Valitse sivu
Kelan korvaamista sairauspäivärahoista neljäsosa johtuu mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöistä. Silti mielenterveysongelmat ovat edelleen tabu työpaikoilla.
– Hyvä työilmapiiri ja avoin vuorovaikutus tukevat sekä työntekijöiden hyvinvointia että edistävät organisaation menestystä. Keskinäinen luottamus ja erilaisuuden kunnioittaminen ovat hyvän työkulttuurin avaintekijöitä, sanoo mielenterveyspoolin puheenjohtaja Pia Hytönen.
Työelämässä olevien mielenterveyttä voidaan edistää kehittämällä esimiesten ja työntekijöiden mielenterveystaitoja ja stressinhallintakeinoja. Tarvittaessa työtehtäviä on sovitettava tilanteen mukaan. Näillä keinoilla voidaan edistää työntekijän ja koko organisaation hyvinvointia sekä rajata kustannuksia.

Osasairausloma voi olla esimerkiksi masennuksesta tai työuupumuksesta kärsiville hyvä tapa toipua ja pitää yllä sosiaalisia suhteita ja päivärutiineja. Osallisuus työn tai opiskeluiden kautta tukee mielenterveyttä. Sosiaalisten suhteiden köyhtyminen voi heikentää mielenterveysongelmista kärsivien tilannetta.

Töihin palaaminen mielenterveysongelman tai vakavan kriisin jälkeen voi olla vaikeaa. Työyhteisön pitää valmistautua ottamaan vastaan työkaveri, joka palaa töihin mielenterveysongelmista johtuvalta sairauslomalta. Pehmeä lasku on sitä tärkeämpi, mitä kauemmin työntekijä on ollut poissa.

Työelämän joustot ja työpaikan hyvä asenneilmapiiri lisäävät myös niiden työntekijöiden hyvinvointia, joiden omaisella on mielenterveyden ongelmia. Ainakin esimiehelle pitäisi voida kertoa vaikeasta perhetilanteesta.

Tasavertainen kohtaaminen, mahdollisuus selkeyttävään keskusteluun ja yhdessä tekeminen murtavat mielenterveyden ongelmiin liittyviä ennakkoluuloja. Joka viides suomalainen on jossain vaiheessa elämäänsä masentunut, asiasta vain pitäisi voida puhua ja ehkäistä tilanteen vaikeutumista

Lisätiedot ja yhteydenotot

Tiina Puranen
Tiina Puranen

Toiminnanjohtaja

p. 040 567 0078
[email protected]

FinFami chat

Tervetuloa FinFami-Chattiin! Välkommen till FinFami-Chatten! Welcome to FinFami-chat!

Tule chattailemaan FinFamin työntekijän tai vapaaehtoisen kanssa ja etsitään sinulle sopiva tuki tai tietoa.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

HUOM! Muina aikoina Chat on suljettu! OBS! Övriga tider är Chatten stängd! Please note: The chat is closed at other times.