Työkykyyn voivat vaikuttaa elämän erilaiset haasteet kuten läheisen psyykkinen sairastuminen. Haastavassa tilanteessa työterveyspsykologi tarjoaa tukea, kertoo Essi Korvela.
Työterveyspsykologi on työterveyshuollossa toimiva asiantuntija, joka on keskittynyt tukemaan haastavassa työ- tai elämäntilanteessa olevaa työntekijää. Kokkolan Mehiläisessä työskentelevä työterveyspsykologi Essi Korvela kertoo, millaista tukea työterveyspsykologi voi tarjota työssäkäyvälle mielenterveysomaiselle.
– Mikäli tarve työterveyspsykologin tapaamiselle on todettu, voin tarjota keskustelukäyntien muodossa yksilöllistä tiedonantoa, ohjausta ja neuvontaa.
Keskustelutukikäynneillä mietitään yksilöllisesti, millä tavoin Korvela voi työterveyspsykologina auttaa ja tukea työssäkäyvää mielenterveysomaista.
– Kun lähden omaisen kanssa kartoittamaan hänen tilannettaan, keskeisimpänä asiana huomioin omaisen jaksamisen ja tuen tarpeet.
Tavoitteena on etsiä yhdessä tapoja, jotka tukevat asiakkaan voimavaroja ja hyvinvointia.
– Omaisen kanssa pyritään löytämään erilaisia jaksamisen ja palautumisen keinoja, joilla omainen voi vahvistaa omaa jaksamistaan. On myös tärkeää, että omainen pääsee erilaisten keskustelukeinojen avulla pohtimaan tunteita ja ajatuksia, joita elämäntilanne herättää.
Työntekijän oman jaksamisen vahvistaminen voi auttaa työn ja vaativan läheistilanteen yhteensovittamisessa.
Mielenterveyden häiriöihin liittyy edelleen stigmaa, minkä vuoksi työpaikalla ei välttämättä haluta ottaa esille haastavaa läheistilannetta.
Korvela uskoo, että tässä ollaan menossa myönteiseen suuntaan.
– Murros stigman vähenemisessä on ollut tapahtumassa jo jonkin aikaa, mutta kyllä siihen edelleen törmätään, Korvela kuvailee.
– Lähtökohtaisesti haluan uskoa, että ihmisiltä löytyy tosi paljon ymmärrystä ja halua auttaa sekä tukea. Voi olla, että keskustelun avaaminen läheistilanteesta tai omaisella olevasta huolesta on kynnyskysymys.
Korvela mainitsee, että työpaikalla ja työyhteisöllä on iso merkitys vaikeiden asioiden esille tuomisessa.
– Jos omainen kokee työyhteisössä psykologista turvallisuutta tai hänellä on läheisiä työkavereita, asioista puhuminen voi olla helpompaa.
Työterveyspsykologi tekee yhtenä työterveydenhuollon asiantuntijana paljon yhteistyötä yritysten sekä esihenkilöiden kanssa. Korvela kertoo, että edellä mainittujen tahojen kanssa käydään koko ajan keskustelua toimista, jotka edistävät työntekijän jaksamista.
– Yrityksillä ja esihenkilöillä on tahtoa siihen, että jo varhaisessa vaiheessa voidaan keskustella työntekijän kanssa mistä tahansa hänellä olevasta huolesta, murheesta tai mieltä painavasta asiasta.
– Esihenkilöt pyrkivät myös ottamaan huolenaiheita puheeksi, sillä työntekijällä oleva pitkäkestoinen huoli saattaa näkyä jonkinlaisina merkkeinä työelämässä, Korvela jatkaa.
Työpaikan myönteinen asenneilmapiiri ja keskustelukulttuuri helpottavat työntekijää kertomaan työkykyynsä vaikuttavista asioista.
– Toivon myös, että työntekijän ja esihenkilön välinen vuorovaikutussuhde on luottamuksellinen, jotta työntekijän olisi helppoa kertoa esihenkilölle, esimerkiksi läheistilanteessaan olevasta huolestaan.
Korvela pitää tärkeänä, että omaisen huoli tulee työpaikalla esiin hyvissä ajoin, eikä vasta silloin kun omaisen oma jaksaminen ontuu ja on tarve sairauspoissaoloille.
Työ on monelle mielenterveysomaiselle tärkeä osa omaa elämää ja henkireikä, joka antaa mahdollisuuden keskittyä muuhun kuin läheisen sairastumiseen.
– Usein omainen kokee, että töissä käyminen on voimavaratekijä, jossa saa ajatuksia muualle ja voi tavata työkavereita.
– Jos omaisen oma vointi heikkenee niin, että tulee tarve sairauspoissaoloille, voimavaratekijä häviää myös.
Työhön halutaan panostaa omien voimavarojen mukaan.
– Ihannetilanne olisi juuri se, että asioista voitaisiin keskustella varhaisessa vaiheessa ja miettiä esimerkiksi mitä työnantaja voisi tehdä työntekijän jaksamisen keventämiseksi, jotta saadaan ylläpidettyä työntekijän työkykyä.
Työterveyspsykologin vastaanotolla voidaan järjestää työterveysneuvottelu, jossa työterveyshuollon tukemana keskustellaan yhdessä työntekijän ja esihenkilön kanssa työkyvystä sekä keventämisen tai joustamisen keinoista. Työterveysneuvottelua lähdetään tarvittaessa herkästi miettimään.
Työterveyspsykologina Korvela uskoo aitoon ja läsnä olevaan kohtaamiseen ja kuuntelemiseen.
Lopuksi hän haluaa lähettää terveisensä mielenterveysomaisille:
– Vaalikaa itsellenne tärkeitä asioita, jotka tuovat voimaa ja jaksamista arkeen sekä pyytäkää tukea myös itsellenne.
TEKSTI JA KUVA Esa Anttiroiko
Lisätiedot ja yhteydenotot
