Select Page

Oletko huolissasi läheisesi mielenterveydestä? Onko jaksamisesi muuttunut korona-aikana? Vastaa kyselyymme ja vaikuta!

Mielenterveyspalveluiden saatavuudessa ja toteutustavoissa on koronapandemian aikana tapahtunut muutoksia. Muutokset mielenterveyspalveluissa ovat vaikuttaneet sairastuneiden vointiin, hoidon saantiin ja sen myötä myös omaisten, läheisten ja perheiden hyvinvointiin.

Mielenterveysomaisten hyvinvointi ja mielenterveyspalveluiden nykytilanne -kysely selvittää näiden muutosten vaikutuksia sairastuneiden saamaan hoitoon sekä omaisten elämään ja hyvinvointiin.

Kyselyyn vastaamalla autat tuomaan esiin mielenterveysomaisten tilannetta ja jaksamista, kun huoli läheisen mielenterveydestä kuormittaa.  Kyselyn tarkoituksena on saada mielenterveysomaisten ääni kuuluviin. Jokainen vastaus on tärkeä.

Kysely on valtakunnallinen ja kyselyn tuloksia hyödynnetään FinFamin edunvalvonnassa ja vaikuttamistyössä. Omaisten ja palveluiden tilannetta tuodaan esiin päättäjille, tutkijoille, palveluiden järjestäjille sekä monikanavaisesti mediassa, mm. hallituksen kehysriihen yhteydessä huhtikuussa 2021 sekä kuntavaalien aikaan touko-kesäkuussa 2021.

Kyselyn toteuttaa Mielenterveysomaisten keskusliitto FinFami ry. Kyselyyn vastaaminen on vapaaehtoista ja luottamuksellista. Kysely on avoinna 15.5.21 asti

Vastaamaan pääset täältä

 

Jos huoli läheisesi mielenterveydestä tai omasta jaksamisestasi on muuttunut korona-aikana, vastaa kyselyyn. Vastaamalla autat tuomaan mielenterveysomaisten kokemukset esiin.

Lisätiedot ja yhteydenotot

Minna Vuorio
Minna Vuorio

Kehitysjohtaja

p. 045 800 4903
[email protected]

Pin It on Pinterest