Valitse sivu

Yhdessä FinFamin kanssa toteutettava Poikani, rakkaani -teatteriesitys nähdään usealla eri paikkakunnalla Suomessa. Näytelmä on saanut erinomaista palautetta katsojilta. 

Ella Pyhällön ja Miia Nuutilan teatteriesitys Poikani, rakkaani – erään sairastuneen tarina kuvailee koskettavalla tavalla mielen horjumista ja sen vaikutuksia elämään.

Pienillä lavasteilla, eleillä ja ilmeillä näyttämö täyttyy todellisista tunteista, joita niin monet perheet kokevat ja tuntevat harteillaan. Nämä tunteet ja ajatukset ovat sellaisia, joita monet kantavat yksinään.

Vaikuttavaa esityksessä on se, miten näyttelijät pystyvät tekemään rinnakkain näkyväksi sekä sairastuneen että läheisen kokemukset. Esitys ei syyllistä, ei tuomitse ketään, vaan kuljettaa lavalle äidin ja pojan hädän, pelon, rakkauden sekä yrityksen ymmärtää ja selviytyä.

Yleisökeskusteluissa kuului vahvasti se, miten näytelmä kosketti syvältä. Tunteiden ja kokemusten yhtäläisyys myös fyysisten sairauksien kohdalla puhutti.

”Poikani, rakkaani -näytelmä tavoitti jotain universaalia ja jokaista ihmistä läpäisevää.”

”Hoitavaa lohtua”, totesi yksi katsojista ja kuvasi, miten esityksen kautta pystyi käsittelemään omia kokemuksiaan ja tuntojaan läheisenä. Toinen katsoja alkoi pohtimaan sitä, miten hänen sairastumisensa on vaikuttanut hänen läheisiinsä.

Parhaimmillaan taide rakentaa siis siltoja ja antaa mahdollisuuden vuorovaikutukseen ja yhteisen ymmärryksen luomiseen. Taide voi auttaa toipumaan ja se voi myös auttaa jaksamaan hankalassa elämänvaiheessa.

Suosittelen lämpimästi katsomaan tämän monitasoisen esityksen!

TEKSTI Marjukka Kaitakorpi
Kirjoittaja toimii omaistyöntekijänä FinFami – Kanta-Hämeen mielenterveysomaiset ry:ssä.

 

Mielenterveyspotilaan ja -omaisen tarina kiertää ympäri Suomea

Poikani, rakkaani – erään sairastuneen tarina on mielenterveysläheisille ja -omaisille suunnattu näytelmä.

Runollinen teos kertoo psyykkisesti sairastuvasta pojasta ja hänen äidistään. Esityksen dramaturgia koostuu Märta Tikkasen runoteoksesta Pimeys ilon syvyys, Anja Kaurasen romaanista Syysprinssi ja Harri Sirolan novellista Syysprinssin kalaretki.

50 minuutin mittaisen esityksen jälkeen yleisöllä on mahdollisuus jäädä keskustelemaan näytelmän aihepiiristä näyttelijöiden Ella Pyhällön ja Miia Nuutilan kanssa.

Näytelmän yhteistyökumppanina on Mielenterveysomaisten keskusliitto – FinFami ry, MIELI ry ja Surunauha ry. Näytelmä on saanut apurahan Suomen Kulttuurirahastolta.

Poikani, rakkaani -näytökset nähtiin syyskuussa 2025 Hämeenlinnassa ja Forssassa. Kaksi näytöstä vetivät salit täyteen ja katsojia oli yhteensä 174. Näytöksiä on lisäksi ollut Porissa, Jokioisilla, Vaasassa ja Seinäjoella.

Näytelmää esitetään syksyn aikana seuraavilla paikkakunnilla:

6.10. Ivalon koulu- ja kulttuurikeskus Kaarre, Inari
7.10. Kitisenrannan kulttuurisali, Sodankylä
8.10. Kemijärven kulttuurikeskus, Kemijärvi
9.10. Kulttuuritalo Wiljami, Rovaniemi
10.10. Tornion järjestötalo, Tornio
11.10. Kemin kulttuurikeskus, pieni auditorio, Kemi
10.11. Joensuun keskussairaalan auditorio, Joensuu
11.11. Kuopion kaupunginteatteri, Minna-näyttämö, Kuopio
12.11. Teatteriravintola Ilo, Mikkeli
13.11. Kulttuurikellari, Savonlinna
17.11. Lahden kansanopiston teatteri, Lahti
19.11. Eduskuntatalo, Helsinki
25.11. Taiteen Sulattamo, Helsinki

TEKSTI Laura Koljonen
KUVA Marju Lökström

FinFami chat

Tervetuloa FinFami-Chattiin! Välkommen till FinFami-Chatten! Welcome to FinFami-chat!

Tule chattailemaan FinFamin työntekijän tai vapaaehtoisen kanssa ja etsitään sinulle sopiva tuki tai tietoa.

Diskutera på svenska med en av FinFamis arbetstagare: måndagar 5.1., 2.2., 2.3., 30.3., 27.4., 25.5. kl. 11-14

Tule keskustelemaan työntekijän kanssa suomen kielellä: maanantaisin 12.1., 26.1., 9.2., 23.2., 9.3., 23.3., 20.4., 4.5., 18.5. klo 11-14

Tule keskustelemaan FinFamin vapaaehtoisen kanssa suomen kielellä: torstaisin 22.1., 5.2., 19.2., 2.4., 16.4., 30.4., 21.5. klo 17.30-19

Chat with us in English: Mondays 19.1., 16.2., 16.3., 13.4., 11.5. 11am-2pm

HUOM! Muina aikoina Chat on suljettu! OBS! Övriga tider är Chatten stängd! Please note: The chat is closed at other times.