ministeriössä selvityksessä Ruotsin kaltainen malli nimeltään samhallarbete, jossa osatyökykyisiä on saatu takaisin työmarkkinoille. Suomeen pitäisi saada vastaavanlainen malli, ja siitä on selvitystyö käynnistymässä. Työnimeksi olen ajatellut sellaista kuin välittäjä. Nimi viittaisi siihen, että ihmisiä välitetään työmarkkinoille, mutta myös siihen, että heistä välitetään. Välillä vaikuttaa siltä, että olemme unohtaneen osan ihmisistä.

Mielenterveysongelmat ovat nousseet tasaisin väliajoin eduskunnan kyselytuntien ja työelämän tasa-arvovaliokunnan keskusteluihin.

– Hallitus on tiedostanut asian ja teemme töitä sen kanssa. Etsimme keinoja siihen, että sairastuneita hoidetaan ja että ne, jotka ovat sairastuneen tukena, selviävät mukana töissä ja yhteiskunnassa.

Myös sosiaali- ja terveysministeriön puolella mielenterveysasiat ovat esillä. Haatainen sanoo saaneensa lisätalousarviosta muun muassa rahoitusta siihen, että nuorille voidaan järjestää lyhytkestoista terapiaa elämän solmukohtiin.

Tällä hetkellä koronapandemia huolettaa Haataista myös mielenterveyden näkökulmasta.

Samaan aikaan, kun pandemia ahdistaa kansalaisia, työpaikoilla ilmoitetaan lomautusjaksoista ja yt-neuvotteluista.

– Vähän pelkään, että epävarmuus kasvattaa taakkaa ja työpaikkojen tukala tilanne estää entistä tiukemmin puhumasta mielenterveysasioista. Sen lisäksi hoitopuolelta ei ole saatu tarpeeksi apua, mikä on kasvattanut hoitovelkaa.

Haatainen sanoo, että asian hallitusti hoitaminen vaatii meidän kaikkien panosta.

– Tähän kannattaa kuitenkin satsata, sillä ne muut kustannukset ovat vielä korkeammat. Ja päälle tulee inhimillinen hinta.

TEKSTI Laura Koljonen
KUVAT Marika Finne