Valitse sivu

Vapaaehtoistoiminta tuottaa tutkitusti iloa ja onnellisuutta sekä vastaanottajalle että tekijälle. Vapaaehtoistoiminnalla on myös merkittäviä yhteiskunnallisia ja kansantaloudellisia hyötyjä.

Yksinäisyys on Suomessa kasvava ongelma, jolla on tutkimusten mukaan myös terveydelle h­aitallisia vaikutuksia. Yhteisöillä on huomattava merkitys yksinäisyyden vähentämisessä.

Vapaaehtoistoiminta tarjoaa kanavan luoda uusia verkostoja ja vähentää koettua yksinäisyyttä. Kansalaisareenan kyselyyn (n=995) vastanneista 89 % kertoi saaneensa vapaaehtoistoiminnan kautta uusia sosiaalisia kontakteja ja 61 % kertoi vapaaehtoistoiminnan vähentäneen heidän kokemaansa yksinäisyyttä.

Vapaaehtoistoiminnan kautta on mahdollista oppia lisää erilaisista elämäntilanteista. Se lisää ihmisten välistä empatiaa sekä sellaisten ihmisten kohtaamista ja heidän elämäntarinoistaan oppimista, joka muuten ei välttämättä olisi mahdollista. Samalla syntyy yhteisöllisyyttä, joka vähentää yksinäisyyden kokemusta.

Vapaaehtoistoiminta antaa mahdollisuuden auttaa muita ja kokea samalla itse merkityksellisyyttä.

Nämä ovat suurimpia syitä, miksi toimintaan lähdetään mukaan. Hyvinvointia lisäävällä vapaaehtoistoiminnalla on myös myönteisiä vaikutuksia kansantalouden näkökulmasta. Dosentti Jukka Hoffrénin laskelmien mukaan vapaaehtoistoiminnan arvo on vuosittain lähes 3,2 miljardia euroa, joka on noin 1,3 % Suomen BKT:sta.

FinFami tarjoaa tietoa ja tukea mielenterveysomaisille eli kaikille, joiden läheisen mielenterveyden oireilu vaikuttaa omaan arkeen ja jaksamiseen. Kansalaisjärjestönä vapaaehtoistoiminta on ydintämme ja tärkeää järjestön kehittymiselle. Toiminnassamme on mukana vapaaehtoisia, jotka ovat aluksi itse käyneet vertaisryhmissämme ja keskustelutuessamme, ja myöhemmin kysyvät, voivatko he antaa takaisin. Antaa takaisin sitä hyvää, jota ovat itse aikanaan saaneet.

Auttamisen tapoja on kuitenkin monia, eikä vapaaehtoistoimintaan osallistuvalla tarvitse olla omakohtaista kokemusta aiheesta. Joku kokee haluavansa elämäänsä merkityksellisyyttä, toinen taas tutustua uusiin ihmisiin tai itseänsä kiinnostavaan alaan. Näistä kaikki ovat yhtä arvokkaita syitä.

Kansainvälistä vapaaehtoisten päivää vietetään 5.12. Haluamme nostaa esille erityisesti mielenterveysomaiset, jotka tukevat vapaaehtoisina toisia samassa tilanteessa olevia. Lisäksi haluamme tehdä näkyväksi heidät, jotka antavat osaamistaan edistääkseen psyykkisesti sairastuneen läheisten hyvinvointia.

Vapaaehtoisena toimiminen ei riipu iästä, kokemuksesta, osaamisesta tai asuinpaikasta, vaan halusta auttaa ja tehdä hyvää. Rohkaisen kaikkia antamaan aikaa itselleen tärkeän asian puolesta ja löytämään oma tapa auttaa. Auttamalla annat myös itsellesi jotain arvokasta: uutta merkitystä elämään, iloa ja yhteisön, johon kuulua.

Allekirjoittaja:

Salla Ristolainen, vapaaehtoistoiminnan asiantuntija, Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami

Lisätiedot ja yhteydenotot

Salla Ristolainen
Salla Ristolainen

Asiantuntija, vapaaehtoistoiminta

p. 0400 274 624
[email protected]

FinFami chat

Tervetuloa FinFami-Chattiin! Välkommen till FinFami-Chatten! Welcome to FinFami-chat!

Tule chattailemaan FinFamin työntekijän tai vapaaehtoisen kanssa ja etsitään sinulle sopiva tuki tai tietoa.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

HUOM! Muina aikoina Chat on suljettu! OBS! Övriga tider är Chatten stängd! Please note: The chat is closed at other times.