Valitse sivu

Marianna Roine työskentelee FinFamin Vaikuttavat kumppanuudet -hankkeen asiantuntijana. Hankkeen tavoitteena on selkeyttää rajapintoja julkisen sektorin palveluiden ja järjestötoiminnan välillä.

Marianna Roine on vahva järjestötoiminnan osaaja. FinFamissa hän aloitti työt 1.4.2022, mutta työkokemusta lähiesihenkilötyöstä järjestökentällä on kertynyt lähes 20 vuoden ajalta. Myös mielenterveysomaiskenttä on Mariannalle entuudestaan tuttu: hän on tehnyt aikaisemmin FinFami – Kanta-Hämeen mielenterveysomaiset ry:ssä toiminnanjohtajan sijaisuuden.

– Toiminnanjohtajan sijaisuuden aikana pääsin tutustumaan FinFamin erittäin tärkeään, laajaan ja monipuoliseen työkenttään, kertoo Marianna.

Vaikuttavat kumppanuudet -hankkeen tarkoituksena on kehittää ja vahvistaa FinFami-yhdistysten mahdollisuuksia luoda mielenterveysmaistyöhön palvelupolkuja ja strategisia kumppanuuksia, joiden myötä mielenterveysomaisille ja -perheille on tarjolla jokaisen elämäntilanteeseen sopivaa, oikea-aikaista tukea.

– Hankkeessa on vahvassa roolissa omaisten kokemusasiantuntijuus, FinFami-yhdistysten asiantuntijuus ja FinFami-yhdistyksissä aiemmin kehitetyt mallit sekä järjestö- ja julkisen sektorin yhteistyö. Kehittämistyötä tehdään yhteiskehittämisen, monitoimijuuden, tulevaisuuden ennakoinnin ja palvelumuotoilun menetelmillä.

”Itselleni työhön tuo voimaa yhteistyö, yhteisöllisyys ja yhdessä asioiden eteenpäin vieminen.”

Vapaa-ajallaan Marianna on innokas opiskelija, joka nauttii uuden oppimisesta.

– Viimeisin isompi koulutuskokonaisuus oli, kun valmistuin sosiaali- ja terveysalan kehittämisen ja johtamisen linjalta (YAMK) erikoistuen kriisi- ja katastrofityöhön. Tällä hetkellä opiskelen SoteDigi-opintoja HAMK:ssa ja haaveissani onkin jo uudet opinnot.

Hän on myös kiinnostunut yhteiskunnallisista asioista ja vaikuttamisesta. Niihin Marianna on saanut kokemusta useiden luottamustehtävien kautta eri yhdistysten, säätiöiden, kunnan, seurakunnan ja maakunnan tasolla.

– Koen kuitenkin, että suurimman elämänkokemukseni ja oppini organisoinnista, sitkeydestä, johdonmukaisuudesta ja ratkaisukeskeisyydestä olen saanut kolmen lapseni kautta.

Toivotamme Mariannan lämpimästi tervetulleeksi FinFamiin ja mielenterveysomaiskentälle!

Lue lisää Vaikuttavat kumppanuudet -hankkeesta.

Lisätiedot ja yhteydenotot

Marianna Roine
Marianna Roine

asiantuntija, Vaikuttavat kumppanuudet -hanke

p. 040 515 6341
[email protected]

FinFami chat

Tervetuloa FinFami-Chattiin! Välkommen till FinFami-Chatten! Welcome to FinFami-chat!

Tule chattailemaan FinFamin työntekijän tai vapaaehtoisen kanssa ja etsitään sinulle sopiva tuki tai tietoa.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

HUOM! Muina aikoina Chat on suljettu! OBS! Övriga tider är Chatten stängd! Please note: The chat is closed at other times.